Askeleita kohti omavaraisuutta 2

Maaliskuun yhteispostaus 4.3., suunnitelmien eteneminen ja oma esittely

Olen kolmisen vuotta sitten kirjoittanut esittelyn, mutta onhan perhetilanteemme myös muuttunut tuon aiemman esittelyn jälkeen vähälukuisemmaksi ja samalla se on muuttanut monta asiaa.

Pikkuinen tilamme sijaitsee Sydän-Satakunnassa, 1950-luvun rintamamiestalo  elintasosiivellä, navetta, sekä muutama suuli, maata ja metsää muutama hehtaari.  Ostimme mieheni kanssa paikan kymmenkunta vuotta sitten, tällä hetkellä olemme molemmat +50, muutaman viikon ikäerolla, täysin erilaisista lähtökohdista maailmalle lähteneet ja sittemmin työelämässä yhteen törmänneet  -  yhteistä elämää on takana kohta kolmekymmentä vuotta. Myrskyä ja tyventä, kuten sanotaan. Talossa remonttia on tehty ja tehdään edelleen taloustilanteen mukaan.  Yläkerran asuinkuntoon saattaminen on yhä kesken, osto hetkellä perheemme oli nelihenkinen, muuttovaiheessa parin vuoden päästä enää kolmehenkinen ja tällä hetkellä kaksi henkinen. Aikuiset lapset ovat siis lentäneet pesästä ja olemme jääneet mieheni kanssa kaksin. Nuorimmaisen poikasen poismuutosta on parisen vuotta ja se on muuttanut aika paljon asioita elämässämme. Yläkerran keskeneräinen remontti tuntuu oikeastaan enää vain isolta rasitteelta, koskei sille ole varsinaista käyttöä tiedossa, mhdumme kaksin rinomaisesti tähän alakertaan, jos mahduimme myös kolmihnkisenä perheenä aiemmin. Lastenlasten  yökyläilytkin on sujuneet ihan hienosti siskonpetillä lattialla nukkuen, kukaan ei ole kaivannut omaa huonetta tai lisätilaa. Talon alakerta on avoin perunakellareineen, toistaiseksi siellä on säilötty mehut ja hillot, sekä jonkinasteista kotivaraa, enimmälti turhaa rompetta.

Lämmitysmuotona on puu-/ sähkölämmitys, sähköä käytetään laajennuksessa sijaitsevan saunan ja pesutilojen lattialämmityksessä, muutoin lämmitys hoidetaan kahden pystymuurin, leivinuunin ja puuhellan avulla, kovin kylmillä ilmoilla lämmitetään myös saunan puukiuasta. Lämmityspuu otetaan omasta metsästä harvennuksena, metsästä suurin osa on oikeastaan vielä koivutaimikkoa, joten kaadettava puumäärä kappalemääräisesti on aina valtava, että saadaan se kymmenen kuution vuosittainen kulutus täyteen. Pienempi os metsästä on vanhaa kuusikkoa, josta otetaan pääasiassa vain tuulenkaadot pois. Lämmityspuun suhteen olemme siis täysin omavaraisia.

Muutaman hehtaarin pellot ovat viljelemättä. Riittävää muokkauskalustoa ei itseltä löydy, niinpä pellot puskee koivua, horsmaa, nokkosta, juolavehnää ja montaa muuta. Maa on kylmää ja tiukkaa savimaata. 

Puutarhassa on neljä vanhaa omenapuuta, joista kaksi on jo pari vuotta sitten saaneet kaatotuomion, mutta pystyssä nuo näyttävät yhäkin olevan. Tarkoitus on tilalle laittaa muutama kuusentaimi tai jotain muuta tuulensuojaa, joka sitten pitäisi myös pitää pienenä, eikä päästää liian isoksi. Punaherukkaa, mustaherukkaa ja karviaista löytyy kutakin myös jokunen puska. Vanhemmat mustaherukat on tarkoitus vetää maantasalle, ne on luultavasti aikoinaan istutettu johonkin kivenkoloihin eivätkä tuota yhtään mitään satoa. Karviaiset ovat myös kärsineet, mutta tuottavat kuitenkin jonkin verran marjaa, jota kuitenkaan en ole monesti päässyt keräämään, supikoirat ehtivät aina ensin. Punaherukat ovat paikassaan, tuottavat hyvin, mutta viime kesänä kärsivät kuivuudesta, kuten kaikki, joten niiden tilanne pitää erikseen keväämmällä ihmetellä, ovatko vielä hengissä. Mehun suhteen on pärjätty omilla herukkamehuilla aika pitkälti ja keväällä aikaiseen pääsee jatkamaan tai pikemminkin aloittamaan uutta kautta kuusenkerkkä ja raparperimehuilla. Nuorempaa mustaherukkaa siirrettiin tähän muuttaessa pellolle 25 pikkupuskaa, niistä on muutama kuollut ja nyt nuo muut ovat turhan hajallaan, eli niitä on tarkoitus siirtää enemmän yhteen, jäljelle jääviin kuoppiin sitten pari omena puuta, luumua, kirsikkaa ja tuulensuojaksi kuusia. Niitä kuusiahan olen tunkemassa vaikka mihin, koska taimia on turhan taajassa metsän puolella. Luumun taimen olen kerran siirtänyt tähän pihaan lapsuuskotini pihasta, mutta jänö mieltyi siihen niin, ettei jäljelle jäänyt kuin pieni tynkä. Samaisella plaanilla, jossa on nuoremmat herukat on myös pienet kasvimaani. Ne eivät ole mitään luotisuoria rivistöjä, vaan polveilevat ja kiemurtelevat omia kaariaan. Pidän niistä sellaisinaan, jossainhan pitää saada luovuudenkin rönsyillä. 

Tontilla on jonkun verran villivadelmaa, mustikkaa ja metsämansikkaa, vadelmasta saa vähän hilloa, mutta mustikkaa ja metsämansikkaa riittää vain lastenlasten suuhun, joka sekin on tyhjää parempi. Pihasta ja tontilta löytyy myös nokkosta, vuohenputkea, suolaheinää, mesiangervoa, lillukkaa, joita kaikkia koitan hyödyntää mahdollisimman paljon. Lisäksi on paljon vanhoja perennoja, joita koetan vaalia parhaani mukaan. Alun perin pihassa oli myös pieni kasvihuone, jota tuuli kallisti ja kallisti, joten se alkoi lopulta olla turvallisuusriski ja pistettiin palasiksi. Uusi kasvihuone on jo kehikkovaiheessa, mutta lasittamatta ja kasamatta, koska ei oikein tiedä vaatisiko rakennusluvat vaiko ei ja jossain kohden sen yläkerran on valmistuttava ja rakennustarkastaja saattaa silloin pistää merkille muutakin. Talon vuosia kestänyt ulkovuori remontti on saatu sentään päätökseen, sitä tehtiin seinä per kesä. Ulko-ovi on vielä vaihdettava, mutta emme ole oikein keksineet, minkä värinen sen tulisi olla. Kyllä joku asia voi jäädä siitäkin kiinni…. väristä! Talon yläpohjaan saatiin laitettua pari vuotta sitten eristeet, periaatteessa olisi mahdollista saada yläkertaa siis valmiimmaksi myös talviaikaan, mutta jotenkin se ei vaan jaksa innostaa kumpaakaan.

Ihan muutaman kilometrin säteeltä löytyy hyvinä vuosina enemmänkin mustikkaa, puolukkaa ja villivadelmaa. Edellissyksynä löysimme kanttarelleja, siitä etsittiin monenä iltana tuntikaupalla ja iloitsimme saaliistamme valtaisasti. Viimesyksynä kävimme läpi samoja paikkoja ja laajensimme etsintöjä myös toiseen suuntaan, niitä löytyikin niin, että pakkaseenkin riitti jokusia litroja. Samalla huomioimme, että edellisen syksyn saalis oli ollut naurettavan pieni – mutta ilman sitä olisimme tuskin lähteneet uudelleen. Saimme opastusta myös suppilovahveroihin ja niitä löytyi todella paljon, jotenkin suppikset ovat paljon nopeammin kerättäviäkin kuin nuo sammaleiden alla lymyilevät kanttarellit. Muutaman litra kuivattuja suppiksia on edelleen, vaikka murskaan niitä vähän joka ruokaan tätä nykyä. Kiva, kun tuo satokausi osuu lämmityksen aloittamisen kanssa samoihin aikoihin, kuivaan sienet puulieden päällä, jota ei ole lämmitetty, mutta vieressä hohkaa leivinuuni, jonka lämpö riittää kuivaukseen. Muutaman tatinkin löysimme, mutta ei ne oikein ollut kumpaisenkaan mieleen. Kuivaan kaikki mieluummin jollain jälkilämmöillä, kuin että hankkisin sähköllä toimivan kuivurin, koska pyrin muutenkin minimoimaan sähkökäytön.

Muutaman kilometrin säteeltä löytyvät myös maailman parhaat naapurit, molemmista suunnista löytyy apuja tarvittaessa ja oravannahkoja vaihdellaan säännöllisesti. Ei se maallinen omaisuus, vaan se tieto, ymmärrys ja taito.

Jos pitkälti on tuntunut tuo omavaraisuuden tavoittelu olevan pelkästään minun projektini, on siihen nyt vähän herännyt tuo parempi puoliskokin. Olen ehkä markkinoinut asiaa hänelle vähän väärällä tavalla aikaisemmin. Suurena tekijänä on ollut tammikuinen ruokaremontin aloitus ja kotiruoka - siinä on mieskin herännyt huomaamaan, että olisihan se ihan kiva kun suurin osa olisi itsekasvatettua.

Muiden yhteiskirjoitukseen osallistujien esittelyt voit lukea oheisista linkeistä

Farmer to bee
Urban Farming
Tsajut

Sarin puutarhat

Maalaiskaupungin piha
Laura eli Javis

Ku ite tekee

Metsäläisten elämää
Riippumattomammaksi

Korkeala

Saman otavan alla
Airot ulapalla
Villa Koira
Torpan tyttö
Caramellia
Villa Kotiranta
Alussa oli Vehkosuo
Luomulaakso

Rakkautta ja maanantimia

Iso-Orvokkiniitty
Jovelan talopäiväkirja
Mrs Sinn
Pienen pieni farmi

Harmaa torppa

Kohti

Jokin tässä blogin pidossa vaan tökkii. Olen pohtinut monesti ja pitkään, että ehkä ajatus omavaraisuudesta rajoittaa liiaksi kirjoittamista. Sitä on ikään kuin kädet sidottu kirjoittamaan vain ja ainoastaan siitä, mikä liittyy omavaraisuuteen.

Siksi päädyin vaihtamaan blogin nimen, toivottavasti se kääntää myös ajatukset ja jättää riittävästi tulkinnanvaraa.  Kohti laadukkaampaa elämää.

Tokihan lisääntyvä valo tuo mieleen monenmoista kasvattelun saralta, yhtään siementä en ole vielä pistänyt multiin.  Suunnitellut vaan kasvimaa talkoita, sopinut itseni kanssa, ettei kaikkea tarvitse tehdä käsin. Mies saa kääntää maan jyrsijällä. Työtä sekin vaatii, pitää koettaa saada pois rikkakasvien juuret mahdollisimman hyvin. Ehkä silti pitää käännetty maa kesannolla, katettuna ja mahdollisimman rikkaruohovapaana, työstää silti alati, koettaa saada humusta mukaan, sitä ei ole, pelkkää savea ja vähän vielä kovempaa savea vaan.

Olen saanut jotain uutta innostusta kasvatukseen, kun toinen poikamme perheineen muutti lähistölle. Vielä emme tiedä mitä heidän pihastaan keväällä paljastuu, se on koko ajan olut lumen peitossa, marjapuskia ainakin näyttää olevan ja luultavasti siellä on jonkinlainen kasvimaakin olemassa.  Välimatkamme lyheni niin, että ainakin pääni sisällä aloita keväällä pyöräilyn, välimatkamme on pyöräillen alle puolen tunnin luokkaa.  Vaikka nyt on ollut koviakin pakkasia, on ollut hieno huomata, miten nämä entiset rivi- ja kerrostaloasujat nauttivat omasta pihasta, lapset ulkoilevat paljon enemmän kuin ennen ja pääsevät myös havainnoimaan villiä luontoa: kettujen, kauriiden, fasaaneiden ja monien muiden eläinten muodossa.

Ja mitä tulee kasvatukseen, hiirenkorvia on jo naposteltu: