16.6.2019

Lupiinihaaste

Pienen pieni farmi heitti mukavan haasteen koskien lupiinia:

"Hei! Koska olet mennyt edellisen kerran kotiin tai kylään kukkakimppu kädessäsi? Olisiko aika taas ilahduttaa rakkaintasi, äitiäsi, ystävääsi tai vaikkapa lepytellä anoppia poimimalla matkaan mukaan valtava kimppu kukkia?"

Faktatietoa lupiinista pääset lukemaan Pienen pienen farmin omasta blogista.

Meille asti lupiini ei sentään ole päässyt, mutta viiden kilometrin päässä sitä jo on paljon:

En tiedä mitä niittäjät taas odottavat, ensimmäiset lupiinit kun ovat jo siemenvaiheessa, mutta mitään ei nittorintamalla tapahtu.  Tuo niitto on myös yksi tapa levittää siemeniä, varsia jää aina keikkumaan koneen päälle ja ne putoavat vasta muutaman sadan metrin päässä alkuperäisestä paikastaan. Paikkaan jossa lupiinia ei ehkä vielä ollut. Jotain vastuuta ja velvollisuutta koneen siivouksessakin pitäisi olla kun lupiini osuus päättyy.

Kimpuista en nyt liittänyt kuvia mukaan, mutta talkoisiin on kyllä tänäkin vuonna osallistuttu.  Nyt jo ihan säkkikaupalla. Lupiinilla voi nimittäin värjätä myös lankoja, mikäli värjäystä ei ehdi suorittaa heti keräämisen jälkeen, kannattaa lupiini pakastaa, niin se säilyttää värinsä. Itse langassa värinpitävyys ei ole mikään paras mahdollinen, inakaan joutuessaan kosketuksiin valon kanssa,  mutta kaunis kuitenkin. Voihan siihen päälle värjätä uudelleen kun se alkaa haalistua. 


 
  #lupiinihaaste

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!