Toukokuu 2021

On jälleen kuukausi vierähtänyt yhteispostauksesta ja on aika kerääntyä blogien äärelle, tänään kertoillaan kasvihuoneista, joko olemassaolevista tai haaveista ja inventoidaan siemenlaatikot.

Omavaraisbloggareiden yhteispostaus on siis jo perinteeksi muodostunut sarja, jossa kirjoitetaan sovitusta aiheesta kerran kuukaudessa ja samalla kertoillaan omia kuulumisia ja etenemisiä. Sarjaa luotsaavat tuttuun tapaan Tsajut ja Korkeala. 

Kasvihuone on edelleen pelkkä haave, joitain elementtejä on jo vuosia sitten isäntä värkännyt valmiiksi asti, kumpikaan meistä ei oikein muista, millainen visio tulevasta kasvihuoneesta tuolloin oli. Sitä ehtinee pohtia sitten joskus ja pitää vaan huomioida, että olemassaolevat elemetit on suunnitelmaan mahdutettava :) Tarkoitus on kuitenkin hyödyntää olemassa olevaa materiaalia mahdollisimman pitkälle. Naapurin navetan purun yhteydessä saatiin vanhat tiilet, joista on tarkoitus kyhätä lattia, oman talon vanhat ikkunat oli edellinen omistaja säilönyt navetan vintille, kaikenlaista puutavaraa löytyy myös omista nurkista. Puuttuu vaan se toteutus. 

Kasvihuoneen puute on aika rajaava tekijä omavaraisen ruokatalouden suhteen, olen havainnoinut. Vaikka asumme II-kasvuvyöhykkeellä, ei ilmasto, sää ja maaperä ole kaikkialla samanlaista. Meillä sattuu olemaan melko kylmä alue, savinen maa ja ainainen tuuli, mikä tarkoittaa sitä, että muokkaukseen ja kylvöön päästä melko myöhään, tomaateille ei löydy sopivaa suojaisaa paikkaa mistään, että niistä voisi "avomaalta" kuvitella saavansa minkäänlaista satoa. Ja lopulta pakkanen, vai hallako se on, iskee monasti jo kovin aikaisin, viimevuonna ensimmäisen kerran jo heinäkuussa. 

Jotain hätäratkaisuja olen suunnitellut, vaan nekin on aina jäänyt toteutumatta, siis sellaisesta nopeasti kyhättävästä seinänvierus lämpiöstä tomaateille, jossa olisivat tuulelta suojassa ja vähän lämpimämmässä. 

Mutta hei, mistä sitä tietää, mitä äitienpäivä tuo tullessaan?

Tällä erää vaikuttaa kuitenkin vielä siltä, että viime vuoden tapahtumat vaikuttavat vielä ainakin tämän vuoden (lähimmäisen poismeno, kuolinpesän asioiden ja kiinteistön hoito). Kaikkihan on ajateltuna selvää, paperillakin näyttää hyvältä, mutta kaiken toteutus on ihan totista työtä. Henkinen prosessi vielä pahempaa. Purjot ja jotain muuta on sentään esikasvatuksessa, olen tarkoituksella jättänyt ne myöhään, koska oikeaan maahan niitä ei kuitenkaan voi ennen kesäkuuta laittaa, mutta saavatpa jonkinmoisen etulähdön kuitenkin

Tuhannesti on kuitenkin vielä kaikenlaisia siemeniä odottamassa maahan laittoa, osa viime vuodelta, osa vieläkin kauempaa ja koska alkuvuodesta jossain jo luki, että siemenet viedään käsistä, ostin hätäpäissäni lisää, heti kun kaupassa niitä näin. Vaan eipä nuo mitään taida loppua, vielä viime viikolla tuli Livonsaaresta joitain osaksi itselleni oudompia lajikkeita, kuten jauhomaissi, viljahirssi ja pesusienikurkku (luffa), jota monella näyttää olleen aiemmin kasvatuksessa ja joita olen päässyt vain muiden kuvista ihailemaan

Perunat on lähteneet kellarissa itämään, vaikkei se tarkoitus olekaan, mutta sen verran lämpöä siellä on. Ihan syötäviä ovat vielä, mutta omilla siemenperunoilla pärjätään, niitä on nyt jäänyt, on tämä talvi ollut sellainen, etten ole juuri jaksanut ruokia laitella kuten ennen, joten melko paljon on menty valmisruuilla. Vasta nyt on palattu ruuan suhteen normaaliin itsetehtyyn kotiruokaan. 

Syksyllä rutoksi luulemani värimuunnos ei tainnut olla sittenkään mitään ruttoa, koska kellarissa ei ole syntynyt mitään vaurioita, kaikki perunat on kiinteitä ja kauniita edelleen, mitä nyt sitten sitä itua vähän pukkaakin. Hyvä niin, pitää olla kiitollinen!

..~oOo~....~oOo~....~oOo~..

Muut hommat on edenneet pikkuhiljaa:

Polttopuita on nyt niin, että pärjätään ensi talvi. Lisää on silti tehtävä, metsässä on pystyyn kuolleita jonkun verran ja ne on saatava pois, ettei ilmaannu mitään tuholaisia. Mieli on kuitenkin puiden suhteen huojennut, kun tietää, että talvi pärjätään. 

Olen saanut myös valmiiksi joitain vuosia roikkuneita juttuja, uskoakseni se johtuu henkisestä prosessista joka on meneillään ja aina valmiiksi saaminen tuottaa hyvää mieltä. Monet jutut on olleet sellaisia, ettei oikein järki käsitä, miksi ne on edes lopulta roikkuneet, kun valmiiksi saaminen on vienyt tunnin tai kaksi, kuten melksin vuoden keskeneräisinä olleet linnunpöntöt, ovat viimein puissa asti:

Myös joitain vuosia sitten tori piste fistä ostamani käytetty Biolan pikakompostori on vihdoin kunnossa. Sehän oli ostaessa kunnossa, mutta pestessäni sitä onnistuin hajottamaan saranat ja kannen aukipitomekanismin. Uudet osatkin ostin heti seuraavalla viikolla, vaan isäntä oli sen sitten jo siirtänyt traktoritallin perimmäiseen nurkkaan ja en saanut sitä yksin pois. Yhdessä se sitten roudattiin ulos ja vajaassa tunnissa olin sille rakentanut puusta "aluslaatan", vaihtanut saranat ja kannen aukipitomekanismin. Päästään tämänkin kanssa alkuun, uuden mullan himo kun tuntuu olevan niin voimakasta :) 

Ylläolevassa kuvassa paistaa aurinko, lämpöäkin tuolloin oli ulkona toista kymmentä astetta. 

Sen jälkeen onkin tullut toinen talvi ja taisi tulla kolmaskin. On tullut vettä, lunta, räntää, ollut yöt pakkasella ja päivisin vain muutama aste lämmintä. 

Ehdittiin ottaa jo kevättakit käyttöön, kun kelit huononi. En onneksi pessyt vielä talvivaatteita korjuun, kun ne saikin jo riipiä uudelleen päälle!

Paikkapaikoin ehti olla jo kevät kukassa, sinivuokot naapurin takapihalla:

Valkovuokot omissa nurkissa:

Muuttolintu havainnot, kevät 2021

(26.2. Joutsenet

15.3. Mustarastaat

22.3. Hanhet

24.3. Leivoset (Kiurut)

24.3. Töyhtöhyypät

29.3. Kurjet )

30.3. Kyntäjä (en muista oikeaa nimeä)

13.4. Västäräkki

Allaolevista linkeistä pääset muiden omavaraisbloggareiden toukokuun postauksiin:

Kasvuvyöhyke 1

Jovela   Apilan kukka     Sateenkaaria ja serpenttiiniä   Multavarpaan maailma   Toivola puutarha 

Kasvuvyöhyke 2

Urban farming kotitarveviljely    Oma tupa ja tontti    Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Sarin puutarhat 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut    Luomulaakso     Harmaa torppa    Mummon kirja    Majalevon pientila    Caramellia 

Metsäläisten elämää    Torpan tyttö    Mikä Itä      Rakkautta ja maanantimia 

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki    Korkeala 

Kasvuvyöhyke 5

Puutteela 

Kasvuvyöhyke 6

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 

#suuntanaomavaraisuus

2019 suunnitelmien eteneminen - 1.4. (osa 2)

Tämä kirjoitus on osa Omavaraisuus.org bloggareiden 2019 yhteispostaussarjaa, joka ilmestyy aina kuun alussa, tämä huhtikuun yhteispostauksemme käsittelee kunkin suunnitelmien etenemistä ja samalla saatamme suositella jonkin omasta mielestä sopivan kirjan, lehden, ohjelman tai youtube-kanavan. Helmikuun postaukseeni pääset Tästä ja  ja maaliskuun postaukseeni tästä kunkin postauksen loppupuolelta löydät linkit muiden bloggaajien postauksiin.

Puutarha suunnitelmat ovat edenneet melkeinpä vain paperilla ja pääni sisällä, tosin sielläkin ne ehtivät tekemään monenmoista liikettä, laajeta, kuten viime postauksessani kerroinkin. Vaikka vielä maaliskuun alussa näytti, ettei lumet lähde ollenkaan, on jo nyt maa näkyvissä hyvinkin, joissain varjopaikoilla ja tuolla metsätaipaleella vielä on lunta, mutta pääsääntöisesti voi sanoa kevään saapuneen. 

Joutsenet, kurjet ja hanhet (joita kaikkia onnistuin saamaan tähän kuvaan kuun lisäksi) ovat saapuneet viereiselle pellolle ja aamuvarhaisella, ennen töihin lähtöä pääsee kuulemaan mustarastaan iloista laulua. Päivä on pidentynyt niin, ettei ajantajua oikeastaan enää ole, samalla kun mielikin on virkistynyt. 

Ihan kohta pääsee tonkimaan maata! 
 

Puuhommat on kesken, ehkä puolet vuoden polttopuista on nurin ja määrämittaan katkottuna sekä pinoissa metsässä. Työsarkaa riittää vielä senkin jälkeen, kun ne on saatu pois metsästä, halkelu ja pinoaminen kuivumaan. Loppukesästä pätkiminen ja sisäänkanto. Tänäkin vuonna puita pitää tehdä yli oman tarpeen. Olisi hienoa, kun se ylimenevä osuus joskus päätyisi omaan varastoon, kun ei koskaan tiedä vaikka olisi edessä talvi kun itsestä ei syytä tai toisesta ole edes siihen kuin nyt.

Mönkijän piti puolivälissä maaliskuuta saapua suomeen, mutta vieläkään se ei ole tullut. Ehkä se tuodaan ajamalla valmistusmaasta? 

Kävin jo tutkailemassa kasvimaita ja kovin on rikkaruohon vallassa nuo viimevuonna perustetut, niiden kanssa riittää hommaa varmaan vielä ensikin vuonna. Marjapuskista ei vielä ihan näe, missä on silmuja ja missä ei, heti kun ne tulevat näkyviin raivoan kuivat oksat pois.

Odotan myös innolla, mitä kompostista tänä keväänä irtoaa, irtoaako mitään? Olen kesäaikaan bokashoinut itsetehdyillä ämpäreillä. Vain kesäaikaan siksi, ettei minulla talviaikaan ole missään sulaa multaa, jotta pystyisin sekottelut tekemään. Viime kesänä en tehnyt sitäkään, vaan vein biojätteet suoraan eristämättömään kompostoriin, koska jäätyämme kaksin myös biojätteen määrä suorastaan romahti, eikä ämpäri olisi täyttynyt moneen kuukauteen, sekaan heitin silti bokashirouhetta silloin tällöin. Loppukesästä ostin fb-kirpputorin kautta käytetyn biolanin, mutta siitä on kannen saranat rikki, enkä niitä terrasta löytänyt, joten sitä ei ole otettu käyttöön. Nyt bauhaussin verkokaupasta löysin oikeat vermeet, ne vain pitäisi kiinnittää. Samalla ostoskoriin meni aukipitosalpa ja kiinnityslenkki varmuuden vuoksi, näistä huolimatta kompostorin hinnaksi jää reilusti alle puolet uuden hinnasta. Tammikuisen ruokaremontin jälkeen oma biojätemäärämme on kasvanut kuorien muodossa melkoisiin määriin, varsinaista ruokaa jää aniharvoin pois heitettäväksi, joten olisi aika kaivaa ämpärit esiin.

Ja sitten postauksen huviosuus, eli ohjelmasuositukseen:

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut suosia ylen kanavia, niiltä tulee parhaat luonto dokumentit, esitettävät puutarhaohjelmat pysyvät realistisina ja niissä olevat ideat sopivat tähän ilmastoon, toisin kuin pohjoismaiden ulkopuolelta tuleva hapatus ja varsinkin ruotsalaiset rikosjännäritkin ovat aidosti kuviteltavissa. Elikkä, emme nykyään enää anna ohjelmien rajoittaa ja aikatauluttaa elämää, vaan katselemme areenasta itselle sopivana ajankohtana. Oikein laiskana viikonloppuna talvella, kun ulkona paukkuu pakkanen ja tuiskaa lunta, voidaan katsella jonkun ohjelman koko kausi ja miksei toinenkin, siinä pääse hyvin käsiksi koko juoneen. Tämän hetkinen suositus, jonka viimeinen osa tuli viime viikolla.

Kekseliäs Nikkari Areenassa

Norjalaisella pientilalla asuu Tesakerin perhe. Tilalla riittää puuhaamista ja korjaamista. Perheen isä Erik on varsinainen tuhattaituri ja keksijä ja hänellä on koko ajan monta puuhaa meneillään - kertoo ohjelmaesittely.

Pidän tästä ohjelmasta, koska mukana touhuaa koko perhe. Tosin tämä perheenisä tuntuu touhuavan aika paljon näiden omien keksintöjensä parissa, aivan kuin pakoillen varsinaista työhön tarttumista. Tunnen siis samaistuvani häneen melko vahvasti. Jokatapauksessa hän käytää paljon vanhoja menetelmiä ja työkaluja, loitsut ja liitokset ovat erityisesti mieleeni. Ohjelmissa tietysti näytetään aina pelkkää pintaa, mutta jotenkin kaikesta huokuu perhekeskeisyys ja lapset ovat kaikessa mukana.  Areenasta löytyy Nikkarin kaksi kautta, ensimmäinen 7 osainen ja toinen 8 osainen. Näkisin tälle mielelläni jatkoa, mutta ilmeisesti sellaista ei ole luvassa.

Näiden linkkien kautta pääset lukemaan muiden omavarais bloggareiden kirjoituksia:
Urban Farming
Harmaa torppa
Tsajut
Sarin puutarhat
Korkeala
Jovelan talopäiväkirja
Maalaiskaupungin piha
Riippumattomammaksi
Metsäläisten elämää
Sorakukka
Laura eli Javis
Maatiaiskanasen Elämää
Rakkautta ja maanantimia
Palokankaan pientila
Alussa oli Vehkosuo
Suurien unelmien puutarhablogi
Pienenpieni farmi
Iso-Orvokkiniitty
Villa Koira
Mrs Sinn
Torpan Tyttö
Ku ite tekee
Luomulaakso
Saman otavan alla
Caramellia
Airot ulapalla
Villa Kotiranta

#omavaraisuus #yhteispostaus #polttopuut #suunnitelmat #kevät

Kepeästi eteenpäin, pakkoa vailla

Vaikka on itsestään selvää, ettei päämääriä saavuteta ilman työtä, on joskus aika ottaa rennosti. Meillä se aika on nyt, tänä keväänä, kesänä ja syksynä.

Viime talvi oli tavattoman rankka.

Olen stressannut koko alkuvuoden tekemättömien kotitöiden suhteen ja vielä enemmän palkkatöiden takia. Työrupeama vaan alkoi olla liikaa ja luonto ei oikeina anna periksi valittaa. Kotitöissä panttasi pahasti, kun miehen selkä kipeytyi niin, että polttopuut uhkasi jäädä metsään. Yksin en siellä pärjää ja niihin hommiin tuli tuon selän vuoksi kuukauden seisakki.  Työmaalla jo toisin hetkin epäilin tulleeni niin vanhaksi ja saamattomaksi, etten vaan enää kykene selviytymään työstäni.  Tunnistin ne oireet, joita aikoinaan en ymmärtänyt ja joiden johdosta elämässäni on muutaman vuoden musta aukko, aikakausi, jolta ei juurikaan ole muistikuvia. Aloin olla huhtikuun alussa samassa pisteessä, kuin vuosia sitten, taas kokoajan itketti, näin unia töistä ja olin uupunut jo herätessä. Töiden jälkeen tarvitsin torkut, enkä silti jaksanut, kuin hakea puut ja vahtia tulet. Kun yhden homman sai pois käsistä, oli tilalla jo muutama muu, enkä ehtinyt tarkistaa mitään, mikä käsieni kautta maailmalle kulki. Samalla alkoi mieltä kalvamaan kaikki salaliittoteoriat, miten yrityksen ylinjohto on päättänyt katsoa kuinka pitkään tämä ämmä kestää paineita ja koska ranka katkeaa.

Määräpäiväkin töihin tuli ja otin sen perään viikon loman. Loma meni ihan haaskuun, samat unet jatkuivat ja asioiden pyörittely mielessä valveilla. Näiden fiilisten kanssa ei ole mitään mieltä mennä lääkäriin, jonka ainoa apu on mielialalääkkeet. Sain kuitenkin asiasta puhuttua loman jälkeen esimiehelleni, etten kestä enää toista vastaavaa punnerrusta. Sain yllättäen osakseni sympatiaa. Itkukin pääsi, mutta olin aika helpottunut. Aika näyttää jääkö puheeksi vai tapahtuuko jotain konkreettista asioiden eteen. Myöhemmin kyllä selvisi, että samoja fiiliksiä osastolla oli aika moni käynyt läpi, miehillä vaan tuntuu olevan erilainen kyky jättää työ taakseen, eivätkä murehdi työasioita yökausia, kuten itse teen.

Aikani mietittyäni päädyin siihen, että jotain on karsittava. Viime kesänä oli jo puhetta, että tänä vuonna pidetään myös oikeaa lomaa, eikä rempata mitään isompaa, tehdään joku pieni reissukin. Sitten on kuitenkin asioita, jotka on hoidettava, isä ja lapset, lapsenlapset, toinen toisemme siinä ne tärkeimmät. Lopputulemana mielessäni oli päätös, ettei ole pakko saada lisää kasvimaata, ei ole pakko laittaa siemeniä kasvamaan, ei ole pakko saada maalia seiniin ja ikkunapuihin, ei ole pakko vaihtaa ulko-ovea, ei ole pakko leikata omenapuita ja marjapensaita, ei ole pakko saada kukkamaista rikattomia, ei ole pakko tyhjentää ulkorakennuksista turhia rojuja pois, ei ole pakko siivota. Ei ole pakko yhtään mitään. Ei ole. Mitään ei ole pakko.

Pari päivää päätöksen jälkeen alkoi tuntua, että olo on kevyempi. Sain siivottua huushollin aika hyvään kuntoon muutaman päivän aikana, pestyä joka nurkan, jopa saunan ja pyyhittyä pitkäaikaiset pölyt pois, kuskattua matot pesulaan (ei, niitä ei ole pakko pestä itse) ja pois. Ja olen jopa pystynyt pitämään järjestyksen yllä muutaman viikon :) 

Kun ei ole pakko mitään, tuntuu, että voimat palautuu hissukseen ja yllätys, yllätys, suunnitelmat alkaa kuitenkin täyttää pään. Jos vähän aitaa puutarhaan ja kompostikin pitäisi rakentaa ja muistaa kesemmällä tehdä lehtikerppuja riistalle... Pari tomaatintaintakin on tuloillaan, toisessa on jo kukkia, jotain suojaa pitää niillekin kehitellä ulos.  Mutta sellaista pientä vaan, eikä väkisin! Töissä näyttäisi rauhoittuneen, ollaan edetty sopivalla vauhdilla kohti seuraavaa dead linea, ainakin vielä.

- olen elossa taas -

Viimeisiä viedään

Vuoden viimeisiä päiviä viedään, päivitykset on ihan unohtuneet. Onneksi on tullut räpsittyä kuvia, niin asiat kuitenkin palailevat mieliin kuvia katsellessa, jonkinlainen demetia kun tuntuu muuttaneen pääni sisään. Vaikka silti tuntuu, että päivät vaan soljuvat eteenpäin, eikä tässä ole mitään erikoista, mistä niin pitäisi raportoida.

Syksy on mennyt kevennetyllä työviikolla, joka on ollut kyllä tarpeen tuon väsymykseni kanssa. Väsymys, joka on vaivannut viime talvesta asti, tuntuu helpottavan hetkittäin. Hetkittäin taas mietin onko taustalla jotain pahempaa. Olen yrittänyt syödä edes hedelmän päivässä tai marjoja, koska perusravintoni on melko yksipuolista, vitamiineja en muista ottaa kuin korkeintaan viikon, mutta omena pöydällä tuntuu olevan parempi muistuttaja tai mustikkapurkki pakastimesta sijoitettuna jääkaapin ylähyllylle.  Nyt olen ollut kaksi viikkoa kotona ja vielä olisi puolitoista viikkoa jäljellä. Olen koittanut ulkoilla valoisaan aikaan joka päivä vähintään puolituntia, yleensä yli, mikä lienee hyvä asia. Olen tylsistynyt siihen, etten saa aikaiseksi mitään. Kaipaan mielekkäiden asioiden tekemistä, sellaista josta jää jotain pysyvää jäljelle. Kaipaan omaa työhuonetta askarteluihin ja ompeluihin. 

Se narinoista... :)

Viime talvena, kun olimme koivikon harvennuksessa, oli puhetta, kun käytiin kotona kahvilla ja syömässä välillä, että olisi ihan kiva, jos tuolla koivikossa olisi nuotiopaikka, voisi ottaa kahvit mukaan ja paistaa makkarat, eikä aina tarvisi lähteä erikseen sisälle. Kuivalla pakkasilmalla kun ei ole mitään vaihtotarvetta kuiviin vaatteisiin, käsineisiin tms. Nuotiopaikkaa silmälläpitäen jätettiin joko pikkupuu tuomatta metsästä pois. Jossain kohden mies sanoi käyneensä ne halkelemassa ja vieneensä trukinlavan, johon ne pinosi ja johonka ympäristöön oli ajatellut se nuotiopaikan sitten muodostuvan. Sittemmin hän vei vielä pellinpalat päälle. Unohtelin mennen tullen koko asian. Kesällä kun meillä on tapana käydä yksin ja yhdessä kävelemässä tuolla tontin perukoilla, hän toisinaan sanoi käyneensä nuotiopaikalla, että "pysyy polku auki", itse eksyin sinne vasta kun ensimmäiset pakkaset tuli. (Siinä loppukesästä kun tulee aina se hirvikärpäskammotus, jolloin loppuu metsäteillä kävelyt omalta osaltani. Aika nolo vaiva metsänomistajalle? On se :) ) 

Valikoitui marraskuinen päivä, jolloin Erityinen pikkumies oli ollut yökylässä ja aamulla maata peitti jonkinlainen kuura, jonka hän keittiönpöydän ääreen asettuessaan totesi lumeksi, "katso fammu on satanut lunta". Odoteltiin auringon nousua ennen ulkoilua, jolloin ukki ehdotti nuotion tekoa ja makkaran paistoa, eipä me siitä pikkumiehen kanssa innostuttu. Sen sijaan, kun hän paria viikkoa aiemmin oli innostunut kartoista hän selitti miten pitäisi mennä toista reittiä tuolta ja tuolta. Päädyimme kuitenkin sinne nuotiopaikalle ja kas mitä sieltä ukin repusta löytykään, nuotiotahan se alkoi väsätä... mukana oli makkarat jajuotavat, kelpo eväät!

Minä ja pikkumies lähdettiin etsimään kiviä nuotion ympärille, melkoista touhua, pienellä pläntillä käveltiin varmaan kilometri, epätasaista maastoa ja huh huh, mutta saipahan fammu liikuntaa ja pikkumies unilääkettä :)  Kyllähän niitä kiviä jokunen löytyi nuotion ympärille kun hiilloskin alkoi olla valmis makkaroille. Niin ja olihan meillä toki yksi kissa mukana, joka myös sai vähän makkaraa ja vettä juomisiksi. Siinä niitä nyt on kiviä notskin ympärillä! Kuvassa pikkumies istuksii pöllin päällä, selkänsä takana trukinlavalle kasattu puupino.

Taisi sitten olla jo seuraava perjantai, kun oli edelleen pientä lunta tullut jo lisää, maa oli ihan valkoinen ja oltiin kaupassa, ostettiin makkaraa, että mennään sunnuntain nuotiolle. Sattuipa sitten sunnuntaina, että tihutti vettä, vaihtoehtona olisi tietysti ollut keitetyt perunat ja makkarasoosi, mutta nuotiolle sitä päädyttiin. Kissat mukana, tietysti. Kun palailtiin kotiin oli jo pilkkopimeää, sitä katoaa ajantaju siinä tulta tuijotellessa ja lämmöstä nauttiessa. Onneksi olin varannut mukaan lyhdyn, ilman oltaisiin oltu kyllä hukassa.

Mielessäni alkoi tämän reissun jälkeen jyllätä jokin kumma, että pitäisi olla jonkun sortin laavu, vaikka heppoisempikin, mutta sellainen jossa olisi vähän tuulensuojaa ja jossa voisi vetää hätäpäissään vaikka pitkäkseen. Ehkä jopa yöpyä joskus täysikuun aikaan, kun on lunta ja valoisaa. Tai keväällä kun on jo vähän lämmintä, muttei vielä hyttysiä :) Tälle talvelle lumen saanti tuntuu toivottomalta, sitä on ollut hitu ja toinenkin ja sitten tulee vesisade, ihan käsittämätöntä.  Se laavun teko on kuitenkin vallannut ajatukset aika syvästi, alkanut tuntua ihan maailman tärkeimmältä ajatukselta, vaikka tiedän, että enimmäkseen siinä haen sitä käsillä tekemistä ja valmista jälkeä, mutta entäs sitten? Asian tiimoilta on pinterestiä tullut kahlattua aika lujasti...

Ihan huippuhan olisi sellanen oiken hirrestä tehty, mutta kun kyse on väliaikaisesta, on tuolla koivikolla kokoa niin, että niitä nuotiopaikkoja ehtii vuosien saatossa tulla muutamakin. Olkoon nyt vaikka kurkihirsi sitten nimeltään tuo haavan pätkä, joka on poikittain ja jonka edellispäivänä kaadoin ja tuohon köytin. Moneen kertaan tuota ehdin päässäni sommitella ja miettiä parasta suuntaa, mihin mikäkin muodostuu, missä on katto ja missä on nuotio, vaikka puukasa vähän haittasi ajatustyötä ja hahmottelua. Eilen illalla sitten päätin kerran vielä kääntää koko systeemin, kun mietin mistä useimmin tuulee ja tänään pinosin puut eri paikkaan, nuotiokin pitää siirtää vähän eri kohtaan. Itseasiassa juuri se, että puut oli missä oli aiheutti melko valheellisen käsityksen siitä normaalista tuulensuunnasta, vaikkei iso pino ollutkaan, mutta teki kuitenkin aikamoisen tuulensuojan. 

 

Puut oli siis aiemmin tuossa, missä nyt näkyy hassu kohouma, kuin kasvimaa :)