Jälleen on kuukausi vierähtänyt ja on yhteispostauksen aika. Tämä on siis osa omavaraisten bloggareiden yhteispostausta, sen viides osa. Alussa esittelimme suunnitelmamme tälle kaudelle ja myöhemmissä osissa kerromme niiden etenemisestä, kirjoitukset ilmestyvät aina kuukauden alussa kertoen edellisen kuukauden touhut. Aiemmat postaukseni löydät näistä linkeistä Suunnitelma, eteneminen helmikuussa, eteneminen maaliskuussa, eteneminen huhtikuussa. Kirjoituksen lopusta löydät kinkit muiden bloggareiden kirjoituksiin tässä kuussa.
Kesä paukahti päälle ihan voimalla, kun alkuun pääsi. Toiset hommat ovat edenneet hitaasti ja toiset vielä hitaammin. Vaihtuvien suunnitelmien mukaan mustaherukkapuskat on siirretty kasvimaan tieltä pois. Kymmenen puskaa jäi siis vanhalle paikalleen ja olisikohan siirrettyjä ollut, alun toistakymmentä. Sattui sitten siihen kohtaan todella lämpimät kesäpäivät, joten osa otti hyvinkin siirrosta nokkiinsa. Aika näyttää miten selviytyivät ja selviytyivätkö. Mustaherukoiden saralla riittää kyllä edelleen puuhaa, mutta ne loput ei ole nyt ajankohtaisia. Vaikka puskia on lukumääräisesti paljon on niiden sato ollut aina heikko, mehua tulee oikeastaan vain sairaspäivien varalle.
Siirrettyjä puskia ja muuta maata ei ehditty kastella heti, kun oli olevinaan kaikkea muutakin touhua niin paljon, vaikka tiedettiin kyllä, että jo kuoppaan tulisi laskea vettä runsaasti. Vahinkoa on nyt otettu takaisin luonnon puolesta, vettä on tullut taivaalta ihan mukavasti. Maa on oikeasti kastunut, mutta muutama puska näyttää kuoleentumisen merkkejä, koska ehti muutaman päivän olla omillaan.
Punaherukkapuskat olen karsinut kuolleista oksista ja tehnyt risuaitaa kokeeksi parimetriä. Risuaitaan päätyi juuri ne marjapuunoksat ja viime vuoden epäonnisia kerpuja, jotka oli sopivasti kaikki lähistöllä. Jossain kohden sitten lähiojasta karsitaan pajut ja lisätään aitaa niiden avulla. Muuten ei mikään aitaprojekti ole edennyt, joku ilta taannoin, näin hämärissä, miten supikoira tallusti uudella maalla, en sitten yhtään tykkää.
Sadepäivinä olen häärännyt sisällä, mies on tehnyt myös viikonloppuisin palkkatöitä. Tästä kesälomiin asti hänellä on jatkuvasti lauantait työpäiviä ja viikollakin ylitöitä, niin paljon kuin jaksaa tehdä. On hyvä, että on töitä ja nyt kannattaa tietysti ottaa kaikki raha irti, mitä saa. Takana on monta vuotta kun on tehty vajaata viikkoa ja oltu lomautuksilla, itseasiassa jo toistakymmentä vuotta on menty alaspäin. Luultavasti samat lyhennetyt viikot on jälleen syksyllä edessä, kun rakentaminen hiljenee, en usko että nyt alkaisi mikään lopullinen nousukausi. Omat päiväni tulevat luultavasti myös pitenemään. Ajankohta pitkille työpäiville ja viikoille voisi tietysti olla toinen, kun hommaa olisi nyt kotona riittävästi. Vaan sillä mennään mitä on tarjolla.
Viikonloppuisin kun mies on töissä, saan itse silloin paljon enemmän aikaiseksi kotona. Olen kerännyt luonnonyrttejä talven varalle kuivumaan kauniilla ilmalla. Keittänyt kuusenkerkkäsiirappia ja raparperihilloa. Saanut järjestellyksi huushollia ja tehtyä perusteellisempaa siivousta nurkka kerrallaan. Silti hommaa tuntuu riittävän ja riittävän, mutta nautin joka hetkestä. On kumma miten sitä ei väsykkään niin, kun tekee itselleen ja homma on mielekästä. Kaikesta tekemisestä huolimatta koin jopa kivuttoman päivän, edellinen on ollut viimevuoden elokuussa, silloin peräti 4 päivää peräkkäin.
Viime viikonloppu oli itselläni pitkä, helatorstaista johtuen pidin myös perjantain vapaata, koska seuraava mahdollisuus vapaaseen lienee lähempänä kesälomaa. Pidin ihan oikean mummotteluvapaan ja eskarinsa päättänyt pojanpoika, erityinen, oli kanssani. Teimme metsäretken, söimme siellä myös eväät, löysimme eläinten jälkiä ja jätimme niille myös eväitä sinne tänne kivien päälle kiitokseksi, kun saamme kulkea niiden tekemiä polkuja.
Viikonloppu oli miehellä tällä kertaa vapaa, joten haimme lauantaina metsästä puukuorman, näiden loppujen puiden kanssa ei ole pidetty kiirettä, koska haljeltuna on jo vuoden tarve, eikä oikein ole tellinkejä, joihin loput laittaa. Kuormia piti hakea ainakin kaksi, mutta ensimmäisen jälkeen muutettiin suunnitelmaa ja sirkelöitiin saunapuut klapimittaan, saunapuut on pystykuivaa kuusta. Sirkelöinnin jälkeen niitä kannettiin liiteriin ja loppusuoralla alkoi tihkusade kirittää hommaa. onnistuneesti ovat nyt sisällä kuivina ja nyt on tellinkeillä tilaa haljella lisää.
Uuden kasvimaan käännöt ja muokkaukset menivät niin myöhään, että seuraavana päivänä oltiin jo helatorstai viikossa. Sen verran luotan kuuhun ja uskomuksiin, että en ole kylvänyt enkä istuttanut mitään vielä. Tällä viikolla voi sitten aloitella kylvämällä ylöspäin suuntaavia kasveja. Kokeeksi on tietysti laitettava vähän perunaa, mutta enemmän sitä ja juureksia sitten seuraavalla alakuulla.
Vaikkei kaikki ole edennyt haaveiden mukaan, täytyy silti olla tyytyväinen.
Linkit muiden kirjoituksiin, ole hyvä :)
Eikö olekin ihanaa, kun on satanut välillä! Ainakin täällä meillä alkoi maa olla niin kuiva, että se oli ihan sahanpurua jo kasvatuslaatikoissa. On se vaan mukavampaa kun luonto kastelee itse itsensä, eikä tarvitse lotkotella letkusta vettä kasvimaalle. Ja sadepäivinä voi puuhailla kaikkea mukavaa sisällä.
VastaaPoistaKivuton päivä. Toivottavasti saat toisen ja muutaman muunkin kivuttoman päivän kesään. Sitä toivon itsekin, tiedän mitä kivun kanssa elely on. Ja toivottavasti ne siirretyt herukat lähtee uudelleen kasvuun kun asettuvat paikoilleen. Meilläkin oli jotain vastaavaa muutama vuosi sitten, kun piti siirtää herukkaa paremmalle paikalle, ja kyllä ne siitä sitten taas lähti, vaikka ensin luultiin, että taisi siirto viedä loputkin marjat ;)
Kyllä vain, sade tekee ihan hyvää ja nyt se on ollut maltillista - eilenkin satoi :) Ja kyllä se tavallaan rytmittää töitä, että huomaa välillä tehdä sisällä jotain tarpeellista, muutenhan sitä on aina vaan ulkona. Niitä kivuttomia päiviä todellakin toivon, itselle ja kaikille muille, jotka niiden kanssa päivittäin elää.
PoistaLoistava periaate; hoidetaan maa kuntoon, niin maa sitten kyllä kasvattaa meille sadon! Tämän kun kaikki muistaisivat, pääsisi moni paljon vähemmällä puurtamisella kasvimaallaan.
VastaaPoistaJuuri näin se menee. Kyllähän sitä pussimultaa saa kantaa joka vuosi pihaansa ja luulla pääsevänsä helpolla, vaan ei se niin mene sitten oikeasti :)
Poistasiirsittekö nuo marjapensaat käsin?
VastaaPoistaKäsin juu. Pitää muistaa että olivat melko pieniä vielä, kun ne oli jo kertaalleen siirretty ehkä 7 vuotta sitten tuohon huonoon savimaahan. Joskus ollaan kyllä valtaviakin puskia siirretty lapiolla kaivamalla, mutta se on ihan järjetön urakka.
PoistaTäälläkin vähän myöhässä kasvimaan kylvöjen kanssa, mutta kyllä ne sinne varmasti vielä ehtivät.
VastaaPoistaMonet puuhailleet raparperin kanssa, itse pitäisi myös mehua kokeilla niistä vielä tehdä. :)
Ehtii kyllä, sitä vaan hötkyilee, kun kaikilla muilla tuntuu työt olevan jo satoa vaille. Eihän ennenkään mitään laitettu ennen kesäkuun hmmm... olikohan kymmenes päivä, tai niillä main. Koita ihmeessä raparperimehua, se on aika raikasta pitkän talven jälkeen, minä ihastuin ihan kovasti ja pojanpoika tykkäsi myös!
PoistaMeillekin sade lankesi oikeaan aikaan ja kasteli hurjan määrän istutettuja puita. Joskus luonnon kanssa aikataulut menevät ihanasti yksiin :)
VastaaPoistaRisuaidasta olisi mielenkiintoista päästä näkemään kuvia jossain vaiheessa.
Laitan jossain vaiheessa :) Se aita on todellakin töpö kokeilu - joskus tehdään kyllä lisää, kun värkkiä tuntuu riittävän, paitsi seipäistä on jokseenkin pulaa.
PoistaMyöhässä ollaan täälläkin kylvöjen kanssa. Mutta minulla on myös mummotouhut menneet etusijalle!
VastaaPoistaKohtalon sisko, mutta kyllä asioilla pitää tärkeysjärjestys olla. Ollaan sitten vaikka syömättä ensi talvena :)
PoistaEi kai ne kylvöt nyt vielä myöhässä voi olla jos ei ole edes aloittanut kuten minäkin... Teillä on puuhattu ihan valtavasti kaikkea.
VastaaPoistaJotenkin tulee sellanen olo, kun katsoo, että Kaikilla Muilla On vaikka miten pitkällä jo kasvatukset, ettei tästä tule taas yhtään mitään.... Mutta tällä viikolla pitää laittaa hösseliksi!
PoistaLasten kanssa tehdyt metsäretket ovat kyllä omanlaistaan terapiaa <3 Siinä tulee ihmeteltyä asioita ihan eri näkövinkkelistä, ja sellaiset asiat, joita yksinään metsässä kulkiessa vain vilkaisee, muuttuvatkin lasten kanssa retkeillessä isoiksi ihmetyksen aiheiksi. Ja ihanaa, että jätitte muistamiset metsän väelle! Meilläkin on aina ollut sellainen tapa, että terveisiä viedään.
VastaaPoistaTerapia on oikea sana, ylipäätään päivät kun saan noiden pienten kanssa olla, tuntuu, että mielialalääkitys on kohdallaan. Ei ehdi omia murheita miettiä hiukkaakaan, pitävät kyllä niin otteessaan. Onneksi :)
PoistaTäällä nousee myös käsi ylösmyöhästyneiden kylvöjen osalta! Mikä kumma tässä keväässä onkaan ollut, ettei ole ehtinyt touhuun kunnolla tarttumaan...?
VastaaPoistaRaparperihilloa, voi sitäkin olisi ihanaa pari purkkia tehdä tänä kesänä. Meillä menee hilloa niin hirmuisen vähän, että viime kesänkin hilloja vielä runsaasti jäljellä.
Aurinkoista kesäkuuta sinulle! <3
Musta tuntuu, että kevät tuli taas jotenkin salakavalasti ja yllätti :) Meillä syö mies hilloja puuron kanssa ja pannarin ja kun oikein hyvää on, niin pistelee sinällään, niitä kuluu ihan hirmuisen paljon. Mehu on toinen, mitä lipittää menemään. Aurinkoista ja touhukasta kesää sinulle!
Poista