25.3.2019

Kotivaaraskan kurkkupastillit


Kotivaaraskan kurkkupastillit


1,5 dl ruskeaa ruokokidesokeria
0,5 dl glukoosisiirappia
0,5 dl vettä 
0,25 dl tuoretta inkiväärimehua

20 tippaa carmolis tai karmoliitta yrttitippoja

(öljyä)




Perusaineet:

Sokerina käy muukin sokeri, itselläni nyt sattui moinen pussinpohja olemaan ja päätin sen käyttää tähän tarkoitukseen. Inkiväärimehun ja veden suhde ei myöskään ole kirkossa kuulutettua, kunhan kokonaisnestemäärä on 0,75 dl. Kuvan inkivääripaloista irtosi tällä kertaa nestettä tuo mainittu 0,25 dl. Inkivääristä saa mehun puristettua parhaiten valkosipulipuristimella ja sihtaamalla lopuksi kahvisihdin läpi. Jäännöskuiduissa on vielä rutkasti volyymia, joten ne voi hyvin käyttää vaikka kuumaan juomaan.


Tuore inkiväärimehu näyttää tältä. 

Ilman paistilämpömittaria varmasti selviää, jos haluaa tippatestillä edetä. Itse annoin periksi, olen tehnyt niin monta hutia ja luullut liemen olevan riittävän kuumaa, mutta ei sitten olekaan ollut, koska lopputulos on ollut aina lusikoitavaa velliä.
Mittari kustansi alle 16 €, herra Tokmannilta.


levitä uunipellille leivinpaperi ja öljyä se. Purista inkivääristä mehu, mittaa ja lisää nestettä riittävästi. Yhdistä kaikki aineet paksupohjaisessa kattilassa. (Itse käytän lasikasaria) Anna liemen kiehua, välillä sekoittaen kunnes lämpötila on 152 °C. Siirrä kattila pois levyltä, sekoita joukkoon yrttitipat ja kaada massa öljytyllä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Massa on todella kuumaa. Vedä leviävää massaa takaisin keskellepäin. Tavoitteena on saada aikaiseksi tanko, jota pystyisi muotoilemaan itseään polttamatta ja josta puukolla saisi palasia. Oma massani tahtoo jähmettyä niin nopeasti, että olen tehnyt saksilla palastelun, ja pyöräyttänyt sen jälkeen pastillit tomusokerissa. 

Pitäisi oikeastaan kokeilla saisiko lusikasta tiputtelemalla aikaiseksi pyöreitä, enemmän pastillin näköisiä nameja. 


Valmiit pastillit ovat melko rustiikkisen näköisiä :)


3 kommenttia:

  1. Mahtava ohje! Täytyy käydä ensin ostamassa mittari, kun mallia Ikea sanoi sopimuksen irti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta, tätä täytyy testata jossain vaiheessa! Namusista tuli kivan näköisiäkin :)

    VastaaPoista
  3. Pitääkin testata, kiitokset vinkistä.

    VastaaPoista

Kiitos palautteestasi!