Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvivärjäys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvivärjäys. Näytä kaikki tekstit

16.6.2019

Lupiinihaaste

Pienen pieni farmi heitti mukavan haasteen koskien lupiinia:

"Hei! Koska olet mennyt edellisen kerran kotiin tai kylään kukkakimppu kädessäsi? Olisiko aika taas ilahduttaa rakkaintasi, äitiäsi, ystävääsi tai vaikkapa lepytellä anoppia poimimalla matkaan mukaan valtava kimppu kukkia?"

Faktatietoa lupiinista pääset lukemaan Pienen pienen farmin omasta blogista.

Meille asti lupiini ei sentään ole päässyt, mutta viiden kilometrin päässä sitä jo on paljon:

En tiedä mitä niittäjät taas odottavat, ensimmäiset lupiinit kun ovat jo siemenvaiheessa, mutta mitään ei nittorintamalla tapahtu.  Tuo niitto on myös yksi tapa levittää siemeniä, varsia jää aina keikkumaan koneen päälle ja ne putoavat vasta muutaman sadan metrin päässä alkuperäisestä paikastaan. Paikkaan jossa lupiinia ei ehkä vielä ollut. Jotain vastuuta ja velvollisuutta koneen siivouksessakin pitäisi olla kun lupiini osuus päättyy.

Kimpuista en nyt liittänyt kuvia mukaan, mutta talkoisiin on kyllä tänäkin vuonna osallistuttu.  Nyt jo ihan säkkikaupalla. Lupiinilla voi nimittäin värjätä myös lankoja, mikäli värjäystä ei ehdi suorittaa heti keräämisen jälkeen, kannattaa lupiini pakastaa, niin se säilyttää värinsä. Itse langassa värinpitävyys ei ole mikään paras mahdollinen, inakaan joutuessaan kosketuksiin valon kanssa,  mutta kaunis kuitenkin. Voihan siihen päälle värjätä uudelleen kun se alkaa haalistua. 


 
  #lupiinihaaste

17.2.2019

Talvipuuhaa, sienivärjäystä

Kerroin aiemmin, miten viimekesänä pääsin viimein kokeilemaan lankojen värjäystä kasveilla ja miten hurahdin touhuun ihan täysin. Kotimaisista kasveista saa helposti irti ruskeita, vihreitä ja keltaisia sävyjä, mutta punainen ja sininen ovat useimmiten ne värit, joita ihminen kuitenkin halajaa. Olin ajatellut etten ostoväreihin koske, enkä ala kyllä kasvattelemaankaan mitään kasveja saadakseni noh, ainakin punaista. Sitten luin, että suomessa kasvaa sieniä, joista näitä ihmeellisiä värejä voi myös saada. Kurja juttu tälläiselle ihmiselle, joka joka vasta on oppinut tuntemaan suppilovahveron ja ennestään tunnistaa kanttarellin ja punaisen kärpässienen. 


Vaan kuinkas kävikään, sienimetsällä kävimme syksyllä usein, oli kanttarellien aika, ja eräällä kerralla mies huuteli kauempaa, että olisko nämä nyt niitä suppiksia, varmuuden vuoksi pisti hanskan käteensä ja toi muutaman näytille. Totesin, että ei ne suppiksia ole, mutta taisit nyt löytää jotain mulle arvokasta, nimittäin verihelttaseitikkiä. Yhtään ylimääräistä astiaa ei ollut matkassa, joten jätettiin kerääminen seuraavaan kertaan. Lopuille sienireissuille lähdinkin aina niin, että sienikorin lisäksi oli ämpäri tai muovipussi, sekä kumihanskat. Ja niitä miehen ensimmäisenä löytämiä ei koskaan enää löydetty, vaikka samoilla nurkilla käytiin ties montako kertaa


Verihelttaseitikin (kuvassa) heltat ovat verenpunaiset, myös jalan tyvessä on punaista. Eli heltoista tulee punaista väriä ja jalasta keltaista, jos ne laittaa samaan saa jonkinasteista oranssia. Aluksi keräsin koko sienen ja kotona erittelin erikseen jalat ja hatut kuivumaan saunan lauteille sanomalehden päälle.  Jossain vaiheessa löytyi muutamia verisseitikkejä, se on koko punainen sieni. Työssäkäyvän illat on lyhyitä, syksyillat alkoi pimetä ja tupaakin piti jo toisinaan lämmittää, pääpaino kuitenkin oli ruokasienillä. Joku kertoi jo metsässä erittelevänsä eri astioihin jalat ja lakit, joten päätin oikaista ja aloin kerätä pelkät lakit pois, punainenhan oli se tavoite. Öisin alkoi olla pakkasta, joka vaikutti vielä aamupäivisin, niin sitten erään kerran jäi seitikit ämpäriin ulos kun piti saada suppikset kuivumaan. Viikonloppuisin ehti vielä sieneen, kun meni heti aamulla ja sai seitikit jäisinä kerättyä, sulettuaan ne olivat melko iljettäviä, vaikka miten oli kumihanskat käsissä. Heitin aina uuden saaliin vanhojen päälle ämpäriin, muutamasti siihen satoikin. Vaikka puhun saaliista ja keräys kertoja oli monta, ei niitä seitikkejä silti kovin kummosesti ollut, ämpärissä tuskin oli muutamaa sataa grammaa enempää, ei edes puolta kiloa. 

Odottelin lunta, edes pientä lumipeitettä, koska en uskalla ulos valkeeta virittää, jos maa ei ole lumen peitossa, jouluvapailla sitä sitten oli sen verran että uskalsin aloittaa kokeilut. Ja sienivärjäys on siis syytä tehdä ulkona, niin hirveä haju niistä irtoaa. Tämä mun systeemini on aika lapsellinen, eli jonkinlainen kesä-talvikeittiökin pitäisi tehdä näitä värjäilyjä varten, mutta hyvin tuo noinkin luonnistui. 






Ensin lämmittelin sieniä sadevedessä n. 80-90 asteessa noin tunnin verran, ensimmäiseen värjäyserään pistin lankaa muistaakseni 100  grammaa, joka tapauksessa mielestäni aikapaljon siihen nähden, mitä sienillä oli painoa. Langat  olivat ehkä puolitoista tuntia padassa, lämpötila 50-60 asteen hujakoilla. Jälleen kerran huomaan, että asiat pitäisi kirjoittaa heti ylös, että mitä tein ja miksi ja koska. Noiden ensimmäisten vyyhtien jälkeen tein nimittäin jotain kokeiluja, mutten muista ihan tarkkaan.... Joku vyyhti oli kuitenkin yön yli liemessä, jonkun vyyhdin kaveriksi laitoin ruostuneen hevosenkengän. Väriä tuli kuitenkin yllättävän paljon, vaikka se tietysti laimeni joka erän myötä, mutta silti. 

Ja kuinka ollakkaan, liemi on edelleen samoissa asetelmissa ja aion tässä vielä pistää sen porisemaan, kun talviloma alkaa, eiköhän siitä jotain väriä vielä irtoa :) Pidän tuosta punaisesta älyttömästi ja se sointuu aiempiin lankoihin oikein loistavasti, kuten luonnonväreillä on tapana keskenään sointua.


Tässä kuvassa kuivuneet langat ja värikin on kaikkein lähinnä todellista väriä. 

Ensi syksynä osaan jo varata seitikeille omat astiat ja hanskat aina mukaani, ihan harmitti syksyllä kun näin metsäkoneen yhdellä apajallani, tosin se näytti tekevän ihan siistin harvennuksen, mutta saattaahan se maasto olla silti pilalla, toivottavasti kuitenkaan ei.  

Olen yrittänyt pyydystää Anna-Karoliina Tetrin Sienivärjäys kirjaa, se on vaan joka paikasta loppu, eikä antikvariaatitkaan ole sitä pitäneet sisällään. Nyt kävikin erittäin hyvä tuuri, Anna-Karoliina nimittäin kyseli värjärit ryhmässä fb:n puolella mahdollisia kiinnostuneita kirjan hankkijoita, jos uusintapainos tehdään. Ja se tehdään, olen omani jo varannut, tilannut ja maksanut! 







25.10.2018

Kesän satoa väreinä

Jo vuosia mieltäni on kiehtonut kasviväreillä lankojen värjäys, siitä huolimatta että olen saamaton villalangoista saamaan mitään sen pidemmälle aikaiseksi.  Koitan myös toisinaan opetella jonkun uuden taidon, vaikkei siitä mitään pysyvää harrastusta tulisikaan. Nyt tämä värjäys asia olikin muhinut päässäni niin pitkään, että oli sen vuoro tulla toteutetuksi.

Luin kilometreittäin blogeja ja roikuin alan ryhmissä imeäkseni tietoa koska, mitä ja miten. Kun viimein havaitsin kesäkuussa lupiininkukat tienvarsilla, päätin aloittaa niillä testaukseni. 


Puretusaineeksi valikoitui aluna, jota tilasin Lankakissasta. Toimitus oli nopea, tilasin keskiviikkona ja jo perjantaina paketti oli postissa. Langaksi valikoitui Novitan valkoinen Nalle, koska sitä on helpoiten saatavilla. Olisihan se mahdottoman hienoa, jos lankakin olisi ihan omaa, tai edes käsintyöstettyä, mutta rajansa kaikella :). 

Puretin ensimmäisen kerällisen lankaa jonain lauantaina, jonka tietysti olin purkanut kahdelle vyyhdille, vyyhdinpuitakaan minulla ei ole, mutta nurinniskoin laitettu tuoli ajaa saman asian näin hätätapauksessa. Samana iltana kävimme keräämässä kaksi täyteen sullottua ämpärillistä lupiinin violetteja kukkia ja jo sunnuntaina lämpesi ensimmäinen väriliemi padassa.  

Odotukset olivat korkealla, olin ryhmissä nimittäin nähnyt toinen toistaan upeampia sinisen turkooseja lankoja, jotka oli aikaan saatu lupiininkukilla. Senkin tiedostin, ettei värinkesto ole paras mahdollinen, mutta kun innostus iskee, niin jostain on lähdettävä liikkeelle. Kukkia varoteltiin lämmittämästä liian kuumaksi, koska sininen katoaa kuumassa. Lämpömittaria en ollut tähän hätään huomannut hankkia ja kinkkumittarikin hajosi taannoin, eli mentiin vähän arvaillen tuon lämpötilan suhteen. 

Ensimmäisen kerran lankoihin olen kovin tyytyväinen, sävy on omaan silmääni kaunis, hengästyttävän kaunis. Samalla opein sen, että vaikka kuka sanoisi, että langat ja "väriaineet" voi huoletta laittaa pataan yhdessä, niin sitä virhettä en toiste tee. Kun on nyppinyt satoja kukkia irti langoista, niin tietää siivilöimisen olevan paljon helpompaa! Seuraavan tein jo toisin.
Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että jäin koukkuun tuohon värjäykseen ihan totaalisesti. Pataan on päätynyt kaikenlaisia keräilyeriä ja kokeiluja: koivunlehtiä, raparperin siemeniä - tuoreina ja kuivina, koivun kuorta,  keltamataraa (luultavasti), sormipaisukarvetta omenapuun rungolta ynnä muuta. Osa aineksista kuvina:






Ja kesän sato, värit ovat tässä kuvassa melko todelliset, niin vaikea kuin niitä onkin kahlita jostain syystä kuviin aitoina:


 Ei tämä harraste kesään tuntunut päättyvän, ehei, kaikenlaista on kuivateltu talvea varten, että pääsee talvellakin keittelemään liemiä!