11.4.2019

Vaihtotalous

Vai olikohan ne sittenkin sukkalankoja?

Olen äärettömän huono saamaan valmista aikaiseksi kutomalla (no montaa muutakin :)). Taannoin kävin pussukoitani läpi todetakseni, että sukkalankoja oli kaksi täyttä muovikassillista, suurinta osaa keristä en ollut edes avannut. Ystävättäreni taasen on kova kutomaan, hän taitaa kutoa nukkuessaankin ja virkata sitten lopun aikaa. Joten teimme hyvät vaihtokaupat, hän sai sukkalankaa ja minä ja mies muutamat uudet villasukat. 


Vaihtotalous on muutenkin meilläpäin kovassa kurssissa, mutta tavallisesti vaihdellaan naapureiden kanssa erilaisia työpanoksia keskenämme. Naapurin isäntä saattaa käydä auttelemassa meillä miestä raskaammissa hommissa, joissa tarvitaan kahta tekijää ja vastavuoroisesti minä heillä lämmittämässä talviaikaan, jos hän joutuu reissuhommiin. 

Tämäkin homma tuntuu täällä harvaanasutussa kolkassa toimivan ihan molempiin suuntiin, kun aikoinaan kerrostalossa asuessa muistan naapurin lainanneen, milloin leivinpaperia tai  kananmunia, muttei koskaan muistanut tuoda takaisin :)

1.4.2019

2019 suunnitelmien eteneminen - 1.4.

Tämä kirjoitus on osa Omavaraisuus.org bloggareiden 2019 yhteispostaussarjaa, joka ilmestyy aina kuun alussa, tämä huhtikuun yhteispostauksemme käsittelee kunkin suunnitelmien etenemistä ja samalla saatamme suositella jonkin omasta mielestä sopivan kirjan, lehden, ohjelman tai youtube-kanavan. Helmikuun postaukseeni pääset Tästä ja  ja maaliskuun postaukseeni tästä kunkin postauksen loppupuolelta löydät linkit muiden bloggaajien postauksiin.




Puutarha suunnitelmat ovat edenneet melkeinpä vain paperilla ja pääni sisällä, tosin sielläkin ne ehtivät tekemään monenmoista liikettä, laajeta, kuten viime postauksessani kerroinkin. Vaikka vielä maaliskuun alussa näytti, ettei lumet lähde ollenkaan, on jo nyt maa näkyvissä hyvinkin, joissain varjopaikoilla ja tuolla metsätaipaleella vielä on lunta, mutta pääsääntöisesti voi sanoa kevään saapuneen. 


Joutsenet, kurjet ja hanhet (joita kaikkia onnistuin saamaan tähän kuvaan kuun lisäksi) ovat saapuneet viereiselle pellolle ja aamuvarhaisella, ennen töihin lähtöä pääsee kuulemaan mustarastaan iloista laulua. Päivä on pidentynyt niin, ettei ajantajua oikeastaan enää ole, samalla kun mielikin on virkistynyt. 

Ihan kohta pääsee tonkimaan maata! 

 

Puuhommat on kesken, ehkä puolet vuoden polttopuista on nurin ja määrämittaan katkottuna sekä pinoissa metsässä. Työsarkaa riittää vielä senkin jälkeen, kun ne on saatu pois metsästä, halkelu ja pinoaminen kuivumaan. Loppukesästä pätkiminen ja sisäänkanto. Tänäkin vuonna puita pitää tehdä yli oman tarpeen. Olisi hienoa, kun se ylimenevä osuus joskus päätyisi omaan varastoon, kun ei koskaan tiedä vaikka olisi edessä talvi kun itsestä ei syytä tai toisesta ole edes siihen kuin nyt.

Mönkijän piti puolivälissä maaliskuuta saapua suomeen, mutta vieläkään se ei ole tullut. Ehkä se tuodaan ajamalla valmistusmaasta? 



Kävin jo tutkailemassa kasvimaita ja kovin on rikkaruohon vallassa nuo viimevuonna perustetut, niiden kanssa riittää hommaa varmaan vielä ensikin vuonna. Marjapuskista ei vielä ihan näe, missä on silmuja ja missä ei, heti kun ne tulevat näkyviin raivoan kuivat oksat pois.

Odotan myös innolla, mitä kompostista tänä keväänä irtoaa, irtoaako mitään? Olen kesäaikaan bokashoinut itsetehdyillä ämpäreillä. Vain kesäaikaan siksi, ettei minulla talviaikaan ole missään sulaa multaa, jotta pystyisin sekottelut tekemään. Viime kesänä en tehnyt sitäkään, vaan vein biojätteet suoraan eristämättömään kompostoriin, koska jäätyämme kaksin myös biojätteen määrä suorastaan romahti, eikä ämpäri olisi täyttynyt moneen kuukauteen, sekaan heitin silti bokashirouhetta silloin tällöin. Loppukesästä ostin fb-kirpputorin kautta käytetyn biolanin, mutta siitä on kannen saranat rikki, enkä niitä terrasta löytänyt, joten sitä ei ole otettu käyttöön. Nyt bauhaussin verkokaupasta löysin oikeat vermeet, ne vain pitäisi kiinnittää. Samalla ostoskoriin meni aukipitosalpa ja kiinnityslenkki varmuuden vuoksi, näistä huolimatta kompostorin hinnaksi jää reilusti alle puolet uuden hinnasta. Tammikuisen ruokaremontin jälkeen oma biojätemäärämme on kasvanut kuorien muodossa melkoisiin määriin, varsinaista ruokaa jää aniharvoin pois heitettäväksi, joten olisi aika kaivaa ämpärit esiin.


Ja sitten postauksen huviosuus, eli ohjelmasuositukseen:


Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut suosia ylen kanavia, niiltä tulee parhaat luonto dokumentit, esitettävät puutarhaohjelmat pysyvät realistisina ja niissä olevat ideat sopivat tähän ilmastoon, toisin kuin pohjoismaiden ulkopuolelta tuleva hapatus ja varsinkin ruotsalaiset rikosjännäritkin ovat aidosti kuviteltavissa. Elikkä, emme nykyään enää anna ohjelmien rajoittaa ja aikatauluttaa elämää, vaan katselemme areenasta itselle sopivana ajankohtana. Oikein laiskana viikonloppuna talvella, kun ulkona paukkuu pakkanen ja tuiskaa lunta, voidaan katsella jonkun ohjelman koko kausi ja miksei toinenkin, siinä pääse hyvin käsiksi koko juoneen. Tämän hetkinen suositus, jonka viimeinen osa tuli viime viikolla.

Kekseliäs Nikkari Areenassa


Norjalaisella pientilalla asuu Tesakerin perhe. Tilalla riittää puuhaamista ja korjaamista. Perheen isä Erik on varsinainen tuhattaituri ja keksijä ja hänellä on koko ajan monta puuhaa meneillään - kertoo ohjelmaesittely.
Pidän tästä ohjelmasta, koska mukana touhuaa koko perhe. Tosin tämä perheenisä tuntuu touhuavan aika paljon näiden omien keksintöjensä parissa, aivan kuin pakoillen varsinaista työhön tarttumista. Tunnen siis samaistuvani häneen melko vahvasti. Jokatapauksessa hän käytää paljon vanhoja menetelmiä ja työkaluja, loitsut ja liitokset ovat erityisesti mieleeni. Ohjelmissa tietysti näytetään aina pelkkää pintaa, mutta jotenkin kaikesta huokuu perhekeskeisyys ja lapset ovat kaikessa mukana.  Areenasta löytyy Nikkarin kaksi kautta, ensimmäinen 7 osainen ja toinen 8 osainen. Näkisin tälle mielelläni jatkoa, mutta ilmeisesti sellaista ei ole luvassa.

Näiden linkkien kautta pääset lukemaan muiden omavarais bloggareiden kirjoituksia:
Urban Farming
Harmaa torppa
Tsajut
Sarin puutarhat
Korkeala
Jovelan talopäiväkirja
Maalaiskaupungin piha
Riippumattomammaksi
Metsäläisten elämää
Sorakukka
Laura eli Javis
Maatiaiskanasen Elämää
Rakkautta ja maanantimia
Palokankaan pientila
Alussa oli Vehkosuo
Suurien unelmien puutarhablogi
Pienenpieni farmi
Iso-Orvokkiniitty
Villa Koira
Mrs Sinn
Torpan Tyttö
Ku ite tekee
Luomulaakso
Saman otavan alla
Caramellia
Airot ulapalla
Villa Kotiranta

27.3.2019

Puutarhan suunnittelu 2019


Piha- ja puutarhasuunnitelman teko lähti vähän lapasesta, niinkuin useimmilla jutuilla on tapana. Piti tehdä ruutupaperille ja sen sellaista, mutta kun otin pohjan netistä, oli jotenkin jatkumoa avata se kuvankäsittelyyn. Ensimmäisessä kuvassa siis nykytilanne, ruskeat viivat kuvaavat korkeuseroja, unohdin sen innoissani kirjoittaa. Olisin varmaan päässyt vähemmällä myös kirjoittamalla oikeaan alakulmaan metsä, mutta oli kiva siirrellä noita koivuja yksi kerrallaan, en sentään käynyt mittailemassa niiden oikeita paikkoja. 



Täytyy muuten sanoa, että piha näyttää tässä pohjapiirroksessa paljon selkeämmältä, kuin luonnossa. Ympyröin vihreällä alueet, joihin on tarkoitus tehdä muutosta kevään tultua. Ylimmästä alueesta lähtee mustaherukat kokonaan pois. Homma on niin yksinkertainen, etten siitä tehnyt mitään tulevaisuuden kuvaakaan, mutta tuosta toisesta alueesta kylläkin.

Kuvassa alla siis suunnitelmaani: Aluperin ajattelin siirtää kasvimaan vierellä olevia mustaherukka pensaita vasemmalta reunalta oikealle reunalle niin, että rivimäärä olisi nykyisen viiden sijasta kolme ja lisätä mukaan kuusentaimia ja myöhemmin syksypuolella pari omenapuuta, Ja sitten tämä oikean puoleinen alue, varsinainen haaveiden kasvimaa. On vaikea ajatella missä järjestyksessä mikäkin lopulta toteutuu, kun kaikki pitäisi saada toisaalta kerralla tehtyä, mutta ilmoista ei vielä pysty ennustamaan yhtään mitään, vaan mitä sitten tapahtuikaan?
  


Ilmeisesti minulla on aivan liikaa aikaa.... ja se suuruudenhulluuskin vaivana. Eilen kulkiessani ulkona tutkailemassa, miltä maa näyttää, onko sulaa, no olihan sitä sulaa ihan 2 senttiä jo sulana. Päädyin  muokkaamaan kuvaani ja vetelemään viivoja vähän eri tavalla, siirretäänkin marjapensaat oikelta reunalta nykyisen alueensa vasempaan reunaan kahteen riviin ja vapautuneeseen alueeseen aletaan pikkuhiljaa kunnostella isompaa kasvimaata. Päädyin siis tälläiseen tulevaisuuden kuvaan:



- tämähän tarkoittaa sitä, että aidattava alue laajenee samalla paljon, eikä jo valmiiksi hankitut tolpat ja verkot riitä alkuunkaan. Osan tolpista olen jo viime keväänä innoissani pystyttänyt, huomatakseni, ettei linjoista tullut luotisuoria, vaikka ne sellaisia olivat olevinaan. Verkkoaita siintää mielessäni ja osan siitä olen jo hankkinutkin, mutta nyt sitä tarvitaan enemmän kuin tuplaten lisää. Osaksi tulee sellaista lahoaitaa paremmaksi tuulensuojaksi, ainakin merkityn aidan vasen alakulma, joka on eniten sitä suuntaa josta tuuli puhaltaa. Puhaltaa aina. Vaikka muu maailma olisi miten tyyni, meillä puhaltaa. Toista kilometriä peltoaukeeta pitää huolen, että tuulta riittää, oli sitten kesä tai talvi. 

- "olemassa oleva" -alue on sellainen, että siihen olen pistänyt jos mitä monivuotisia, valitettavasti vaan en tunnista niitä enää kaikkia, koska merkkitikut lähti kävelemään heti ensimmäisenä vuotena. Lipstikan tunnistan, viime kesänä sitä nousi vain yksi töyhtö, oikean päädyn valtaaman maa-artisokan kaivan ylös, syödään osa ja osa istutetaan tuohon "keskeneräiseen kunnostettavaan", ja  mikäli niille tunnistamattomille en tänäkään keväänä keksi nimiä, hävitän ne raakasti. Tyhjentyneeseen penkkiin sitten monivuotisia yrttejä, joihin pitää tehdä merkkitikut vähän paksummasta parrusta, ettei niitä tuuli vie.


- Nyt aloittamattomia alueita onkin tulossa kaksi ja ne muokataan "kevyesti", että niistä saisi niin paljon pois rikkaruohoja kuin mahdollista. Siksi ei möyhitä liikaa ja pätkitä niitä rikan juuria ympäri maailmaa, vaan vain sen verran, että maa vähän pehmenee ja käsipelillä pystyy keräämään pois niin paljon kuin suinkin. Ainakin osalle maata laitan varmasti perunaa sillä mielellä, että vaikka maa aluksi vaatii kitkemistä, mutta jossain vaiheessa perunan varret hoitavat itse varjostuksen, eikä kitkemistä enää juurikaan tarvita. Katetta ei tule riittämään joka paikkaan, joten ehkä pressutan osan näistä uusista alueista ja toivon sen tekevän tehtävänsä.



- Keskeneräiseksi merkitsemäni pikku pläntit tehtiin viime vuonna vähän samalla tavalla, ensin kevyt muokkaus koneella, sitten käsin niin tyhjäksi rikoista kuin mahdollista ja kate päälle ensimmäisestä ruohonleikkuusta, sinne tänne istuttelin jotain kokeiluja. Kate hoiti rikat aika hyvin, mutta kesä oli niin kuiva ja kuuma, ettei uutta katetta saanut mistään, onneksi se ensimmäinen kuivui levyksi kaiken päälle ja suojasi silti myös maan kuivumiselta melko pitkälle heinäkuun loppuun asti. Mutta varsinaiseen maanparannukseen katetta ei riittänyt, yksikään mato ei kiivennyt pinnasta etsimään mitään. Parannusta maalle on tehtävä nyt tänä kesänä lujalla otteella. Eli kaivan maan pois ainakin kunnon lapionpiston verran (pressun päälle, niin saa siististi takaisin), syntyneeseen kuoppaan haen kaiken ylimääräisen lahoavan puuaineksen tontilta, perennojen viimevuoden kuihtuneet osat, ja vielä metsästä kerään ohuelti maata, hyvä kastelu pitää tehdä, että maa hakee puuaineksen seassa paikkansa, eikä jää mitään ilmataskuja, metsämaata saisi olla niin, ettei puuainesta yhtään enää näy, sitten kompostin tyhjennys se sekoitus pintaan ja kakun päälle se alkuperäinen maa siitä pressun päältä. Ja kate. Olen käyttänyt tuota metsänmaata, koska vaikka miten on itsella peltoa, niin eihän siihen mitään kuoppia voi kaivella ja ylpeys ei anna myöten hakea kaupasta multaa säkeissä.  Metsän maa on äärettömän hyvää, oikeaoppisesti muodostunut kerroksittain, kovin paljoa en sitäkään malta kuitenkaan kaivella, vaan ohutta kerrosta tasaisesti poistaen. Enkä jätä pohjaa koskaan tyhjäksi vaan ripottelen päälle kuitenkin kuivia viimevuotisia lehtiä.



- Näissä pakollisissa muokkauksissa on aina hankalaa kun ei tiedä millainen kesä lopulta tulee, siksi pitää päästä maan kimppuun mahdollisimman aikaisin, kun kosteutta vielä riittää, mutta silti pitäisi olla jo kattamistavaraa valmiina, mitä sitten useimmiten ei kuitenkaan ole. Kevyestikin möyhitty savimaa kuivuu parissa-kolmessa päivässä jo sellaisiksi kikkareiksi, ettei niitä pelasta enää kuin uusi talvi. 


Yhteenvetona voisi todeta, että olen haalimassa itselleni puutarha töitä ihan kunnolla, sanotaan että pessimisti ei pety, mutta tämä realisti tietää jo valmiiksi ettei kaikki varmasti toteudu vielä tämän vuoden puolella. Toivon kuitenkin, että jonkinlainen järki itselläni säilyisi siihen asti kunnes maa sulaa ja alkaa varsinainen tekeminen. Eli pitäisi pystyä ottamaan pala kerrallaan haltuun, eikä edes yrittää rääpiä kaikkea vähän johonkin suuntaan. Mikään ei ole sen ikävämpää, kuin se että kaikki on vähän levällään, mistään kohtaa ei saa kunnon satoa ja aika ei millään riitä kaiken kitkemiseen, eli viisainta on osa pelkästään alustaa ja peitellä.




Onnistuessaan tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, 
että jonain syksynä huomaamme olevamme vähän 
enemmän omavaraisia ruuan suhteen.







25.3.2019

Kotivaaraskan kurkkupastillit


Kotivaaraskan kurkkupastillit


1,5 dl ruskeaa ruokokidesokeria
0,5 dl glukoosisiirappia
0,5 dl vettä 
0,25 dl tuoretta inkiväärimehua

20 tippaa carmolis tai karmoliitta yrttitippoja

(öljyä)




Perusaineet:

Sokerina käy muukin sokeri, itselläni nyt sattui moinen pussinpohja olemaan ja päätin sen käyttää tähän tarkoitukseen. Inkiväärimehun ja veden suhde ei myöskään ole kirkossa kuulutettua, kunhan kokonaisnestemäärä on 0,75 dl. Kuvan inkivääripaloista irtosi tällä kertaa nestettä tuo mainittu 0,25 dl. Inkivääristä saa mehun puristettua parhaiten valkosipulipuristimella ja sihtaamalla lopuksi kahvisihdin läpi. Jäännöskuiduissa on vielä rutkasti volyymia, joten ne voi hyvin käyttää vaikka kuumaan juomaan.


Tuore inkiväärimehu näyttää tältä. 

Ilman paistilämpömittaria varmasti selviää, jos haluaa tippatestillä edetä. Itse annoin periksi, olen tehnyt niin monta hutia ja luullut liemen olevan riittävän kuumaa, mutta ei sitten olekaan ollut, koska lopputulos on ollut aina lusikoitavaa velliä.
Mittari kustansi alle 16 €, herra Tokmannilta.


levitä uunipellille leivinpaperi ja öljyä se. Purista inkivääristä mehu, mittaa ja lisää nestettä riittävästi. Yhdistä kaikki aineet paksupohjaisessa kattilassa. (Itse käytän lasikasaria) Anna liemen kiehua, välillä sekoittaen kunnes lämpötila on 152 °C. Siirrä kattila pois levyltä, sekoita joukkoon yrttitipat ja kaada massa öljytyllä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Massa on todella kuumaa. Vedä leviävää massaa takaisin keskellepäin. Tavoitteena on saada aikaiseksi tanko, jota pystyisi muotoilemaan itseään polttamatta ja josta puukolla saisi palasia. Oma massani tahtoo jähmettyä niin nopeasti, että olen tehnyt saksilla palastelun, ja pyöräyttänyt sen jälkeen pastillit tomusokerissa. 

Pitäisi oikeastaan kokeilla saisiko lusikasta tiputtelemalla aikaiseksi pyöreitä, enemmän pastillin näköisiä nameja. 


Valmiit pastillit ovat melko rustiikkisen näköisiä :)


13.3.2019

Minä ja puutarha, kymmenen faktaa


 Hannen blogissa on pieni haaste, jonka halukkaat voi napata mukaansa, 
niinpä tartuin haasteeseen, joka oli paikka paikoin melko haastava:) 



1.Ensimmäiset puutarhamuistoni:

Koska puutarha oli niin kiinteä osa lapsuuskotini pihaa, en ole koskaan osannut eritellä onko jokin asia tapahtunut pihassa, puutarhassa, vaiko pellolla.  Kaksi ja puoli vuotiaana olen kuitenkin nähtävästi ollut mansikkamaalla. Nyt aikuisiällä osaan vain ihmetellä, miten noin kuivassa maassa on voinut kasvaa yhtään mikään. Tosin maiseman muuttumistakin pysähtyy toisinaan miettimään. 
Ja oman itsensä.



2. Vahvuuteni puutarhurina

Olen uskalias kokeilemaan juttuja, joista olen kuullut tai lukenut, niin että olen jo kuullessa tai lukiessa vakuuttunut toimivuudesta. Hugel/perma/kohopenkkini on yksi niistä kokeiluista, joita en ole katunut, katteen käyttö on toinen. Nämä aiheuttavat edelleen mainintoja  ”ei noin voi tehdä”, ”kyllä tuo kate näyttää kamalta, et kai sinä sitä noin jätä” – oikeasti olen kokeiluistani ylpeä ja aion jatkaa niitä. 



3. Haasteeni puutarhurina:

Sama kuin kaikessa muussakin, alkuinnostukseni saattaa laantua vaikka kesken lauseen. 
Suuruudenhulluuskin lienee syytä mainita, saatan projektieni aluksi kuvitella voimani ja jaksamiseni suuremmiksi, kuin mitä ne sitten todellisuudessa ovatkaan. 
Savimaa luo omat haasteensa, 
mutta kompostilla ja katteella se nujerretaan pikkuhiljaa kuntoon...




4. Unelmieni puutarha:

Runsas, rehevä, värikäs ja tuottoisa  –kyseinen puutarhani myös hoitaa itse itsensä. Käyn siellä vain tuoksuttelemassa kukkia, nyppään puolihuolimattomasti ohimennen jonkin näkymättömän rikan pois ja säilön loppumatonta satoa kesäkuun puolivälistä lokakuun loppuun



5. Puutarhakirja pöydälläni:

Minulla on paljon puutarhahoidollisia kirjoja, 
muttei mikään ole koskaan pöydällä, yleensä ne ovat lattialla, toisinaan pinoiss ja toisinaan levällään.
 Lasken puutarhakirjoihin myös kaikki yrtteihin, säilömiseen ja kompostointiin liittyvät opukset, koska näin ketju säilyy katkeamattomana. Näin kevättalvesta iskeekin se asioiden kertaus, muistiinpanojen teko, miten mikäkin asia meni, muistini on äärettömän huono ja 
ehdin aina hukata edellisvuoden muistiinpanoni ennen seuraavaa kevättä. 




6. Kukat, jotka löytyvät aina puutarhastani:

Pionit,
 kuvassa olevat kuuluvat taloon, mutta mukanani on lähes kolmekymmentä vuotta kulkeneet pionit, jotka yhdessä mieheni kanssa olemme kaivaneet isoisäni pihasta. Vanhemmiten huomaan kaipaavani enemmän ja enemmän kaikkea mitä lapsuudessani oli, vaikka ne vuosia ovat olleet ärsyttäviä asioita. Kuten samettiruusu. Ja kehäkukka. 
Ja olkikukka.





7. Vihannes/ kasvis, joka löytyy aina puutarhastani:
Raparperi, kai se lasketaan? No, en tähän hätään keksinyt muutakaan.




8. Paras puutarhavinkkini:

Muista antaa madoille ruokaa!



9. Lempipuutarhatyökaluni:
Kottikärryt, 
niiden kanssa tapahtuu paljon ja nopeasti, 
tai ainakin homman saa näyttämään siltä ohikulkijoiden silmissä.  Ja mikäs sen mieluisampaa lapsenlapsille, kuin yksi kerrallaan päästä kyytiin. 



10. Mottoni: 
Jos ei se tästä käsittelystä selviä, 
ei se sitten sovi mun kasvatukseeni !








4.3.2019

Askeleita kohti omavaraisuutta 2


Maaliskuun yhteispostaus 4.3., suunnitelmien eteneminen ja oma esittely

Olen kolmisen vuotta sitten kirjoittanut esittelyn, mutta onhan perhetilanteemme myös muuttunut tuon aiemman esittelyn jälkeen vähälukuisemmaksi ja samalla se on muuttanut monta asiaa.

Pikkuinen tilamme sijaitsee Sydän-Satakunnassa, 1950-luvun rintamamiestalo  elintasosiivellä, navetta, sekä muutama suuli, maata ja metsää muutama hehtaari.  Ostimme mieheni kanssa paikan kymmenkunta vuotta sitten, tällä hetkellä olemme molemmat +50, muutaman viikon ikäerolla, täysin erilaisista lähtökohdista maailmalle lähteneet ja sittemmin työelämässä yhteen törmänneet  -  yhteistä elämää on takana kohta kolmekymmentä vuotta. Myrskyä ja tyventä, kuten sanotaan. Talossa remonttia on tehty ja tehdään edelleen taloustilanteen mukaan.  Yläkerran asuinkuntoon saattaminen on yhä kesken, osto hetkellä perheemme oli nelihenkinen, muuttovaiheessa parin vuoden päästä enää kolmehenkinen ja tällä hetkellä kaksi henkinen. Aikuiset lapset ovat siis lentäneet pesästä ja olemme jääneet mieheni kanssa kaksin. Nuorimmaisen poikasen poismuutosta on parisen vuotta ja se on muuttanut aika paljon asioita elämässämme. Yläkerran keskeneräinen remontti tuntuu oikeastaan enää vain isolta rasitteelta, koskei sille ole varsinaista käyttöä tiedossa, mhdumme kaksin rinomaisesti tähän alakertaan, jos mahduimme myös kolmihnkisenä perheenä aiemmin. Lastenlasten  yökyläilytkin on sujuneet ihan hienosti siskonpetillä lattialla nukkuen, kukaan ei ole kaivannut omaa huonetta tai lisätilaa. Talon alakerta on avoin perunakellareineen, toistaiseksi siellä on säilötty mehut ja hillot, sekä jonkinasteista kotivaraa, enimmälti turhaa rompetta.


Lämmitysmuotona on puu-/ sähkölämmitys, sähköä käytetään laajennuksessa sijaitsevan saunan ja pesutilojen lattialämmityksessä, muutoin lämmitys hoidetaan kahden pystymuurin, leivinuunin ja puuhellan avulla, kovin kylmillä ilmoilla lämmitetään myös saunan puukiuasta. Lämmityspuu otetaan omasta metsästä harvennuksena, metsästä suurin osa on oikeastaan vielä koivutaimikkoa, joten kaadettava puumäärä kappalemääräisesti on aina valtava, että saadaan se kymmenen kuution vuosittainen kulutus täyteen. Pienempi os metsästä on vanhaa kuusikkoa, josta otetaan pääasiassa vain tuulenkaadot pois. Lämmityspuun suhteen olemme siis täysin omavaraisia.





Muutaman hehtaarin pellot ovat viljelemättä. Riittävää muokkauskalustoa ei itseltä löydy, niinpä pellot puskee koivua, horsmaa, nokkosta, juolavehnää ja montaa muuta. Maa on kylmää ja tiukkaa savimaata. 

Puutarhassa on neljä vanhaa omenapuuta, joista kaksi on jo pari vuotta sitten saaneet kaatotuomion, mutta pystyssä nuo näyttävät yhäkin olevan. Tarkoitus on tilalle laittaa muutama kuusentaimi tai jotain muuta tuulensuojaa, joka sitten pitäisi myös pitää pienenä, eikä päästää liian isoksi. Punaherukkaa, mustaherukkaa ja karviaista löytyy kutakin myös jokunen puska. Vanhemmat mustaherukat on tarkoitus vetää maantasalle, ne on luultavasti aikoinaan istutettu johonkin kivenkoloihin eivätkä tuota yhtään mitään satoa. Karviaiset ovat myös kärsineet, mutta tuottavat kuitenkin jonkin verran marjaa, jota kuitenkaan en ole monesti päässyt keräämään, supikoirat ehtivät aina ensin. Punaherukat ovat paikassaan, tuottavat hyvin, mutta viime kesänä kärsivät kuivuudesta, kuten kaikki, joten niiden tilanne pitää erikseen keväämmällä ihmetellä, ovatko vielä hengissä. Mehun suhteen on pärjätty omilla herukkamehuilla aika pitkälti ja keväällä aikaiseen pääsee jatkamaan tai pikemminkin aloittamaan uutta kautta kuusenkerkkä ja raparperimehuilla. Nuorempaa mustaherukkaa siirrettiin tähän muuttaessa pellolle 25 pikkupuskaa, niistä on muutama kuollut ja nyt nuo muut ovat turhan hajallaan, eli niitä on tarkoitus siirtää enemmän yhteen, jäljelle jääviin kuoppiin sitten pari omena puuta, luumua, kirsikkaa ja tuulensuojaksi kuusia. Niitä kuusiahan olen tunkemassa vaikka mihin, koska taimia on turhan taajassa metsän puolella. Luumun taimen olen kerran siirtänyt tähän pihaan lapsuuskotini pihasta, mutta jänö mieltyi siihen niin, ettei jäljelle jäänyt kuin pieni tynkä. Samaisella plaanilla, jossa on nuoremmat herukat on myös pienet kasvimaani. Ne eivät ole mitään luotisuoria rivistöjä, vaan polveilevat ja kiemurtelevat omia kaariaan. Pidän niistä sellaisinaan, jossainhan pitää saada luovuudenkin rönsyillä. 



Tontilla on jonkun verran villivadelmaa, mustikkaa ja metsämansikkaa, vadelmasta saa vähän hilloa, mutta mustikkaa ja metsämansikkaa riittää vain lastenlasten suuhun, joka sekin on tyhjää parempi. Pihasta ja tontilta löytyy myös nokkosta, vuohenputkea, suolaheinää, mesiangervoa, lillukkaa, joita kaikkia koitan hyödyntää mahdollisimman paljon. Lisäksi on paljon vanhoja perennoja, joita koetan vaalia parhaani mukaan. Alun perin pihassa oli myös pieni kasvihuone, jota tuuli kallisti ja kallisti, joten se alkoi lopulta olla turvallisuusriski ja pistettiin palasiksi. Uusi kasvihuone on jo kehikkovaiheessa, mutta lasittamatta ja kasamatta, koska ei oikein tiedä vaatisiko rakennusluvat vaiko ei ja jossain kohden sen yläkerran on valmistuttava ja rakennustarkastaja saattaa silloin pistää merkille muutakin. Talon vuosia kestänyt ulkovuori remontti on saatu sentään päätökseen, sitä tehtiin seinä per kesä. Ulko-ovi on vielä vaihdettava, mutta emme ole oikein keksineet, minkä värinen sen tulisi olla. Kyllä joku asia voi jäädä siitäkin kiinni…. väristä! Talon yläpohjaan saatiin laitettua pari vuotta sitten eristeet, periaatteessa olisi mahdollista saada yläkertaa siis valmiimmaksi myös talviaikaan, mutta jotenkin se ei vaan jaksa innostaa kumpaakaan.

Ihan muutaman kilometrin säteeltä löytyy hyvinä vuosina enemmänkin mustikkaa, puolukkaa ja villivadelmaa. Edellissyksynä löysimme kanttarelleja, siitä etsittiin monenä iltana tuntikaupalla ja iloitsimme saaliistamme valtaisasti. Viimesyksynä kävimme läpi samoja paikkoja ja laajensimme etsintöjä myös toiseen suuntaan, niitä löytyikin niin, että pakkaseenkin riitti jokusia litroja. Samalla huomioimme, että edellisen syksyn saalis oli ollut naurettavan pieni – mutta ilman sitä olisimme tuskin lähteneet uudelleen. Saimme opastusta myös suppilovahveroihin ja niitä löytyi todella paljon, jotenkin suppikset ovat paljon nopeammin kerättäviäkin kuin nuo sammaleiden alla lymyilevät kanttarellit. Muutaman litra kuivattuja suppiksia on edelleen, vaikka murskaan niitä vähän joka ruokaan tätä nykyä. Kiva, kun tuo satokausi osuu lämmityksen aloittamisen kanssa samoihin aikoihin, kuivaan sienet puulieden päällä, jota ei ole lämmitetty, mutta vieressä hohkaa leivinuuni, jonka lämpö riittää kuivaukseen. Muutaman tatinkin löysimme, mutta ei ne oikein ollut kumpaisenkaan mieleen. Kuivaan kaikki mieluummin jollain jälkilämmöillä, kuin että hankkisin sähköllä toimivan kuivurin, koska pyrin muutenkin minimoimaan sähkökäytön.




Muutaman kilometrin säteeltä löytyvät myös maailman parhaat naapurit, molemmista suunnista löytyy apuja tarvittaessa ja oravannahkoja vaihdellaan säännöllisesti. Ei se maallinen omaisuus, vaan se tieto, ymmärrys ja taito.

Jos pitkälti on tuntunut tuo omavaraisuuden tavoittelu olevan pelkästään minun projektini, on siihen nyt vähän herännyt tuo parempi puoliskokin. Olen ehkä markkinoinut asiaa hänelle vähän väärällä tavalla aikaisemmin. Suurena tekijänä on ollut tammikuinen ruokaremontin aloitus ja kotiruoka - siinä on mieskin herännyt huomaamaan, että olisihan se ihan kiva kun suurin osa olisi itsekasvatettua.


17.2.2019

Talvipuuhaa, sienivärjäystä

Kerroin aiemmin, miten viimekesänä pääsin viimein kokeilemaan lankojen värjäystä kasveilla ja miten hurahdin touhuun ihan täysin. Kotimaisista kasveista saa helposti irti ruskeita, vihreitä ja keltaisia sävyjä, mutta punainen ja sininen ovat useimmiten ne värit, joita ihminen kuitenkin halajaa. Olin ajatellut etten ostoväreihin koske, enkä ala kyllä kasvattelemaankaan mitään kasveja saadakseni noh, ainakin punaista. Sitten luin, että suomessa kasvaa sieniä, joista näitä ihmeellisiä värejä voi myös saada. Kurja juttu tälläiselle ihmiselle, joka joka vasta on oppinut tuntemaan suppilovahveron ja ennestään tunnistaa kanttarellin ja punaisen kärpässienen. 


Vaan kuinkas kävikään, sienimetsällä kävimme syksyllä usein, oli kanttarellien aika, ja eräällä kerralla mies huuteli kauempaa, että olisko nämä nyt niitä suppiksia, varmuuden vuoksi pisti hanskan käteensä ja toi muutaman näytille. Totesin, että ei ne suppiksia ole, mutta taisit nyt löytää jotain mulle arvokasta, nimittäin verihelttaseitikkiä. Yhtään ylimääräistä astiaa ei ollut matkassa, joten jätettiin kerääminen seuraavaan kertaan. Lopuille sienireissuille lähdinkin aina niin, että sienikorin lisäksi oli ämpäri tai muovipussi, sekä kumihanskat. Ja niitä miehen ensimmäisenä löytämiä ei koskaan enää löydetty, vaikka samoilla nurkilla käytiin ties montako kertaa


Verihelttaseitikin (kuvassa) heltat ovat verenpunaiset, myös jalan tyvessä on punaista. Eli heltoista tulee punaista väriä ja jalasta keltaista, jos ne laittaa samaan saa jonkinasteista oranssia. Aluksi keräsin koko sienen ja kotona erittelin erikseen jalat ja hatut kuivumaan saunan lauteille sanomalehden päälle.  Jossain vaiheessa löytyi muutamia verisseitikkejä, se on koko punainen sieni. Työssäkäyvän illat on lyhyitä, syksyillat alkoi pimetä ja tupaakin piti jo toisinaan lämmittää, pääpaino kuitenkin oli ruokasienillä. Joku kertoi jo metsässä erittelevänsä eri astioihin jalat ja lakit, joten päätin oikaista ja aloin kerätä pelkät lakit pois, punainenhan oli se tavoite. Öisin alkoi olla pakkasta, joka vaikutti vielä aamupäivisin, niin sitten erään kerran jäi seitikit ämpäriin ulos kun piti saada suppikset kuivumaan. Viikonloppuisin ehti vielä sieneen, kun meni heti aamulla ja sai seitikit jäisinä kerättyä, sulettuaan ne olivat melko iljettäviä, vaikka miten oli kumihanskat käsissä. Heitin aina uuden saaliin vanhojen päälle ämpäriin, muutamasti siihen satoikin. Vaikka puhun saaliista ja keräys kertoja oli monta, ei niitä seitikkejä silti kovin kummosesti ollut, ämpärissä tuskin oli muutamaa sataa grammaa enempää, ei edes puolta kiloa. 

Odottelin lunta, edes pientä lumipeitettä, koska en uskalla ulos valkeeta virittää, jos maa ei ole lumen peitossa, jouluvapailla sitä sitten oli sen verran että uskalsin aloittaa kokeilut. Ja sienivärjäys on siis syytä tehdä ulkona, niin hirveä haju niistä irtoaa. Tämä mun systeemini on aika lapsellinen, eli jonkinlainen kesä-talvikeittiökin pitäisi tehdä näitä värjäilyjä varten, mutta hyvin tuo noinkin luonnistui. 






Ensin lämmittelin sieniä sadevedessä n. 80-90 asteessa noin tunnin verran, ensimmäiseen värjäyserään pistin lankaa muistaakseni 100  grammaa, joka tapauksessa mielestäni aikapaljon siihen nähden, mitä sienillä oli painoa. Langat  olivat ehkä puolitoista tuntia padassa, lämpötila 50-60 asteen hujakoilla. Jälleen kerran huomaan, että asiat pitäisi kirjoittaa heti ylös, että mitä tein ja miksi ja koska. Noiden ensimmäisten vyyhtien jälkeen tein nimittäin jotain kokeiluja, mutten muista ihan tarkkaan.... Joku vyyhti oli kuitenkin yön yli liemessä, jonkun vyyhdin kaveriksi laitoin ruostuneen hevosenkengän. Väriä tuli kuitenkin yllättävän paljon, vaikka se tietysti laimeni joka erän myötä, mutta silti. 

Ja kuinka ollakkaan, liemi on edelleen samoissa asetelmissa ja aion tässä vielä pistää sen porisemaan, kun talviloma alkaa, eiköhän siitä jotain väriä vielä irtoa :) Pidän tuosta punaisesta älyttömästi ja se sointuu aiempiin lankoihin oikein loistavasti, kuten luonnonväreillä on tapana keskenään sointua.


Tässä kuvassa kuivuneet langat ja värikin on kaikkein lähinnä todellista väriä. 

Ensi syksynä osaan jo varata seitikeille omat astiat ja hanskat aina mukaani, ihan harmitti syksyllä kun näin metsäkoneen yhdellä apajallani, tosin se näytti tekevän ihan siistin harvennuksen, mutta saattaahan se maasto olla silti pilalla, toivottavasti kuitenkaan ei.  

Olen yrittänyt pyydystää Anna-Karoliina Tetrin Sienivärjäys kirjaa, se on vaan joka paikasta loppu, eikä antikvariaatitkaan ole sitä pitäneet sisällään. Nyt kävikin erittäin hyvä tuuri, Anna-Karoliina nimittäin kyseli värjärit ryhmässä fb:n puolella mahdollisia kiinnostuneita kirjan hankkijoita, jos uusintapainos tehdään. Ja se tehdään, olen omani jo varannut, tilannut ja maksanut!