Tammikuu 2020

Vuoden 2020 yhteispostaussarja pyrähtää käyntiin heti näin tammikuun alussa. Aloitamme itsemme esittelyllä, joka onkin jo muutamasti tehty, mutta koska joukkoomme on tullut paljon uusia kirjoittajia, osalla kirjoittajista tilanteet ovat vaihtuneet ja lukijoitakin on tullut uusia,  niin päivitetään samalla kunkin kirjoittajan elämäntilannetta. Kirjoituksen lopusta löytyy linkit kasvuvyöhykkeittäin muiden bloggaajien kirjoituksiin.

Täällä 2-vyöhykkeellä Sydän-Satakunnassa kirjoittelee kodin ulkopuolella palkkatyössä käyvä 50+ pariskunta, aikuiset poikamme ovat pesästä paenneet ja lapsenlapsiakin on kertynyt kolme, kuinka ollakkaan poikia kaikki. Tilallamme on 50-luvun alussa valmistunut rintamamiestalo lisäsiivellä (1986), navetta, muutama suulirakennus, maata ja metsää kumpaistakin muutama hehtaari ja kaikki tämä on yhden rajan sisällä, mikä sinällään helpottaa elämää. Ostimme tämän paikan reilut kymmenen vuotta sitten, remonttia tehtiin pari vuotta ennen muuttoa, sinä aikana vanhin lapsista muutti omilleen, nuorimmainen lähti nyt reilut pari vuotta sitten ja olemme tässä ikäänkuin opetelleet olemaan kaksin. Jotkut asiat ovat ennallaan, yläkerta ei ole vieläkään asumiskunnossa - kumpaakaan meistä ei niin kiinnosta, sillä kenelle me sitä tekisimme? Tämä keskeneräisyys kyllä painaa mieltä ja aiheuttaa stressiä, sitä ei käy kieltäminen. Löysin joskus vanhasta pientilakirjasta kuvan talostamme 60-luvun keskipaikkeilta, en tuntisi, jos en tietäisi.

Pääasiallinen lämmitysmuoto meillä on puu, sauna, wc ja pesuhuoneessa on myös lattialämmitys sähköllä. Kaksi pystymuuria, leivinuuni, puuhella, sekä saunan kiuas syö vuosittain kymmenkunta kuutiota puuta. Kaikki poltettava puu tehdään harvennuksena omasta metsästä kahdestaan  - lämmityspuun suhteen olemme siis täysin omavaraisia. Syksystä kevääseen päivittäin lämpiää leivinuuni ja olohuoneen pystymuuri, kovemmilla pakkasilla myös makuuhuoneen pönttöuuni. Laajennusosa, jossa on lattialämmitys sauna, pesuhuone, vessa osissa, mutta kahdessa eteisessä ei mitään lämmitystä, lämmitämme saunan kiusta toisinaan pitääksemme jonkinlaista lämpöä yllä. Ruoka tehdään talviaikaan useimmiten leivinuunissa ja puuhellalla. Puuhella lämpiää vapaa aamuina kovilla pakkasilla, kumpi tahansa ensin herääkin, pistää tulet. Tänä talvena ollan vähän päästy vähemmällä, kun ulkolämpötila enimmäkseen on pynyt plussan puolella, on leivinuunin lämmityksestäkin vähän lintsattu ja polteltu puita vain pystymuureissa ja vain joka toinen päivä leivinuunissa.

Vesi meille tulee naapurikunnan verkosta. Omia kaivoja on kaksi, mutta vettä ei ole tutkittu ja niinpä sitä käytetään vain kasteluun kesäisin.


Suunnitelmat ja tavoitteet 2020

Tässä vuoden alkupuoliskolla on tarkoitus aikaisempien vuosien tapaan kaataa polttopuut,  koivumetsämme on melko tiheää taimikkoa, eli runkoja kaatuu valtavasti siihen kymmeneen mottiin, niiden kaatoon, metsästä pois saamiseen, pätkimiseen ja halkeluun menee yleensä koko kevään vapaa-aika, joka palkkatöiltä jää. Touhu keskittyy viikonloppuihin, koska valoa ei muulloin vapaa-ajalla ole riittävästi. Tällä kertaa olemme kyllä jo päässeet alkuun aiemmin, marraskuun puolella on aloitettu harvakseltaan risukoiden raivaus, sekä katseltu vähän"tietä" valmiiksi, jota pitkin saamme puut ajettua metsästä pois. Polttopuu urakkaamme on lisännyt viime vuosina se, että teemme polttopuut myös vanhemman pojan perheelle samalla kun omamme. Käytännössä se tarkoittaa viittä lisäkuutiota. Heinä-elokuussa kuivuneet puut sitten pätkitään klapimittaan ja kannetaan sisään. Risukon raivaus on ollut äärettömän hidasta, koko syksyn on satanut ja satanut vähän lisää ja vielä enemmän, ihan joka viikonloppu ei edes toisena päivänä ole ollut satamatta. Koskaan, tämän reilun kymmenen vuoden aikana ei ojat ole olleet niin täynnä ja pellot lainehtineet vedestä, kuin tänä syksynä, lähesen voimalaitoksen ylijuoksutukset on myös melkoiset.

Keväisen polttopuu urakoinnin jälkeen päästään sulavasti siirtymään kasvimaalle, jota viime vuonna lisättiin ja siihen tuli paneuduttua paremmin kuin koskaan ennen, tänä vuonna sitä saatetaan tehdä vielä vähän lisää. Kasvivalinnat oli viimevuonna vähän miten sattuu ja osin vanhoja pussin loppuja, nyt on tarkoitus keskittyä oleelliseen: perunaa, sipulia, porkkanaa ja punajuurta. Tottakai sitten jotain muutakin, mutta nuo ovat ne oleellisemmat ja itseni tuntien homma saattaa rönsyillä vielä pahastikin. Esimerkiksi maissia on ollut parina vuonna, mutta satoa ei ole koskaan saatu, koska olen kylvänyt suoraan maalle ja myöhässä, eli jos mahdollista, niin kevättalvella esikasvatukseen lähtee maissi ja purjo - joka sekin jäi todella pieneksi suorakylvönä. Kasvimaalla ongelmana ovat rikkaruohot, kylmyys ja tiukka savimaa. Rikkaruohot ovat tosin hyödyllisiä paikassaan ja viestivät kasvimaallakin tärkeää asiaa, mutta... Viime vuonna selviydyin kasvimaalla kuitenkin melko hyvin rikoista, vaikka katetta oli kovin vähän käytössä kerääjän hajottua.  Toisaalta kesä oli kuiva ja kuuma, jolla oli oma vaikutuksensa, etteivät niin villiintyneet kasvuun.

Haaveilen myös lisätä, tai oikeastaan ottaa tarkempaan käyttöön vanhaa penkkiä ja lisätä siinä jo olemassa olevia monivuotisia, koska niille on aina käyttöä (lipstikka, ruohosipuli, persilja) ja lisätä siihen jotain muutakin.  Kovin mieleni halajaa myös jonkinlaista rohdospenkkiä, mutta liikaa ei kannata kerralla yittää ahnehtia. Toisaalta, tässä nähdään, miten homma rönsyää jo suunnitelmavaiheessa. Viime vuotiset suunnitelmat ei kaikki toteutuneet, joten niitä samoja asioita pitänee roikottaa suunnitelmissa edelleen, kuten aitaus kasvimaan ympärille ja puiden istuttelu tuulensuojaksi sinne tänne. Syystalvi 2019 tullee painumaan omaan mieleen sateiden ja lumettomuuden vuoksi erittäin hyvin, jouluaattona nimittäin istutin muutaman kuusentaimen kasvimaan reunalle, taimet kun kasvoivat metsässä turhan tiheässä. En ole ihan vakuuttunut, että ne lähtisivät kasvuun, mutta on kuitenkin yritty. Lunta ei edelleenkään täällä ole ja bokashit kävin kääntelemässä maahan vielä uudenvuoden aattona.

Miksi pyrimme tulemaan toimeen omillamme?

Niin, miksi, kun kaiken saa paljon helpommalla kaupasta. 

Alussa iski ymmärrys, että ympärillä on paljon hyödynnettäviä yrttejä, olen aina tuntenut vetoa luonnon kukkiin ja kasveihin, niin mausteena, lääkkeenä kuin korvikkeena. Opettelin ja tutkein kirjoista ja netistä kasvien tunnistusta ja käyttöä ja lopulta opiskelin keruuyrttineuvojaksi Kullaan metsäopistolla. Joka kevät oli myös istutettu/kylvetty vähän jotain - jokin oli jo syttynyt lapsuudessa. Sittemmin olemme alkaneet tutkailla marja- kuin sienimaastoja ympäristöstämme - ja huokailtu miten monta vuotta menikään hyödyntämättä kaikkea tätä luonnon tarjoamaa ilmaista satoa.

Noin vuosi sitten törmäsin naistenlehdessä juttuun, joka meni suunnilleen näin: "Sinä 50-60 vuotias nainen, pärjäätkö tulevalla eläkkeelläsi? " Jouduin toteamaan, että en taida pärjätä. Tämän jutun lukeminen  toimi vielä isompana kimmokkeena pyrkiä siihen, että mahdollisimman paljon hoituisi ruokapuoli itse kasvattamalla, keräämällä ja mahdollisesti vaihtamalla. Ja kaikki muukin mahdollisimman pitkälti itse tekemällä. Sekä yksinkertaisesti kuluttamalla vähemmän, miettimällä hankinnat tarkemmin ja kestävästi - ilman että elämä silti muuttuisi kitkuttamiseksi ja ankeaksi. Ja koska olen aivan vakuuttunut, että jossain vaiheessa tapahtuu jonkin asteinen yhteiskunnan romahdus, jolloin sitä ruokaa ei ole saatavissa kaupasta niin vaan, eikä sähköä pistorasiasta.

Työ haittaa harrastusta, siitä ei pääse mihinkään. Ja koska tämä harrastus on melko fyysistä, se antaa hyvän vastapainon istuma ja ajattelutyölle. On parasta vastalääkettä mitä olla voi.

Linkit muiden kirjoituksiin:

Kasvuvyöhyke 1

Omavarainen  Wannabee Farmari Iso-Orvokkiniitty

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarha
Pienenpieni farmi
Urban Farming kaupunkiviljely
Rouva yrttinen
Rakkautta ja maanantimia

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut
Harmaa torppa
Metsäläisten elämää
Airot ulapalla
Caramellia

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki – suurien unelmien puutarhablogi
Korkeala

Kasvuvyöhyke 5

Sorakukka 

#omavaraisuus #yhteispostaus #suunnitelmat

Askeleita kohti omavaraisuutta 2

Maaliskuun yhteispostaus 4.3., suunnitelmien eteneminen ja oma esittely

Olen kolmisen vuotta sitten kirjoittanut esittelyn, mutta onhan perhetilanteemme myös muuttunut tuon aiemman esittelyn jälkeen vähälukuisemmaksi ja samalla se on muuttanut monta asiaa.

Pikkuinen tilamme sijaitsee Sydän-Satakunnassa, 1950-luvun rintamamiestalo  elintasosiivellä, navetta, sekä muutama suuli, maata ja metsää muutama hehtaari.  Ostimme mieheni kanssa paikan kymmenkunta vuotta sitten, tällä hetkellä olemme molemmat +50, muutaman viikon ikäerolla, täysin erilaisista lähtökohdista maailmalle lähteneet ja sittemmin työelämässä yhteen törmänneet  -  yhteistä elämää on takana kohta kolmekymmentä vuotta. Myrskyä ja tyventä, kuten sanotaan. Talossa remonttia on tehty ja tehdään edelleen taloustilanteen mukaan.  Yläkerran asuinkuntoon saattaminen on yhä kesken, osto hetkellä perheemme oli nelihenkinen, muuttovaiheessa parin vuoden päästä enää kolmehenkinen ja tällä hetkellä kaksi henkinen. Aikuiset lapset ovat siis lentäneet pesästä ja olemme jääneet mieheni kanssa kaksin. Nuorimmaisen poikasen poismuutosta on parisen vuotta ja se on muuttanut aika paljon asioita elämässämme. Yläkerran keskeneräinen remontti tuntuu oikeastaan enää vain isolta rasitteelta, koskei sille ole varsinaista käyttöä tiedossa, mhdumme kaksin rinomaisesti tähän alakertaan, jos mahduimme myös kolmihnkisenä perheenä aiemmin. Lastenlasten  yökyläilytkin on sujuneet ihan hienosti siskonpetillä lattialla nukkuen, kukaan ei ole kaivannut omaa huonetta tai lisätilaa. Talon alakerta on avoin perunakellareineen, toistaiseksi siellä on säilötty mehut ja hillot, sekä jonkinasteista kotivaraa, enimmälti turhaa rompetta.

Lämmitysmuotona on puu-/ sähkölämmitys, sähköä käytetään laajennuksessa sijaitsevan saunan ja pesutilojen lattialämmityksessä, muutoin lämmitys hoidetaan kahden pystymuurin, leivinuunin ja puuhellan avulla, kovin kylmillä ilmoilla lämmitetään myös saunan puukiuasta. Lämmityspuu otetaan omasta metsästä harvennuksena, metsästä suurin osa on oikeastaan vielä koivutaimikkoa, joten kaadettava puumäärä kappalemääräisesti on aina valtava, että saadaan se kymmenen kuution vuosittainen kulutus täyteen. Pienempi os metsästä on vanhaa kuusikkoa, josta otetaan pääasiassa vain tuulenkaadot pois. Lämmityspuun suhteen olemme siis täysin omavaraisia.

Muutaman hehtaarin pellot ovat viljelemättä. Riittävää muokkauskalustoa ei itseltä löydy, niinpä pellot puskee koivua, horsmaa, nokkosta, juolavehnää ja montaa muuta. Maa on kylmää ja tiukkaa savimaata. 

Puutarhassa on neljä vanhaa omenapuuta, joista kaksi on jo pari vuotta sitten saaneet kaatotuomion, mutta pystyssä nuo näyttävät yhäkin olevan. Tarkoitus on tilalle laittaa muutama kuusentaimi tai jotain muuta tuulensuojaa, joka sitten pitäisi myös pitää pienenä, eikä päästää liian isoksi. Punaherukkaa, mustaherukkaa ja karviaista löytyy kutakin myös jokunen puska. Vanhemmat mustaherukat on tarkoitus vetää maantasalle, ne on luultavasti aikoinaan istutettu johonkin kivenkoloihin eivätkä tuota yhtään mitään satoa. Karviaiset ovat myös kärsineet, mutta tuottavat kuitenkin jonkin verran marjaa, jota kuitenkaan en ole monesti päässyt keräämään, supikoirat ehtivät aina ensin. Punaherukat ovat paikassaan, tuottavat hyvin, mutta viime kesänä kärsivät kuivuudesta, kuten kaikki, joten niiden tilanne pitää erikseen keväämmällä ihmetellä, ovatko vielä hengissä. Mehun suhteen on pärjätty omilla herukkamehuilla aika pitkälti ja keväällä aikaiseen pääsee jatkamaan tai pikemminkin aloittamaan uutta kautta kuusenkerkkä ja raparperimehuilla. Nuorempaa mustaherukkaa siirrettiin tähän muuttaessa pellolle 25 pikkupuskaa, niistä on muutama kuollut ja nyt nuo muut ovat turhan hajallaan, eli niitä on tarkoitus siirtää enemmän yhteen, jäljelle jääviin kuoppiin sitten pari omena puuta, luumua, kirsikkaa ja tuulensuojaksi kuusia. Niitä kuusiahan olen tunkemassa vaikka mihin, koska taimia on turhan taajassa metsän puolella. Luumun taimen olen kerran siirtänyt tähän pihaan lapsuuskotini pihasta, mutta jänö mieltyi siihen niin, ettei jäljelle jäänyt kuin pieni tynkä. Samaisella plaanilla, jossa on nuoremmat herukat on myös pienet kasvimaani. Ne eivät ole mitään luotisuoria rivistöjä, vaan polveilevat ja kiemurtelevat omia kaariaan. Pidän niistä sellaisinaan, jossainhan pitää saada luovuudenkin rönsyillä. 

Tontilla on jonkun verran villivadelmaa, mustikkaa ja metsämansikkaa, vadelmasta saa vähän hilloa, mutta mustikkaa ja metsämansikkaa riittää vain lastenlasten suuhun, joka sekin on tyhjää parempi. Pihasta ja tontilta löytyy myös nokkosta, vuohenputkea, suolaheinää, mesiangervoa, lillukkaa, joita kaikkia koitan hyödyntää mahdollisimman paljon. Lisäksi on paljon vanhoja perennoja, joita koetan vaalia parhaani mukaan. Alun perin pihassa oli myös pieni kasvihuone, jota tuuli kallisti ja kallisti, joten se alkoi lopulta olla turvallisuusriski ja pistettiin palasiksi. Uusi kasvihuone on jo kehikkovaiheessa, mutta lasittamatta ja kasamatta, koska ei oikein tiedä vaatisiko rakennusluvat vaiko ei ja jossain kohden sen yläkerran on valmistuttava ja rakennustarkastaja saattaa silloin pistää merkille muutakin. Talon vuosia kestänyt ulkovuori remontti on saatu sentään päätökseen, sitä tehtiin seinä per kesä. Ulko-ovi on vielä vaihdettava, mutta emme ole oikein keksineet, minkä värinen sen tulisi olla. Kyllä joku asia voi jäädä siitäkin kiinni…. väristä! Talon yläpohjaan saatiin laitettua pari vuotta sitten eristeet, periaatteessa olisi mahdollista saada yläkertaa siis valmiimmaksi myös talviaikaan, mutta jotenkin se ei vaan jaksa innostaa kumpaakaan.

Ihan muutaman kilometrin säteeltä löytyy hyvinä vuosina enemmänkin mustikkaa, puolukkaa ja villivadelmaa. Edellissyksynä löysimme kanttarelleja, siitä etsittiin monenä iltana tuntikaupalla ja iloitsimme saaliistamme valtaisasti. Viimesyksynä kävimme läpi samoja paikkoja ja laajensimme etsintöjä myös toiseen suuntaan, niitä löytyikin niin, että pakkaseenkin riitti jokusia litroja. Samalla huomioimme, että edellisen syksyn saalis oli ollut naurettavan pieni – mutta ilman sitä olisimme tuskin lähteneet uudelleen. Saimme opastusta myös suppilovahveroihin ja niitä löytyi todella paljon, jotenkin suppikset ovat paljon nopeammin kerättäviäkin kuin nuo sammaleiden alla lymyilevät kanttarellit. Muutaman litra kuivattuja suppiksia on edelleen, vaikka murskaan niitä vähän joka ruokaan tätä nykyä. Kiva, kun tuo satokausi osuu lämmityksen aloittamisen kanssa samoihin aikoihin, kuivaan sienet puulieden päällä, jota ei ole lämmitetty, mutta vieressä hohkaa leivinuuni, jonka lämpö riittää kuivaukseen. Muutaman tatinkin löysimme, mutta ei ne oikein ollut kumpaisenkaan mieleen. Kuivaan kaikki mieluummin jollain jälkilämmöillä, kuin että hankkisin sähköllä toimivan kuivurin, koska pyrin muutenkin minimoimaan sähkökäytön.

Muutaman kilometrin säteeltä löytyvät myös maailman parhaat naapurit, molemmista suunnista löytyy apuja tarvittaessa ja oravannahkoja vaihdellaan säännöllisesti. Ei se maallinen omaisuus, vaan se tieto, ymmärrys ja taito.

Jos pitkälti on tuntunut tuo omavaraisuuden tavoittelu olevan pelkästään minun projektini, on siihen nyt vähän herännyt tuo parempi puoliskokin. Olen ehkä markkinoinut asiaa hänelle vähän väärällä tavalla aikaisemmin. Suurena tekijänä on ollut tammikuinen ruokaremontin aloitus ja kotiruoka - siinä on mieskin herännyt huomaamaan, että olisihan se ihan kiva kun suurin osa olisi itsekasvatettua.

Muiden yhteiskirjoitukseen osallistujien esittelyt voit lukea oheisista linkeistä

Farmer to bee
Urban Farming
Tsajut

Sarin puutarhat

Maalaiskaupungin piha
Laura eli Javis

Ku ite tekee

Metsäläisten elämää
Riippumattomammaksi

Korkeala

Saman otavan alla
Airot ulapalla
Villa Koira
Torpan tyttö
Caramellia
Villa Kotiranta
Alussa oli Vehkosuo
Luomulaakso

Rakkautta ja maanantimia

Iso-Orvokkiniitty
Jovelan talopäiväkirja
Mrs Sinn
Pienen pieni farmi

Harmaa torppa