Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmat. Näytä kaikki tekstit

3.3.2024

Maaliskuu 2024 #suuntanaomavaraisuus

Maaliskuu maata näyttää

Tämä on osa #suuntanaomavaraisuus postauksia, joita luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (korkeala.fi). Tämä on vuoden 2024 kolmas yhteispostaus. Kirjoituksen lopusta löydät linkit muiden kirjoituksiin. 

Helmikuu mennä hurahti melkoista vauhtia, ei juurikaan ehtinyt kuin huudella hei, hei! Ehkä, koska on muutenkin kuukausista lyhin ja kun vielä talviloma ajoittuu samaan kuukauteen, niin siksikin nopeasti mennyt. Talvilomalla nukuttiin pitkään ja valvottiin pitkään, on ihanaa kun voi ottaa puhelimesta herätykset pois. 


Talviloman alussa käytiin katsomassa lapsenlapsen kanssa Heinähattu, Vilttitossu ja Kana elokuva heti tuoreeltaan. Minä en kehtaa yksin mennä ja poika lähtee mukaan vaikkei elokuva kiinnosta, mutta tietää saavansa herkkuja. Se on sellainen tasapeli, molemmat hyötyy. 






Polttopuu hommia on vähän aloiteltu. Syksyllä jo esitin, että mitä jos tänä talvena ei varsinaisesti metsästä kaadeta, vaan "siivotaan nurkkia" ja jos näyttää siltä, että ojanpientareilta, ryteiköistä ja poistettavista pihapuista ei tule tarpeeksi, niin mennään vasta sitten metsän puolelle.  Myös pojan perheellä alkaa olla puut vähissä (heillä sauna ja takka), joten sovittiin, että hän saa olla apuna ja tekemässä ainakin omia puitaan. Sitä aikaa vaan ei tahdo työssäkäyvällä perheenisällä niin kovin olla, varsinkaan kulutettavaksi missään ojan pientareilla, kun kolme lasta harrastaa ja vaimo on vuorotyössä. Ollaan sitten aloitettu omaa savottaa siinä sivussa, mutta vähäistä on ollut saannos. Ollaan tosi paljon myöhässä viime vuoteen verrattuna.  Tosin, tuollaiset risukot ja pientareet syö aikaa tuhottomasti ja tuloksena on hyvin vähän polttopuuksi kelpaavaa materiaalia, mutta älyttömän isot risukasat. Kelit, jotka on taipuneet plussanpuolelle ovat olleet pikemminkin haitallisia, kuin mukavia työilmoja. Jos ei sada, niin oksista sulaessaan lumi tippuu pisaroina kuitenkin, aina on työkamppeet märät. Tai askel lipeää ojan ylityksessä ja saappaat hörppää vettä. Pari tuulenkaatoa metsänpuolelta karsittiin, mutta jätettiin niille sijoilleen vielä. 

Muuten tuo puuhomma noudattaa meillä vanhaa hyväksi todettua kaavaa, puut pätkitään metsässä sopivaan mittaan riippuen siitä mikä niiden loppusijoitus tulee olemaan. Leivinuuni ja pystymuurien puut lähtee metsästä 180 senttisinä ja saunapuut 2 metrisinä - sopivat hyvin mönkkärin kärryyn ja ovat senkokoisia ja painoisia, että minäkin saan niistä pinot ja kuorman tehtyä. Joskus saattaa tuolla vaan puolet, eli monasti latvaa kohden kapenee niin, että saakin vaan metrin tai 90 senttiä ja jos on tyvessä kovin vahvaa, eli samalla painavaa, niin sellaisetkin lähtee lyhyempänä. Pilkkomispaikalla sitten kärryssä jo sahataan kaikki siihen metriin tai 90 senttiin ja sen mittaisina ne haljellaan ruuvilla ja pinotaan kuivumaan. Kesän mentyä sirkelöidään lopulliseen mittaan 25, 30 tai 60 cm ja ajetaan sisään. Leivinuunissa on päädytty mittaan 60 cm, se on aivan riittävä näillä leveysasteilla. 

On sitä oikeasti ollut hyviäkin ilmoja ja valmista tullut, kunhan nyt narisen, se kuuluu asiaan. Ja olipa se talvi tai syksy, aina ihmettelen tuota väriloistoa, jota luonto jollain tapaa aina tarjoaa. Nuo paskapuut (siis tuomet, pajut ja pihlajat, mitä niitä nyt onkaan) joita tuonne tontin reunustoille aina ilmestyy on kovin kauniin värisiä, jos ei heti, mutta muutama päivä kaadon jälkeen. 



Yhdet vanttuut kudoin puhdetöinä, mutta rikkinäisten trikoitten pariin en ole itseäni saanut vieläkään kammettua. Niihin vähiin vanttuisiin, joita olen elämässäni kutonut, olen tehnyt peukalon aina semmosen suoran, eli silmukat hakaneulaan ja heti tehdään uudet tilalle, niin se aikoinaan koulussa opetettiin. Lapsenlapsi näkyi tehneen silmukoita lisäämällä, jota suuresti ihmettelin. Päätin sitten opetella sen, jostain vaan googletin ohjeen ja kun ei ollut oikein käsitystä millainen sen pitäisi olla, en osannut hahmottaa mitenkään, tein vaan lisäykset ohjeen mukaan. Ensi kerralla olen pikkusen viisaampi, tuli niin valtavan leveät peukalot noista, ettei niitä täytä edes minun leveä peukkuni. Oppia ikä kaikki.  


Talviloma lopetettiin syömällä ulkona, ensimmäisillä talven tulilla, joutsenpari teki tuolloin ylilennon. 




Muuttolintutilanne
25.2. Joutsenet

Tämähän meni taas osaltani pelkkien kuulumisten kertomiseen, sellaista se on. 

Linkit muiden kirjoituksiin: 


4.2.2024

Helmikuu 2024 #suuntanaomavaraisuus


Siinä missä tammikuu alkoi kireissä pakkasissa (-29), jo toisella viikolla päästiin plussan puolelle. Sittemmin ollaan koettu lumipyryt, pääkallokelit ja vesisateet. Ota näistä sit selvää. Tämä on osa #suuntanaomavaraisuus postauksia, joita luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (korkeala.fi). Tämä on vuoden 2024 toinen yhteispostaus. Kirjoituksen lopusta löydät linkit muihin kirjoituksiin. 


Koska kompostori jäätyi jo marraskuussa, odotin kovasti, että se olisi myös sulanut plussakelien tammikuussa tultua. Ehdin nimittäin jo pikkupakkasilla kokeilla kaikenlaisia niksejä jäätyneeseen systeemiin, kuten kanankakkakikkareiden hautaaminen biomassan sekaan ja kuumat vesipullot ja ämpärit. Ikävä kyllä kompostori oli myös täynnä, vaikka olikin syksyllä tyhjennetty, myös jälkikompostori oli täynnä ja vielä bokashiämpäritkin olivat täynnä. Plussasta huolimatta öisin on useimmiten ollut pakkasta. Lopulta piti ottaa lapio kauniiseen käteen ja alkaa tyhjentää päällimmäistä tavaraa pois sitä mukaa kun se sulasi, odottavat nyt saavissa kunnon lämpiämistä, jotta pääsen lappamaan ne lapiollinen kerrallaan takaisin. 


Ja onhan tässä ehditty vähän makustella elämää lyhennetyllä työviikolla. Tammikuun yhteispostauksia lukiessa itselleni virisi ajatus, että tuon ylimääräisen päivän voisi kokonaisuudessa käyttää omavaraisuuden edistämiseen - talvella polttopuiden tekoon, keväällä ja kesällä kasvimaanhoitoon, syksyllä sadonkorjuuseen, marjastukseen ja sienestykseen. Oman itsensä hoitamiseen siinä sivussa jäisi enemmän aikaa, tavallaan sitten yksi luvallinen kokonainen vapaapäivä. Samalla kyllä mietin, ettei sitä nyt ehkä kannattaisi heti niin aikatauluttaa sitäkään, silloin mikään ei oikeastaan muuttuisi. Ensimmäinen kuukausi on jo todistanut, ettei tuollainenkaan suunnitelma oikein pidä. Vähän olen kuitenkin saanut sisällä aikaiseksi, järjestellyt kaappeja ja vienyt tavaraa kierrätykseen, joskaan mikään ei ulkopuoliselle suljettujen ovien takaa välity, mutta itselle tuo hyvän mielen. Tavoitteena on myös edes joka viikko pitää yhteyttä ihmisiin, sekin on viime vuosina jäänyt ihan hunnigolle osaltani. 

Syksyllä huomasin, että lähes kaikissa villasukissani oli reijät ja hurjaa hiutumaa vähintään, mies tarjoutui parsimaan yhdet sukat ja hyvin parsikin. Alkuvuodesta päätin itsekin tarttua härkää sarvista ja kokeilla miten siinä käy, jos oikein rauhoittuu työnsä äärelle. Olen nimittäin tasan kerran elämässäni parsinut nuorena neiti-ihmisenä ja ne sukat ei koskaan sopineet enää kenenkään jalkaan. Hyvinhän siinä kävi, ihan käyttökelpoisia parsimuksia sain aikaiseksi. Mukavaa homma kerrassa, ja nyt kun päivä on vähän pidennyt sitä on saanut tehdä ihan päivänvalossa ikkunan äärellä pienen hetken kerrallaan. Sitten tartuin jo puikkoihinkin ja ensimmäiset tämän talven sukatkin on valmistuneet, joku laskuvirhe niissä tuli, kun tuli melkoisen leveät, vaan kyllä nuo villasukkien aseman ajaa. Tuo parsiminen on vienyt niin mennessään, että ehdin jo parsia sohvan käsinojan rikkoutunutta kangastakin innoissani.





Kasvuvyöhyke 4

Kasvuvyöhyke 6

Kasvuvyöhyke 7

7.1.2024

Tammikuu 2024 #suuntanaomavaraisuus

 

Onnellista ja satoisaa vuotta 2024!

 

Tämä on osa #suuntanaomavaraisuus postauksia, joita luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (korkeala.fi). Tämä on vuoden 2024 ensimmäinen postaus ja samalla myös ensimmäinen sunnuntai postaus. Jatkossa postaukset siis aina kuukauden ensimmäinen sunnuntai klo. 9.00. Kirjoituksen lopusta löydät linkit muiden kirjoituksiin.



Blogia kirjoittelee 57-vuotias emäntä, taloudessa asuu saman ikäinen isäntä ja kolme maatiaiskissaa. Aikuiset lapset ovat maailmalla ja lapsenlapsia on siunaantunut 3. Olen väkeni esitellyt täällä muutamaan kertaan, mutta tilanteet muuttuvat, vähän vuosittain, ensimmäinen esittely taitaa löytyä jostain 2016 postauksista. Rintamamiestalomme lämpiää puulla, laajennuksen pesutiloissa on lattialämmitys sähköllä, lisäksi puukiuas, jota myös kylmillä ilmoilla lämmitetään lähes päivittäin. Muut tulisijat ovat vanhassa osassa, pystymuurit kamareissa ja lisäksi keittiössä leivinuuni, sekä puuhella. Puut tehdään omasta metsästä yhdessä. Teemme paljolti asiat yhdessä, siinä sitten valikoituu välillä perinteiset roolit ja välillä ei. Metsässä annan suosiolla miehen kaataa ja oksia puut ja keskityn itse mittamieheksi ja pätkien kantamiseen ajotien varteen, kuorman tekoon ja puiden halkaisuun.  Useimmiten mies on siis koneiden käyttäjä, olen kyllä tietoinen, että pitäisi opetella nekin hommat. Jos ja kun. Marjassa ja sienessä käymme yhdessä, mutta jatkojalostus on minun vastuullani, puutarhamarjojenkin keräys on ihan minun hommia, niihin ei isäntä koske, ennen kuin ovat hilloina ja mehuina.

Pellot on viljelemättä, lukuun ottamatta kasvimaaksi muodostunutta alaa, joka on vuosien saatossa kasvanut muutamaan kertaan isommaksi ja isommaksi. Viime vuonna en kasvattanut juuri mitään, joten keväällä on taas kuin alkaisi kaiken alusta juolavehnän kanssa. Olen pyrkinyt kohopenkkeihin ja kateviljelyyn, jonka olen parhaaksi todennut tiukan savimaan kanssa, katetta on viime vuosina ollut niin vähän saatavilla, ettei edes nimeksi. Siksikin rikkaruohot ovat vallanneet alaa mahdottomasti.

Näin vuoden alussa on aina helppo olla kovin positiivinen ja valoisa: huomaan haaveilevani samoista asioista, kuin vuosia sitten, vaan tänä vuonna saattaa olla paremmat mahdollisuudet toteuttaa joitain asioita. Käymme molemmat vieraalla työssä, korona muutti omaa työtäni niin, että olen ollut etätöissä lähes neljä vuotta – näihin vuosiin on mahtunut läheisen kuolema, perikunnan asioiden hoitoa ja pesänjakoa, omaa sairastelua, läheisten sairastelua, tutkimuksia ja diagnooseja. Mutta myös lisääntynyt vapaa-aika, joka jää työmatkoista ja jonkinlainen vapauden tunne, kun töitä voi tehdä vaikka samoissa vaatteissa, joissa nukkui. Ja jos niitä hiuksia ei aina muistanut ennenkään kammata, ei siitä nyt tarvitse missään kohden tuntea häpeää (vai tarviiko? 

Samaan aikaan maailma on muuttunut muutenkin. Hinnat on nousseet pilviin, kaikessa. Tällä hetkellä, kun ostamme ruokatarvikkeet hyvin pitkälti, sipulia lukuun ottamatta, (se nimittäin kasvoi vallan mainiosti kesällä) huomaan laittavani kärryyn ihan uusia tuttavuuksia. Silti yritän olla vastuuntuntoinen ja katsoa, että olisi kotimaista, kaikessa se ei ole mahdollisista ja hutejakin on tullut. Kissanruuassa huomasin myös aika rajun kehityksen 2023 alkuvuodesta +37%. Tämän vuoden alusta olen aloittanut lyhennetyn työviikon, tämä tekeekin mielenkiintoisen efektin kohonneiden hintojen kanssa yhdessä.  Toisaalta koen, ettei meillä ole hädänpäivää, jos terveys pysyy ennallaan, ettei tule sillä saralla mitään katastrofia. Koen valtavaa myötätuntoa niitä nuoria perheitä kohtaan, joista myös toinen tai molemmat saivat samat laput käteensä työnantajalta ennen joulua, joilla on pienet lapset ja mahdoton velkataakka. 

                                                    


Vaan ne haaveet, eli suunnitelmat. 

Peruna, porkkana, sipuli, punajuuri - tämä on jo vallan kauheasti, jos saan maan siihen kuntoon, että nuo tulee hoidettua, sitten voi rönsyillä, eli herneet ja lehtikaali. Tomaatit ja paprikat mennään ostotaimilla, koska tuon savimaan kanssa mennään aina niin pitkälle, että on istutuslämmin, on turhaa alkaa rimpuilla, millään esikasvatuksilla sisällä. Muutama kaali olisi tosi kiva, kerran on ollut ja onnistui todella hyvin, vaikken mitään odottanutkaan. En peitellyt, enkä suojannut mitenkään - mutta silloin en kyllä edes tiennyt että on olemassa jotain kaalin tuholaisia, ehkä se johtui siitä. Vielä en ole tehnyt mitään piirroksia, mitä mihinkin tulee, kaikki riippuu siitä, missä vaiheessa mitäkin penkkiä pääsee kunnostamaan ja mikä on silloin kiireysjärjestys kylvöille. Edellä mainitut taimet taitaa olla ainoat, jotka pitää ostaa, vanhoja siemeniä on varmaankin riittävästi muiden osalta. Kaikkihan me silti tiedämme, että vaikka sitä vielä näin tammikuun alussa sanoo ja mukamas vielä pitää budjeteistaan kiinni, niin jostain niitä siemeniä vaan joka vuosi siunaantuu lisää. Ehkä niitä piirroksiakin vielä tulee, kunhan tässä oppii uuteen elämänrytmiin tämän lyhennetyn viikkonsa kanssa. 



Ihan ensimmäisiä suunnitelmia tässä kuitenkin on jokavuotinen puunkaato urakka, eli polttopuu asiat. Tämä vuoden ensimmäinen viikkohan on ollut ennätyskylmä ympäri suomen, täällä nyt ollut -27 ulkona ja onhan se tuntunut myös sisätiloissa, vaikka sisälämpötila on pysynyt 20 paremmalla puolen, ainoastaan työpisteeni on sellaisessa paikassa taloa, että lämpö laskee 17 huituville, vähän turhan kylmää tietokoneen naputteluun. Ihan on silti pirtin lämmittäminen käynyt työstä ja olenkin sanonut nyt vapaalla ollessa, etten enää ehtisi työmaalle ollenkaan. Ensi viikolla pitäisi lämmetä ja alkaahan ne työtkin huomenna. Tämä minun etätyöskentely on antanut meille molemmille vähän lisäaikaa talvi-iltoihin, kun saan osan pesistä tosiaan lämmitettyä työpäivän aikana, ilman että touhu syö silti työaikaa. Töiden jälkeen haen heti seuraavan (tai sitä seuraavan) päivän puut sisälle lämpenemään. Ainoastaan yhden pesänhoito puineen on miehen harteilla ja siinäkin kyllä jeesaan. 




Minä lähden tästä nyt lämmittämään, 

    jätä käynnistäsi pieni merkki kommenttikenttään, kiitos,

                             K


Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken 

Tillintilananna 

Jovela 

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää 

Sarin puutarhat 

Oma tupa ja tontti 

Finland urban farming 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Evil Dressmaker 

Villa Varmo 

Rakkautta ja maanantimia 

Majalevon pientila 

Harmaa torppa 

Myco2quota 

Sininen tupa 

Kasvuvyöhyke 4


Kasvuvyöhyke 6

Farm escape 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 




3.5.2021

Toukokuu 2021

On jälleen kuukausi vierähtänyt yhteispostauksesta ja on aika kerääntyä blogien äärelle, tänään kertoillaan kasvihuoneista, joko olemassaolevista tai haaveista ja inventoidaan siemenlaatikot.

Omavaraisbloggareiden yhteispostaus on siis jo perinteeksi muodostunut sarja, jossa kirjoitetaan sovitusta aiheesta kerran kuukaudessa ja samalla kertoillaan omia kuulumisia ja etenemisiä. Sarjaa luotsaavat tuttuun tapaan Tsajut ja Korkeala. 


Kasvihuone on edelleen pelkkä haave, joitain elementtejä on jo vuosia sitten isäntä värkännyt valmiiksi asti, kumpikaan meistä ei oikein muista, millainen visio tulevasta kasvihuoneesta tuolloin oli. Sitä ehtinee pohtia sitten joskus ja pitää vaan huomioida, että olemassaolevat elemetit on suunnitelmaan mahdutettava :) Tarkoitus on kuitenkin hyödyntää olemassa olevaa materiaalia mahdollisimman pitkälle. Naapurin navetan purun yhteydessä saatiin vanhat tiilet, joista on tarkoitus kyhätä lattia, oman talon vanhat ikkunat oli edellinen omistaja säilönyt navetan vintille, kaikenlaista puutavaraa löytyy myös omista nurkista. Puuttuu vaan se toteutus. 

Kasvihuoneen puute on aika rajaava tekijä omavaraisen ruokatalouden suhteen, olen havainnoinut. Vaikka asumme II-kasvuvyöhykkeellä, ei ilmasto, sää ja maaperä ole kaikkialla samanlaista. Meillä sattuu olemaan melko kylmä alue, savinen maa ja ainainen tuuli, mikä tarkoittaa sitä, että muokkaukseen ja kylvöön päästä melko myöhään, tomaateille ei löydy sopivaa suojaisaa paikkaa mistään, että niistä voisi "avomaalta" kuvitella saavansa minkäänlaista satoa. Ja lopulta pakkanen, vai hallako se on, iskee monasti jo kovin aikaisin, viimevuonna ensimmäisen kerran jo heinäkuussa. 

Jotain hätäratkaisuja olen suunnitellut, vaan nekin on aina jäänyt toteutumatta, siis sellaisesta nopeasti kyhättävästä seinänvierus lämpiöstä tomaateille, jossa olisivat tuulelta suojassa ja vähän lämpimämmässä. 

Mutta hei, mistä sitä tietää, mitä äitienpäivä tuo tullessaan?


Tällä erää vaikuttaa kuitenkin vielä siltä, että viime vuoden tapahtumat vaikuttavat vielä ainakin tämän vuoden (lähimmäisen poismeno, kuolinpesän asioiden ja kiinteistön hoito). Kaikkihan on ajateltuna selvää, paperillakin näyttää hyvältä, mutta kaiken toteutus on ihan totista työtä. Henkinen prosessi vielä pahempaa. Purjot ja jotain muuta on sentään esikasvatuksessa, olen tarkoituksella jättänyt ne myöhään, koska oikeaan maahan niitä ei kuitenkaan voi ennen kesäkuuta laittaa, mutta saavatpa jonkinmoisen etulähdön kuitenkin




Tuhannesti on kuitenkin vielä kaikenlaisia siemeniä odottamassa maahan laittoa, osa viime vuodelta, osa vieläkin kauempaa ja koska alkuvuodesta jossain jo luki, että siemenet viedään käsistä, ostin hätäpäissäni lisää, heti kun kaupassa niitä näin. Vaan eipä nuo mitään taida loppua, vielä viime viikolla tuli Livonsaaresta joitain osaksi itselleni oudompia lajikkeita, kuten jauhomaissi, viljahirssi ja pesusienikurkku (luffa), jota monella näyttää olleen aiemmin kasvatuksessa ja joita olen päässyt vain muiden kuvista ihailemaan


Perunat on lähteneet kellarissa itämään, vaikkei se tarkoitus olekaan, mutta sen verran lämpöä siellä on. Ihan syötäviä ovat vielä, mutta omilla siemenperunoilla pärjätään, niitä on nyt jäänyt, on tämä talvi ollut sellainen, etten ole juuri jaksanut ruokia laitella kuten ennen, joten melko paljon on menty valmisruuilla. Vasta nyt on palattu ruuan suhteen normaaliin itsetehtyyn kotiruokaan. 

Syksyllä rutoksi luulemani värimuunnos ei tainnut olla sittenkään mitään ruttoa, koska kellarissa ei ole syntynyt mitään vaurioita, kaikki perunat on kiinteitä ja kauniita edelleen, mitä nyt sitten sitä itua vähän pukkaakin. Hyvä niin, pitää olla kiitollinen!


..~oOo~....~oOo~....~oOo~..


Muut hommat on edenneet pikkuhiljaa:

Polttopuita on nyt niin, että pärjätään ensi talvi. Lisää on silti tehtävä, metsässä on pystyyn kuolleita jonkun verran ja ne on saatava pois, ettei ilmaannu mitään tuholaisia. Mieli on kuitenkin puiden suhteen huojennut, kun tietää, että talvi pärjätään. 



Olen saanut myös valmiiksi joitain vuosia roikkuneita juttuja, uskoakseni se johtuu henkisestä prosessista joka on meneillään ja aina valmiiksi saaminen tuottaa hyvää mieltä. Monet jutut on olleet sellaisia, ettei oikein järki käsitä, miksi ne on edes lopulta roikkuneet, kun valmiiksi saaminen on vienyt tunnin tai kaksi, kuten melksin vuoden keskeneräisinä olleet linnunpöntöt, ovat viimein puissa asti:




Myös joitain vuosia sitten tori piste fistä ostamani käytetty Biolan pikakompostori on vihdoin kunnossa. Sehän oli ostaessa kunnossa, mutta pestessäni sitä onnistuin hajottamaan saranat ja kannen aukipitomekanismin. Uudet osatkin ostin heti seuraavalla viikolla, vaan isäntä oli sen sitten jo siirtänyt traktoritallin perimmäiseen nurkkaan ja en saanut sitä yksin pois. Yhdessä se sitten roudattiin ulos ja vajaassa tunnissa olin sille rakentanut puusta "aluslaatan", vaihtanut saranat ja kannen aukipitomekanismin. Päästään tämänkin kanssa alkuun, uuden mullan himo kun tuntuu olevan niin voimakasta :) 



Ylläolevassa kuvassa paistaa aurinko, lämpöäkin tuolloin oli ulkona toista kymmentä astetta. 
Sen jälkeen onkin tullut toinen talvi ja taisi tulla kolmaskin. On tullut vettä, lunta, räntää, ollut yöt pakkasella ja päivisin vain muutama aste lämmintä. 
Ehdittiin ottaa jo kevättakit käyttöön, kun kelit huononi. En onneksi pessyt vielä talvivaatteita korjuun, kun ne saikin jo riipiä uudelleen päälle!

Paikkapaikoin ehti olla jo kevät kukassa, sinivuokot naapurin takapihalla:


Valkovuokot omissa nurkissa:



Muuttolintu havainnot, kevät 2021
(26.2. Joutsenet
15.3. Mustarastaat
22.3. Hanhet
24.3. Leivoset (Kiurut)
24.3. Töyhtöhyypät
29.3. Kurjet )
30.3. Kyntäjä (en muista oikeaa nimeä)
13.4. Västäräkki



Allaolevista linkeistä pääset muiden omavaraisbloggareiden toukokuun postauksiin:


Kasvuvyöhyke 1

Jovela   Apilan kukka     Sateenkaaria ja serpenttiiniä   Multavarpaan maailma   Toivola puutarha 

Kasvuvyöhyke 2

Urban farming kotitarveviljely    Oma tupa ja tontti    Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Sarin puutarhat 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut    Luomulaakso     Harmaa torppa    Mummon kirja    Majalevon pientila    Caramellia 

Metsäläisten elämää    Torpan tyttö    Mikä Itä      Rakkautta ja maanantimia 

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki    Korkeala 

Kasvuvyöhyke 5

Puutteela 

Kasvuvyöhyke 6

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 


#suuntanaomavaraisuus

3.2.2020

Helmikuun yhteispostaus 2020




Tämä on osa omatoimisten bloggareiden yhteispostausta 2020, joka ilmestyy joka kuukauden ensimmäinen maanantai. Näiden yhteispostausten avulla pääset seuraamaan monen omavaraistelijan näkemyksiä, suunnitelmia ja unelmia. Onnistumisia ja epäonnistumisia. Me kirjoittajat olemme ympäri suomen ja näin kuukauden alussa aina ikäänkuin istumme "saman pöydän äärelle". Vuoden ensimmäisessä kirjoituksessa esittäytyimme kasvuvyöhykkeittäin, postaukseen pääset tästä. Nyt kertoilemme kylvöistä ja esikasvatuksesta, tai ainakin niiden suunnitelmista, sekä talvikauteen kuuluvista puhdetöistä.




Kylvö & esikasvatus


Kun ollaan vasta kalenterisivu käännetty helmikuulle, ei sisäkylvöjä esikasvatettaville ole meillä edes ajateltu. Ikkunatilaa on rajallisesti, valoa aivan liian vähän ja liian aikaiset kylvöt ovat aina taimina keväällä lopulta liian kalpeita ja honteloita siirrettäväksi ulos, joten maltan vielä mieleni ainakin kuukaudella tai jopa kahdella. Siemeniä on kuitenkin pitänyt jo vähän ostiskella ja vanhoja pusseja hypistellä. (Kovin on taas suuret luulot omasta itsestä.) Mutta koska meilläpäin talvi on ollut lumeton, eikä maa ole jäässä, on mielessä pyörinyt voisiko nyt tehdä myöhäiset syyskylvöt, näin ikäänkuin aikaiseen keväällä? Huvittavinta ehkä on, että jo tammikuussa on saanut ulkoa tuoretta leivän päälle.







Monena tammikuun päivänä ilma on ollut lämpötilaltaan ja tuoksultaan suorastaan keväinen ja sehän on omiaan hulluttamaan pään sekaisin ja kauppareissulla on tullut sitten jo joku puutarhalehtikin ostettua





Ehkä tärkein, mikä nyt tulisi saattaa ajantasalle, olisi kunnon suunnitelma tämän vuoden tekemisistä. Tai tarkoituksista. Alkuvuosi on ollut taas pelkkää juoksua pää kolmantena jalkana, lepäämään ei ole ehtinyt edes viikonloppuisin, tammikuun alkupuolella mies joutui vielä viikonloppuisin töihin ja minulla oli isäni luona "ylimääräistä" puuhattavaa, touhu alkaa jo tuntua kropassa ja mielessä. Viime viikolla miehen työmaalla alkoi lakko, joka onkin sitten vähän edistänyt puiden kaatoa, mutta koska olemme eri aloilla, vaikkakin samalla työnantajalla, omat työni ovat jatkuneet. Perjantaina tein vajaan työpäivän, että ehdittäisiin vielä hakemaan puita metsästä, kun ilma oli sateeton, vaikka puista vettä tippuikin ja kaadetut puut olivat tietysti märkiä ja liukkaita. Kolme kuormaa saatiin pois, mikä oli äärettömän hyvä, koska lauantin ja sunnuntain satoi ja hommat tyssäsivät siihen.





Puhdetyöt

Joku bloggareiden ryhmässä kysyikin, mitä ne oikeastaan ovat?

Aikaan ennen televisiota ja internettiä, pystyttiin keskitalven lyhyenä valoisana aikana olemaan vain muutama tunti ulkotöissä, niinpä hämärään aikaan päivästä tehtiin ”puhdetöitä” sisällä tuvassa kynttilän tai päreen, tai tulipesän avotulen äärellä. Miesten töitä on ollut työvälineiden ja tarve-esineiden valmistus ja korjaus. On veistelty kirveen-  viikatteen- ja haravanvarsia, heinäharavan piikkejä, vispilöitä ja lusikoita, kudottu verkkoja ja kiskottu päreitä ja isompina töinä on valmistunut jopa huonekaluja.

Nykypäivänä puhdetyöt ovat osittain unohtuneet ihmisiltä, tämän päivän ihminen mieluummin harrastaa. Eräänlaisena aidon puhdetyön korvaajana voisi pitää erilaisia kansalaisopistojen järjestämiä opintopiirejä, verhoilua, puutöitä, ompelua, matonkudontaa. Koska ihminen kuitenkin kaipaa käsillä tekemistä ja näkyvää jälkeä, on näillä piireillä varmasti tulevaisuudessakin kysyntää.
Omalla kohdalla puhdetyöt ovat melko satunnaisia intoutumisen puuskia: löystyneiden ja irronneiden nappien sekä ripustuslenkkien ompelua vaatteisiin (pyyheliinoihin). Ruoka- ja vaatekaappien saranoiden säätöä ja sisältöjen inventaariota ja järjestelyä, kenkien huolto (plankkaaminen).  Satunnaiset muut käsityöt, jotka tavallisesti jäävät kesken. Koko tämän talven saldona on tällä hetkellä itse värjätyistä langoista syntyneet kynsikkäät ja keskeneräinen villapaita (pahasti kesken). 



Opistojenkaan anteja emme ole vuosiin hyödyntäneet, kerrostaloasukkeina ollessamme mies kävi pari talvikautta verhoilussa, kunnostaen vanhoja tuoleja. Minusta ei itsestäni oikein ole mihinkään pitkäjänteiseen kerran viikossa touhuun syksystä kevääseen, siksi luenkin ohjelma lehtisistä aina vaan sellaiset kurssit, jotka kestävät max. kaksi kertaa.  Yksi sellainen mielenkiintoinen on järjestetty monena vuonna, mutta ilmoittautuminen on aina päässyt menemään ohi tai paikat on jo täytetty tai sitten meillä on jo siinä kohden ollut kalenterissa jo valmiiksi täyttä. Nyt joulukuun alkupuolella, kun ilmoittautumiset alkoivat, osui kerrankin kaikki taivaankappaleet oikealle kohdalle. Kalenterissa ei mitään, ja olin ensimmäinen ilmoittautuja. Tosin silloin ei vielä tiedetty, miten kiivas tämä alkuvuosi on, joten olimme jo valmiiksi väsyneitä kun kurssi alkoi. Tästä kurssista kertoilen tässä lähiaikoina, kunhan saan ajatukseni jotenkin kasaan ja kuvat järjestykseen.


Oheisista linkeistä pääset lukemaan muiden yhteispostaajien kuulumiset:










6.1.2020

Tammikuu 2020


Vuoden 2020 yhteispostaussarja pyrähtää käyntiin heti näin tammikuun alussa. Aloitamme itsemme esittelyllä, joka onkin jo muutamasti tehty, mutta koska joukkoomme on tullut paljon uusia kirjoittajia, osalla kirjoittajista tilanteet ovat vaihtuneet ja lukijoitakin on tullut uusia,  niin päivitetään samalla kunkin kirjoittajan elämäntilannetta. Kirjoituksen lopusta löytyy linkit kasvuvyöhykkeittäin muiden bloggaajien kirjoituksiin.

Täällä 2-vyöhykkeellä Sydän-Satakunnassa kirjoittelee kodin ulkopuolella palkkatyössä käyvä 50+ pariskunta, aikuiset poikamme ovat pesästä paenneet ja lapsenlapsiakin on kertynyt kolme, kuinka ollakkaan poikia kaikki. Tilallamme on 50-luvun alussa valmistunut rintamamiestalo lisäsiivellä (1986), navetta, muutama suulirakennus, maata ja metsää kumpaistakin muutama hehtaari ja kaikki tämä on yhden rajan sisällä, mikä sinällään helpottaa elämää. Ostimme tämän paikan reilut kymmenen vuotta sitten, remonttia tehtiin pari vuotta ennen muuttoa, sinä aikana vanhin lapsista muutti omilleen, nuorimmainen lähti nyt reilut pari vuotta sitten ja olemme tässä ikäänkuin opetelleet olemaan kaksin. Jotkut asiat ovat ennallaan, yläkerta ei ole vieläkään asumiskunnossa - kumpaakaan meistä ei niin kiinnosta, sillä kenelle me sitä tekisimme? Tämä keskeneräisyys kyllä painaa mieltä ja aiheuttaa stressiä, sitä ei käy kieltäminen. Löysin joskus vanhasta pientilakirjasta kuvan talostamme 60-luvun keskipaikkeilta, en tuntisi, jos en tietäisi.




Pääasiallinen lämmitysmuoto meillä on puu, sauna, wc ja pesuhuoneessa on myös lattialämmitys sähköllä. Kaksi pystymuuria, leivinuuni, puuhella, sekä saunan kiuas syö vuosittain kymmenkunta kuutiota puuta. Kaikki poltettava puu tehdään harvennuksena omasta metsästä kahdestaan  - lämmityspuun suhteen olemme siis täysin omavaraisia. Syksystä kevääseen päivittäin lämpiää leivinuuni ja olohuoneen pystymuuri, kovemmilla pakkasilla myös makuuhuoneen pönttöuuni. Laajennusosa, jossa on lattialämmitys sauna, pesuhuone, vessa osissa, mutta kahdessa eteisessä ei mitään lämmitystä, lämmitämme saunan kiusta toisinaan pitääksemme jonkinlaista lämpöä yllä. Ruoka tehdään talviaikaan useimmiten leivinuunissa ja puuhellalla. Puuhella lämpiää vapaa aamuina kovilla pakkasilla, kumpi tahansa ensin herääkin, pistää tulet. Tänä talvena ollan vähän päästy vähemmällä, kun ulkolämpötila enimmäkseen on pynyt plussan puolella, on leivinuunin lämmityksestäkin vähän lintsattu ja polteltu puita vain pystymuureissa ja vain joka toinen päivä leivinuunissa.


Vesi meille tulee naapurikunnan verkosta. Omia kaivoja on kaksi, mutta vettä ei ole tutkittu ja niinpä sitä käytetään vain kasteluun kesäisin.


Suunnitelmat ja tavoitteet 2020

Tässä vuoden alkupuoliskolla on tarkoitus aikaisempien vuosien tapaan kaataa polttopuut,  koivumetsämme on melko tiheää taimikkoa, eli runkoja kaatuu valtavasti siihen kymmeneen mottiin, niiden kaatoon, metsästä pois saamiseen, pätkimiseen ja halkeluun menee yleensä koko kevään vapaa-aika, joka palkkatöiltä jää. Touhu keskittyy viikonloppuihin, koska valoa ei muulloin vapaa-ajalla ole riittävästi. Tällä kertaa olemme kyllä jo päässeet alkuun aiemmin, marraskuun puolella on aloitettu harvakseltaan risukoiden raivaus, sekä katseltu vähän"tietä" valmiiksi, jota pitkin saamme puut ajettua metsästä pois. Polttopuu urakkaamme on lisännyt viime vuosina se, että teemme polttopuut myös vanhemman pojan perheelle samalla kun omamme. Käytännössä se tarkoittaa viittä lisäkuutiota. Heinä-elokuussa kuivuneet puut sitten pätkitään klapimittaan ja kannetaan sisään. Risukon raivaus on ollut äärettömän hidasta, koko syksyn on satanut ja satanut vähän lisää ja vielä enemmän, ihan joka viikonloppu ei edes toisena päivänä ole ollut satamatta. Koskaan, tämän reilun kymmenen vuoden aikana ei ojat ole olleet niin täynnä ja pellot lainehtineet vedestä, kuin tänä syksynä, lähesen voimalaitoksen ylijuoksutukset on myös melkoiset.



Keväisen polttopuu urakoinnin jälkeen päästään sulavasti siirtymään kasvimaalle, jota viime vuonna lisättiin ja siihen tuli paneuduttua paremmin kuin koskaan ennen, tänä vuonna sitä saatetaan tehdä vielä vähän lisää. Kasvivalinnat oli viimevuonna vähän miten sattuu ja osin vanhoja pussin loppuja, nyt on tarkoitus keskittyä oleelliseen: perunaa, sipulia, porkkanaa ja punajuurta. Tottakai sitten jotain muutakin, mutta nuo ovat ne oleellisemmat ja itseni tuntien homma saattaa rönsyillä vielä pahastikin. Esimerkiksi maissia on ollut parina vuonna, mutta satoa ei ole koskaan saatu, koska olen kylvänyt suoraan maalle ja myöhässä, eli jos mahdollista, niin kevättalvella esikasvatukseen lähtee maissi ja purjo - joka sekin jäi todella pieneksi suorakylvönä. Kasvimaalla ongelmana ovat rikkaruohot, kylmyys ja tiukka savimaa. Rikkaruohot ovat tosin hyödyllisiä paikassaan ja viestivät kasvimaallakin tärkeää asiaa, mutta... Viime vuonna selviydyin kasvimaalla kuitenkin melko hyvin rikoista, vaikka katetta oli kovin vähän käytössä kerääjän hajottua.  Toisaalta kesä oli kuiva ja kuuma, jolla oli oma vaikutuksensa, etteivät niin villiintyneet kasvuun.


Haaveilen myös lisätä, tai oikeastaan ottaa tarkempaan käyttöön vanhaa penkkiä ja lisätä siinä jo olemassa olevia monivuotisia, koska niille on aina käyttöä (lipstikka, ruohosipuli, persilja) ja lisätä siihen jotain muutakin.  Kovin mieleni halajaa myös jonkinlaista rohdospenkkiä, mutta liikaa ei kannata kerralla yittää ahnehtia. Toisaalta, tässä nähdään, miten homma rönsyää jo suunnitelmavaiheessa. Viime vuotiset suunnitelmat ei kaikki toteutuneet, joten niitä samoja asioita pitänee roikottaa suunnitelmissa edelleen, kuten aitaus kasvimaan ympärille ja puiden istuttelu tuulensuojaksi sinne tänne. Syystalvi 2019 tullee painumaan omaan mieleen sateiden ja lumettomuuden vuoksi erittäin hyvin, jouluaattona nimittäin istutin muutaman kuusentaimen kasvimaan reunalle, taimet kun kasvoivat metsässä turhan tiheässä. En ole ihan vakuuttunut, että ne lähtisivät kasvuun, mutta on kuitenkin yritty. Lunta ei edelleenkään täällä ole ja bokashit kävin kääntelemässä maahan vielä uudenvuoden aattona.





Miksi pyrimme tulemaan toimeen omillamme?

Niin, miksi, kun kaiken saa paljon helpommalla kaupasta. 
Alussa iski ymmärrys, että ympärillä on paljon hyödynnettäviä yrttejä, olen aina tuntenut vetoa luonnon kukkiin ja kasveihin, niin mausteena, lääkkeenä kuin korvikkeena. Opettelin ja tutkein kirjoista ja netistä kasvien tunnistusta ja käyttöä ja lopulta opiskelin keruuyrttineuvojaksi Kullaan metsäopistolla. Joka kevät oli myös istutettu/kylvetty vähän jotain - jokin oli jo syttynyt lapsuudessa. Sittemmin olemme alkaneet tutkailla marja- kuin sienimaastoja ympäristöstämme - ja huokailtu miten monta vuotta menikään hyödyntämättä kaikkea tätä luonnon tarjoamaa ilmaista satoa.


Noin vuosi sitten törmäsin naistenlehdessä juttuun, joka meni suunnilleen näin: "Sinä 50-60 vuotias nainen, pärjäätkö tulevalla eläkkeelläsi? " Jouduin toteamaan, että en taida pärjätä. Tämän jutun lukeminen  toimi vielä isompana kimmokkeena pyrkiä siihen, että mahdollisimman paljon hoituisi ruokapuoli itse kasvattamalla, keräämällä ja mahdollisesti vaihtamalla. Ja kaikki muukin mahdollisimman pitkälti itse tekemällä. Sekä yksinkertaisesti kuluttamalla vähemmän, miettimällä hankinnat tarkemmin ja kestävästi - ilman että elämä silti muuttuisi kitkuttamiseksi ja ankeaksi. Ja koska olen aivan vakuuttunut, että jossain vaiheessa tapahtuu jonkin asteinen yhteiskunnan romahdus, jolloin sitä ruokaa ei ole saatavissa kaupasta niin vaan, eikä sähköä pistorasiasta.

Työ haittaa harrastusta, siitä ei pääse mihinkään. Ja koska tämä harrastus on melko fyysistä, se antaa hyvän vastapainon istuma ja ajattelutyölle. On parasta vastalääkettä mitä olla voi.





Linkit muiden kirjoituksiin: