Kasvimaan kaivaja

Viime viikolla ehdein vähän kasvimaallekin, kiitos pitkän viikonlopun. Vanha penkkini, tuo hugel- ja permapenkin yhdistelmä, vaikka koetin sen aikoinaan hyvin perustaa ja kaikki rikat kitkeä, saa kuitenkin rikkaruohon alkuja nousemaan aika ajoin, varsinkin nuo tiilien reunakohdat tuntuu olevan se heikko lenkki. Aikoinaan kylvin siihen montaakin monivuotista, mutta nimimerkit ovat menneet mikä mihinkin, enkä tunnista kaikki ihan varmaksi ja osa kasveista on kadonnutkin, jäljellä on enää kolmea sorttia. Koitin siitä nyt saada kitketyksi rikkakasvit pois ja katetta päälle, niin pitkälle kuin sitä riitti, ne viime syksyn lehtikasat olivat suureksi avuksi, olisi ne vaan syksyllä jo pitänyt jaksaa viedä, silloin niistä olisi varmasti ollut maalle jotain ravintoarvoakin. Vaikka lehtiä oli useampi kottikärry kuorma, ei niistä kuitenkaan kovin pitkää pätkää peitelty, ruohonleikkuusta sain ehken toisen samanmoisen pätkän, mutta vielä jäi muutama metri täysin vaille katetta.

 

Kuminaksi luulemani tekee melkoista pehkoa, yli toisen puolen keräsin kasvustosta vallan pois. Tuon pienemmän kasvin nimeä en enää muista. Yksi lipstikan alkukin oli, mutta se jostain syystä nuupahti pois. 

Tässä päässä maata on maa-artisokat, ne pitäisi kaikki vielä nostaa ja istuttaa uudelleen. Kuvasta näkee, että rikkaa puskee jo nyt katteesta huolimatta, vaikka kitkemisestä on alle viikko.

Ja vaikkei tuohon vanhaankaan penkkiin tahdo kate riittää, niin uutta maata pitää silti koettaa saada aikaiseksi.

Tämä on käännetty myöskin viimeviikolla ja olen siitä vienyt neljä kottikärrykuormaa juolavehnän juuria pois, mutta edelleen se näyttää siltä, ettei siitä ole mitään poistettu, juuria vaan riittää ja riittää. Aluksi tuohon piti tulla yksi pitkä, mutta ajattelin sitten kuitenkin kahta lyhyttä kasvualustaa ja mallailin noita puita reunuksille. Puita, joihin ei ole mies eikä kone pystynyt!

 

Tästä on nyt tulossa normaali penkki, maa on pelkästään käännetty, eikä sinne ole upotettu mitään, tuollaisia jätepuita ei ole siihen tarkoitukseen riittävästi, joten nuo muutamat mallailin reunuksille.

 Ja alle paksulti sanomalehteä :) 

Olen haaveillut myös aidasta kasvimaiden ympärille jo vuosia, koska en pidä siitä ajatuksesta, että supikoirat käyvät rönkkimässä siellä missä kasvatetaan suuhun laitettavaa. Muutaman seipään olen jo saanut pystyyn, hahmotelmaksi missä rajat kulkisivat.  Aidastahan tietysti seuraa se, että nurmikonleikkuu vaikeutuu. Tuosssa toisella puolen on nimittäin parikymmentä marjapensasta, joiden kiertelyssä on jo riittävästi. Pitäisi pyrkiä koko nurmikosta eroon, ah ai niin, eihän tästä nyt ole montaakaan vuotta kun sitä on lisätty ja lisätty :D :D Eihän se mitään oikeaa nurmikkoa ole, vaan rikkaruohoa joka on vallannut viljelemättömän pellon. Mutta vihreää ja työtä teettävää kuitenkin. 

Mutta on myös muutaman kuution kuorma purua, jonka piti tulla yläpohjaan eristeeksi. Helppouden vuoksi päädyimme kuitenkin viime kesänä puhallettavaan ekovillaan, joten purukuorma on päätymässä katteeksi noille poluille. Ans kattoo, kuin käy. Kyllä sitä jotenkin työpäivän jälkeen on mehut puristettu pois niin, että kotitöissä päiväsaannos on melko pientä.

#omavaraisuus #kasvimaa #maanparannus #monimuotoisuus

Lehtikerput

On hyvä muistutella tässä kohdin vuotta itsekutakin lehtikerppujen teosta eläimille talveksi, kun kesä viimein saapui ja osa puista on jo lähes täydessä lehdessä.

Itsellä kun ei elukoita vielä ole, mutta jos jonkinlaista pusikkoa senkin edestä, olen monesti talviaikaan harmitellut, kun en kesällä tajunnut riistalle tehdä. Peurat ja hirvet kulkevat peltojemme poikki tuon tuosta ja tekevät metsässä pientä tuhoakin vuosittain. Kerpuista voisi olla molemminpuolinen hyöty, minä pääsen pusikosta eroon ja tuhoissa vähemmälle ja riistalla on ruokaa talvella. Tänä kesänä on siis kova tavoite tehdä pusikoista selvää. Lapsuudessani muistan varsinkin pajuista niitä tehdyn lehmille, paalinarulla ne sidottiin, kuivattiin ja säilytettiin navetan vintillä, missä heinätkin oli.

Vihdasta sanotaan, että  se tulee tehdä mustasta kuusta 6-9 pv eteenpäin ja ennen juhannusta, niin pysyy lehti, sama pätee kerppuihin. Mutta toinen ehtii vasta varsinaisten heinätöiden jälkeen paneutumaan koko touhuun. Tässäkin varmaan kokemus ja kirjanpito auttaa löytämään sopivan ajankohdan. Oma ajatus on, että toimisin kuten yrttienkin kanssa, ennen juhannusta, ennen kukintaa, aurinkoisena aamupäivänä. Kun ei vielä yökasteesta ole riesaa kuivumiselle, eikä öttiäiset ole syöneet lehtiä riekaleiksi. Ennen juhannusta oksien kärjetkin on vielä niin pehmeitä, että niiden pitäisi olla syöntikelpoisia vielä talvella.

Toiset saattavat edeltävänä päivänä kulkea ruiskuttamassa suolavettä oksille, toiset kastaa valmiin kerpun suolaveteen, ja toiset heittää suolat kuten heiniin vasta, kun ne ladotaan säilytykseen ja sitten on se yksi joka ei suolaa ollenkaan. Tämäkin on monien asioiden summa, tarvitaanko sitä suolaa, kuinka kuivaksi kerput saa ja mitkä on säilytysolosuhteet.

Lehtikerpuista kannattaa tehdä sen kokoisia, että varmasti kuivuvat keskeltäkin, ettei tule homeen kanssa ongelmia ja mene koko työ haaskuun. Vihdan kokoa tai vähän paksumpaa. Kuivauspaikka pitää olla pimeä (valossa lehdet ruskistuvat) ja tuulinen, sekä muutoinkin ilmava.  Jos saapi katosta roikkumaan niin hyvä, voi myös vaakatasossa kuivata, tehdä vaikka ilmavan telineen, jossa kananverkko tms. pohjana, pitää vaan muistaa käännellä päivittäin. Ja kuulemma kuiviksi saa ison kuusenkin alla, jos ei muuta paikkaa ole. Lehtikerppujen sitomiseen voi käyttää pajunoksaa, mutta käy se naru yhtälailla. Ruohovartisissa taasen naru on melkein välttämätön, ellei kuivaa levällään ja vaikka säkitä pelkkiä lehtiä.

Sanotaan muuten niinkin, että jänikset jättävät omenapuut rauhaan kun niille kaataa kaluttavaksi pari haapaa. Luulisi haavan näinollen kelpaavan myös lihakanille.

Hätäpäissään asiaa ajattelee pelkästään pusikoiden siivouksen kannalta, mutta aikoinaan tällä on ollut suurempikin hyöty, kun kerpuihin on käytetty latvustoa, joka leikkuun seurauksena haarottuu ja tihentyy. Kasvusto pysyy näin matalana ja luo allensa varjoja, mutta myös valokohtia harvennuksen myötä, joista kummastakin taasen aluskasvillisuus hyötyy monin paikoin muuttuen monimuotoisemmaksi lajistoltaan, samalla lisääntyvät eri hyönteislajit jotka ovat välttämättömiä. Jatkuva latvominen aiheuttaa kyllä lahoa, mutta puu saattaa olla pidempi ikäinen, kuin vapaana kasvava lajitoverinsa, koska ei ole tuulen ja myrskyjen kaadettavissa ensimmäisenä.

Lehtikerput kelpaa kaikille elukoille, lajikkeita kannattaa vähän vaihdella ja jos kerppuja ei ole paljoa, niin antaa vaan pyhäruokana, riittävät pidempään.

Mitä sitten kannattaa kuivata: lehtipuista ainakin paju, pihlaja, haapa, vadelma ja koivu, mutta leppä mainitaan kelvottomaksi monissakin eri lähteissä. Muista vihreistä horsma, siankärsämö, vuodenputki, mesiangervo, nokkonen sekä mustaherukan lehdet.