23.4.2016

Pesupähkinät

Vaikka pystyn tekemään nopeitakin päätöksiä, monet sellaiset asiat,  jotka vaativat edes vähäistä vaivannäköä, saavat meikäläisen melko harkitsevaksi. Yleensä silloin on kyse jostain uutuudesta, josta ei välttämättää ole vielä saatavilla muuta kuin markkinamiehen vakuuttava puhe. Ja kuten usein, ihan lähikaupan hyllyltä ei uutuutta löydy. Mielelläni lueskelen ihan normaali ihmisten käyttökokemuksia ja vielä parempi, jos niitä kokemuksia ja näyttöä erinomaisuudesta löytyy ihan tuttavapiiristä. Jostain syystä pesupähkinöistä ei ole kukaan tuttu puhunut koskaan sanallakaan, kaikki kokemukset on luettu netistä. Toisekseen, pesuähkinöitä on ollut markkinoilla jo vuosia, mutta ei edelleenkään lähimarketin hyllyssä. Netistä tilasin siis.

Pesupähkinöissä kiehtoo ajatus siitä, ettei roskaa synny kovinkaan paljon ja oikeastaan erittäin vähän, jos pesukertojen määrään on luottaminen. Siirryn näiden testaamiseen varmasti pikkuhiljaa aluksi kirjopyykin osalta. Valkoisen on kiva olla valkoinen ja mustalle löytyy ammatillisia vaatimuksia.

kuva Pixapay

Tulevaisuudessa pesuaineissa on hyvä pyrkiä omavaraisuuteen, viime vuonna hain rohtosuopayrttiä kukkapenkkiini, mutta näyttää siltä, että se ei lähtenyt sittenkään kasvuun. Ehkei se vielä ollut juurtunut kunnolla, kun hirmupakkaset iskivät ilman lumen tuomaa suojaa. Mutta saan uusia taimia kyllä tänävuonna. Myös hevoskastanja kiinnostaa, mutta senkin sanotaan olevan nuorempana talvenarka, joten arpapeliä sen menestyminen on. 

Edit. Muokkaankin hetikohta kun vaivauduin avaamaan paketin. Kirjoitin tuon edeltävän heti postista hakemisen jälkeen. Tuostahan ei jää mitään roskaa, koska pussin sanotaan olevan biohajoava. Tosin mitään hyvää sanottavaa varsinaisista biopusseista ei ole, joten toivottavasti tuo ihan omaa lukuaan :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!