Kohti laadukkaampaa elämää: Syyskuu 2021

Ollaan päästy syyskuun alkuun ja on taas aika tehdä yhteiskatsaus tilanteeseen postausten muodossa omista näkövinkkeleistä. #suuntanaomavaraisuus sarjaa luotsaavat tuttuun tapaan Satu Tsajut-blogista sekä Korkealan isäntä. Tässä syyskuun postauksessa kukin kertoo jatkokäsittelystä. Linkit muiden postauksiin löydät tämä kirjoituksen lopusta.

Puutarhan marja- ja omenasato jalostuu meillä pääosin höyrymehuksi ja hilloksi, ne on isännän herkkuja kumpaisetkin. Aiemmin keitin kaiken aina samointein valmiiksi, nykyään mehumarjat päätyy ensin pakastimeen, josta sitä mukaa keitän maijallisen, kun edellinen mehu loppuu, mutta hillot teen yleensä suoraan tuoreista marjoista. Tämä mehunkeitto tapa tasaa työtä ei niin urakkaluoneteiseksi ja koska eri marjat kypsyvät eri aikaan, saa tällä tavoin sekamehua kuitenkin aikaiseksi. Pussitan marjat sopiviksi määriksi jo pakastaessa, jolloin on selkeää ottaa tietty satsi ja se on maijallinen - useimmiten mansikat 2 litran, vadelmat 1 litran, karviaiset 1 litran pusseihin ja punaherukka, jota eniten tulee n. 5-6 litraa per pussi. Mustaherukka mehu on sairasteluvaroiksi, joskus saatan siihen sekoittaa aroniaa. Toiset laittaa sokerin jo mehumaijaan marjojen kanssa, itse lasken pelkän mehun kattilaan ja lisään vasta siihen sokerin ja kiehautan - sokeri menee silmämääräisesti annostellen.

Hilloiksi päätyy osa mansikoista, vadelmista, omenoista sekä mustikat. Satunnaisesti karviaisia ja raparperia, Mustaherukoista täytyy saada aina myös hieman hyytelöä. Tänä vuonna pihlajanmarjoja on niin valtavasti, että niitä pitää vähän kokeilla varmaan hyytelönä ja ehkä marmelaadina, sekä koettaa kuivata, niin että talvella voi laittaa lintulaudalle, luulisi maittavan lintusille.

Saman reseptin noudattaminen hilloissakin on kovin tylsää, joten on maustaminen piristää makuja:

Sitruunainen vadelmahillo

2 kg tuoreita vadelmia

1 kg hillosokeria

2 luomusitruunaa (raasta kuoret ja purista mehut)

Vanilja-fenkoli mustikkahillo

2 kg mustikoita

1 kg hillosokeria

1 tl vaniljasokeria

1,5 tl fenkolinsiemeniä (murskataan)

Joskus innostun myös kuivaamaan mansikka- ja omenaviipaleita - ne ovatkin sitten enemmän omaan mieleeni, talvi iltojen napostelua ja karkin korviketta. Varsinkin mansikat, varmaan suuren nestemäärän vuoksi menevät kuivuessaan kovin pieniin, mutta ovat sitäkin herkullisempia.

Vaikka kesä oli kuiva, nyt on niitä sateita saatu ja sieniä sateiden myötä. Kanttarellit ja sitten myöhemmin suppilovahverot ovat meidän mieleen. Tatteja joskus maisteltiin, muttei oikein innostuttu niistä. Ensimmäiset kanttarellit päätyvät aina paksuun kastikkeeseen, joka maistuu myös leivän päällä!

Suppilovahverot olen useimmiten kuivannut, mutta pari vuotta sitten innostuin kokeilemaan "pikkelöintiä" ja molemmat ollaan tykätty myös tällä tavoin säilötyistä suppiksista, myös ihan pikkuiset kanttarellit ovat tähän sopivia. Sienien ( ja kasvisten) säilömiseen myydään valmiita maustepusseja, mutta itse tekemällä voi niitäkin maustaa oman maun mukaan.

Suppilovahvero (kanttarelli) säilyke:

1 litra tuoreita suppilovahveroita tai pieniä kanttarelleja

1 dl väkiviinaetikkaa

2 dl sokeria

3 dl vettä

Maustamiseen voi käyttää esimerkiksi punasipulia, sinapinsiemeniä, mauste- tja mustapippuria, laakerinlehtiä,

Sienet ladotaan puhtaisiin lasitölkkeihin, kiehautetaan liemi ja kaadetaan päälle, suljetaan tölkit ja säilytetään viileässä. Anna maustua vähintään yön yli.

Yrttejä kerään lähinnä keväällä ja alkukesästä. Vuohenputkea suoraan salaatiksi, ja osan kuivaan viherjauheeksi. Nokkosesta osa viherjauheeksi ja osan säilön sinällään lasipurkissa, josta osa menee joskus hiushuuhteeseen ja osa yrttijuomien sekaan. riippuen siitä, millaista tarvetta kullostikin on. Metsämansikan, villivadelman, horsman, mustaherukan lehtiä hiostan yrttijuomaaineksiksi. Satunnaisesti kerään mustikan lehtiä ja kanervan kukkia myös juomien sekaan. Siankärsämöä ja katajanmarjoja riistan mausteeksi. Unohtamatta koivunlehtiä, jotka suodatinpussin sisällä ovat talvella mukavia tuoksun tuojia löylyvedessä.

Tänä vuonna olen pitkästä aikaa tehnyt myös suitsukenippuja yrteistä ja kukista, eri tarkoituksiin ja tunnelmiin. Kulunut vuosi on ollut raskas ja on alkanut tuntua, että tarvitsen kaiken mahdollisen voiman jaksaakseni räpistellä asiat päätökseen. Näiden kaikkien kerääminen intuition varassa oli jo puhdistavaa ja voimaannuttavaa. Nippujen valmistaminen on joka kerta ollut hyvin terapeuttista ja tällä erää, jo pelkän säilytyslaatikon avaaminen tuo sellaiset tuoksut nenään, että niiden hengitys tuntuu puhdistavan sielua.

Tänä vuonna kasvimaa on jäänyt melkolailla kaiken muun taka-alalle, eikä kasvatuksessa ole kuin perunaa ja sipulia, kokeeksi muutama värikäs maissi. Viimevuotinen tilli oli itse kylväytynyt ja kumina tekee vuodesta toiseen saman tempun. Pesusienikurkut menehtyivät lopulta kaikki ja purjot ovat edelleen jossain hassussa astiassa, eivätkä näin ollen ole päässet kunnon kasvamisen makuun.

Suurin osa sipuleista on nostettu, kuivattelen ne leikkimökissä, jonka ovi on auki, telineenä toimii kaksi vähän limittäin asetettua kompostikehikon laitaa. Komposti tarkoitukseen olen nuo todennut aivan leluiksi, mutta tässä käytössä ovat oikeinkin mainioita. Osan olen jo kiertänyt , mutta osa on edelleen kuivumassa (ja osa maassa). Sipulit säilyvät talven hyvin näissä "sadonkorjuu koreissa", jotka pidän leivinuunin päällä. Pariin otteeseen, lähinnä lopputalvesta/alkukeväästä käyn ne läpi, ettei pilaantumista ole havaittavissa.

Perunoita on haettu suoraan maalta sitä mukaan kun on syöty, varsinainen nosto on tekemättä. Nostopäiviksi koitetaan luonnollisesti valita mahdollisimman kuivat päivät, silti perunat saattavat olla savimaasta johtuen kuraisia. Tavalleen levittelen perunat mahdollisimman kuivalle ja lyhyelle nurmelle hetkeksi tuulen kuivattaviksi. mitä kuivempia, sitä paremmin ne kellarissa säilyvät. Meillä on siis koko talon alusta auki jaettuna huoneisiin kuten asuinkerroskin ja siellä säilytetään perunat ja mahdolliset muut juurekset, samoin kaikki säilötyt hillot, mehut, etikkasäilykkeet. Myös kotivara soveltuvin osin on siellä, sekä arkkupakastin.

Perunat säilyvät (ainakin tähän astisen kokemuksen mukaan) hyvin, itämistä alkaa kevät puolella tapahtua ja yleensä sinä vaiheessa kesäkuun alkupuolella kun istutan perunat maahan, on loput sellaisia, että kasvukausi mennään kaupan perunoilla. Voisihan niitä vielä syödä, mutta jotenkin on niin mukavuudenhaluinen, saa samalla siivottua kellarin ja aloitettua tuuletuksen.

Perunat on olleet kellarissa milloin missäkin, joskus pärekoreissa, viime talven kestokasseissa, jotka olin vuorannut sanomalehdillä. Tänä syksynä ne luultavasti päätyvät paperisäkkeihin, niitä kun on siunaantunut jonkin verran.

Viime vuonna teimme "valmiskeittopusseja" joihin perunat, porkkanat, sipulit ja purjot kuorittiin, pilkottin ja esikypsennetiin valmiiksi yhden kattilan kokoisiksi annoksiksi pakastimeen. Oli aikamoinen työ, mutta kyllä oli kiva myös kiireessä ottaa käyttöön.

Lihaa emme tuota itse, vaan haemme sitä yleensä naapurikylän tilalta isomman erän kerralla pakastimeen, samoin saamamme riista säilötään pakastamalla. Pakastin on tietysti epävarma keinoa säilöä mitään, mutta toistaiseksi mennään sillä.

Muuten meidän aika on mennyt kuolinpesästä tavaroita hakien ja korjaten kalustoa siihen kuntoon, että niitä pystytään tänne meille siirtämään. Renkaita ja osia on uusittu, öljyjä, suodattimia vaihdettu, nippoja vaihdettu ja rasvattu. ja vähän pesty jotain vuosikymmenien saasteita pinnoista pois.