22.7.2017

Loma ¨ ihmisen parasta aikaa

Ensimmäinen kesälomaviikko on takana, ilmat on olleet melko suotuisat, ajoittaiset sadekuurot on onnistuneet tulemaan aina niin, ettei niistä ole ollut lomailulle haittaa. Loma! Tämä viikko onkin mennyt ihan lomaillessa, en edes muista milloin näin olisi ollut aiemmin, aina on ollut jos jonkinmoista remontin tynkää. Ja kyllähän nytkin on, muttei ole vielä aloitettu.

Viikko sitten lauantaina vietettiin naisporukalla ystävättäreni polttareita - asianomaiselle yllätyksenä. Vähän hän oli "pahaa pelännyt" koska minä ja eräs toinen samalta työmaalta olimme niin painottaneet sanaa "viimeistään" häissä näkemistä. Urheilullisena luontoihmisenä oli selviö, että veimme hänet Yyterin Seikkailupuisto Huikeeseen, siitä huolimatta että hän vähän pelkää korkeita paikkoja, valinta oli oikea, hän oli reipas ja rohkea - ja kaunis. Huikeesta löytyy muistaakseni 10 rataa, jotka ovat vaativuudeltaan eritasoisia, ihan huonolla kunnolla ei kannata kahta harjoittelurataa pidemmälle lähteä. Kuuden hengen porukastamme kolme meni radoille ja vaikka hyväkuntoisia ovatkin, hekin jättivät suosiolla kovimman radan suorittamatta - mutta kovia naisia, jokainen.


  

 
Kuljetuskalusto
 


Ilmakin suosi koko Seikkailupuisto reissun ajan, oli sopivasti varjoa ja mereltä kävi leppoisa tuuli. Piknikin napostelimme sellaisessa suvannossa, jossa ei ollut varjoa eikä tuulta - oli ihan hiki syödessä!

¨

Sunnuntaina olimme pitkästä aikaa huutokaupassa, jossa huudot ei nousseet kovinkaan korkealle, itseasiassa taisimme olla kaiken nuorimmat osallistujat, suurin osa oli vanhempaa väkeä, joka luultavasti oli tullut paikalle uteliaisuuttaan - kuten mekin. Kyseessä kun oli vanhan kotipitäjäni yksi suurimmista taloista, jonka pihassa edes en ollut koskaan käynyt. Pihapiiri olikin upea lukuisine istutuksineen, juuri niitä vanhoja perennoja, joita ei oikein enää missään näe. Tuollakin ne olivat päässeet pahasti villiintymään, eikä sitä ympyrää, joka ennen oli joka pihassa ja joka tuossakin pihassa vanhan valokuvan perusteella on ollut, ollut enää havaittavissa. Vanhan rouvan kuoltua oli perikunta myynyt talon ja myi nyt irtaimistoa. Huudettua tuli kaikenlaista "tarpeellista" rautakanki, lykättävä pyörivä hara, muutama halkaisukirves, käsityölaatikko, pari leipälapiota ja kottikärryt, että saatiin ostokset pois. 


Olen pitkään koittanut löytää tälläistä lokerikkoa, johon mahtuisi paljon tarvikkeita, ne kun ovat siellä täällä, eivätkä aina löydy ihan helposti. Joskus sitä neulaa etsiessä on ihan sananmukaisesti kuin etsisi neulaa heinäsuovasta! Kooltaan lokerikko on 420*175*210 mm. Mikä tämän virallinen nimitys muuten mahtaa olla? Nyt pitäisi vaan löytää ne kaikki ompelutarvikkeet ja saada ne järjesteltyä tähän, aijai, mahtaako elämä mennä sitten liian helpoksi?

¨
Alkuviikko menikin sitten enimmäkseen lekotellessa, tietysti sitä jotain pientä nyppimistä tekee aina mennen tullen, muttei mitään isompaa mainittavaa. Lapsia oltiin hoitamassa jonain päivänä ja pitää heitä ihan ottaa tänne lomalle joku hetki vähän pidemmäksi aikaa, tai niin pitkään kun malttavat olla. Sitä kun pienilläkin on jo kuukauden päästä velvoitteet menossa koulun ja esikoulun muodossa. Nuorimmainen vielä ehtii vähän nauttia lapsuudesta. Isän pakastimen kävin sulattamassa joku päivä, on sitten uutta satoa valmiina vastaanottamaan, itselle laitoin muutaman litran mansikkaa pakkaseen odottamaan muita marjoja, eli päätyvät mehuksi. Isolla kirkolla kävin myös etsiskelemässä itselleni vaatetusta ystävän hääjuhlaan, mutta eipä mikään napannut silmään. Tosin kutsussa luki niin armeliaasti "unohtakaa pukukoodit ja etikettisäännöt" ja näin me teemme! 

¨
Torstain vietimme merillä, ystävä parinkunnan kanssa reitillä Uusikaupunki - Isokari. 








Ja matkalla tämä kuolemansaari - merimetsojen valtaama saari, jossa nämä suojellut hirviöt ovat tappaneet elämän tyystin, tältäkö kaiken tulee näyttää ja mitä sitten?



¨
Perjantaina voivottelimme selkiämme, olimme tyhmyyksissämme istuneet lähes koko paatti matkan, ei hyvä! Vähän jotain niittämistä ja oksien silppuamista kuitenkin tällekin päivää saatiin aikaiseksi. Sauna - tuo suomaisten upea keksintö päätti päivän!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!