Kerroin aiemmin, miten viimekesänä pääsin viimein kokeilemaan lankojen värjäystä kasveilla ja miten hurahdin touhuun ihan täysin. Kotimaisista kasveista saa helposti irti ruskeita, vihreitä ja keltaisia sävyjä, mutta punainen ja sininen ovat useimmiten ne värit, joita ihminen kuitenkin halajaa. Olin ajatellut etten ostoväreihin koske, enkä ala kyllä kasvattelemaankaan mitään kasveja saadakseni noh, ainakin punaista. Sitten luin, että suomessa kasvaa sieniä, joista näitä ihmeellisiä värejä voi myös saada. Kurja juttu tälläiselle ihmiselle, joka joka vasta on oppinut tuntemaan suppilovahveron ja ennestään tunnistaa kanttarellin ja punaisen kärpässienen.
Vaan kuinkas kävikään, sienimetsällä kävimme syksyllä usein, oli kanttarellien aika, ja eräällä kerralla mies huuteli kauempaa, että olisko nämä nyt niitä suppiksia, varmuuden vuoksi pisti hanskan käteensä ja toi muutaman näytille. Totesin, että ei ne suppiksia ole, mutta taisit nyt löytää jotain mulle arvokasta, nimittäin verihelttaseitikkiä. Yhtään ylimääräistä astiaa ei ollut matkassa, joten jätettiin kerääminen seuraavaan kertaan. Lopuille sienireissuille lähdinkin aina niin, että sienikorin lisäksi oli ämpäri tai muovipussi, sekä kumihanskat. Ja niitä miehen ensimmäisenä löytämiä ei koskaan enää löydetty, vaikka samoilla nurkilla käytiin ties montako kertaa
Verihelttaseitikin (kuvassa) heltat ovat verenpunaiset, myös jalan tyvessä on punaista. Eli heltoista tulee punaista väriä ja jalasta keltaista, jos ne laittaa samaan saa jonkinasteista oranssia. Aluksi keräsin koko sienen ja kotona erittelin erikseen jalat ja hatut kuivumaan saunan lauteille sanomalehden päälle. Jossain vaiheessa löytyi muutamia verisseitikkejä, se on koko punainen sieni. Työssäkäyvän illat on lyhyitä, syksyillat alkoi pimetä ja tupaakin piti jo toisinaan lämmittää, pääpaino kuitenkin oli ruokasienillä. Joku kertoi jo metsässä erittelevänsä eri astioihin jalat ja lakit, joten päätin oikaista ja aloin kerätä pelkät lakit pois, punainenhan oli se tavoite. Öisin alkoi olla pakkasta, joka vaikutti vielä aamupäivisin, niin sitten erään kerran jäi seitikit ämpäriin ulos kun piti saada suppikset kuivumaan. Viikonloppuisin ehti vielä sieneen, kun meni heti aamulla ja sai seitikit jäisinä kerättyä, sulettuaan ne olivat melko iljettäviä, vaikka miten oli kumihanskat käsissä. Heitin aina uuden saaliin vanhojen päälle ämpäriin, muutamasti siihen satoikin. Vaikka puhun saaliista ja keräys kertoja oli monta, ei niitä seitikkejä silti kovin kummosesti ollut, ämpärissä tuskin oli muutamaa sataa grammaa enempää, ei edes puolta kiloa.
Odottelin lunta, edes pientä lumipeitettä, koska en uskalla ulos valkeeta virittää, jos maa ei ole lumen peitossa, jouluvapailla sitä sitten oli sen verran että uskalsin aloittaa kokeilut. Ja sienivärjäys on siis syytä tehdä ulkona, niin hirveä haju niistä irtoaa. Tämä mun systeemini on aika lapsellinen, eli jonkinlainen kesä-talvikeittiökin pitäisi tehdä näitä värjäilyjä varten, mutta hyvin tuo noinkin luonnistui.
Ensin lämmittelin sieniä sadevedessä n. 80-90 asteessa noin tunnin verran, ensimmäiseen värjäyserään pistin lankaa muistaakseni 100 grammaa, joka tapauksessa mielestäni aikapaljon siihen nähden, mitä sienillä oli painoa. Langat olivat ehkä puolitoista tuntia padassa, lämpötila 50-60 asteen hujakoilla. Jälleen kerran huomaan, että asiat pitäisi kirjoittaa heti ylös, että mitä tein ja miksi ja koska. Noiden ensimmäisten vyyhtien jälkeen tein nimittäin jotain kokeiluja, mutten muista ihan tarkkaan.... Joku vyyhti oli kuitenkin yön yli liemessä, jonkun vyyhdin kaveriksi laitoin ruostuneen hevosenkengän. Väriä tuli kuitenkin yllättävän paljon, vaikka se tietysti laimeni joka erän myötä, mutta silti.
Ja kuinka ollakkaan, liemi on edelleen samoissa asetelmissa ja aion tässä vielä pistää sen porisemaan, kun talviloma alkaa, eiköhän siitä jotain väriä vielä irtoa :) Pidän tuosta punaisesta älyttömästi ja se sointuu aiempiin lankoihin oikein loistavasti, kuten luonnonväreillä on tapana keskenään sointua.
Tässä kuvassa kuivuneet langat ja värikin on kaikkein lähinnä todellista väriä.
Ensi syksynä osaan jo varata seitikeille omat astiat ja hanskat aina mukaani, ihan harmitti syksyllä kun näin metsäkoneen yhdellä apajallani, tosin se näytti tekevän ihan siistin harvennuksen, mutta saattaahan se maasto olla silti pilalla, toivottavasti kuitenkaan ei.
Olen yrittänyt pyydystää Anna-Karoliina Tetrin Sienivärjäys kirjaa, se on vaan joka paikasta loppu, eikä antikvariaatitkaan ole sitä pitäneet sisällään. Nyt kävikin erittäin hyvä tuuri, Anna-Karoliina nimittäin kyseli värjärit ryhmässä fb:n puolella mahdollisia kiinnostuneita kirjan hankkijoita, jos uusintapainos tehdään. Ja se tehdään, olen omani jo varannut, tilannut ja maksanut!
