Omaa projektia

Taas kerran tuntuu, että olen auttamattoman myöhässä maanmuokkausteni kanssa, mutta olen sopinut itseni kanssa, että kunnostelen mitä kunnostelen ja ensi keväänä kaikki on valmista. Toisaalta maa on vasta nyt siinä kunnossa, että sitä ylipäätään on pystynyt mitenkään muokkaamaan. Muita maita mieskin on lupautunut auttamaan sillä mielellä, että ensi keväänä olisi valmista.

Työn alla mulla on nyt arviolta 1*6 m läntti, jota on vuosittain pyritty pitämään rikkaruohoista vapaana, kasvamassa on yleensä ollut sipulia ja muutama peruna. Rikkaruohot tunkevat sivulta ja kaventavat aluetta joka vuosi.

 

Tämä rakennelmani ei varsinaisesti taida edustaa mitään oikeaoppista, vaan on lainaus vähän kaikesta: harju-, sekä perinteisestä kohopenkistä, ehkä tuo lasketaan myös jonkinasteiseksi kompostiksi. Syvyyttä penkillä olisi saanut olla varmaan enemmänkin, mutta älyttömän sitkas savi tuli vastaan n. 30 - 35 cm syvyydessä, joten en yrittänyt päästä sen syvemmälle. Koska olen tätä kuitenkin ihan yksin tehnyt, olen tyytyväinen, että edes siihen asti olen jaksanut kaivaa. 

Puolilaho puutavara on pääasiassa koivua, kuvassa olevat on sellaisia, jotka ovat itsekseen (tai ehkä myyrien avustuksella) kaatuneet, keräsimme ne kuitenkin jonain vuonna mukaan ja niistä oli tarkoitus tehdä polttopuita. Osa oli kuitenkin valmiiksi melko lahoa ja osasta löytyi jotain toukkia, joita emme siinä hädässä tunnistaneet ja päätimme, että jätetään ne tekemättä polttopuiksi. Jos toukasta muodostuu jotain, mikä närii kaikki polttopuut. Myöhemmin googlettelemalla selvisi, että toukka oli ihan hyviksen alku, mutta puut on silti jääneet ja jääneet lahoamaan.  Nyt niille löytyi se viimeinen leposija ja hyöty.  Lisäksi on paljon sellaisia, joita ei ole millään ilveellä saatu halki, vanha koivu osaa olla yllättävän vänkkyrä. 

Mutta takaisin aiheeseen. Tapanani on hyvin usein, kuten nytkin, kääntyä jutuissani vasemmalle ja vasemmalle ja vielä kerran vasemmalle, niinpä unohdan, mistä oikein puhua piti :) 

Puiden päälle tulee risuja ja kuivaa kontoa mitä perennoista talven jäljiltä oli jäljellä. Jos talossa olisi kunnon viikate, sille olisi nyt käyttöä. Rikkaruohoja voisi niittää ja latoa edellisten päälle, olisi madoilla heti puuhaa. Luultavasti tuohon päälle laitan kuitenkin sen lopun, jo kompostoituneen tavaran. Ja ihan päällimmäiseksi tulee tuo aiemmin pois kaivettu maa. Tai no, sen päälle pitää sitten saada katetta. 

Taimikasvatukset on menneet vähän niin ja näin, nekin. Kävimme tänään ruukilla, jossa oli myynnissä taimia ja väkisinhän sitä omiaan vertasi myytäviin, kurpitsan taimet oli samankokoisia kuin omani, mutta tomaattini kyllä häpeilevät. Luultavasti ostan muutaman tomaatintaimen.

Ja onneksi aika monessa siemenpussissa lukee, että kylvetään avomaalle, maan lämmettyä. Moni on jo kylvönsä tehnyt, mutta aika kylmää tuo maa vielä on ollut ja yöpakkasia vielä viikolla. 

Sattui muuten ihan hassu juttu, kun tuolla työmaallani touhasin, ja pidin huilitaukoa, katselin ympärilleni ja metsänreunasta silmäni tavoittivat ikäänkuin pihlajan, mutta ei sittenkään. Piti oikein mieskin hakea varmistamaan, että näenkö omiani, mutta ei, kyllä siellä kasvaa pieni omenapuu. Ihan outoa, emme ole sitä näiden vuosien aikana ennen nähneet ja se, että onko sen joku istuttanut vai onko se lähtenyt siemenestä on mysteeri. Tällä hetkellä siinä on jopa nuppuja. Sinällään hieno löytö, koska pari vanhempaa omenapuuta pihasta ovat saaneet tuomion. Eivät ole enää muutamaan vuoteen tuottaneet syötävää satoa, niissä lienee joku tauti.

Ja nyt hernekeitolle, joka on nelisen tuntia pöhissyt... 

Päiväsyömiset on jääneet väliin, kun niin odottanut tuota hernaria!

#omavaraisuus #kasvimaa #maanparannus

Kompostointia kaikin keinoin

Kompostoinnin kehutaan olevan hajuton, mauton, nopea ja vaivaton tapa saada uutta multaa.

Aha.

Olen joissain asioissa ihan kätevä, jopa näppärä, mutta tuo kompostointi ei kuulu niihin asioihin.  Meillä on käytössä  Gröna Johanna lämpökompostori, jonka lämpöominaisuutta ei ole hyväksikäytetty. Eli settiin kuuluu irrallinen polyeteenimuovista valmistettu talvivaippa, jota laiskuuttani en ole sille koskaan päälle pukenut. Muutenkin tuo ressukka on saanut olla enemmän ja vähemmän oman onnensa nojassa, eli huonolla hoidolla, oikeastaan jopa hoidotta. Äidillä oli tapana sanoa, ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” niin tässäkin tapauksessa. Tunnustin viimein itselleni, että jos en itse asiaa hoida, ei sitä hoida kukaan muukaan. Koko kapistus on vaan vähemmän miellyttävä lähestyttävä erityisesti kesäisin, toisinaan kannen avatessa vastassa on kärpäsiä ja niiden toukkia, lisään kuiviketta ja pöyhin, seuraavaksi vastassa onkin muurahaisia. Milloin on liian märkää ja milloin kuivaa. Hajut kertovat, ettei kompostointi ole sujunut oikeaoppisesti.

Kuluneen talven aikana tein itseni kanssa sopimuksen, että hoidan homman kuntoon, ja ihan heti kun mahdollista. Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna kurkkukipuisena päätin alkaa toimiin. Kevät ei ollut vielä niin pitkällä, että hajut olisivat haitanneet, taisi olla aamusta pakkastakin.

Johannan tilavuus on 300 l, hyvin se on imaissut itseensä kuuden vuoden biojätteet, vieläkin tilaa oli noin 30 cm, ja selkeästi tiesin, että jotenkin se kuitenkin toimi, koska aina talven jäljiltä tapahtui määrässä romahdus. Siitä huolimatta, ei se toiminut niin hyvin kuin kuuluisi ja muistutti tunkiota, jossa on vaan laidat ympärillä.

Suunnitelmani oli tyhjentää koko systeemi alakautta kottikärryyn ja täyttää uudelleen oikeaoppisesti yläkautta risuineen ja kuivikkeineen. Sain kun sainkin tyhjennettyä yhden kottikärrykuorman verran tavaraa, joka yllätyksekseni muistutti melko hyvin maatunutta kompostimultaa. Alun olin kasannut ihan oikeaoppisesti risuja ja multaa ja tulos on nähtävillä, broilerinluut ei ole maatuneet, eikä myöskään kananmunankuoret, joita en ole älynnyt rikkoa pienemmiksi ja yllättäin maatunut ei ole myöskään biojätepussit, onneksi niiden käyttäminen lopetettiin varmaan jo vuoden jälkeen. Sen sijaan risutkin on menneet aika pieniksi. Olin kuitenkin melko tyytyväinen, että selvästi tuo toimii, jos tekee kuten ohjeissa sanotaan. 

  

Homma kuitenkin tyssäsi siihen yhteen kuormaan, yläpuolinen osa on vielä niin jäässä ettei suostu tippumaan alas lapioni ulottuville. Yläkautta sain ilmattua kuitenkin jonkun verran tavaraa löysemmälle, mutta sitä kautta en yltänyt kuitenkaan lapioimaan sitä pois.

Sen ainoan kuormani kiikutin onnellisena kasvimaalle ja sekoittelin pintamultaan, joka jo oli sulannut, tosin vaan vajaan lapionpiston verran. Vähän kävi mielessä, että onko ne viljelijät ihan tosissaan pistämässä varhaisperunansa jo maahan? Kas kun eivät jo syksyllä pistä, olisi keväällä vähemmän kiirusta...

Homma pääsi kuitenkin tuona viikonloppuna hyvään alkuun ja tarkkailin sittemmin tilannetta päivittäin, miten sulaminen eteni. Etenihän se, olen sekoittanut mukaan multaa, kuivia oksia ja pöyhinyt mennen tullen, rikkonut vanhoja kananmunankuoria pienemmäksi. Pariin kertaan törmännyt kärpäsen toukkiin kannessa, pöyhinyt lisää ja lisännyt kuiviketta ja tavannut sen jälkeen muurahaiset ja kastellut. Mutta myös havainnut, että lämmintä  kompostin sisuksissa on, kuumana käydään toisinaan, ihan niinkuin pitäisikin. Siitä huolimatta, että olen kantanut kuiviketta, multaa ja oksia koko kevään, painuu pinta aina vaan alemmas! Uskoakseni voin loputkin tyhjentää vielä kevään aikana peltoon, vaikkapa sitten kurpitsa maaksi.

Koska tuo kompostori on ollut kaaos ja olen lueskellut bokashi-kompostoinnista paljon jo edellistalven aikana. Niin no, samanlaisia ylistäviä mainoslauseita periaatteessa kuin kompostoinnista yleensäkin. Päädyin kuitenkin tilaamaan bokashi-rouhetta kokeillakseni onko se toimivampi systeemi kuin tämä perinteinen kompostointi. Nimenomaan meillä, muillahan onnistuu tuo perinteinenkin :)

Viisi kiloa rouhetta, kuka sitä nyt vähemmällä mitään kokeilee? Olin aloittanut tämän bokashi touhun jo maaliskuun puolella, koska olin päättänyt olla lisämättä Johannaan uutta tavaraa ennenkuin saisin sen kokonaan tyhjennettyä ja ehkä sen paikkakin tulee vaihtumaan.

Aitoihin bokashiämpäreihin en halunnut sotkeentua, enkä hanoihin, hifistelyt pois harrasteista ja edetään niin halvalla kuin suinkin. Kaksi normaaliämpäriä ja kansi, mies porasi toisen ämpärin pohjaaan reijät, tämä porattu ämpäri laitetaan ehjään ämpäriin ja päälle kansi. Näitä on kaksi sarjaa, riittää hyvin medän tahdilla.

EN perehdytä tässä varsinaisiin saloihin bokashiin liittyen, siitä saa yllinkyllin tietoa netistä, hommassa käytetään niin hienoja sanoja, etten osaa niitä edes lausua, saati ymmärrä kaikkien tarkoitusta.

Sisemmän ämpärin pohjalle taittelin sanomalehden sivun ja ripottelin sille vähän rouhetta. Ideana on, että jätteen pitää olla ilmatiiviissä, litra biojätettä ja päälle ripotellaan ruokalusikallinen rouhetta.  Sanovat, että ämpäri täyttyy viikossa, ehkä meillä sitten loppujen lopuksi tulee vähän biojätettä, koska ämpärin täyttyminen vei reilun kaksi viikkoa. Olen pitänyt melko kuivina jätteitäkin ja ajattelin, ettei nk. bokashi-mehua edes synny, mutta eräänä päivänä kotiin palatessa ihmettelin kirpeää tuoksua ja mehustahan se tuli. Tuoksu on sen verran kirpakka, ettei voi unohtaa tyhjentää sen havaittuaan.  Tämän mehun pitäisi pitäisi olla loistavaa lannoitetta, toistaiseksi olen sen vaan kaadellut ulos mihin sattuu. Ehkä jossain kohden teen täsmäiskuja, nähdäkseni vaikuttaako se mitään.

 Boka-pissaa:

 

Tällä hetkellä, juuri kolmannen ämpärin täytyttyä, olen tyytyväinen tuohon bokashiin. Ämpäri kestää meillä täyttyä tämän kokemuksen perusteella 2 - 3 viikkoa. Eli ei sitä niin hirveästi kerry, joillakin kun ämpäri täyttyy jo viikossa. Hajua ei todellakaan tule, jos mehut muistaa tyhjentää pois. Toisinaan olen kyllä huomannut vääränlaista, eli vihreää hometta muodostuneen, ehken ole tiivistänyt riittävästi? Toisaalta syy voi olla myös kahviporoissa, joita tulee paljon ja joita olen tuonne myös tunkenut vaikka aiemmin olen vienyt ne suoraan kukkamaille. Tuntuu vaan, ettei ämpäri täyty koskaan, jos ei niitä aina välillä lisäile mukaan. 

Ehkä tämäkin polku kuljetaan erehtymisen kautta, mutta hälläväliä. Ainakaan tämä ei haise!

 Kuvassa vääräoppinen, eli ei tiivistetty ämpärillinen biojätettä.

 

 Kun ämpäri on tiiviisti täynnä, sitä pidetään sisällä lämpimässä kaksi viikkoa ja tyhjennellään pissiä välillä. Sitten se sekoitetaan multaan ja edelleen pidetään lämpimässä kaksi viikkoa, enää ei tiiviisti vaan sen pitää olla ilmavaa. Näitä niinkutsuttuja multatehtaita ihmiset säilövät saunassa lauteiden alla, sängyn alla, parvekkeella. Toiset kippaavat kasvilavaan ja toiset hautaavat maahan. Osalla on ilmennyt näistä johtuen myyrä, rotta, supi ja kettu ongelmia. Kannattaa siis käyttää järkeä miten homman hoitaa. Siinä vaiheessa kun jäte sekoitetaan multaan, se ei ole vielä muuttunut ulkoisesti miksikään, kaikki on tunnistettavissa, mutta kuivempaa se on, tietysti koska ne mehut on valuneet pois...

Koska täällä meilläpäin pyörii jo myyriä, supia ja kettuja, en niitä halua ruokkia, enkä varsinkaan halua nurkkiini rottia, pelaan varman päälle. Multatehtaani on ulkona, koska sisällä en halua niitä pitää ja ulkona on jo lämmintä, mutta tarkoin niin, ettei niihin pääse käsiksi kuin ihmiset, kannellisissa astioissa. Luultavasti kesäajan pärjäämme niin ja sitten siirrän tehtailun Johannaan, johon hyvinkin pitäisi talvisen määrän mahtua. Tosin ehkä silloin joudun käyttämään alussa jotain lauteiden alusta, saa nähdä.

Mitä vielä haluaisin oppia?

Luulisi olevan helppo luetella 10 taitoa, jotka halua oppia, voidakseen olla omanlaisensa omavaraistelija, vaan eipäs ole. Jotkut taidot tuntuu olevan keskenään niin sidoksissa, että ne on mainittava listassa jotenkin J.  Toisaalta tämän tasoinen lista voi jonkun toisen silmissä näyttää ihan hölmöltä ja lukija saattaa miettiä, että listasta puuttuu jotain oleellista, mutta mistäpä se lukija tietää, mitä taitoja kirjoittajalla on jo olemassa.

1. Parempi fyysinen kunto – tämähän ei ole taito, mutta se vaaditaan monen muun taidon saavuttamiseksi, siksi listaan sen tähän ihan ensimmäiseksi.

2. Kanan/kanin/metsälinnun/jäniksen, kaikenlaisen pienriistan asianmukainen lopetus ja paloittelu. Pitää sisällään lihojen, luiden ja turkin/nahan jalostuksen ja hyötykäytön.

3. Sienien tunnistaminen. Korvasienen ja kanttarellin tunnistaisin, vaan niitä ei näillä main kasva. Kärpässienenkin tunnistan, mutta kuulemma sitä ei suositella suurissa määrin syötäväksi.

4. Hapattaminen, suolaaminen, kuivaaminen ja savustaminen säilöntänä.

5. Villan/pellavan/nokkosen käsittely langaksi asti

6. Mittojen otto ja niiden mukaan leikkaus/ompelu. Kaavojen mukaan homma on helppoa, mutta jos ei ole kaavoja, niin juttu on toinen. Tähän sisältyy myös tollukkaat.

7. Kangaspuiden kasaaminen ja loimien laittaminen ja mitä ikinä siihen nyt kuuluukaan.

8. Traktorin,  moottorisahan,  raivaussahan ja jyrsimen sujuvampi hallinta. Ajelen traktorilla ihan sujuvasti eespäin ja taaspäin, perässäkin saa olla vehkeitä, mutta kun pitäisi touhuta nostolaitteitten kanssa, olenkin jo ihan Ö. Moottorisaha ja raivaussaha on tuttuja vempeleitä nekin, mutta molempiin tarvitsen jonkun, joka vetää ne käyntiin. Jyrsintä en ole koskaan itse kokeillut, mutta senkin hallinta olisi erinomainen taito, voisin kääntää plänttini, milloin se minulle sopii ja on tarpeen. 

9. Leivinuunin parempi tuntemus. Leivinuuni on meillä lämmityslaite, jolla kyllä pataruoat ja lihat kypsyy, mutta leivontaan en sitä ole käyttänyt, siihen ei tuntemus riitä. Lämpömittaria uunissa ei ole, mutta sitä ei kuulemma entisaikaankaan emännät tarvineet, vaan käsikopelolla selvitettiin sopiva lämpötila. Lihan kanssa kyllä kopeloin, onko lämpötila sopiva, mutta leipomiseen en niinkään ole harjaantunut.

10. Jätän tämän avoimeksi.

Joku nyt varmasti huokailee, että mitä omavaraistelua se on jos käytetään traktoria, ja muita polttoaineita vaativia masinoita. Se on sitä omannäköistä, olkoon sitten vaikka omaVARASTELUa.  

Viimeiseksi olisi ehkä voinut listata paremmat ihmissuhdetaidot – olennainen seikka pitää tukiverkosto kasassa ja kartuttaa sitä. Hyvin mielelläni erakoidun.

Muiden mietteitä samasta aiheesta löydät linkeistä:
Hunajapupu
Vesa-Pekka
Anne-Mari
Korkeala
Tsajut
Kalastaja kuivalla maalla

Pesupähkinät

Vaikka pystyn tekemään nopeitakin päätöksiä, monet sellaiset asiat,  jotka vaativat edes vähäistä vaivannäköä, saavat meikäläisen melko harkitsevaksi. Yleensä silloin on kyse jostain uutuudesta, josta ei välttämättää ole vielä saatavilla muuta kuin markkinamiehen vakuuttava puhe. Ja kuten usein, ihan lähikaupan hyllyltä ei uutuutta löydy. Mielelläni lueskelen ihan normaali ihmisten käyttökokemuksia ja vielä parempi, jos niitä kokemuksia ja näyttöä erinomaisuudesta löytyy ihan tuttavapiiristä. Jostain syystä pesupähkinöistä ei ole kukaan tuttu puhunut koskaan sanallakaan, kaikki kokemukset on luettu netistä. Toisekseen, pesuähkinöitä on ollut markkinoilla jo vuosia, mutta ei edelleenkään lähimarketin hyllyssä. Netistä tilasin siis.

Pesupähkinöissä kiehtoo ajatus siitä, ettei roskaa synny kovinkaan paljon ja oikeastaan erittäin vähän, jos pesukertojen määrään on luottaminen. Siirryn näiden testaamiseen varmasti pikkuhiljaa aluksi kirjopyykin osalta. Valkoisen on kiva olla valkoinen ja mustalle löytyy ammatillisia vaatimuksia.

kuva Pixapay

Tulevaisuudessa pesuaineissa on hyvä pyrkiä omavaraisuuteen, viime vuonna hain rohtosuopayrttiä kukkapenkkiini, mutta näyttää siltä, että se ei lähtenyt sittenkään kasvuun. Ehkei se vielä ollut juurtunut kunnolla, kun hirmupakkaset iskivät ilman lumen tuomaa suojaa. Mutta saan uusia taimia kyllä tänävuonna. Myös hevoskastanja kiinnostaa, mutta senkin sanotaan olevan nuorempana talvenarka, joten arpapeliä sen menestyminen on. 

Edit. Muokkaankin hetikohta kun vaivauduin avaamaan paketin. Kirjoitin tuon edeltävän heti postista hakemisen jälkeen. Tuostahan ei jää mitään roskaa, koska pussin sanotaan olevan biohajoava. Tosin mitään hyvää sanottavaa varsinaisista biopusseista ei ole, joten toivottavasti tuo ihan omaa lukuaan :)

Kirjahyllyssä - Omasta maasta

Omasta maasta - omavaraisen puutarhurin käsikirja 

(Bella Linde & Lena Granefelt Minerva kustannus 2016,

kääntänyt Kirsi Tanner)

Sivuja 255 sisällys- ja hakemistosivuineen. 

Kirjan sisäkansiin on ujutettu omavaraisen kotipuutarhurin vuosikalenteri, joka jo sinällään avaa sen tosiseikan, että viljelmät ei onnistu, jos keskitytään pelkästään keväästä syksyyn, vaan puuhaa riittää, myös pimeimmille talvikuukausille.

Sisällysluettelo alussa on selkeä, joten turhaa plaraamista ei tarvita, kun etsii tietoa tietystä isommasta kokonaisuudesta (esimerkiksi lannoitteet ja komposti, kasvihuone, laatikot, lavat ja penkit, kiertokulku, kasvivuorottelu). Kirjan loppupäästä löytyy yksityiskohtaisempi hakemisto, kaipasipa sitten tietoa b-vitamiinista, kauriista, kirpuista, kurpitsasta, permaviljelystä tai rivikylvöstä, jonka avulla päätyy juuri oikealle sivulle, ilman turhaa sivujen selaamista.

Kirjassa on huomioitu parveke, siirtolapuutarha ja palstaviljely. Erilaiset viljelytavat, kuten lava, avomaa, kohopenkki, laatikko, syväpenkki ja kaikkien niiden perustaminen ja hoito. Esikasvatus, suorakylvö, viljelykierto ja sen poikkeukset, myös siementenkeräys on huomioitu. Kirja ei keskity pelkästään juuresten viljelyyn, vaan siitä löytyy myös hedelmätarha osuus, puiden ja pensaiden leikkausohjeet, sekä lisäysohjeet. Eikä pelkästään puutarha, myös luonnonantimet on huomioitu kirjassa.

Harvoin tulee ajatelleeksi, että maata perustaessa kannattaa ensin katsoa, minkä sortin rikat siinä viihtyvät, ne kuitenkin kertovat maan laadusta, jonka tiedon avulla tietää tehdä muutoksia ja parannuksia saadaksen maansa kasvukuntoon omille viljelyksilleen. Erilaisia kasvutauteja ja tuholaisia oireineen on lueteltu kattavasti, sekä niiden torjuntakeinot, kirjasta löytyy ohjeet omatekoisille "myrkyille", joiden ainekset löytyvät puutarhasta tai joka kodin ruokakaapeista. 

Kirjasta löytyy myös keskiarvoja, paljonko neliömetri tuottaa kutakin lajia, laskelmat perustuvat kylläkin Ruotsin tuotantoon ja koneelliseen maatalouteen, mutta hyvän osviitan niistä saa silti omiin laskelmiin. Kasvikohtainen kylvö ja sadonkorjuu kalenteri opastaa oikea-aikaisuuteen olipa sitten kyseessä esikasvatettava tai suorakylvettävä kasvi.

Yleensä kaikkien opuksien mainoslauseissa hehkutetaan, miten kirjan neuvoja seuraamalla onnistut kasvattamaan valtaisan sadon, tässä ei mielestäni sorruttu siihen. Mutta sensijaan tästä löytyy paljon yksityiskohtaisia opasteita siinäkin kohtaa, kun huomaa epäonnistuneensa. Siinä mielessä yksityiskohtaisia, ettei vain todeta, että nyt mokasit. Kasvin ongelmia on kuvattu yksityiskohtaisesti ja kerrottu, puuttuiko typpeä tai fosforia tai mangnesiumia, ja samalla kerrotaan, mistä sitä saa ja miten tulee toimia tilanteen korjaamiseksi. 

Loppupäässä kirjaa tietysti seisoo se kiitos, eli keskitytään sadon varastointiin ja säilöntään monin eri tavoin.

Pidän kirjaa erittäin hyödyllisenä hankintana kirjahyllyyn, aloittelevalle, mutta myös pidemmälle ehtineelle tarhurille!

Kotivarasta asiantynkää

Kotivarasta on viime aikoina puhuttu paljon, eikä suotta. Marttojen sivuilla suositellaan näin:

Esimerkki viikon ruokatarpeista aikuiselle:

• 0,5 kg perunaa
• 0,5 kg riisiä ja makaronia
• 0,5 kg öljyä ja rasvoja
• 0,5 kg sokeria, hunajaa
• 1,5 kg viljavalmisteita ja pähkinöitä
• 1 l UHT maitoa
• 1,3 kg maitoa ja maitovalmisteita
• 1,5 kg vihanneksia ja juureksia
• 1 kg hedelmiä ja marjoja
• 1 kg lihaa, kalaa ja kananmunaa
• 1 kg herkkuja

Tuo saattaa tuntua äkkiseltään valtavalta määrältä, mutta sitä se ei todellisuudessa ole. Tärkeintä on, että jokainen mitoittaa oman kotivaransa omien tarpeidensa ja mieltymystensä mukaan. Jos ei syö riisiä, ei sitä kannata myöskään säilöä. Erityisen tärkeänä pidän sitä, että he jotka noudattavat erityisruokavaliota terveydellisistä syistä, pitäisivät kotivaransa kunnossa. Voisi kuvitella, että esim. gluteenittomat tuotteet loppuvat ensimmäisenä kaupasta.

Oma kotivarani ehti olla retuperällä vuosikausia, helppo elämä kerrostalossa kaupan vieressä teki sen, ettei edes osannut varautua mihinkään. Kaupassa saatettiin käydä 3-4 kertaa päivän aikana, haettiin tavara kerrallaan, mikä kullostikin loppui.  Nyt kun kauppaan on matkaa jonkun verran, olen hieman kunnostautunut. Silti, vaikka kauppa onkin työmatkan varrella, mutta en vaan halua käydä joka päivä kaupassa. Tämän myötä olen löytänyt myös kauppalapun uudelleen käyttöön, silti kaupassa käydään aivan liian usein.

Aloitin kotivarani kuntoon laiton niin, että tarvittaessa yhden, ostin kaksi, tarvitessa kaksi, ostin neljä.  Tämä pätee niin jauhoihin, kahviin, sokeriin, suolaan, puurohiutaleisiin, näkkileipään, mausteisiin, kuivahiivaan, riisiin, spagettiin, kaikenlaiseen kuivatavaraan. Koin tämän itselle hyväksi tavaksi, näin tavaraa kertyy toisiinsa nähden suhteessa saman ajanjakson määrä. Ja pitää muistaa, ettei pelkästään kerrytä, vaan se aiemmin hankittu päätyy ensin käyttöön, ja juuri hankittu perimmäiseksi varastoon. "first in, first out" opettiin jo kauppakoulussa kahdeksankymmentä luvulla.

Aluksi tuntui, että kaapit on jo ennestään täynnä, ihan sitä jokapäiväistä, vaikkei mitään varastoa olekaan, että mihin hittoon sitä tavaraa saa säilytykseen. Eteisessä on yksi kylmäkomero, mutta sekin oli täyttynyt kaikenlaisesta. Muutaman hyllyn siitä raivasin kuivatavara käyttöön. Jossain niillä main, se sitten alkoi, se lapasesta lähteminen.... Hankin muutaman Orthexin SmartStore laatikon, ja sitten muutaman lisää, ja sitten... (kuva lainattu, mutta antaa osviittaa). 

kuva: Orthex

Sitten asiaa alkoi pohtia joku muukin lisäkseni, että missä niiden paikka sitten olisi hyvä. Päädyttiin ei lämmitettävään kellariin, joka on talon alla, samalla huonejaolla, kuin asuinkerroskin. Tila on viileä, mutta kosteutta ei ole liiaksi. No, toisinaan talvella tila on jopa kylmä, muttei sentään pakkasella. Homma on pyörinyt ihan mukavasti, käyn alakerrassa "ostoksilla" ja tuon täydennystä seuraavalla tai sitä seuraavalla kauppareissulla. Joidenkin tuotteiden kohdalla tartun tarjouksiin, vaikkei tarvetta juuri sillä hetkellä olisikaan.

Tämän talven laatikot ovat siis olleet kellarissa parissa pinossa, joita olen puljannut ees taas, hakiessa ja viedessä. Viimeviikolla ostin hyllyköt, jolloin järjestys tullee olemaan toinen, vähän sellainen työ tekijäänsä opettaa, on käynyt tässäkin. Se aluksi laatikoiden sisällöille kaavailemani järjestys ei ole ollut ihan paras mahdollinen. Mutta siitä puljaamisesta seuraavalla kerralla :)

Uutta oppimassa osa 1

Satakunnan omavaraistelijoissa heräsi taannoin keskustelua, mitä kukin osaa ja voisiko taitoa opettaa muille. Niinpä yhtenä maaliskuun aamuna olimme miehen kanssa matkalla reilun 100 km päähän, tekemään jotain, mitä kumpikaan ei ollut koskaan tehnyt, keritsemään lampaita. Fonecta arvioi ajoajaksi  1 h 44 min. Perillä oli sovittu oltavan viimeistään klo 12 viiden hengen ja talon isännän voimin. Me miehen kanssa lähdimme matkaan  jo hyvissä ajoin, koska matkalla oli pari mutkaa poikettavana.  

Saavuimme perille tunnin verran etuajassa, mutta aika kului tilan isännän kanssa rupatellessa nopeasti ja pian muutkin osallistujat saapuivat. Joimme ensin yhdessä tulokahvit ja lähdimme sitten tutustumaan itse tilaan. Kanat potpottelivat tyytyväisinä ja kukko kiekui kanalassa, otsatukallinen hieho oli ulkotarhassa, kaunis kuin mikä ja sitten löytyi varsinainen kohde, ne lampaat! Oli iso katras jotain lampaita, sitten oli iso katras pässejä ja iso katras uuhia, joiden kanssa keritsemistä nyt oli tarkoitus opetella. Ymmärsin, että tässä maaliskuun loppupuolella on poikimisaika, ja uuhet on hyvä keriä ehkäpä jo kuukautta ennen poikimista. Kun uuhi on keritty, se myös syö enemmän ja niinollen myös karitsan syntymäpaino kasvaa, mikä tietysti takaa paremman elinvoiman karitsalle.  Karitsa löytää myös nisät helpommin lyhyestä, kuin pitkästä villasta. Imettävän uuhen villan laatu myös huononee nopeasti.

Keritsimme miehen kanssa yhdessä yhtä uuhta ja talon isäntä vielä auttoi joissain kohdin, kaksi muuta uuhta oli työstettävänä samaan aikaan kolmen keritsijän voimin ja taisipa se isäntä muissakin pisteissä käydä antamassa vähän jeesiä. Itsestäni tuntui hyvin tärkeältä, ettei yhtään reikää uuhen nahkaan tehty. Jännitin ihan tavattomasti, en ole koskaan niin ollut lampaiden kanssa tekemisissä, että olisin tietoinen niiden sielunelämästä tai käytöksestä. Jännityksestä johtuen en sitten muistakaan ihan kaikkea, vatsasta aloitettiin, mutta kumpi kylki tehtiin ensin, en muista, selkäranka kannatti kuitenkin ylittää joka kohdasta, ennen kuin lampaan kääntää toiselle kyljelle. Tuntui ihan oudolta, että lammas istuu niin nätisti ja rauhallisena, odotin kokoajan potkua tai jotain muuta villiintymistä. Sitten kun jännittää, ei muista enää tarkkailla omaa työasentoaan ja krämppää sieltä ja täältä, se tuli huomattua, sekä miehen että minun. Seuraavana päivänä oli omat takajalka aika kipiät.

En voi sanoa, että olisin nyt mestarikeritsijä, mutta sen tiedän, että pakkotilanteessa selviäisin siitä yksinkin. Aikaa kuluisi kyllä paljon enemmän, kuin tottuneelta tekijältä, mutta selviäisin silti. 

Olen onnellinen , että sain olla mukana! Nämä on tilaisuuksia, jotka tulevat elämässä vastaan kerran ja kaikille ei koskaan.