Kaikkien kissapetojen äiti 2010 - 2019

Reissukissana pentuna, loppukesästä 2010

Hänestä sai aina kaverin, lähtipä sitten puuhommiin tai muuten vaan kävelylle. 

Hänellä oli selkeä johtajan asema tässä laumassa, varsinainen patriarkka, joka piti kakaransa kurissa, vaikka niistä jotkut koittivat välillä hänen asemaansa uhmata.  Uhmaaminen saattoi ilmetä yrityksenä varastaa saatu saalis, jolloin tassu kävi salaman nopeudella sivaltamaan varasta murinan saattelemana. Toisinaan piti myös osata pitää välimatka, tuolloin tassu nousi hellästi, mutta päättäväisesti ja painoi otsalle, "stop, ei nyt"

Mutta näinkin lähekkäin viihdyttiin vielä syksyn mittaan

Viime talvena kesällinen rupi korvassa ei parantunut. Eläinlääkärillä käytiin monta kertaa, kotihoitona oli antibioottia jos toistakin, oli loishäätöä, korvan putsausta ja pesua päältä ja sisältä, tätä lääkettä aamulla ja tätä toista illalla. 

Kuukausikaupalla tuo ikävä tötterö päässä ja pakotettu sisälläolo. Jatkuvaa naukumista ja oven takana raapimista.

Tässä on jo koepala otettu, 

  

Tuolloin eläinlääkäristä tullessa jo päätimme - 

koska hän epäili jo tässä vaiheessa jotain pahaa, että syötämme lääkekuurin loppuun ja lopetamme tuon pakko sisälläpidon ja otamme tötterön pois,

 jos aikaa on kovinkin vähän, nauttikoon vapaudesta sen ajan.

 Tulos tuli alle viikon -  pahalaatuinen, ennuste huono. 

Soveimme eläinlääkärin kanssa, että pidämme Pörrön niin pitkään kun hän vaikuttaa elämästä nauttivan. 

Kukaan ei tiennyt mitä odottaa, onko syöpä levinnyt aivoihin, vaikuttaako jossain kohden liikkumiseen, syömiseen, juomiseen tai mihin ja miten.

Ja tässä toukokuun lopulla ollaan jo kuin ei mitään - saalistuspuuhissa. 

Rupi ei koskaan umpeutunut ja koepalan otosta jäi tietenkin ikävä kolo korvalehteen. Marraskuun lopulla huomasin korvan taakse ilmestyneen kahden patin. Se tapahtui todella nopeasti, koska aiemmin en niitä havainnut, vaikka aika ajoin edelleen putsasin korvaa. Nämä kyhmyt vaivasivat ja kutittivat selvästi, ja hän näytti suorastaan nauttivan kun rapsuttelin niiden ympäristöä. 

 

Samoihin aikoihin alkoivat katoamiset, muutamia päiviä kerrallaan pois näköpiiristä - 

ei enää osallistumista yhteisille lenkeille tai metsähommin.

Ei vastausta huhuiluihin, eikä muiden kanssa yhteisiä ruokahetkiä.  Ja sitten taas mukana kaikessa kuin ei mitään olisi koskaan ollutkaan. 

Oli pakko myöntää se mitä ei haluttu myöntää, on tullut aika

~~o,,',O,',,o~~

Tapaninpäivän iltamyöhällä hän tuli ja söi, 

nautti rapsutteluista

 ja meni nukkumaan muiden kissojen kanssa pesuhuoneeseen.

Aamulla saimme heti ajan.

Silittelimme häntä loppuun asti, kunnes sydän ei enää lyönyt

 

kannoimme valkoisen laatikon kotiin

ja 

annoimme muiden kisujen jättää hyvästit

Hautapaikaksi valikoimme hänen lempipaikkansa ison kuusen juurella

Siellä hän tapasi makailla vielä syksyllä niin pitkään, kun aurinko yhtään lämmitti

Kun kaikki oli ohi, lensivät joutsenet ohi

Aurinko paistoi koko päivän ja pakkanen nousi