2.9.2019

Suuntana omavaraisuus 8

Taasen on kuukausi vierähtänyt ja on yhteiskirjoituksen aika. Aiheena tällä kerralla eteneminen omavaraisuuden suhteen, sekä kierrätys- ja uusiokäyttö ideat puutarhassa ja siihen liittyvissä töissä. 
Kirjoituksen lopusta löydät linkin muiden bloggaajien kirjoituksiin.


Vielä elokuun alussa mietittiin, tuleeko mitään satoa ollenkaan ja yritettiin pinnistellä leveää hymyä sen varjolla, että kasvimaalla kuitenkin vihertää ja ainakin kukat ovat innostuneet kasvuun. Tuon kurjan alun jälkeen onkin sitten kaikki muuttunut, sadetta on saatu melko tasaisin välein, eikä yöpakkasia ole enää ollut. Kurpitsat ovat lykänneet uudet lehdet paleltuneiden tilalle ja kukkineet runsaasti, Satoa siitä ei taida tulla, mutta se näyttää komealta :)

Samalla kun lomat loppuivat ja aloiteltiin työt, siirryttiin syömään omalta maalta perunoita. Minähän istuttelin niitä kahdessa eri vaiheessa, väärään ja oikeaan aikaan kuukalenterin mukaan. Nyt on syöty niitä väärään aikaan istutettuja. En enää tiedä mihin uskoa, varressa saattaa olla vain yksi, kaksi tai kolme perunaa, mutta kooltaan ne ovat kohtuullisen isoja. Vielä en ole edes katsonut niitä oikeaan aikaan istutettuja, että mitä niiden juuristossa on. Ylipäätäänhän kaikki kylvöni olivat myöhässä, kun elettiin jo kesäkuuta. Siitä huolimatta sipulitkin ovat pyrähtäneet reippaaseen kasvuun, kun alkoivat saada sadetta säännöllisesti. Samoin punajuuret näyttävät kohtuu kokoisilta, niitä pitäisi alkaa purkitella, vaan omenat ja sienet vievät nyt ajan iltaisin. Porkkanoita olen harvennellut sieltä täältä, osa on jo syötäviä, toiset todella pieniä.





Muuten elokuu on mennyt töihin totutellessa ja säilöessä. Siinä määrin on tullut keiteltyä hilloja ja hyytelöitä, sekä säilöttyä kurkkuja, että lasipurkit pääsivät loppumaan. Omituista, niin ei muistaakseni ole koskaan ennen tapahtunut. Sain onneksi ystävältäni muovikassillisen hänelle turhia purkkeja, joten pääsin vielä omenoiden kimppuun, ennenkuin kaikki putoavat.  Silti vaikka purkit ovatkin loppuneet, olen tehnyt laskelmia, etteivät kaikki säilönnät tule riittämään koko talvea meillä. Tässä kohden pitää taas muistuttaa itseään kirjanpidosta, että näkee mihin mikäkin määrä riittää.



Hillox on se kurkkusäilöte, johon luotan, sitähän äitikin jo aikanaan käytti. Minimiin etikka ja maksimiin sokeri, niin hyvää tulee.





Kanttarelleja on myös putkahdellut mukavasti esiin, vaikkeivat ne oikein meille talviaikaan pakastuksen jäljiltä maistu, mutta tuoreena, näin syksyllä mikään ei ole sen parempaa, kun omat potut,  hirvenjauhelihapihvit ja kanttarellisoosi. Ja elämä on yhtä juhlaa... 






Ja sitten siihen toiseen aiheeseen, kierrätys ja uudelleenkäyttö puutarhassa. Tämän aiheen voi nähdä niin monelta kantilta, siinä missä toinen kierrättää kompostoimalla keittiö- ja puutarhajätteensä, joka on äärettömän tärkeää, riehaantuu villimpi boheemisiskonsa kierrättämään kaiken puutarhan kautta huonekalujaan myöten, tällöin puhumme ehkä jo romuromantiikasta, mutta sekin on toimivaa kierrätystä monasti ja vaihtoehto uuden, vartavasten johonkin tarkoitukseen tarkoitetun ostamiselle.



Pixabay


Jos tontti sattuu olemaan kovin pieni ja taajamassa, jossa naapuri on kahden metrin päässä aidan takana, ei ehkä voi ihan täysillä irrotella romujenkaan kanssa, mutta vähän syrjemmässä asuessa  onnistuu loistavasti kaikenlainen rappioromanttinen kierrätys, jos siitä pitää. Osa kierrätyksestä, ainakin omalla kohdallani on kait enemmän jonkinlaista koristelua, värin tuomista myös puutarhan puolelle jo aikaisin keväällä, kun kaikki on muuten niin valjua ja väritöntä. Mutta samalla myös sitä, että tavaralla voi elämä vielä jatkua, vaikka se syystä tai toisesta, ei alkuperäiseen tarkoitukseensa enää sovellu.


Eikö olisikin aika kutkuttavaa miettiä, mitä tälläisen portin takaa löytyy? Voisi kuvitella ettei aivan suoria kylvörivejä, eikä säntillisesti kitkettyjä penkkejä? 


Pixabay


Luultavasti puutarhatonttuna hääri variksenpelätti, jolle yleensä mahtuu ne kaapissa kutistuneet vaatteet, eikä ole niin kamalan tarkaa sointuvatko ne lopulta toisiinsa. 


Pixabay


Köynnöstävien kasvien tueksi saattaa päätyä vanhan rullakon laidat, samaan toimeen kelpaavat vaikka toimettoman pinnasängyn laidat, runkopatjan jousisto tai turhaksi ostokseksi osoittanut metallinen kompostikehikko, (joka meillä ehti hetken toimia myös kyläilevän pikkukoiran häkkinä).



Pixabay

Työn alla ja odottamassa aikaa parempaa on myös talon edellisen omistajan jäljiltä vanhat ikkunat, niistä sitten joskus tehdään kasvihuone, voittaa ulkonäöllisesti moneen kertaan kennomuoviset alumiiniviritykset, jotka ensimmäinen tuuli lennättää naapurikuntaan.




Pixabay



Kasvihuoneen lattiaksi päätyvät naapurin puretun navettarakennuksen piipun tiilet. Tiiliä tosin on pinoista lainattu yhteen jos toiseenkin projektiin, niitä on kasvimaan laidoilla, tulipaikan alla ja silloin tällöin joku eksyy pressun painoksi sekä peräkärryn renkaiden eteen jarruiksi.



Pixabay

Portinpielessä kaivoon nojailee vanha vaaleanpunainen naisten pyörä nahkasatulalla. Kesäisin siinä on kukkia ja talvella sarvesta roikkuu lyhty. 


Pixabay

Vanhoja kenkiäkään ei voi niin vaan heittää pois, aina yksi kesä menee kukka-asetelmassa.


Pixabay


Vanhat sanomalehdet ja pahvit päätyvät kasvimaalle polkujen ja reunusten alle, niiden päälle päätyy polttopuiden sahauksesta kertyvä puru, sekä puusuulin siivouksesta jäävä puunkonto. Puuntuhka pesistä päätyy marjapuskille ja kahvinporot pionille, mutta talviaikaan ne sopivat hiekotukseen, kun sellaista tarvetta pihassa ilmenee. 




Vaan hus pois ajatuksen talvesta, sohjosta, pimeydestä ja liukkaudesta, 
nautitaan näistä syyskuun päivistä, 
joissa kesän lämpö vielä viipyilee 
ja luonnon värit muuttuvat päivittäin!





Linkit muiden bloggaajien kirjoituksiin:

Tsajut https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-8/
Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogi https://puutarhahetki.blogspot.com/…/unelmana-omavaraisempi…
Omavarainen/Jovelassa https://www.omavarainen.fi/l/siemenpankki
Sarin puutarhat
Elämää korvessa https:// ://elamaakorvessa.blogspot.com/…/suuntana-omavaraisuus…
Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/…/omavaraisempaa…
Sorakukka http://www.sorakukka.fi/?p=699
Caramellia https://caramellia.fi/syyskuun-kuulumiset/
Harmaa torppa http://www.harmaatorppa.fi/2019/09/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-8.html
Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/…/askeleitani-kohti…
Kah-Villakoira https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/08/kesa-2019.html Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/…/omavaraistele…
Luomulaakso https://luomulaakso.fi/polyttajapenkin-kuulumisia/
Vehkosuo https://vehkosuo.blogspot.com/…/09/kerta-kierron-paalle.html Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/…/projekti…
Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=879
Korkeala https://www.korkeala.fi/?p=2341


#omavaraisuus #yhteispostaus  #puutarha #kierrätys