Siinä missä tammikuu alkoi kireissä pakkasissa (-29), jo toisella viikolla päästiin plussan puolelle. Sittemmin ollaan koettu lumipyryt, pääkallokelit ja vesisateet. Ota näistä sit selvää. Tämä on osa #suuntanaomavaraisuus postauksia, joita luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (korkeala.fi). Tämä on vuoden 2024 toinen yhteispostaus. Kirjoituksen lopusta löydät linkit muihin kirjoituksiin.
Koska kompostori jäätyi jo marraskuussa, odotin kovasti, että se olisi myös sulanut plussakelien tammikuussa tultua. Ehdin nimittäin jo pikkupakkasilla kokeilla kaikenlaisia niksejä jäätyneeseen systeemiin, kuten kanankakkakikkareiden hautaaminen biomassan sekaan ja kuumat vesipullot ja ämpärit. Ikävä kyllä kompostori oli myös täynnä, vaikka olikin syksyllä tyhjennetty, myös jälkikompostori oli täynnä ja vielä bokashiämpäritkin olivat täynnä. Plussasta huolimatta öisin on useimmiten ollut pakkasta. Lopulta piti ottaa lapio kauniiseen käteen ja alkaa tyhjentää päällimmäistä tavaraa pois sitä mukaa kun se sulasi, odottavat nyt saavissa kunnon lämpiämistä, jotta pääsen lappamaan ne lapiollinen kerrallaan takaisin.
Ja onhan tässä ehditty vähän makustella elämää lyhennetyllä työviikolla. Tammikuun yhteispostauksia lukiessa itselleni virisi ajatus, että tuon ylimääräisen päivän voisi kokonaisuudessa käyttää omavaraisuuden edistämiseen - talvella polttopuiden tekoon, keväällä ja kesällä kasvimaanhoitoon, syksyllä sadonkorjuuseen, marjastukseen ja sienestykseen. Oman itsensä hoitamiseen siinä sivussa jäisi enemmän aikaa, tavallaan sitten yksi luvallinen kokonainen vapaapäivä. Samalla kyllä mietin, ettei sitä nyt ehkä kannattaisi heti niin aikatauluttaa sitäkään, silloin mikään ei oikeastaan muuttuisi. Ensimmäinen kuukausi on jo todistanut, ettei tuollainenkaan suunnitelma oikein pidä. Vähän olen kuitenkin saanut sisällä aikaiseksi, järjestellyt kaappeja ja vienyt tavaraa kierrätykseen, joskaan mikään ei ulkopuoliselle suljettujen ovien takaa välity, mutta itselle tuo hyvän mielen. Tavoitteena on myös edes joka viikko pitää yhteyttä ihmisiin, sekin on viime vuosina jäänyt ihan hunnigolle osaltani.
Syksyllä huomasin, että lähes kaikissa villasukissani oli reijät ja hurjaa hiutumaa vähintään, mies tarjoutui parsimaan yhdet sukat ja hyvin parsikin. Alkuvuodesta päätin itsekin tarttua härkää sarvista ja kokeilla miten siinä käy, jos oikein rauhoittuu työnsä äärelle. Olen nimittäin tasan kerran elämässäni parsinut nuorena neiti-ihmisenä ja ne sukat ei koskaan sopineet enää kenenkään jalkaan. Hyvinhän siinä kävi, ihan käyttökelpoisia parsimuksia sain aikaiseksi. Mukavaa homma kerrassa, ja nyt kun päivä on vähän pidennyt sitä on saanut tehdä ihan päivänvalossa ikkunan äärellä pienen hetken kerrallaan. Sitten tartuin jo puikkoihinkin ja ensimmäiset tämän talven sukatkin on valmistuneet, joku laskuvirhe niissä tuli, kun tuli melkoisen leveät, vaan kyllä nuo villasukkien aseman ajaa. Tuo parsiminen on vienyt niin mennessään, että ehdin jo parsia sohvan käsinojan rikkoutunutta kangastakin innoissani.
