Tammikuu 2020

Vuoden 2020 yhteispostaussarja pyrähtää käyntiin heti näin tammikuun alussa. Aloitamme itsemme esittelyllä, joka onkin jo muutamasti tehty, mutta koska joukkoomme on tullut paljon uusia kirjoittajia, osalla kirjoittajista tilanteet ovat vaihtuneet ja lukijoitakin on tullut uusia,  niin päivitetään samalla kunkin kirjoittajan elämäntilannetta. Kirjoituksen lopusta löytyy linkit kasvuvyöhykkeittäin muiden bloggaajien kirjoituksiin.

Täällä 2-vyöhykkeellä Sydän-Satakunnassa kirjoittelee kodin ulkopuolella palkkatyössä käyvä 50+ pariskunta, aikuiset poikamme ovat pesästä paenneet ja lapsenlapsiakin on kertynyt kolme, kuinka ollakkaan poikia kaikki. Tilallamme on 50-luvun alussa valmistunut rintamamiestalo lisäsiivellä (1986), navetta, muutama suulirakennus, maata ja metsää kumpaistakin muutama hehtaari ja kaikki tämä on yhden rajan sisällä, mikä sinällään helpottaa elämää. Ostimme tämän paikan reilut kymmenen vuotta sitten, remonttia tehtiin pari vuotta ennen muuttoa, sinä aikana vanhin lapsista muutti omilleen, nuorimmainen lähti nyt reilut pari vuotta sitten ja olemme tässä ikäänkuin opetelleet olemaan kaksin. Jotkut asiat ovat ennallaan, yläkerta ei ole vieläkään asumiskunnossa - kumpaakaan meistä ei niin kiinnosta, sillä kenelle me sitä tekisimme? Tämä keskeneräisyys kyllä painaa mieltä ja aiheuttaa stressiä, sitä ei käy kieltäminen. Löysin joskus vanhasta pientilakirjasta kuvan talostamme 60-luvun keskipaikkeilta, en tuntisi, jos en tietäisi.

Pääasiallinen lämmitysmuoto meillä on puu, sauna, wc ja pesuhuoneessa on myös lattialämmitys sähköllä. Kaksi pystymuuria, leivinuuni, puuhella, sekä saunan kiuas syö vuosittain kymmenkunta kuutiota puuta. Kaikki poltettava puu tehdään harvennuksena omasta metsästä kahdestaan  - lämmityspuun suhteen olemme siis täysin omavaraisia. Syksystä kevääseen päivittäin lämpiää leivinuuni ja olohuoneen pystymuuri, kovemmilla pakkasilla myös makuuhuoneen pönttöuuni. Laajennusosa, jossa on lattialämmitys sauna, pesuhuone, vessa osissa, mutta kahdessa eteisessä ei mitään lämmitystä, lämmitämme saunan kiusta toisinaan pitääksemme jonkinlaista lämpöä yllä. Ruoka tehdään talviaikaan useimmiten leivinuunissa ja puuhellalla. Puuhella lämpiää vapaa aamuina kovilla pakkasilla, kumpi tahansa ensin herääkin, pistää tulet. Tänä talvena ollan vähän päästy vähemmällä, kun ulkolämpötila enimmäkseen on pynyt plussan puolella, on leivinuunin lämmityksestäkin vähän lintsattu ja polteltu puita vain pystymuureissa ja vain joka toinen päivä leivinuunissa.

Vesi meille tulee naapurikunnan verkosta. Omia kaivoja on kaksi, mutta vettä ei ole tutkittu ja niinpä sitä käytetään vain kasteluun kesäisin.


Suunnitelmat ja tavoitteet 2020

Tässä vuoden alkupuoliskolla on tarkoitus aikaisempien vuosien tapaan kaataa polttopuut,  koivumetsämme on melko tiheää taimikkoa, eli runkoja kaatuu valtavasti siihen kymmeneen mottiin, niiden kaatoon, metsästä pois saamiseen, pätkimiseen ja halkeluun menee yleensä koko kevään vapaa-aika, joka palkkatöiltä jää. Touhu keskittyy viikonloppuihin, koska valoa ei muulloin vapaa-ajalla ole riittävästi. Tällä kertaa olemme kyllä jo päässeet alkuun aiemmin, marraskuun puolella on aloitettu harvakseltaan risukoiden raivaus, sekä katseltu vähän"tietä" valmiiksi, jota pitkin saamme puut ajettua metsästä pois. Polttopuu urakkaamme on lisännyt viime vuosina se, että teemme polttopuut myös vanhemman pojan perheelle samalla kun omamme. Käytännössä se tarkoittaa viittä lisäkuutiota. Heinä-elokuussa kuivuneet puut sitten pätkitään klapimittaan ja kannetaan sisään. Risukon raivaus on ollut äärettömän hidasta, koko syksyn on satanut ja satanut vähän lisää ja vielä enemmän, ihan joka viikonloppu ei edes toisena päivänä ole ollut satamatta. Koskaan, tämän reilun kymmenen vuoden aikana ei ojat ole olleet niin täynnä ja pellot lainehtineet vedestä, kuin tänä syksynä, lähesen voimalaitoksen ylijuoksutukset on myös melkoiset.

Keväisen polttopuu urakoinnin jälkeen päästään sulavasti siirtymään kasvimaalle, jota viime vuonna lisättiin ja siihen tuli paneuduttua paremmin kuin koskaan ennen, tänä vuonna sitä saatetaan tehdä vielä vähän lisää. Kasvivalinnat oli viimevuonna vähän miten sattuu ja osin vanhoja pussin loppuja, nyt on tarkoitus keskittyä oleelliseen: perunaa, sipulia, porkkanaa ja punajuurta. Tottakai sitten jotain muutakin, mutta nuo ovat ne oleellisemmat ja itseni tuntien homma saattaa rönsyillä vielä pahastikin. Esimerkiksi maissia on ollut parina vuonna, mutta satoa ei ole koskaan saatu, koska olen kylvänyt suoraan maalle ja myöhässä, eli jos mahdollista, niin kevättalvella esikasvatukseen lähtee maissi ja purjo - joka sekin jäi todella pieneksi suorakylvönä. Kasvimaalla ongelmana ovat rikkaruohot, kylmyys ja tiukka savimaa. Rikkaruohot ovat tosin hyödyllisiä paikassaan ja viestivät kasvimaallakin tärkeää asiaa, mutta... Viime vuonna selviydyin kasvimaalla kuitenkin melko hyvin rikoista, vaikka katetta oli kovin vähän käytössä kerääjän hajottua.  Toisaalta kesä oli kuiva ja kuuma, jolla oli oma vaikutuksensa, etteivät niin villiintyneet kasvuun.

Haaveilen myös lisätä, tai oikeastaan ottaa tarkempaan käyttöön vanhaa penkkiä ja lisätä siinä jo olemassa olevia monivuotisia, koska niille on aina käyttöä (lipstikka, ruohosipuli, persilja) ja lisätä siihen jotain muutakin.  Kovin mieleni halajaa myös jonkinlaista rohdospenkkiä, mutta liikaa ei kannata kerralla yittää ahnehtia. Toisaalta, tässä nähdään, miten homma rönsyää jo suunnitelmavaiheessa. Viime vuotiset suunnitelmat ei kaikki toteutuneet, joten niitä samoja asioita pitänee roikottaa suunnitelmissa edelleen, kuten aitaus kasvimaan ympärille ja puiden istuttelu tuulensuojaksi sinne tänne. Syystalvi 2019 tullee painumaan omaan mieleen sateiden ja lumettomuuden vuoksi erittäin hyvin, jouluaattona nimittäin istutin muutaman kuusentaimen kasvimaan reunalle, taimet kun kasvoivat metsässä turhan tiheässä. En ole ihan vakuuttunut, että ne lähtisivät kasvuun, mutta on kuitenkin yritty. Lunta ei edelleenkään täällä ole ja bokashit kävin kääntelemässä maahan vielä uudenvuoden aattona.

Miksi pyrimme tulemaan toimeen omillamme?

Niin, miksi, kun kaiken saa paljon helpommalla kaupasta. 

Alussa iski ymmärrys, että ympärillä on paljon hyödynnettäviä yrttejä, olen aina tuntenut vetoa luonnon kukkiin ja kasveihin, niin mausteena, lääkkeenä kuin korvikkeena. Opettelin ja tutkein kirjoista ja netistä kasvien tunnistusta ja käyttöä ja lopulta opiskelin keruuyrttineuvojaksi Kullaan metsäopistolla. Joka kevät oli myös istutettu/kylvetty vähän jotain - jokin oli jo syttynyt lapsuudessa. Sittemmin olemme alkaneet tutkailla marja- kuin sienimaastoja ympäristöstämme - ja huokailtu miten monta vuotta menikään hyödyntämättä kaikkea tätä luonnon tarjoamaa ilmaista satoa.

Noin vuosi sitten törmäsin naistenlehdessä juttuun, joka meni suunnilleen näin: "Sinä 50-60 vuotias nainen, pärjäätkö tulevalla eläkkeelläsi? " Jouduin toteamaan, että en taida pärjätä. Tämän jutun lukeminen  toimi vielä isompana kimmokkeena pyrkiä siihen, että mahdollisimman paljon hoituisi ruokapuoli itse kasvattamalla, keräämällä ja mahdollisesti vaihtamalla. Ja kaikki muukin mahdollisimman pitkälti itse tekemällä. Sekä yksinkertaisesti kuluttamalla vähemmän, miettimällä hankinnat tarkemmin ja kestävästi - ilman että elämä silti muuttuisi kitkuttamiseksi ja ankeaksi. Ja koska olen aivan vakuuttunut, että jossain vaiheessa tapahtuu jonkin asteinen yhteiskunnan romahdus, jolloin sitä ruokaa ei ole saatavissa kaupasta niin vaan, eikä sähköä pistorasiasta.

Työ haittaa harrastusta, siitä ei pääse mihinkään. Ja koska tämä harrastus on melko fyysistä, se antaa hyvän vastapainon istuma ja ajattelutyölle. On parasta vastalääkettä mitä olla voi.

Linkit muiden kirjoituksiin:

Kasvuvyöhyke 1

Omavarainen  Wannabee Farmari Iso-Orvokkiniitty

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarha
Pienenpieni farmi
Urban Farming kaupunkiviljely
Rouva yrttinen
Rakkautta ja maanantimia

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut
Harmaa torppa
Metsäläisten elämää
Airot ulapalla
Caramellia

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki – suurien unelmien puutarhablogi
Korkeala

Kasvuvyöhyke 5

Sorakukka 

#omavaraisuus #yhteispostaus #suunnitelmat