17.2.2019

Talvipuuhaa, sienivärjäystä

Kerroin aiemmin, miten viimekesänä pääsin viimein kokeilemaan lankojen värjäystä kasveilla ja miten hurahdin touhuun ihan täysin. Kotimaisista kasveista saa helposti irti ruskeita, vihreitä ja keltaisia sävyjä, mutta punainen ja sininen ovat useimmiten ne värit, joita ihminen kuitenkin halajaa. Olin ajatellut etten ostoväreihin koske, enkä ala kyllä kasvattelemaankaan mitään kasveja saadakseni noh, ainakin punaista. Sitten luin, että suomessa kasvaa sieniä, joista näitä ihmeellisiä värejä voi myös saada. Kurja juttu tälläiselle ihmiselle, joka joka vasta on oppinut tuntemaan suppilovahveron ja ennestään tunnistaa kanttarellin ja punaisen kärpässienen. 


Vaan kuinkas kävikään, sienimetsällä kävimme syksyllä usein, oli kanttarellien aika, ja eräällä kerralla mies huuteli kauempaa, että olisko nämä nyt niitä suppiksia, varmuuden vuoksi pisti hanskan käteensä ja toi muutaman näytille. Totesin, että ei ne suppiksia ole, mutta taisit nyt löytää jotain mulle arvokasta, nimittäin verihelttaseitikkiä. Yhtään ylimääräistä astiaa ei ollut matkassa, joten jätettiin kerääminen seuraavaan kertaan. Lopuille sienireissuille lähdinkin aina niin, että sienikorin lisäksi oli ämpäri tai muovipussi, sekä kumihanskat. Ja niitä miehen ensimmäisenä löytämiä ei koskaan enää löydetty, vaikka samoilla nurkilla käytiin ties montako kertaa


Verihelttaseitikin (kuvassa) heltat ovat verenpunaiset, myös jalan tyvessä on punaista. Eli heltoista tulee punaista väriä ja jalasta keltaista, jos ne laittaa samaan saa jonkinasteista oranssia. Aluksi keräsin koko sienen ja kotona erittelin erikseen jalat ja hatut kuivumaan saunan lauteille sanomalehden päälle.  Jossain vaiheessa löytyi muutamia verisseitikkejä, se on koko punainen sieni. Työssäkäyvän illat on lyhyitä, syksyillat alkoi pimetä ja tupaakin piti jo toisinaan lämmittää, pääpaino kuitenkin oli ruokasienillä. Joku kertoi jo metsässä erittelevänsä eri astioihin jalat ja lakit, joten päätin oikaista ja aloin kerätä pelkät lakit pois, punainenhan oli se tavoite. Öisin alkoi olla pakkasta, joka vaikutti vielä aamupäivisin, niin sitten erään kerran jäi seitikit ämpäriin ulos kun piti saada suppikset kuivumaan. Viikonloppuisin ehti vielä sieneen, kun meni heti aamulla ja sai seitikit jäisinä kerättyä, sulettuaan ne olivat melko iljettäviä, vaikka miten oli kumihanskat käsissä. Heitin aina uuden saaliin vanhojen päälle ämpäriin, muutamasti siihen satoikin. Vaikka puhun saaliista ja keräys kertoja oli monta, ei niitä seitikkejä silti kovin kummosesti ollut, ämpärissä tuskin oli muutamaa sataa grammaa enempää, ei edes puolta kiloa. 

Odottelin lunta, edes pientä lumipeitettä, koska en uskalla ulos valkeeta virittää, jos maa ei ole lumen peitossa, jouluvapailla sitä sitten oli sen verran että uskalsin aloittaa kokeilut. Ja sienivärjäys on siis syytä tehdä ulkona, niin hirveä haju niistä irtoaa. Tämä mun systeemini on aika lapsellinen, eli jonkinlainen kesä-talvikeittiökin pitäisi tehdä näitä värjäilyjä varten, mutta hyvin tuo noinkin luonnistui. 






Ensin lämmittelin sieniä sadevedessä n. 80-90 asteessa noin tunnin verran, ensimmäiseen värjäyserään pistin lankaa muistaakseni 100  grammaa, joka tapauksessa mielestäni aikapaljon siihen nähden, mitä sienillä oli painoa. Langat  olivat ehkä puolitoista tuntia padassa, lämpötila 50-60 asteen hujakoilla. Jälleen kerran huomaan, että asiat pitäisi kirjoittaa heti ylös, että mitä tein ja miksi ja koska. Noiden ensimmäisten vyyhtien jälkeen tein nimittäin jotain kokeiluja, mutten muista ihan tarkkaan.... Joku vyyhti oli kuitenkin yön yli liemessä, jonkun vyyhdin kaveriksi laitoin ruostuneen hevosenkengän. Väriä tuli kuitenkin yllättävän paljon, vaikka se tietysti laimeni joka erän myötä, mutta silti. 

Ja kuinka ollakkaan, liemi on edelleen samoissa asetelmissa ja aion tässä vielä pistää sen porisemaan, kun talviloma alkaa, eiköhän siitä jotain väriä vielä irtoa :) Pidän tuosta punaisesta älyttömästi ja se sointuu aiempiin lankoihin oikein loistavasti, kuten luonnonväreillä on tapana keskenään sointua.


Tässä kuvassa kuivuneet langat ja värikin on kaikkein lähinnä todellista väriä. 

Ensi syksynä osaan jo varata seitikeille omat astiat ja hanskat aina mukaani, ihan harmitti syksyllä kun näin metsäkoneen yhdellä apajallani, tosin se näytti tekevän ihan siistin harvennuksen, mutta saattaahan se maasto olla silti pilalla, toivottavasti kuitenkaan ei.  

Olen yrittänyt pyydystää Anna-Karoliina Tetrin Sienivärjäys kirjaa, se on vaan joka paikasta loppu, eikä antikvariaatitkaan ole sitä pitäneet sisällään. Nyt kävikin erittäin hyvä tuuri, Anna-Karoliina nimittäin kyseli värjärit ryhmässä fb:n puolella mahdollisia kiinnostuneita kirjan hankkijoita, jos uusintapainos tehdään. Ja se tehdään, olen omani jo varannut, tilannut ja maksanut! 







14.2.2019

Kotijuusto

En ole koskaan ollut mieltynyt juustoihin, paitsi hampaissa narisevaan  leipäjuustoon, joka on aina ollut herkullista. Joitain vuosia sitten kuitenkin tykästyin myös maitojuustoon, jota kälylläni oli ja on tapana tehdä toisinaan. Sen tekeminen on mahdottoman helppoa eikä aineitakaan tarvita kuin kolme. 

3 l maitoa (oikeaa lehmänmaitoa tai vähintään kulutusmaitoa)
1 rkl suolaa
2 tl juustonjuoksutinta (tätä löytyy päivittäistavarakaupoista, juustohyllystä)

Kaada maito kattilaan, lisää suola ja  lämmitä seos hitaasti n. 40 asteiseksi. Lisää juustonjuoksutin ja sekoita puuhaarukalla. Pidä lämpötila tasaisena noin puoli tuntia, jolloin maidon pitäisi olla "hyhmääntynyt". Vedä veitsellä viillot ristikkäin pohjia myöten ja anna tekeentyä vielä lämpimässä toiset puoli tuntia. Tällä välin laita puinen juustomuotti kylmään veteen liotukseen noin 15 minuutiksi. 

Vuoraa liotettu juustomuotti kostealla sideharsokankaalla (jota luonnollisesti käytetään vain juuston tekoon) ja nostele massa reikäkauhalla muottiin, (tässä kohtaa massan voi maustaa ruohosipulilla, valkosipulilla tai muilla yrteillä, mikäli niin haluaa, sekoittaa vaan hyvin sekaan) painele massa tiiviiksi ja tasaiseksi ja nostele sideharsot reunoilta päälle. Laita muotin alle riittävän iso kulho, johon hera pääsee valumaan ja siirrä koko komeus jääkaappiin. Anna olla jääkaapissa yön yli, aamulla juusto on valmista nautittavaksi.  

(Puinen juustomuotti ei ole välttämätön,
 vaan muottina voi yhtähyvin käyttää siivilää)


Omat puumuottini olen joskus hankkinut Pinetan verkkokaupasta,
avainlippu tuotteita.


4.2.2019

Talven kuulumiset & Tulevan kauden suunnitelmat


Talven kuulumiset & Tulevan kauden suunnitelmat


Talvi (kun se viimein saapui) on teettänyt lumitöitä, puunkantoa ja lämmittämistä.  Vaikka arkena molempien käydessä töissä, on iltaisin lykätty lumet käsipelillä kasoihin, kertyy kasoja viikolla niin, että viikonloppuna pitää konepeliä kaivaa avuksi, kummasti ne kulkuväylät kapenevat. Tänä talvena ja ainakin toistaiseksi lumi on onneksi ollut enimmäkseen kevyesti lykättävää pakkaslunta.  Tässä meillä toimii selkeä jako, töistä tullessa minä jään ulos lumitöihin, mies tulee sisälle, sytyttää leivinuunin pesän, syö ja lepäilee hetken. Sillä aikaa minä lykkään lumia, määrästä riippuen puoli pihaa ja toisinaan kaikki, vaikken katso kelloa, vaan teen minkä teen, on lopettaessani tavalleen kulunut tunti. Määrästä riippuen sitten mies menee jatkamaan tai puun hakuun ja minä syön, vahdin pesiä ja alan elpyä.  Kaikkineen pihan lykkäämiseen menee käsipelillä kaksi tuntia.

Jossain aiemmassa omavaraisuuteen liittyvässä pohdinnassa joskus mainitsin pelkojen kohdalla fyysisen jaksamisen ja kunnon, että riittääkö se. Vaikka omavaraisuus ei pahemmin ole edistynyt, mutta pieniä askelia jaksamisen suuntaan olen kuitenkin pyrkinyt tekemään. Olen syksystä alkaen syönyt vaihtelevalla menestyksellä Nokkos – Kalkki - Inkivääri – Vihersimpukka pillereitä. Samat aineet varmasti saisi terveellisellä ravinnolla, vaan kun sen kanssa on vähän niin ja näin. Alun perin ajattelin, että jos tuosta olisi kipuihin apua. Jokin aika sitten havahduin siihen, etten ole niin väsynyt kuin ennen, en todellakaan tarvitse niitä jokapäiväisiä vartin päikkäreitä, kuten vielä vuosi sitten.  Tosin, uneen varattua aikaakin olemme syksyllä pidentäneet tunnilla, että tiedä tässä sitten mistä mikäkin johtuu. ostamassani uudessa puhelimessa on askelmittari ja se on kyllä loistava keksintö, melko karua todettavaa oli, ettei tällä istumatyöläisellä askeleita kertynyt päivässä enempää kuin 2000, on siis ollut syytäkin olla huolissaan.  Huonoimpina päivinäkin nykyään tuo on kuitenkin vähintään tuplattu ja parhainpina lähes kymmenkertaistettu.  Keskiarvo pyörii reilussa 8-tuhannessa, johon kuitenkin tällä hetkellä olen tyytyväinen. Kesää kohden tavoite nousee sinne vähimmäissuositukseen, mutta liikkuvuudessa ja jaksamisessa huomaan jo eron. Selkääni tämä on vaikuttanut myös, olen ihan vakuuttunut, että jonain päivänä kivut ovat kokonaan poissa.

Syksyllä  mies joutui kolesteroli lääkityksen piiriin ja teki samalla joitain muutoksia ruokavalioonsa, kuten jätti leikkeleet ja juustot leivän päältä pois ja alkoi tilalle ostaa salaattia, tomaattia ja kurkkua.  Ja jotain kissanrasvaa.  Eikä tahtonut mitenkään ymmärtää, että minun lukemani ovat ihan sallitun rajoissa, vaikka välillä tykkäänkin käristää itselleni siankylkeä ja pistää leivälle paksulti voita.  Loppuvuotta kohden alkoi itseltänikin kuitenkin unohtua ne leikkelepaketit sinne kauppaan ja ihan lopussa se olikin helppoa, kun kinkusta riitti särvintä pitkälle.  Joululomani kesti vähän pidempään, kuin miehen joka joutui ahertamaan heti vuodenvaihteen jälkeen, minulla oli aikaa ajatella ja niinpä ilman mitään lupauksia kuitenkaan, lähti jonkinmoinen ruokamuutos ajatus liikkeelle. Itselleni ei ole oikea ruoka töiden jälkeen pahemmin maittanut, josta syystä ehkä osin mies on kotonakin tyytynyt kaupan valmisruokiin melkoisen pitkälti, samoin eväinä meillä on ollut mikro valmis aterioita tai äitien tekemää laatikkoruokaa. Mitään kirjanpitoa kauppaan kannettavasta rahamäärästä ei ole juuri koskaan pidetty.  Takana on nyt kuukausi ”ruokaremonttia”, itse alusta loppuun asti tehtyä tavallista ruokaa, jota pyrin tekemään kahden päivän satseina. Viikonloppuisin vähän jotain vaativampaa. Samalla kuin itsestään, jäi karkit, suklaat, muut herkut ja vaalea leipä pois, vaikka mikään ei varsinaisesti ole kiellettyä.  Olen alkanut periaatteessa syödä enemmän, kaksi lämmintä ateriaa päivässä ja samalla painokin on tippunut muutaman kilon.

Ja kaikki tähtää tulevaan kauteen, joka oikeastaan on jo käsillä, sillä ensi talven polttopuita pitäisi jo olla kaatamassa. Ja koska viime talvena saimme hetkeksi lainaksi mönkijää todetaksemme sen säästävän aikaa rutosti ja selkiämme vielä enemmän. Ostopäätöskin tehtiin jo ennen kuin lainavehjettä oli palautettu, mutta vaihtoehtojen tutkailu onkin sitten jäänyt ja nyt pitäisi jo oikeastaan olla vekotin pihassa. Viime talvi oli puiden osalta melkeinpä katastrofi, niitä  tehtiin tuplaten, koska puita piti saada myös pojan perheelle, joka osti omakotitalon vuosi sitten. Puiden teolta aikaa söi kuitenkin heidän remppansa, jossa pyrittiin olemaan apuna mahdollisimman paljon. Viimeiset puut taidettiin tuoda metsästä kuivumaan vasta toukokuulla.

Tarkemmat kaaviot ja kasvusuunnitelmat on vielä tekemättä, mitä tänä vuonna kasvatetaan, peruna, sipuli ja porkkana on ne välttämättömät kuitenkin ja niiden kylvöhän tapahtuu suhteellisen myöhään suoraan maahan. Tarkempaan mietintään pitää ottaa esikasvatettavat, siemeniä on kotona, mutta tarvittavaa ikkunatilaa vähän.  Viime kesän kokeilu keräkaali, joka yllätti muutamalla kerällä, tulee varmasti myös mukaan kuvioihin, sekä kurkku ja kurpitsa, näistä kaikista tuli viime kesänä jotain satoa, mutta sehän oli aivan poikkeuksellinen kuumuutensa johdosta.  Tomaatti on siinä ja siinä, kun vaatisi suojan, jota tämä aukea ei tuulelta tarjoa mitenkään ilman kasvihuonetta.

Kevään ensimmäisiä ulkohommia tullee oleman mustaherukka puskien siistiminen ja osin siirto. Nyt ne ovat niin levällään, että vievät turhaa tilaa. Puskat ovat pieniä, joten tarkoitus on yhdistellä niitä, sitten vapautuvaa tilaa saa muuhun käyttöön. Puhutaan pienilmastosta ja sen sellaisesta.  Ilmeisesti ison peltoaukean ja lähistöllä olevan suon vaikutuksesta täällä on aina muutama aste kylmempää kuin muualla, sekä jatkuva tuuli, aina. Kuumana, kuten viimekesänä siitä ei ollut haittaa, mutta jo normaalikesänä on, miinusasteet iskevät tähän keväällä vielä normaalia myöhemmin ja syksyllä normaalia aiemmin. En oikein keksi muuta isompaa suojaa, kuin puiden istutus ympärille ja aidat. Aidat siksikin, etten halua supikoiria, enkä kyllä kauriitakaan kasvimaalleni enempää.  Aitatolpat ovat jo maassa ja keväällä senkin pitäisi valmistua. Puiden istutus on pikkuhiljaa hommaa siirrellä niitä metsästä peltoon.

Vaikka perma/koho/harjupenkkien rakentaminen on raskasta on se myös palkitsevaa, muutama vuosi sitten rakentamani penkki on edelleen paras kasvialusta tällä tontilla.  Ja kun työn tekee kerran kunnolla, se vapauttaa moneksi vuodeksi kitkemisestä ja muusta aikaa vievästä touhusta, eli se alun suuri työ pitää ajatella niin, että tasoittuu vuosien saatossa. Tämmöinen perma/koho/harjupenkki pitää nyt keväällä myös tehdä, siihen mistä viime vuonna maa vaan käännettiin, nypittiin rikkaruohon juuria monta kottikärryllistä ja missä kasvoi vähän sitä sun tätä näön vuoksi. Sekä nypittiin edelleen niitä rikkaruohoja syysmyöhällä.  Ja samalla sitten ottaa uusi alue käsittelyyn, jolle toistetaan nyppimiset ja parannukset kompostin avulla, myös metsästä löytyy aika pitkään keväällä maatumatonta lehtiainesta, joka tekee savimaalle hyvää.  Kymmenessä vuodessa rikkaruohon juuret on muuten kasvaneet syvälle ja tehneet äärettömän paksun maton, josta on todella vaikea yrittää saada maata irti ja juuria pois, melkeinpä siihen jää kuoppa.


Kuvassa tulevaisuuden aarrekarttaa, 
johon olen vähän hahmotellut unelmia, 

leppoisan näköistä, eikö?

Kuvat: pinterest



25.10.2018

Kesän satoa väreinä

Jo vuosia mieltäni on kiehtonut kasviväreillä lankojen värjäys, siitä huolimatta että olen saamaton villalangoista saamaan mitään sen pidemmälle aikaiseksi.  Koitan myös toisinaan opetella jonkun uuden taidon, vaikkei siitä mitään pysyvää harrastusta tulisikaan. Nyt tämä värjäys asia olikin muhinut päässäni niin pitkään, että oli sen vuoro tulla toteutetuksi.

Luin kilometreittäin blogeja ja roikuin alan ryhmissä imeäkseni tietoa koska, mitä ja miten. Kun viimein havaitsin kesäkuussa lupiininkukat tienvarsilla, päätin aloittaa niillä testaukseni. 


Puretusaineeksi valikoitui aluna, jota tilasin Lankakissasta. Toimitus oli nopea, tilasin keskiviikkona ja jo perjantaina paketti oli postissa. Langaksi valikoitui Novitan valkoinen Nalle, koska sitä on helpoiten saatavilla. Olisihan se mahdottoman hienoa, jos lankakin olisi ihan omaa, tai edes käsintyöstettyä, mutta rajansa kaikella :). 

Puretin ensimmäisen kerällisen lankaa jonain lauantaina, jonka tietysti olin purkanut kahdelle vyyhdille, vyyhdinpuitakaan minulla ei ole, mutta nurinniskoin laitettu tuoli ajaa saman asian näin hätätapauksessa. Samana iltana kävimme keräämässä kaksi täyteen sullottua ämpärillistä lupiinin violetteja kukkia ja jo sunnuntaina lämpesi ensimmäinen väriliemi padassa.  

Odotukset olivat korkealla, olin ryhmissä nimittäin nähnyt toinen toistaan upeampia sinisen turkooseja lankoja, jotka oli aikaan saatu lupiininkukilla. Senkin tiedostin, ettei värinkesto ole paras mahdollinen, mutta kun innostus iskee, niin jostain on lähdettävä liikkeelle. Kukkia varoteltiin lämmittämästä liian kuumaksi, koska sininen katoaa kuumassa. Lämpömittaria en ollut tähän hätään huomannut hankkia ja kinkkumittarikin hajosi taannoin, eli mentiin vähän arvaillen tuon lämpötilan suhteen. 

Ensimmäisen kerran lankoihin olen kovin tyytyväinen, sävy on omaan silmääni kaunis, hengästyttävän kaunis. Samalla opein sen, että vaikka kuka sanoisi, että langat ja "väriaineet" voi huoletta laittaa pataan yhdessä, niin sitä virhettä en toiste tee. Kun on nyppinyt satoja kukkia irti langoista, niin tietää siivilöimisen olevan paljon helpompaa! Seuraavan tein jo toisin.
Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että jäin koukkuun tuohon värjäykseen ihan totaalisesti. Pataan on päätynyt kaikenlaisia keräilyeriä ja kokeiluja: koivunlehtiä, raparperin siemeniä - tuoreina ja kuivina, koivun kuorta,  keltamataraa (luultavasti), sormipaisukarvetta omenapuun rungolta ynnä muuta. Osa aineksista kuvina:






Ja kesän sato, värit ovat tässä kuvassa melko todelliset, niin vaikea kuin niitä onkin kahlita jostain syystä kuviin aitoina:


 Ei tämä harraste kesään tuntunut päättyvän, ehei, kaikenlaista on kuivateltu talvea varten, että pääsee talvellakin keittelemään liemiä!

3.6.2018

Pikku puuhia

Alakuulle sopivia puuhia on vähän tullut iltaisin puuhasteltua, torstai iltana nypein rikkaruohoja ja istutin muutamia perunoita. Ihan vaan niitä pussinloppuja jotka jääkaapissa on itänyt. Olin vähän saanut katettua tuota maa kohtaa, johon perunat laitoin ja vaikka täällä on rutikuivaa, kun ei ole satanut, ilokseni huomasin, että katteen alla maa oli sopivan kosteaa. Sitä katetta on vaan niin vähän, että rikkikset puskee väkisinkin läpi.

Illatkin on niin kuumia, ettei kovin kauaa jaksa mitään. Nurmikko näyttää kuivumisen merkkejä, eipä tosin tule ikävä nurminkonleikkuuta, mutta on kurjan näköistä. Vihdoin sain aikaiseksi myös tehdä muutaman kerpun. Suunnittelin niitä jo viime kesänä, ellen peräti edellisenä tekeväni, mutta aina se on vaan jäänyt. Tuossa yhdessä rajaojassa, jonka jokusia vuosia sitten tyhjensimme pajuista, on taasen melkoinen kasvusto. Ajattelin tehdä pikku hiljaa harventamalla, kuitenkin tämän alakuun aina olisi tarkoitus saada se käytyä läpi. En vaan ymmärrä mistä sinne oli haavankin alkuja tullut, ehkä linnut on niitä jostain kantaneet. Kunnianhimoisesti olin alunperin ajatellut viedä kerput navetan ylisille kuivumaan, sitten lyhensin matkaa, että josko ajosillan alle roikkumaan ja siitä sitten kuivina vintille. Tuuli heitti, vaikka kerput olivat melko painavia,kuitenkin kottikärryistä menemään ja ajattelin, että koska tämä on kokeellinen vuosi niin kokeillaan sitten kunnolla. Iskin ne pystyyn pihakuusen alle, oksia vasten. Jos sattuvat keräämään hiiriä niin ompahan kissoilla hyvät markkinat.


 Maastoutuvat aikas hyvin, luultavasti niitä ei sieltä edes huomaa ohikulkijat :)

Tämä on todella poikkeuksellinen kesä, tuntuu että perennoistakin on yhtäaikaa kukassa kevään ja loppukesän kukkijat. Koiranputki ja lupiinit tienvarsilla. Mielenkiinnolla seuraan, onko kaupunki varautunut tähän miten, tavalleen ovat niittäneet heinäkuussa lupiinit tienvarsilta, että ovatkohan huomanneet niiden olevan jo kukassa? 

Omassa pihassa parhaiten taitaa voida raparperi:
 Eilen juhlittiin tuoretta merkonomia. Suvussa alkaa kaikilla olla takana valmistumiset ja häät, yhteisiä juhlia on enää melko harvoin, mutta sitäkin riemullisempaa on tavata näitä ihmisiä, jotka jollain tavoin kuitenkin kuuluvat omaan elämään ja ovat ennen olleet vielä läheisempiä. Suvivirttä en tänä keväänä päässyt kuulemaan missään, vaikka olisin niin tahtonut. Se jaksaa herkistää vielä näin, yli viiskymppisenäkin.

18.5.2018

Kasvimaan kaivaja

Viime viikolla ehdein vähän kasvimaallekin, kiitos pitkän viikonlopun. Vanha penkkini, tuo hugel- ja permapenkin yhdistelmä, vaikka koetin sen aikoinaan hyvin perustaa ja kaikki rikat kitkeä, saa kuitenkin rikkaruohon alkuja nousemaan aika ajoin, varsinkin nuo tiilien reunakohdat tuntuu olevan se heikko lenkki. Aikoinaan kylvin siihen montaakin monivuotista, mutta nimimerkit ovat menneet mikä mihinkin, enkä tunnista kaikki ihan varmaksi ja osa kasveista on kadonnutkin, jäljellä on enää kolmea sorttia. Koitin siitä nyt saada kitketyksi rikkakasvit pois ja katetta päälle, niin pitkälle kuin sitä riitti, ne viime syksyn lehtikasat olivat suureksi avuksi, olisi ne vaan syksyllä jo pitänyt jaksaa viedä, silloin niistä olisi varmasti ollut maalle jotain ravintoarvoakin. Vaikka lehtiä oli useampi kottikärry kuorma, ei niistä kuitenkaan kovin pitkää pätkää peitelty, ruohonleikkuusta sain ehken toisen samanmoisen pätkän, mutta vielä jäi muutama metri täysin vaille katetta.

Kuminaksi luulemani tekee melkoista pehkoa, yli toisen puolen keräsin kasvustosta vallan pois. Tuon pienemmän kasvin nimeä en enää muista. Yksi lipstikan alkukin oli, mutta se jostain syystä nuupahti pois. 

Tässä päässä maata on maa-artisokat, ne pitäisi kaikki vielä nostaa ja istuttaa uudelleen. Kuvasta näkee, että rikkaa puskee jo nyt katteesta huolimatta, vaikka kitkemisestä on alle viikko.


Ja vaikkei tuohon vanhaankaan penkkiin tahdo kate riittää, niin uutta maata pitää silti koettaa saada aikaiseksi.


Tämä on käännetty myöskin viimeviikolla ja olen siitä vienyt neljä kottikärrykuormaa juolavehnän juuria pois, mutta edelleen se näyttää siltä, ettei siitä ole mitään poistettu, juuria vaan riittää ja riittää. Aluksi tuohon piti tulla yksi pitkä, mutta ajattelin sitten kuitenkin kahta lyhyttä kasvualustaa ja mallailin noita puita reunuksille. Puita, joihin ei ole mies eikä kone pystynyt!




Tästä on nyt tulossa normaali penkki, maa on pelkästään käännetty, eikä sinne ole upotettu mitään, tuollaisia jätepuita ei ole siihen tarkoitukseen riittävästi, joten nuo muutamat mallailin reunuksille.
 Ja alle paksulti sanomalehteä :) 

Olen haaveillut myös aidasta kasvimaiden ympärille jo vuosia, koska en pidä siitä ajatuksesta, että supikoirat käyvät rönkkimässä siellä missä kasvatetaan suuhun laitettavaa. Muutaman seipään olen jo saanut pystyyn, hahmotelmaksi missä rajat kulkisivat.  Aidastahan tietysti seuraa se, että nurmikonleikkuu vaikeutuu. Tuosssa toisella puolen on nimittäin parikymmentä marjapensasta, joiden kiertelyssä on jo riittävästi. Pitäisi pyrkiä koko nurmikosta eroon, ah ai niin, eihän tästä nyt ole montaakaan vuotta kun sitä on lisätty ja lisätty :D :D Eihän se mitään oikeaa nurmikkoa ole, vaan rikkaruohoa joka on vallannut viljelemättömän pellon. Mutta vihreää ja työtä teettävää kuitenkin. 

Mutta on myös muutaman kuution kuorma purua, jonka piti tulla yläpohjaan eristeeksi. Helppouden vuoksi päädyimme kuitenkin viime kesänä puhallettavaan ekovillaan, joten purukuorma on päätymässä katteeksi noille poluille. Ans kattoo, kuin käy. Kyllä sitä jotenkin työpäivän jälkeen on mehut puristettu pois niin, että kotitöissä päiväsaannos on melko pientä.



9.5.2018

Puuhommia



Polttopuu hommat ovat meillä venähtäneet kovin pitkälle. Muina vuosina hommat on olleet paketissa jo huhtikuussa, mutta tämä talvi on ollut sairasteluni vuoksi melko vaikea. Lisäksi puuta on pitänyt tehdä enemmän, pojan perheelle myös saunapuiksi. Tosin esikoinen on itse ollut mukana hommissa kolmasti, mutta näiden kertojen väliä on ollut aina useampi viikko. On vaikeaa sopeuttaa ajankohta kaikille sopivaksi, kun me elämme ”normaalia” aikaa 5 työtä ja 2 vapaata ja hän tekee yötyötä 6 töitä ja 2 vapaata, lisäksi pitää sovitella vaimon sekalaiset vuorot ja lastenhoito. Niinpä olen nuo kerrat ollut lapsenpiikana, että hän on päässyt metsään

Oma osallistumiseni on ollut melko satunnaista, selkä ei vaan kestä. Mies on yksin haljellut kaikki puut, vaikka kaadossa ja metsästä pois hilaamisessa olen mukana ollutkin.

Viikonloppuna oli toivottavasti viimeinen metsäreissu ja siihen saatiinkin lainaksi naapurista mönkkäriä, kun tähän asti kaikki on tehty käsipelillä. Kyllä nopeutti tavattomasti ja säästi selkää. Ei niin omavaraista, mutta pakko se on itselle hankkia. Ei tämä kunto tästä enää paremmaksi tule. Nuo viimeiset kuutiot on nyt saatu  pois metsästä ja halkelu on enää edessä. Tietysti sitten loppukesästä pätkiminen ja suuliin vienti :)

Laina mönkijän tukkikärryssä oli kiinni tämmöinen systeemi, ei tarvinnut sitoa kuormaa liinoilla tms, erittäin kätevä peli. Tietääkö kukaan, mikä tämän kapistuksen oikea, virallinen nimi on?