14.2.2019

Kotijuusto

En ole koskaan ollut mieltynyt juustoihin, paitsi hampaissa narisevaan  leipäjuustoon, joka on aina ollut herkullista. Joitain vuosia sitten kuitenkin tykästyin myös maitojuustoon, jota kälylläni oli ja on tapana tehdä toisinaan. Sen tekeminen on mahdottoman helppoa eikä aineitakaan tarvita kuin kolme. 

3 l maitoa (oikeaa lehmänmaitoa tai vähintään kulutusmaitoa)
1 rkl suolaa
2 tl juustonjuoksutinta (tätä löytyy päivittäistavarakaupoista, juustohyllystä)

Kaada maito kattilaan, lisää suola ja  lämmitä seos hitaasti n. 40 asteiseksi. Lisää juustonjuoksutin ja sekoita puuhaarukalla. Pidä lämpötila tasaisena noin puoli tuntia, jolloin maidon pitäisi olla "hyhmääntynyt". Vedä veitsellä viillot ristikkäin pohjia myöten ja anna tekeentyä vielä lämpimässä toiset puoli tuntia. Tällä välin laita puinen juustomuotti kylmään veteen liotukseen noin 15 minuutiksi. 

Vuoraa liotettu juustomuotti kostealla sideharsokankaalla (jota luonnollisesti käytetään vain juuston tekoon) ja nostele massa reikäkauhalla muottiin, (tässä kohtaa massan voi maustaa ruohosipulilla, valkosipulilla tai muilla yrteillä, mikäli niin haluaa, sekoittaa vaan hyvin sekaan) painele massa tiiviiksi ja tasaiseksi ja nostele sideharsot reunoilta päälle. Laita muotin alle riittävän iso kulho, johon hera pääsee valumaan ja siirrä koko komeus jääkaappiin. Anna olla jääkaapissa yön yli, aamulla juusto on valmista nautittavaksi.  

(Puinen juustomuotti ei ole välttämätön,
 vaan muottina voi yhtähyvin käyttää siivilää)


Omat puumuottini olen joskus hankkinut Pinetan verkkokaupasta,
avainlippu tuotteita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!