Mietteitä viimeajoista ja muita kuulumisia

Marraskuun yhteispostauksena oli kotivara, kirjoituksemme jälkeen samaa asiaa on rummutettu monestakin suunnasta, aivan kuin päättäjillä olisi ollut jokin ennakkoaavistus, ellei peräti tieto mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Olin perjantaina 13. päivän iltana menossa aivan normaalisti ostamaan leipää ja vessapaperia, koska molemmat olivat vähissä, kaupassa leipähyllyllä odotti tämä näkymä:

myös näkkileipä oli loppu.

Vessapaperihyllyllä näkymä oli tämä: Embo, mitä meillä käytetään oli ollut perin suosittua muidenkin mielestä, paketin koosta riippumatta. Otin sitten paketin kuvassa näkyvää merkkiä. On hyvä välillä poistua mukavuusalueelta, sanotaan.

Sitten voitti uteliaisuus, vaikkei listassani muuta lukenutkaan  ja kiersin koko kaupan, kaikkea muuta löytyi ihan kohtalaisesti, mutta jauhelihat olivat loppu ja niin oli makaroonitkin: 

Tässä kylässä on kolme isomman ketjun kauppaa ja niinpä sain leipänikin sitten toisesta kaupasta. Matkalla sinne toiseen kauppaan päässäni naksahti sitten jokin ja päätin minäkin alkaa hamstraamaan, eli leivän lisäksi otin sieltä toisesta kaupasta jälleen eri merkkistä vessapaperia paketillisen mukaani.

Mikä elämässäni on ennallaan?

Teen palkkatöitä päivittäin. Hoidan isäni kauppa-asiat viikoittain (apteekin ja laskut tarvittaessa). En edelleenkään halua seurata uutisia tai ajankohtaisohjelmia. Valitsen lähituottajan ja kaupassa käydessäni yhä sen kotimaisen vaihtoehdon. Lajittelen, kierrätän ja kompostoin kuten olen aina tehnyt. 

 Mikä elämässäni on muuttunut?

Olen saanut reilut 1,5 tuntia päivässä lisää aikaa. En kampaa hiuksiani edes joka neljäs päivä. Käyn kaksi kertaa päivässä pienellä sauvakävelylenkillä. Syön ihan mitä sattuu. Olen väsyneempi kuin ennen. Kannan vähintään 5 päivänä viikossa puut sisälle ja lämmitän talon. En näe lapsiani, enkä lastenlapsiani. Pelkään vieväni koronan isälleni. Vessapaperia kuluu paljon.

~~~...ooOoo...~~~

Tämä vajaa pariviikoinen on vakuuttanut minua ja meitä siitä, että olemme oikealla polulla pyrkiessämme tuottamaan suurimman osan tarvittavitsemistamme kasviksista itse. Vaikka suureen ääneen jo pitkällä olevat sanovatkin, ettei kotipuutarhureilla ole mitään tekoa oikean omavaraistelun kanssa. Lämmöllä muistelen viime syksyn satoa ja jos terveinä tai jossain määrin voimissa ollaan myöhemmin keväällä, kasvualaa tullaan lisäämään jonkin verran. Pääpaino tulee olemaan perunassa, porkkanassa ja sipulissa. Kurkku ja punajuuri seuraavat kannoilla. Punajuurta laitetaan reilusti, koska osa menee metsämiehille, josta sitten palkkioksi saamme saalista. 

Lihan puolesta kulunut (mukamas) talvi on menty melko poikkeuksellisesti, viime syksyn alussa ostin hirvenlihaa reilusti pakastimeen, kun halvalla sain. Naudan puolesta oltiin kaupan varassa melko pitkään. Tammikuussa silmiini osui lähituottajan ilmoitus facebookissa, kokeilivat olisiko kysyntää ostaa tilalta suoraan. Hain ensimmäisen satsin vähän kokeilumielessä, mutta kokeilu vakuutti meidät molemmat. Maku on ihan muuta kuin kaupan tehotuotetuissa lihoissa ja ihmekös tuo, kun tämä ylämaankarja elää pelkällä vihreällä, eikä millään pussiruualla.  Jauhelihaa paistaessa hukkaa ei juurikaan synny ja vaikka kilohinta on huomattavasti kalliimpi, kuin vertailukohteessa, tätä syö huomattavasti vähemmän tullakseen kylläiseksi. 

Tältä näytti tukkalehmät lauantaina, kun hain uuden satsin lihaa. 

Ensimmäiset siemenetkin on viimein saatu kylvettyä, maissi tuo vihuliainen, joka täällä kylmyydessä ei koskaan pääse tähkäasteelle asti, on nyt pakotettu tuottamaan satoa. Samettiruusu, säästä piittaamaton kiitollinen kukkia, menestyy maassa kuin maassa. Ja Morsinko, josta en osaa sanoa, kuin että sillä saa sinistä väriä lankoihin. 

Kiitos, pysythän kanavalla :)