30.12.2016

Viimeisiä viedään

Vuoden viimeisiä päiviä viedään, päivitykset on ihan unohtuneet. Onneksi on tullut räpsittyä kuvia, niin asiat kuitenkin palailevat mieliin kuvia katsellessa, jonkinlainen demetia kun tuntuu muuttaneen pääni sisään. Vaikka silti tuntuu, että päivät vaan soljuvat eteenpäin, eikä tässä ole mitään erikoista, mistä niin pitäisi raportoida.

Syksy on mennyt kevennetyllä työviikolla, joka on ollut kyllä tarpeen tuon väsymykseni kanssa. Väsymys, joka on vaivannut viime talvesta asti, tuntuu helpottavan hetkittäin. Hetkittäin taas mietin onko taustalla jotain pahempaa. Olen yrittänyt syödä edes hedelmän päivässä tai marjoja, koska perusravintoni on melko yksipuolista, vitamiineja en muista ottaa kuin korkeintaan viikon, mutta omena pöydällä tuntuu olevan parempi muistuttaja tai mustikkapurkki pakastimesta sijoitettuna jääkaapin ylähyllylle.  Nyt olen ollut kaksi viikkoa kotona ja vielä olisi puolitoista viikkoa jäljellä. Olen koittanut ulkoilla valoisaan aikaan joka päivä vähintään puolituntia, yleensä yli, mikä lienee hyvä asia. Olen tylsistynyt siihen, etten saa aikaiseksi mitään. Kaipaan mielekkäiden asioiden tekemistä, sellaista josta jää jotain pysyvää jäljelle. Kaipaan omaa työhuonetta askarteluihin ja ompeluihin

Se narinoista... :)

Viime talvena, kun olimme koivikon harvennuksessa, oli puhetta, kun käytiin kotona kahvilla ja syömässä välillä, että olisi ihan kiva, jos tuolla koivikossa olisi nuotiopaikka, voisi ottaa kahvit mukaan ja paistaa makkarat, eikä aina tarvisi lähteä erikseen sisälle. Kuivalla pakkasilmalla kun ei ole mitään vaihtotarvetta kuiviin vaatteisiin, käsineisiin tms. Nuotiopaikkaa silmälläpitäen jätettiin joko pikkupuu tuomatta metsästä pois. Jossain kohden mies sanoi käyneensä ne halkelemassa ja vieneensä trukinlavan, johon ne pinosi ja johonka ympäristöön oli ajatellut se nuotiopaikan sitten muodostuvan. Sittemmin hän vei vielä pellinpalat päälle. Unohtelin mennen tullen koko asian. Kesällä kun meillä on tapana käydä yksin ja yhdessä kävelemässä tuolla tontin perukoilla, hän toisinaan sanoi käyneensä nuotiopaikalla, että "pysyy polku auki", itse eksyin sinne vasta kun ensimmäiset pakkaset tuli. (Siinä loppukesästä kun tulee aina se hirvikärpäskammotus, jolloin loppuu metsäteillä kävelyt omalta osaltani. Aika nolo vaiva metsänomistajalle? On se :) ) 

Valikoitui marraskuinen päivä, jolloin Erityinen pikkumies oli ollut yökylässä ja aamulla maata peitti jonkinlainen kuura, jonka hän keittiönpöydän ääreen asettuessaan totesi lumeksi, "katso fammu on satanut lunta". Odoteltiin auringon nousua ennen ulkoilua, jolloin ukki ehdotti nuotion tekoa ja makkaran paistoa, eipä me siitä pikkumiehen kanssa innostuttu. Sen sijaan, kun hän paria viikkoa aiemmin oli innostunut kartoista hän selitti miten pitäisi mennä toista reittiä tuolta ja tuolta. Päädyimme kuitenkin sinne nuotiopaikalle ja kas mitä sieltä ukin repusta löytykään, nuotiotahan se alkoi väsätä... mukana oli makkarat jajuotavat, kelpo eväät!





Minä ja pikkumies lähdettiin etsimään kiviä nuotion ympärille, melkoista touhua, pienellä pläntillä käveltiin varmaan kilometri, epätasaista maastoa ja huh huh, mutta saipahan fammu liikuntaa ja pikkumies unilääkettä :)  Kyllähän niitä kiviä jokunen löytyi nuotion ympärille kun hiilloskin alkoi olla valmis makkaroille. Niin ja olihan meillä toki yksi kissa mukana, joka myös sai vähän makkaraa ja vettä juomisiksi. Siinä niitä nyt on kiviä notskin ympärillä! Kuvassa pikkumies istuksii pöllin päällä, selkänsä takana trukinlavalle kasattu puupino.





Taisi sitten olla jo seuraava perjantai, kun oli edelleen pientä lunta tullut jo lisää, maa oli ihan valkoinen ja oltiin kaupassa, ostettiin makkaraa, että mennään sunnuntain nuotiolle. Sattuipa sitten sunnuntaina, että tihutti vettä, vaihtoehtona olisi tietysti ollut keitetyt perunat ja makkarasoosi, mutta nuotiolle sitä päädyttiin. Kissat mukana, tietysti. Kun palailtiin kotiin oli jo pilkkopimeää, sitä katoaa ajantaju siinä tulta tuijotellessa ja lämmöstä nauttiessa. Onneksi olin varannut mukaan lyhdyn, ilman oltaisiin oltu kyllä hukassa.

Mielessäni alkoi tämän reissun jälkeen jyllätä jokin kumma, että pitäisi olla jonkun sortin laavu, vaikka heppoisempikin, mutta sellainen jossa olisi vähän tuulensuojaa ja jossa voisi vetää hätäpäissään vaikka pitkäkseen. Ehkä jopa yöpyä joskus täysikuun aikaan, kun on lunta ja valoisaa. Tai keväällä kun on jo vähän lämmintä, muttei vielä hyttysiä :) Tälle talvelle lumen saanti tuntuu toivottomalta, sitä on ollut hitu ja toinenkin ja sitten tulee vesisade, ihan käsittämätöntä.  Se laavun teko on kuitenkin vallannut ajatukset aika syvästi, alkanut tuntua ihan maailman tärkeimmältä ajatukselta, vaikka tiedän, että enimmäkseen siinä haen sitä käsillä tekemistä ja valmista jälkeä, mutta entäs sitten? Asian tiimoilta on pinterestiä tullut kahlattua aika lujasti...

Ihan huippuhan olisi sellanen oiken hirrestä tehty, mutta kun kyse on väliaikaisesta, on tuolla koivikolla kokoa niin, että niitä nuotiopaikkoja ehtii vuosien saatossa tulla muutamakin. Olkoon nyt vaikka kurkihirsi sitten nimeltään tuo haavan pätkä, joka on poikittain ja jonka edellispäivänä kaadoin ja tuohon köytin. Moneen kertaan tuota ehdin päässäni sommitella ja miettiä parasta suuntaa, mihin mikäkin muodostuu, missä on katto ja missä on nuotio, vaikka puukasa vähän haittasi ajatustyötä ja hahmottelua. Eilen illalla sitten päätin kerran vielä kääntää koko systeemin, kun mietin mistä useimmin tuulee ja tänään pinosin puut eri paikkaan, nuotiokin pitää siirtää vähän eri kohtaan. Itseasiassa juuri se, että puut oli missä oli aiheutti melko valheellisen käsityksen siitä normaalista tuulensuunnasta, vaikkei iso pino ollutkaan, mutta teki kuitenkin aikamoisen tuulensuojan. 

 
Puut oli siis aiemmin tuossa, missä nyt näkyy hassu kohouma, kuin kasvimaa :)



24.11.2016

Aina matkassa mukana

Satu Korpinkiven tuvasta heitti mukavalla idealla avata vähän "käsilaukun" sisältöä Sattumoisin on minunkin pitänyt aiheesta monasti kirjoittaa, mutta aina se on vaan jäänyt. Nyt tartuin ajatukseen, välittämättä vähääkään siitä, onko veskassani kaikki ihan viimosen päälle kunnossa. Eikä ollut, kuten arvata saattaa, mutta katsotaan mitä löytyi...

Itse laukku, joka mulla kulkee jokapäiväsessä käytössä on vanha kaasunaamarilaukku, ostin sen muutamia vuosia sitten vähän vapaa-ajan käyttöön, mutta huomasin heti, että se on oikeastaan erittäin käytännöllinen ihan arjessakin. Etuosan sisäpuolella on monenkokoista lisätaskua, joille on kuitenkin oma kansi, joka piilottaa ne melko huomaamattomaksi. Mukana kulkee aina ne pakolliset: koti ja työavaimet, rahapussi, puhelin ja melko kookas kalenteri, takin taskuihin on pesiytynyt läjä sytkäreitä ja tupakat, sekä autonavain. Lisäksi kuiteilla on ikävä tapa jäädä kassin pohjalle. Koska kuljen töissä omin eväin, on eväät, kahvitermos ja kaksi vesipulloa mukana aina arkiliikkumisessa kopparissa, jonka kanssa suoritan myös kauppaostokset.


 Etuosan lokeroihin oli tälläkertaa jemmattuna seuraavat rojut:




Nenäliinoja, kuukautissuoja, puukko, virtapankki, kynä, lukulasit, rakko- ja tavallisia laastareita, sytkäri, nikotiinipurkkaa, buranaa ja hiilitabletteja.


Pussukan virkaa toimittaa pari lipastaskua, jotka nekin mahtuvat veskaan hyvin, mutta ne voi myös kätevästi kiinnittää vaikka reppuun. Lipastaskut ei kulje mukana jokapäivä, vaan ne lähtee mukaan, jos tuntuu, että on syytä varautua vähän paremmin.

Lisää kuukautissuojia ja buranaa, haavanpuhdistuspyyhkeitä, teetä, laastareita, lämpöpeitto, hammaslankaa, kertakäyttöhanskat, ompelusetti (sisältää sakset), tulitikkuja, hiuspinnejä ja klenksuja, paracord narua, veivattava taskulamppu, pari muovikassia ja mittalusikka.

Varsin sekalainen eloonjäämispaketti siis. Tahtoo olla niin, että kun jotain ottaa käyttöön, sitä ei sitten muistakaan palauttaa. Veskaan mahtuu yllämainittujen lisäksi myös sadeviitta. Liian täysikään ei ole hyvä, kun vaikeuttaa etsimistä. 

Taskulamppu voisi olla pienempi, mutta olen tykästynyt tuohon veivillä ladattavaan, niin eipähän lopu patterit. Joskus mukana on kulkenut myös tuikkukynttilä, lämminkeitto pussukoita, vaihtosukat ja puuvillakäsineet.


Sadun pussukan sisältöä pääset kurkkimaan täältä:Korpinkiven tupa


5.10.2016

Syksyn kuulumisia

Ollaan ehditty jo lokakuun pakkasaamuihin, viimepäivityksestä on taas aikaa, vaikka elokuu olikin sateinen, oli syyskuu melko lämmin ja kaunis, muutamaa loppukuun rankkasadepäivää lukuun ottamatta.  Hommat on oikeastaan hyvällä mallilla.  Sain lopulta marjat pois puskista, nyt ne odottavat pakastimessa puuhellan lämmityskelejä, tulevat siinä sitten maija kerrallaan ilmaiseksi.  Muutama pullo viimevuotisia mehuja on vielä jäljellä.  Oikeastaan puuhellan lämmityskelit ovat jo käsillä, mutta mies huomasi sitä nuohotessa sen kaipaavan pientä apua. Korjauslaastia on levitelty useampana päivänä ja kuivumisaika siinä oli melko pitkä. Jossain vaiheessa sekin varmaan tarvitsee uusia kokonaan, mutta vielä ei.

Loput polttopuut sirkelöitiin pyhänä, kuorma odottaa vaan kantajaansa. Tänä vuonna niitä on viety pikkuhiljaa sisälle, kun oli niin kuivaa, niin tuntui, ettei ole mikään hätä ja ehtihän nuo niinkin, puoli tuntia töiden jälkeen ja toiset puoli tuntia illemmalla sain aina kuorman viikossa sisään ja viikonloppuun jäi uuden kuorman sirkelöinti.  No sainhan minä parina iltana miehiltä siihen apua, ettei ihan yksin tarvinnut.  Vielä kun tuon viimeisen kuorman jaksaisi.




Muutenkin on koitettu ottaa osin rennommin, perjantaisin on ollut lomautuksia, mutta osa päivästä on käytetty lapsenlapsen, Erityisen kanssa. Toisinaan meillä on ollut ohjelmaa, jos lähistöllä on ollut jotain tarjolla, mutta tärkeintä hänelle tuntuu olevan noina päivinä yhteinen aika, leikit, metsäretket ja kisut. 



Jossain kohden alkusyksyä luulin, ettei tomaatit punastu koskaan, mutta niinpä vaan alkoi niitäkin tulla, ei mitään kilotolkulla, mutta muutama silloin tällöin, niin ettei kyllästy. Ja niin, että kannustaa jatkamaan, koska nyt noinkin hyvin tuli vaikka ihan taivasalla olivat, niin mitä lainkaan, jos olisi kasvihuone, tai edes jonkinmoinen suoja niille tarjota, jossa lämpötila pysyisi edes viidentoista asteen nurkilla. Porkkanoista tuli tavattoman hyvän makuisia, lajikkeen nimi ei ole tässä nyt käsillä. mutta jotain keltaista vanhaa lajiketta nuo ovat.  Tuskin niistäkään talveksi mitään saa, mutta nyt on mukava hakea muutama silloin tällöin ruuan lisukkeeksi. Papujen kanssa taas kävi niin, että kun päivä toisensa perään ajattelin, etten niitä kerää vielä, enkä vielä, niin pakkanen vei ne kerralla kaikki.  Tästäkin voi vaan viisastua.  Kasvimaa on siis näillä tietämin melko kylmällä paikalla.



Isompana urakkana itselläni ennen talven tuloa pidän uuden kasvimaan perustamista. En taida jaksaa kaivaa, kuten keväällä, vaan isken suoraan maahan pahvit, puusilput ja kärrään palaneet hevosenpaskat, se on se suurin homma, kun enin osa matkasta on ylämäkeä. Ja päällimmäiseksi bokashimullat, jotka olen kerännyt erilliseen kasaan.  Olen ollut tuohon bokashointiin kyllä tyytyväinen, huomattavasti nopeampaa, kuin perinteinen menetelmä.  Tosin aloin jossain kohden epäillä jatkuvan limaisen yskäni johtuvan jollain lailla noista vermeistä ja ehken ollut ihan väärässä, kun jo viikko sen jälkeen, kun siirsin homman kokonaisuudessaan ulos, tuntui helpottavan, ehdein kuitenkin köhiä pari kuukautta. Nyt kun on jo yöpakkasia, ämpäreissä toiminta varmasti hidastuu ja vielä on ratkaisematta lopullisesti se talvitouhu multaantumisineen.  

Mieli tekisi bokashin kaveriksi myös biolanin lämpökompostoria, joka nyt näytti olevan tarjouksessa, proteiinien kanssa tuo bokashi on onneton ja vaikka lihapuolta jää hyvin harvoin pois heitettäväksi, olisi sekin kuitenkin jotenkin ratkaistava. Tiedä sitten onko ihan hölmöläisen hommaa, mutta olen miettinyt, että jos bokashin parin viikon multaantumisen jälkeen sihtaa ja se mikä ei ole hajonnut päätyisi vielä lämpökompostoriin? Onko jollain muulla tätä ”ongelmaa”? Muutoin tuon ämpärin täyttö kestää meillä 2-3 viikkoa, kolmella aikuisella, mielestäni se on aika vähän. Jos syödään keittoja, tulee kuoritavaraa paljon, kun taas keitettyjä perunoita, niin taidan olla ainoa, joka perunansa kuorii :). Muuten pyritään syömään kaikki mitä tehdään. Kahvinsakkoja en ämpäriin pistä, kerään ne erikseen ja sekoitan suoraan multatehtaaseen. Kananmunan kuoret murskaan kahvipussissa ja nekin päätyvät suoraan multiin.


Muistan lukeneeni jonkun viisaan kertomana, että omavaraisuuteen pyrkijällä ei saisi olla ajoleikkuria, koska se on niin hirvittävä laiskuuden merkki. No sellainen kuitenkin on ja laiskuuttani vielä investoin kerääjäänkin. Kerääjä on kesken kasauksen, mutta tarkoitus on saada sillä nyt lehdet ja viimeisten ruohonleikkausten silput talteen katteeksi kasvimaille. Luultavasti tavaraa tulee ”yli oman tarpeen”, joten sellaistakin kompostikasaa on tarkoitus alkaa ylläpitää. Nurmikko kasvaa kesällä älyttömästi, vaikkei sitä lannoita, ainoa lannoite on se silppu, joten se on se pääpointti tässä kerääjän hankinnassa, että alan ihan tarkoituksella köyhdyttää tuota nurmialuetta ja katetta tarvitaan kesällä kasvimaalle runsaasti. 

Tulipa tästä sekainen mielen purkaus, pitäisi opetella purkautumaan useammin, pysyisi ehkä joku tolkku kirjoituksessa!

#omavaraisuus #kasvimaa #kompostointi #polttopuut

17.8.2016

Syksy käy päälle

...vuosi vuodelta vaan aiemmin ja aiemmin... (Juha Lehti)

Toiset rakastaa syksyjä, näkevät sen sellaisena romanttisena juttuna, kun voi poltaa lyhdyissä tulia ja muuta. Itsestäni syksy on ihan ok, jos se on kuiva ja kuulas, mutta nyt ahdistaa tavallista enemmän. Elokuun alusta asti on satanut joka ainoa päivä, kaikki hommat on jumissa. 

Keväällä tavoitteet oli korkealla, seinäremontti oli tarkoitus saada valmiiksi niin, että kesälomasta olisi jäänyt ihan oikeaa lomaakin pidettäväksi, kun ei moneen vuoteen ole ollut vapaata. Tänä vuonna vuorossa oli kaksi seinää, laajennusosassa, eli matalaa pätkää, kaikkia ripoja ei vielä ole saatu paikalleen, ikkuna ja ovi puitteet on kesken, maali puuttuu. Maali puuttuu myös viime vuonna laitetuista seinistä, pohjamaalissa toki ovat kaikki. Viime vuonna tarvitut telineet ovat yhä pystyssä, kun niitä tarvitaan maalauksessa. Ja nyt pitää jossitella, olisiko sittenkin pitänyt keväällä aloittaa maalauksella... 





Kasvimaan laitto jäi niin myöhään, että lopulta pistin vain jotain monivuotisten siemeniä, lisäksi porkkanaa, tilliä ja papuja, sekä joka väliin siemenestä kasvattamiani samettikukkia. Perunoita ja tomatteja on ollut navetan seinän vierustalla ämpäreissä, sellaistakaan en ole ennen kokeillut. Joitain yrttejä ruukuissa ja muutama kurpitsa omenapuiden alla. Samettikukista tuli lopulta niin isoja, ettei tuolla oikeastaan muuta mahtuisi kasvamaankaan.



Kesälomamme on aina samana ajankohtana, heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Itse pidän aina vähän pidemmän loman, jatkan sitä lomarahapäivillä ja lomautuksilla, koska voin aika pitkälti itse valita niiden ajankohdan, mies ei voi ja tekee jo ties monenettako vuotta lyhyempää työviikkoa. Kulut pysyvät silti yhtäsuurena, lähtipä täältä aamulla töihin yksi tai kaksi. Jo viime talvena koin olevani vielä väsyneempi kuin koskaan ennen, yritin tsempata itseäni jaksamaan, koska suunnitelmat olivat niin selkeät: tänä kesänä meillä on myös loma. Menen ensiviikolla töihin ja oln väsyneempi kuin koskaan. Nuo "ylimääräiset" viikot olen muina vuosina käyttänyt marjojen poimimiseen ja mehustamiseen.Tällä erää näyttää siltä, että marjatkin jää puskiin tai putoaa maahan, sateiden vuoksi en saa niitä sieltä pois. Tähän asti ollaan sentään mehujen ja hillojen suhteen oltu omavaraisia. Mustaherukat on ehtineet jo tippua, supikoirat on syöneet karviaiset. Muutaman litran villivadelmaa olen kuitenkin saanut pakkaseen sillä mielellä, että niitä litran aina lisäisi maijalliseen punaherukoita.



Edit. jo ennen julkaisua. Kirjoitin tätä ruikutustani tänään, sain tekstin valmiiksi ennen puoltapäivää ja piti vielä oikolukea, satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos ja siellä oli aamuinen sumusade vaihtunut täyteen auringon paisteeseen, joten pinkaisin ulos. Ensimmäinen maijallinen punaherukoita on noukittu. Ampiaisia oli tuhottomasti, onneksi yksikään ei pistänyt. Ehkä elämä sittenkin voittaa! Marjojen noukkiminen on mulle ollut aina terapiaa, en siedä muita ihmisiä samaan aikaan puskissa, kun kuitenkin haluavat keskustella ja minä  en! Haluan pyörittää ajatuksia ja tyhjentää päätäni. Nyt on hyvä olo! Ehkä saan vielä toisenkin maijallisen noukittua, ennenkuin mies tulee töistä kotiin ja seinähomma alkaa, ellei sitten sade ennen sitä :)


#omavaraisuus #kasvimaa #keräily 

27.5.2016

Raparperipiirakka (Maisemakahvilan raparperipiirakka)

Muruseos:

8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voisulaa

Pohjataikina:
noin 2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 kananmuna

Täyte:
1 l raparperipaloja
2 tölkkiä rahkaa (a 250 g)
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria


Pinnalle:
noin 1/3 muruseoksesta


Sekoita kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan, lisää piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla peitetylle uunipannulle.

Ripottele päälle noin litra raparperipaloja. Voit käyttää myös omenaa, mustikkaa, puolukkaa, karviaisia tai herukoita.


Sekoita täytteen rahka, sokeri,munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle.


175 C 45 minuuttia



Ohje on julkaistu Kotiliedessä ja on alunperin Hämeenkyrön maisemakahvilan emäntä Katariina Pylsyn käsialaa.

21.5.2016

Omaa projektia



Taas kerran tuntuu, että olen auttamattoman myöhässä maanmuokkausteni kanssa, mutta olen sopinut itseni kanssa, että kunnostelen mitä kunnostelen ja ensi keväänä kaikki on valmista. Toisaalta maa on vasta nyt siinä kunnossa, että sitä ylipäätään on pystynyt mitenkään muokkaamaan. Muita maita mieskin on lupautunut auttamaan sillä mielellä, että ensi keväänä olisi valmista.

Työn alla mulla on nyt arviolta 1*6 m läntti, jota on vuosittain pyritty pitämään rikkaruohoista vapaana, kasvamassa on yleensä ollut sipulia ja muutama peruna. Rikkaruohot tunkevat sivulta ja kaventavat aluetta joka vuosi.


Tämä rakennelmani ei varsinaisesti taida edustaa mitään oikeaoppista, vaan on lainaus vähän kaikesta: harju-, sekä perinteisestä kohopenkistä, ehkä tuo lasketaan myös jonkinasteiseksi kompostiksi. Syvyyttä penkillä olisi saanut olla varmaan enemmänkin, mutta älyttömän sitkas savi tuli vastaan n. 30 - 35 cm syvyydessä, joten en yrittänyt päästä sen syvemmälle. Koska olen tätä kuitenkin ihan yksin tehnyt, olen tyytyväinen, että edes siihen asti olen jaksanut kaivaa. 

Puolilaho puutavara on pääasiassa koivua, kuvassa olevat on sellaisia, jotka ovat itsekseen (tai ehkä myyrien avustuksella) kaatuneet, keräsimme ne kuitenkin jonain vuonna mukaan ja niistä oli tarkoitus tehdä polttopuita. Osa oli kuitenkin valmiiksi melko lahoa ja osasta löytyi jotain toukkia, joita emme siinä hädässä tunnistaneet ja päätimme, että jätetään ne tekemättä polttopuiksi. Jos toukasta muodostuu jotain, mikä närii kaikki polttopuut. Myöhemmin googlettelemalla selvisi, että toukka oli ihan hyviksen alku, mutta puut on silti jääneet ja jääneet lahoamaan.  Nyt niille löytyi se viimeinen leposija ja hyöty.  Lisäksi on paljon sellaisia, joita ei ole millään ilveellä saatu halki, vanha koivu osaa olla yllättävän vänkkyrä. 

Mutta takaisin aiheeseen. Tapanani on hyvin usein, kuten nytkin, kääntyä jutuissani vasemmalle ja vasemmalle ja vielä kerran vasemmalle, niinpä unohdan, mistä oikein puhua piti :) 

Puiden päälle tulee risuja ja kuivaa kontoa mitä perennoista talven jäljiltä oli jäljellä. Jos talossa olisi kunnon viikate, sille olisi nyt käyttöä. Rikkaruohoja voisi niittää ja latoa edellisten päälle, olisi madoilla heti puuhaa. Luultavasti tuohon päälle laitan kuitenkin sen lopun, jo kompostoituneen tavaran. Ja ihan päällimmäiseksi tulee tuo aiemmin pois kaivettu maa. Tai no, sen päälle pitää sitten saada katetta. 

Taimikasvatukset on menneet vähän niin ja näin, nekin. Kävimme tänään ruukilla, jossa oli myynnissä taimia ja väkisinhän sitä omiaan vertasi myytäviin, kurpitsan taimet oli samankokoisia kuin omani, mutta tomaattini kyllä häpeilevät. Luultavasti ostan muutaman tomaatintaimen.

Ja onneksi aika monessa siemenpussissa lukee, että kylvetään avomaalle, maan lämmettyä. Moni on jo kylvönsä tehnyt, mutta aika kylmää tuo maa vielä on ollut ja yöpakkasia vielä viikolla. 

Sattui muuten ihan hassu juttu, kun tuolla työmaallani touhasin, ja pidin huilitaukoa, katselin ympärilleni ja metsänreunasta silmäni tavoittivat ikäänkuin pihlajan, mutta ei sittenkään. Piti oikein mieskin hakea varmistamaan, että näenkö omiani, mutta ei, kyllä siellä kasvaa pieni omenapuu. Ihan outoa, emme ole sitä näiden vuosien aikana ennen nähneet ja se, että onko sen joku istuttanut vai onko se lähtenyt siemenestä on mysteeri. Tällä hetkellä siinä on jopa nuppuja. Sinällään hieno löytö, koska pari vanhempaa omenapuuta pihasta ovat saaneet tuomion. Eivät ole enää muutamaan vuoteen tuottaneet syötävää satoa, niissä lienee joku tauti.

Ja nyt hernekeitolle, joka on nelisen tuntia pöhissyt... 
Päiväsyömiset on jääneet väliin, kun niin odottanut tuota hernaria!

#omavaraisuus #kasvimaa #maanparannus

14.5.2016

Kompostointia kaikin keinoin




Kompostoinnin kehutaan olevan hajuton, mauton, nopea ja vaivaton tapa saada uutta multaa.

Aha.

Olen joissain asioissa ihan kätevä, jopa näppärä, mutta tuo kompostointi ei kuulu niihin asioihin.  Meillä on käytössä  Gröna Johanna lämpökompostori, jonka lämpöominaisuutta ei ole hyväksikäytetty. Eli settiin kuuluu irrallinen polyeteenimuovista valmistettu talvivaippa, jota laiskuuttani en ole sille koskaan päälle pukenut. Muutenkin tuo ressukka on saanut olla enemmän ja vähemmän oman onnensa nojassa, eli huonolla hoidolla, oikeastaan jopa hoidotta. Äidillä oli tapana sanoa, ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” niin tässäkin tapauksessa. Tunnustin viimein itselleni, että jos en itse asiaa hoida, ei sitä hoida kukaan muukaan. Koko kapistus on vaan vähemmän miellyttävä lähestyttävä erityisesti kesäisin, toisinaan kannen avatessa vastassa on kärpäsiä ja niiden toukkia, lisään kuiviketta ja pöyhin, seuraavaksi vastassa onkin muurahaisia. Milloin on liian märkää ja milloin kuivaa. Hajut kertovat, ettei kompostointi ole sujunut oikeaoppisesti.


Kuluneen talven aikana tein itseni kanssa sopimuksen, että hoidan homman kuntoon, ja ihan heti kun mahdollista. Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna kurkkukipuisena päätin alkaa toimiin. Kevät ei ollut vielä niin pitkällä, että hajut olisivat haitanneet, taisi olla aamusta pakkastakin.

Johannan tilavuus on 300 l, hyvin se on imaissut itseensä kuuden vuoden biojätteet, vieläkin tilaa oli noin 30 cm, ja selkeästi tiesin, että jotenkin se kuitenkin toimi, koska aina talven jäljiltä tapahtui määrässä romahdus. Siitä huolimatta, ei se toiminut niin hyvin kuin kuuluisi ja muistutti tunkiota, jossa on vaan laidat ympärillä.

Suunnitelmani oli tyhjentää koko systeemi alakautta kottikärryyn ja täyttää uudelleen oikeaoppisesti yläkautta risuineen ja kuivikkeineen. Sain kun sainkin tyhjennettyä yhden kottikärrykuorman verran tavaraa, joka yllätyksekseni muistutti melko hyvin maatunutta kompostimultaa. Alun olin kasannut ihan oikeaoppisesti risuja ja multaa ja tulos on nähtävillä, broilerinluut ei ole maatuneet, eikä myöskään kananmunankuoret, joita en ole älynnyt rikkoa pienemmiksi ja yllättäin maatunut ei ole myöskään biojätepussit, onneksi niiden käyttäminen lopetettiin varmaan jo vuoden jälkeen. Sen sijaan risutkin on menneet aika pieniksi. Olin kuitenkin melko tyytyväinen, että selvästi tuo toimii, jos tekee kuten ohjeissa sanotaan. 



  
Homma kuitenkin tyssäsi siihen yhteen kuormaan, yläpuolinen osa on vielä niin jäässä ettei suostu tippumaan alas lapioni ulottuville. Yläkautta sain ilmattua kuitenkin jonkun verran tavaraa löysemmälle, mutta sitä kautta en yltänyt kuitenkaan lapioimaan sitä pois.

Sen ainoan kuormani kiikutin onnellisena kasvimaalle ja sekoittelin pintamultaan, joka jo oli sulannut, tosin vaan vajaan lapionpiston verran. Vähän kävi mielessä, että onko ne viljelijät ihan tosissaan pistämässä varhaisperunansa jo maahan? Kas kun eivät jo syksyllä pistä, olisi keväällä vähemmän kiirusta...

Homma pääsi kuitenkin tuona viikonloppuna hyvään alkuun ja tarkkailin sittemmin tilannetta päivittäin, miten sulaminen eteni. Etenihän se, olen sekoittanut mukaan multaa, kuivia oksia ja pöyhinyt mennen tullen, rikkonut vanhoja kananmunankuoria pienemmäksi. Pariin kertaan törmännyt kärpäsen toukkiin kannessa, pöyhinyt lisää ja lisännyt kuiviketta ja tavannut sen jälkeen muurahaiset ja kastellut. Mutta myös havainnut, että lämmintä  kompostin sisuksissa on, kuumana käydään toisinaan, ihan niinkuin pitäisikin. Siitä huolimatta, että olen kantanut kuiviketta, multaa ja oksia koko kevään, painuu pinta aina vaan alemmas! Uskoakseni voin loputkin tyhjentää vielä kevään aikana peltoon, vaikkapa sitten kurpitsa maaksi.


Koska tuo kompostori on ollut kaaos ja olen lueskellut bokashi-kompostoinnista paljon jo edellistalven aikana. Niin no, samanlaisia ylistäviä mainoslauseita periaatteessa kuin kompostoinnista yleensäkin. Päädyin kuitenkin tilaamaan bokashi-rouhetta kokeillakseni onko se toimivampi systeemi kuin tämä perinteinen kompostointi. Nimenomaan meillä, muillahan onnistuu tuo perinteinenkin :)

Viisi kiloa rouhetta, kuka sitä nyt vähemmällä mitään kokeilee? Olin aloittanut tämän bokashi touhun jo maaliskuun puolella, koska olin päättänyt olla lisämättä Johannaan uutta tavaraa ennenkuin saisin sen kokonaan tyhjennettyä ja ehkä sen paikkakin tulee vaihtumaan.

Aitoihin bokashiämpäreihin en halunnut sotkeentua, enkä hanoihin, hifistelyt pois harrasteista ja edetään niin halvalla kuin suinkin. Kaksi normaaliämpäriä ja kansi, mies porasi toisen ämpärin pohjaaan reijät, tämä porattu ämpäri laitetaan ehjään ämpäriin ja päälle kansi. Näitä on kaksi sarjaa, riittää hyvin medän tahdilla.




EN perehdytä tässä varsinaisiin saloihin bokashiin liittyen, siitä saa yllinkyllin tietoa netistä, hommassa käytetään niin hienoja sanoja, etten osaa niitä edes lausua, saati ymmärrä kaikkien tarkoitusta.


Sisemmän ämpärin pohjalle taittelin sanomalehden sivun ja ripottelin sille vähän rouhetta. Ideana on, että jätteen pitää olla ilmatiiviissä, litra biojätettä ja päälle ripotellaan ruokalusikallinen rouhetta.  Sanovat, että ämpäri täyttyy viikossa, ehkä meillä sitten loppujen lopuksi tulee vähän biojätettä, koska ämpärin täyttyminen vei reilun kaksi viikkoa. Olen pitänyt melko kuivina jätteitäkin ja ajattelin, ettei nk. bokashi-mehua edes synny, mutta eräänä päivänä kotiin palatessa ihmettelin kirpeää tuoksua ja mehustahan se tuli. Tuoksu on sen verran kirpakka, ettei voi unohtaa tyhjentää sen havaittuaan.  Tämän mehun pitäisi pitäisi olla loistavaa lannoitetta, toistaiseksi olen sen vaan kaadellut ulos mihin sattuu. Ehkä jossain kohden teen täsmäiskuja, nähdäkseni vaikuttaako se mitään.

 Boka-pissaa:


Tällä hetkellä, juuri kolmannen ämpärin täytyttyä, olen tyytyväinen tuohon bokashiin. Ämpäri kestää meillä täyttyä tämän kokemuksen perusteella 2 - 3 viikkoa. Eli ei sitä niin hirveästi kerry, joillakin kun ämpäri täyttyy jo viikossa. Hajua ei todellakaan tule, jos mehut muistaa tyhjentää pois. Toisinaan olen kyllä huomannut vääränlaista, eli vihreää hometta muodostuneen, ehken ole tiivistänyt riittävästi? Toisaalta syy voi olla myös kahviporoissa, joita tulee paljon ja joita olen tuonne myös tunkenut vaikka aiemmin olen vienyt ne suoraan kukkamaille. Tuntuu vaan, ettei ämpäri täyty koskaan, jos ei niitä aina välillä lisäile mukaan. 

Ehkä tämäkin polku kuljetaan erehtymisen kautta, mutta hälläväliä. Ainakaan tämä ei haise!

 Kuvassa vääräoppinen, eli ei tiivistetty ämpärillinen biojätettä.

 

 Kun ämpäri on tiiviisti täynnä, sitä pidetään sisällä lämpimässä kaksi viikkoa ja tyhjennellään pissiä välillä. Sitten se sekoitetaan multaan ja edelleen pidetään lämpimässä kaksi viikkoa, enää ei tiiviisti vaan sen pitää olla ilmavaa. Näitä niinkutsuttuja multatehtaita ihmiset säilövät saunassa lauteiden alla, sängyn alla, parvekkeella. Toiset kippaavat kasvilavaan ja toiset hautaavat maahan. Osalla on ilmennyt näistä johtuen myyrä, rotta, supi ja kettu ongelmia. Kannattaa siis käyttää järkeä miten homman hoitaa. Siinä vaiheessa kun jäte sekoitetaan multaan, se ei ole vielä muuttunut ulkoisesti miksikään, kaikki on tunnistettavissa, mutta kuivempaa se on, tietysti koska ne mehut on valuneet pois...

Koska täällä meilläpäin pyörii jo myyriä, supia ja kettuja, en niitä halua ruokkia, enkä varsinkaan halua nurkkiini rottia, pelaan varman päälle. Multatehtaani on ulkona, koska sisällä en halua niitä pitää ja ulkona on jo lämmintä, mutta tarkoin niin, ettei niihin pääse käsiksi kuin ihmiset, kannellisissa astioissa. Luultavasti kesäajan pärjäämme niin ja sitten siirrän tehtailun Johannaan, johon hyvinkin pitäisi talvisen määrän mahtua. Tosin ehkä silloin joudun käyttämään alussa jotain lauteiden alusta, saa nähdä.

30.4.2016

Mitä vielä haluaisin oppia?


Luulisi olevan helppo luetella 10 taitoa, jotka halua oppia, voidakseen olla omanlaisensa omavaraistelija, vaan eipäs ole. Jotkut taidot tuntuu olevan keskenään niin sidoksissa, että ne on mainittava listassa jotenkin J.  Toisaalta tämän tasoinen lista voi jonkun toisen silmissä näyttää ihan hölmöltä ja lukija saattaa miettiä, että listasta puuttuu jotain oleellista, mutta mistäpä se lukija tietää, mitä taitoja kirjoittajalla on jo olemassa.


1. Parempi fyysinen kunto – tämähän ei ole taito, mutta se vaaditaan monen muun taidon saavuttamiseksi, siksi listaan sen tähän ihan ensimmäiseksi.

2. Kanan/kanin/metsälinnun/jäniksen, kaikenlaisen pienriistan asianmukainen lopetus ja paloittelu. Pitää sisällään lihojen, luiden ja turkin/nahan jalostuksen ja hyötykäytön.

3. Sienien tunnistaminen. Korvasienen ja kanttarellin tunnistaisin, vaan niitä ei näillä main kasva. Kärpässienenkin tunnistan, mutta kuulemma sitä ei suositella suurissa määrin syötäväksi.

4. Hapattaminen, suolaaminen, kuivaaminen ja savustaminen säilöntänä.

5. Villan/pellavan/nokkosen käsittely langaksi asti

6. Mittojen otto ja niiden mukaan leikkaus/ompelu. Kaavojen mukaan homma on helppoa, mutta jos ei ole kaavoja, niin juttu on toinen. Tähän sisältyy myös tollukkaat.

7. Kangaspuiden kasaaminen ja loimien laittaminen ja mitä ikinä siihen nyt kuuluukaan.

8. Traktorin,  moottorisahan,  raivaussahan ja jyrsimen sujuvampi hallinta. Ajelen traktorilla ihan sujuvasti eespäin ja taaspäin, perässäkin saa olla vehkeitä, mutta kun pitäisi touhuta nostolaitteitten kanssa, olenkin jo ihan Ö. Moottorisaha ja raivaussaha on tuttuja vempeleitä nekin, mutta molempiin tarvitsen jonkun, joka vetää ne käyntiin. Jyrsintä en ole koskaan itse kokeillut, mutta senkin hallinta olisi erinomainen taito, voisin kääntää plänttini, milloin se minulle sopii ja on tarpeen. 

9. Leivinuunin parempi tuntemus. Leivinuuni on meillä lämmityslaite, jolla kyllä pataruoat ja lihat kypsyy, mutta leivontaan en sitä ole käyttänyt, siihen ei tuntemus riitä. Lämpömittaria uunissa ei ole, mutta sitä ei kuulemma entisaikaankaan emännät tarvineet, vaan käsikopelolla selvitettiin sopiva lämpötila. Lihan kanssa kyllä kopeloin, onko lämpötila sopiva, mutta leipomiseen en niinkään ole harjaantunut.

10. Jätän tämän avoimeksi.

Joku nyt varmasti huokailee, että mitä omavaraistelua se on jos käytetään traktoria, ja muita polttoaineita vaativia masinoita. Se on sitä omannäköistä, olkoon sitten vaikka omaVARASTELUa.  

Viimeiseksi olisi ehkä voinut listata paremmat ihmissuhdetaidot – olennainen seikka pitää tukiverkosto kasassa ja kartuttaa sitä. Hyvin mielelläni erakoidun.




Muiden mietteitä samasta aiheesta löydät linkeistä:
Hunajapupu
Vesa-Pekka
Anne-Mari
Korkeala
Tsajut
Kalastaja kuivalla maalla


23.4.2016

Pesupähkinät

Vaikka pystyn tekemään nopeitakin päätöksiä, monet sellaiset asiat,  jotka vaativat edes vähäistä vaivannäköä, saavat meikäläisen melko harkitsevaksi. Yleensä silloin on kyse jostain uutuudesta, josta ei välttämättää ole vielä saatavilla muuta kuin markkinamiehen vakuuttava puhe. Ja kuten usein, ihan lähikaupan hyllyltä ei uutuutta löydy. Mielelläni lueskelen ihan normaali ihmisten käyttökokemuksia ja vielä parempi, jos niitä kokemuksia ja näyttöä erinomaisuudesta löytyy ihan tuttavapiiristä. Jostain syystä pesupähkinöistä ei ole kukaan tuttu puhunut koskaan sanallakaan, kaikki kokemukset on luettu netistä. Toisekseen, pesuähkinöitä on ollut markkinoilla jo vuosia, mutta ei edelleenkään lähimarketin hyllyssä. Netistä tilasin siis.

Pesupähkinöissä kiehtoo ajatus siitä, ettei roskaa synny kovinkaan paljon ja oikeastaan erittäin vähän, jos pesukertojen määrään on luottaminen. Siirryn näiden testaamiseen varmasti pikkuhiljaa aluksi kirjopyykin osalta. Valkoisen on kiva olla valkoinen ja mustalle löytyy ammatillisia vaatimuksia.

kuva Pixapay

Tulevaisuudessa pesuaineissa on hyvä pyrkiä omavaraisuuteen, viime vuonna hain rohtosuopayrttiä kukkapenkkiini, mutta näyttää siltä, että se ei lähtenyt sittenkään kasvuun. Ehkei se vielä ollut juurtunut kunnolla, kun hirmupakkaset iskivät ilman lumen tuomaa suojaa. Mutta saan uusia taimia kyllä tänävuonna. Myös hevoskastanja kiinnostaa, mutta senkin sanotaan olevan nuorempana talvenarka, joten arpapeliä sen menestyminen on. 

Edit. Muokkaankin hetikohta kun vaivauduin avaamaan paketin. Kirjoitin tuon edeltävän heti postista hakemisen jälkeen. Tuostahan ei jää mitään roskaa, koska pussin sanotaan olevan biohajoava. Tosin mitään hyvää sanottavaa varsinaisista biopusseista ei ole, joten toivottavasti tuo ihan omaa lukuaan :)




17.4.2016

Kirjahyllyssä - Omasta maasta

Omasta maasta - omavaraisen puutarhurin käsikirja 
(Bella Linde & Lena Granefelt Minerva kustannus 2016,
kääntänyt Kirsi Tanner)


Sivuja 255 sisällys- ja hakemistosivuineen. 


Kirjan sisäkansiin on ujutettu omavaraisen kotipuutarhurin vuosikalenteri, joka jo sinällään avaa sen tosiseikan, että viljelmät ei onnistu, jos keskitytään pelkästään keväästä syksyyn, vaan puuhaa riittää, myös pimeimmille talvikuukausille.

Sisällysluettelo alussa on selkeä, joten turhaa plaraamista ei tarvita, kun etsii tietoa tietystä isommasta kokonaisuudesta (esimerkiksi lannoitteet ja komposti, kasvihuone, laatikot, lavat ja penkit, kiertokulku, kasvivuorottelu). Kirjan loppupäästä löytyy yksityiskohtaisempi hakemisto, kaipasipa sitten tietoa b-vitamiinista, kauriista, kirpuista, kurpitsasta, permaviljelystä tai rivikylvöstä, jonka avulla päätyy juuri oikealle sivulle, ilman turhaa sivujen selaamista.

Kirjassa on huomioitu parveke, siirtolapuutarha ja palstaviljely. Erilaiset viljelytavat, kuten lava, avomaa, kohopenkki, laatikko, syväpenkki ja kaikkien niiden perustaminen ja hoito. Esikasvatus, suorakylvö, viljelykierto ja sen poikkeukset, myös siementenkeräys on huomioitu. Kirja ei keskity pelkästään juuresten viljelyyn, vaan siitä löytyy myös hedelmätarha osuus, puiden ja pensaiden leikkausohjeet, sekä lisäysohjeet. Eikä pelkästään puutarha, myös luonnonantimet on huomioitu kirjassa.

Harvoin tulee ajatelleeksi, että maata perustaessa kannattaa ensin katsoa, minkä sortin rikat siinä viihtyvät, ne kuitenkin kertovat maan laadusta, jonka tiedon avulla tietää tehdä muutoksia ja parannuksia saadaksen maansa kasvukuntoon omille viljelyksilleen. Erilaisia kasvutauteja ja tuholaisia oireineen on lueteltu kattavasti, sekä niiden torjuntakeinot, kirjasta löytyy ohjeet omatekoisille "myrkyille", joiden ainekset löytyvät puutarhasta tai joka kodin ruokakaapeista. 

Kirjasta löytyy myös keskiarvoja, paljonko neliömetri tuottaa kutakin lajia, laskelmat perustuvat kylläkin Ruotsin tuotantoon ja koneelliseen maatalouteen, mutta hyvän osviitan niistä saa silti omiin laskelmiin. Kasvikohtainen kylvö ja sadonkorjuu kalenteri opastaa oikea-aikaisuuteen olipa sitten kyseessä esikasvatettava tai suorakylvettävä kasvi.

Yleensä kaikkien opuksien mainoslauseissa hehkutetaan, miten kirjan neuvoja seuraamalla onnistut kasvattamaan valtaisan sadon, tässä ei mielestäni sorruttu siihen. Mutta sensijaan tästä löytyy paljon yksityiskohtaisia opasteita siinäkin kohtaa, kun huomaa epäonnistuneensa. Siinä mielessä yksityiskohtaisia, ettei vain todeta, että nyt mokasit. Kasvin ongelmia on kuvattu yksityiskohtaisesti ja kerrottu, puuttuiko typpeä tai fosforia tai mangnesiumia, ja samalla kerrotaan, mistä sitä saa ja miten tulee toimia tilanteen korjaamiseksi. 

Loppupäässä kirjaa tietysti seisoo se kiitos, eli keskitytään sadon varastointiin ja säilöntään monin eri tavoin.

Pidän kirjaa erittäin hyödyllisenä hankintana kirjahyllyyn, aloittelevalle, mutta myös pidemmälle ehtineelle tarhurille!


12.4.2016

Kotivarasta asiantynkää

Kotivarasta on viime aikoina puhuttu paljon, eikä suotta. Marttojen sivuilla suositellaan näin:

Esimerkki viikon ruokatarpeista aikuiselle:
  • 0,5 kg perunaa
  • 0,5 kg riisiä ja makaronia
  • 0,5 kg öljyä ja rasvoja
  • 0,5 kg sokeria, hunajaa
  • 1,5 kg viljavalmisteita ja pähkinöitä
  • 1 l UHT maitoa
  • 1,3 kg maitoa ja maitovalmisteita
  • 1,5 kg vihanneksia ja juureksia
  • 1 kg hedelmiä ja marjoja
  • 1 kg lihaa, kalaa ja kananmunaa
  • 1 kg herkkuja
Tuo saattaa tuntua äkkiseltään valtavalta määrältä, mutta sitä se ei todellisuudessa ole. Tärkeintä on, että jokainen mitoittaa oman kotivaransa omien tarpeidensa ja mieltymystensä mukaan. Jos ei syö riisiä, ei sitä kannata myöskään säilöä. Erityisen tärkeänä pidän sitä, että he jotka noudattavat erityisruokavaliota terveydellisistä syistä, pitäisivät kotivaransa kunnossa. Voisi kuvitella, että esim. gluteenittomat tuotteet loppuvat ensimmäisenä kaupasta.

Oma kotivarani ehti olla retuperällä vuosikausia, helppo elämä kerrostalossa kaupan vieressä teki sen, ettei edes osannut varautua mihinkään. Kaupassa saatettiin käydä 3-4 kertaa päivän aikana, haettiin tavara kerrallaan, mikä kullostikin loppui.  Nyt kun kauppaan on matkaa jonkun verran, olen hieman kunnostautunut. Silti, vaikka kauppa onkin työmatkan varrella, mutta en vaan halua käydä joka päivä kaupassa. Tämän myötä olen löytänyt myös kauppalapun uudelleen käyttöön, silti kaupassa käydään aivan liian usein.

Aloitin kotivarani kuntoon laiton niin, että tarvittaessa yhden, ostin kaksi, tarvitessa kaksi, ostin neljä.  Tämä pätee niin jauhoihin, kahviin, sokeriin, suolaan, puurohiutaleisiin, näkkileipään, mausteisiin, kuivahiivaan, riisiin, spagettiin, kaikenlaiseen kuivatavaraan. Koin tämän itselle hyväksi tavaksi, näin tavaraa kertyy toisiinsa nähden suhteessa saman ajanjakson määrä. Ja pitää muistaa, ettei pelkästään kerrytä, vaan se aiemmin hankittu päätyy ensin käyttöön, ja juuri hankittu perimmäiseksi varastoon. "first in, first out" opettiin jo kauppakoulussa kahdeksankymmentä luvulla.

Aluksi tuntui, että kaapit on jo ennestään täynnä, ihan sitä jokapäiväistä, vaikkei mitään varastoa olekaan, että mihin hittoon sitä tavaraa saa säilytykseen. Eteisessä on yksi kylmäkomero, mutta sekin oli täyttynyt kaikenlaisesta. Muutaman hyllyn siitä raivasin kuivatavara käyttöön. Jossain niillä main, se sitten alkoi, se lapasesta lähteminen.... Hankin muutaman Orthexin SmartStore laatikon, ja sitten muutaman lisää, ja sitten... (kuva lainattu, mutta antaa osviittaa). 

kuva: Orthex


Sitten asiaa alkoi pohtia joku muukin lisäkseni, että missä niiden paikka sitten olisi hyvä. Päädyttiin ei lämmitettävään kellariin, joka on talon alla, samalla huonejaolla, kuin asuinkerroskin. Tila on viileä, mutta kosteutta ei ole liiaksi. No, toisinaan talvella tila on jopa kylmä, muttei sentään pakkasella. Homma on pyörinyt ihan mukavasti, käyn alakerrassa "ostoksilla" ja tuon täydennystä seuraavalla tai sitä seuraavalla kauppareissulla. Joidenkin tuotteiden kohdalla tartun tarjouksiin, vaikkei tarvetta juuri sillä hetkellä olisikaan.

Tämän talven laatikot ovat siis olleet kellarissa parissa pinossa, joita olen puljannut ees taas, hakiessa ja viedessä. Viimeviikolla ostin hyllyköt, jolloin järjestys tullee olemaan toinen, vähän sellainen työ tekijäänsä opettaa, on käynyt tässäkin. Se aluksi laatikoiden sisällöille kaavailemani järjestys ei ole ollut ihan paras mahdollinen. Mutta siitä puljaamisesta seuraavalla kerralla :)



21.3.2016

Uutta oppimassa osa 1

Satakunnan omavaraistelijoissa heräsi taannoin keskustelua, mitä kukin osaa ja voisiko taitoa opettaa muille. Niinpä yhtenä maaliskuun aamuna olimme miehen kanssa matkalla reilun 100 km päähän, tekemään jotain, mitä kumpikaan ei ollut koskaan tehnyt, keritsemään lampaita. Fonecta arvioi ajoajaksi  1 h 44 min. Perillä oli sovittu oltavan viimeistään klo 12 viiden hengen ja talon isännän voimin. Me miehen kanssa lähdimme matkaan  jo hyvissä ajoin, koska matkalla oli pari mutkaa poikettavana.  

Saavuimme perille tunnin verran etuajassa, mutta aika kului tilan isännän kanssa rupatellessa nopeasti ja pian muutkin osallistujat saapuivat. Joimme ensin yhdessä tulokahvit ja lähdimme sitten tutustumaan itse tilaan. Kanat potpottelivat tyytyväisinä ja kukko kiekui kanalassa, otsatukallinen hieho oli ulkotarhassa, kaunis kuin mikä ja sitten löytyi varsinainen kohde, ne lampaat! Oli iso katras jotain lampaita, sitten oli iso katras pässejä ja iso katras uuhia, joiden kanssa keritsemistä nyt oli tarkoitus opetella. Ymmärsin, että tässä maaliskuun loppupuolella on poikimisaika, ja uuhet on hyvä keriä ehkäpä jo kuukautta ennen poikimista. Kun uuhi on keritty, se myös syö enemmän ja niinollen myös karitsan syntymäpaino kasvaa, mikä tietysti takaa paremman elinvoiman karitsalle.  Karitsa löytää myös nisät helpommin lyhyestä, kuin pitkästä villasta. Imettävän uuhen villan laatu myös huononee nopeasti.

Keritsimme miehen kanssa yhdessä yhtä uuhta ja talon isäntä vielä auttoi joissain kohdin, kaksi muuta uuhta oli työstettävänä samaan aikaan kolmen keritsijän voimin ja taisipa se isäntä muissakin pisteissä käydä antamassa vähän jeesiä. Itsestäni tuntui hyvin tärkeältä, ettei yhtään reikää uuhen nahkaan tehty. Jännitin ihan tavattomasti, en ole koskaan niin ollut lampaiden kanssa tekemisissä, että olisin tietoinen niiden sielunelämästä tai käytöksestä. Jännityksestä johtuen en sitten muistakaan ihan kaikkea, vatsasta aloitettiin, mutta kumpi kylki tehtiin ensin, en muista, selkäranka kannatti kuitenkin ylittää joka kohdasta, ennen kuin lampaan kääntää toiselle kyljelle. Tuntui ihan oudolta, että lammas istuu niin nätisti ja rauhallisena, odotin kokoajan potkua tai jotain muuta villiintymistä. Sitten kun jännittää, ei muista enää tarkkailla omaa työasentoaan ja krämppää sieltä ja täältä, se tuli huomattua, sekä miehen että minun. Seuraavana päivänä oli omat takajalka aika kipiät.

En voi sanoa, että olisin nyt mestarikeritsijä, mutta sen tiedän, että pakkotilanteessa selviäisin siitä yksinkin. Aikaa kuluisi kyllä paljon enemmän, kuin tottuneelta tekijältä, mutta selviäisin silti. 

Olen onnellinen , että sain olla mukana! Nämä on tilaisuuksia, jotka tulevat elämässä vastaan kerran ja kaikille ei koskaan.




8.3.2016

Omat motiivit tavoitella omavaraisuutta

1.       työn stressaavuus
2.       oma käden jälki/kädentaitojen elvytys
3.       riippuvaisuus
4.       epävarmuus
5.       hinnat
6.       turha kulutus, kierrätys ja loppuun käyttäminen
7.       kestävyys 
8.       ruuan laatu – tietoisuus siitä mitä syö
9.       oman ympäristön parempi hyödyntänen
10.     luonnollisen rytmin kaipuu



Työni on nykyisellään stressaavaa ja aina on kiire. Suurin osa stressistä työssä tulee siitä, että vuosikaudet on tuntunut, kuin ajelehtisi merellä ja törmäilisi samoihin kareihin vuodesta toiseen, niiden järjestys vaihtuu, mutta yksikään niistä ei koskaan poistu, joku uusi ongelma saattaa joskus ilmestyä ja aloitattaa oman kierroksensa. En edes muista koska olen viimeksi lähtenyt töistä hyvillä mielin siitä, että olisin saanut käsistäni valmiina pois jonkun kokonaisuuden. Kaipaan nähdä työni tuloksen, oman käden jälkeni jossain.  Siihen ei tällä erää tämä elämä anna mahdollisuuksia palkkatyön puitteissa.  Aamu heräämisestä ja valmistautumisesta töihin, riippuen päivästä paluu kotiin tapahtuu kuitenkin vasta 10 – 12 tunnin päästä heräämisestä. Jos joutuu hoitamaan jotain pankki- tai virasto asioita, sen pitää tapahtua virastoaikana, jonka menetetyn työajan joutuu luonnollisesti korvaamaan. Kaupassa tarvitaan rahaa, rahaa saadakseen on käytävä töissä jne. On siis riippuvainen rahasta, töistä, aukioloajoista. Toisaalta ääneen ei voi valittaa, ettei löydä kengänkuvaa perseestään. Epävarmuus on läsnä jokapäivä, niin työstä, sen myötä taloudesta  ja yleisesti ottaen maailman tilanteessa. Koska työ kaikkineen vie niin paljon myös vapaa-aikaa tuntuu, ettei  kotona etene mikään, ei kasvimaan laitto, remontti tai mikään muukaan, väsymys vie voiton ja tekemätön työ väsyttää kaiken eniten.

Puhutaan hintojen halpuutuksesta, mutta en ole ilmeisemmin osunut siihen kohderyhmään, joka noita halpuutettuja tuotteita käyttää. Syötäväksi kelpaava jauheliha maksaa edelleen sen 11,90 kilo paikallisessa kaupassa. Jos sellaisen halpuutusjauhelihan tuo kotiin, niin pakettia avatessa alkaa vaistomaisesti kävellä takaperin, edes kissat ei sitä syö. Vaikka puhun esimerkkinä jauhelihasta, koskee se kaikkea muutakin ruokapuolta, eli yksi syy on hinnat.  Jos itse pystyisi tuottamaan edes osan ravinnosta, sitä kauppaan kuluvaa rahaa ei tarvittaisi niin paljoa. Töitä voisi vähentää, omaa aikaa jäisi enemmän ja sen voisi käyttää taasen omavaraisuuden laajentamiseen.

Samalla kun kaupasta kantaa sen välttämättömyyden, sieltä kantaa paljon turhaa, vaikkei tekisi yhtään heräteostosta. Tuotteet on pakattu muovipussiin, pussi laatikkoon ja vielä sen ympärille on kääräisty sellofaani. Ylimääräinen pakkaaminen on minulle turhaa kulutusta, en halua kantaa mitään vain siitä ilosta, että voin sen myöhemmin kierrättää oikein. Aamulla siis lähdetään töihin yhtä suurten kantamusten kanssa, kuin sieltä edellisenä iltana tultiin, nyt mukana on vain kierrätettävät paperit , pahvit, lasit ja metallit.  Melko surkuhupaisaa.  Pyrin valitsemaan ostokseni tietysti osin makumieltymysten mukaan, mutta myös huomioiden miten parhaiten pystyn hävittämään samalla syntyvän jätteen. En niinkään mieti, kumpi on pahempi lasipurkin vai säilykepurkin valmistusprosessi kaikkineen vaiheineen tälle maailmalle. Ostan mieluummin sen lasipurkin, kun sille on käyttöä kotona myöhemminkin. Ja hyvästä tarjouksesta kurkkusäilykepurkin, jonka voi tyhjentää niihin lasipurkkeihin J. Silti jokainen ostos on tavallaan haaste tehdä oikea valinta, kun pyrkii kestäviin ratkaisuihin, joista olisi hyötyä mahdollisimman pitkälle. Ollaanpa sitten hankkimassa niitä kurkkusäilykkeitä tai tuulensuojalevyjä. 

Samalla alkaa miettiä vaikka tilannetta sähkökatkon aikana tai sitä, että ehkä jonain päivänä ihan vapaaehtoisesti haluaisin elää ilman sähköä, miten silloin toimisi mikäkin juttu. Joudun palaamaan vielä halpuutusjauhelihaan, nimittäin ruuan maku ja ehkä vielä enemmän ruuan haju, tietoisuus siitä mitä syö ja mistä se on lähtöisin, ihan pelkkä tilan nimi paketissa ei ole minulle tae yhtään mistään. Valmistajasta riippumatta, melko monet leikkeleet haisevat nykyään pahalle, vaikka päiväys olisi kuinka kaukana. Ostan ennen lihan lihana, kypsennän uunissa ja viipaloin leivän päälle.  Nk. luomu-leimalle lihassa tai muussakaan tuotteessa en anna mitään arvoa, koen sen niin ulkokullattuna markkinatouhuna kuin minkä tahansa muunkin brändin.

Haluaisin hyödyntää ympärillä olevia omia peltoja paremmin, tällä hetkellä positiivisesti ajatellen, ne kasvavat syötäviä luonnonyrttejä, mutta muutakin käyttöä niille voisi keksiä. Peltoja ei ole keinolannoitettu tahi myrkytetty varmuudella viimeiseen 7 vuoteen.  Ne ovat sitä todellista kaupallistamatonta luomua, mutta vaativat kovan työn, jotta olisivat vielä viljelykelpoisia. Joku viisas sanontakin on, että jos viljelijä unohtaa peltonsa vuodeksi, pelto unohtaa viljelijänsä yhdeksäksi vuodeksi. Itseään tässä on kiittäminen.


Nuorena sitä jaksoi vaikka miten, mutta vanhemmiten olen huomannut, miten pimeään aikaan olen aina väsynyt ja kesäaikaan ei juuri unta tarvitse.  Jonkinlaisen luonnollisen rytmin noudattaminen olisi varmasti myös elimistölle ja pääkopalle hyväksi. Jo pelkästään se, että on paennut katuvalojen ulottumattomiin, on parantanut unenlaadun hyväksi, uni tulee illalla hyvin ja sitä riittää kellonsoittoon asti. Talviakaan olisi luonnollista nukkua pidempiä unia, valoisuuden mukaan, mutta säännöllinen päivittäinen työ vaatii ihmistä noudattamaan aina samaa rytmiä huomioimatta mitenkään valoisuuttaa, ympäristöä tai ihmisen sisäisiä kelloja tahi ääniä. 




Linkeissä muiden mietteitä samasta aiheesta:

Korpikiven tupa