15.6.2019

Yrttihuuhde hiuksille

Kesäaikaan tulee aktivoiduttua myös hiusten ja ihon hoitoon aivan eri tavalla kuin talvella, vaikka talvella tarve monasti onkin suurempi.  Luonnosta löytyy paljon yrttejä, joita voi hyödyntää, ne eivät ole pelkästään ilmaisia vaan myös hoitavia. 

Perusohje yrttihuuhtelle:
2 dl tuoretta yrttiä (1 dl kuivattua) 
½ l kiehuvaa vettä 


Kaada kiehuva vesi yrteille, hauduta vartista puoleen tuntiin. Siivilöi ja lisää tarvittaessa kylmää vettä. Käytetään niin sanotusti viimeisenä huuhteena. 

Koska itse olen hiuksiltani tumma, olen vuosia käyttänyt varsinkin kesäaikaan hiuksilleni nokkoshuuhdetta. Nokkoset voi siivilöinnin jälkeen käyttää vaikka ruuanlaittoon.

(oli muuten vaikea kuvata niin, ettei linssi huurustunut :))


Myös koivunlehti sopii tummahiuksiselle, kun taas kehäkukka ja kamomilla ovat vaaleille sopivia vaihtoehtoja. Luonnonyrtit eivät pelkästään tee hiuksista kiiltäviä ja pehmeitä, vaan hoitavat samalla päänahkaa poistaen hilsettä ja rasvaisuutta ja  lisäävät verenkiertoa.





8.6.2019

Bokashi päivitystä


Olen kompostoinut bokashilla jo kolmena vuotena kesäaikana, oma tekoisilla ämpäreillä on häärätty ihan menestyksekkäästi. Jostain syystä niiden esiinkaivaminen tänä keväänä  tuntui yllättävän työläältä, ehkä, koska olin jättänyt ne syksyllä pesemättöminä pihalle. Lopulta tsemppasin itseäni homman alkuun ostamalla ihan aidot bokashi ämpärit, kun niitä nykyään saa jo ihan tavallisista rautakaupoista ja jopa edukkaammin kuin tilaamalla. Settiin kuului vielä rouhettakin pussillinen, vaikka sitä meillä on melko paljon ennestäänkin. 

kuva: K-Rauta

Nämä on niin siistit, ettei niistä ole tullut edes mitään narinaa (kotiväeltä), vaikka nyt nököttävätkin päällekkäin keittiössä.  Ämpärin tilavuus on 16 litraa ja se on paljon enemmän kuin normiämpärin 10 litraa. Käsittämätöntä, sillä vaikka meillä tulee perunan ja porkkanan kuoria mielestäni paljon, niin aina tänne vaan mahtuu. Hain ämpärit 12.4. ja aloitin täytön heti ja vasta eilen tuli ensimmäinen astia kantta myöten täyteen. Painoa siinä on melkoisesti. Bokapissaa on tullut aika mukavasti, vaikka välillä astiaan menee melko kuivaakin tavaraa. 

En pureudu tässä sen tarkemmin bokashoinnin saloihin, tietoa on nykyään jo paljon saatavilla, jopa ilman, että pitää kuulua mihinkään erityiseen fb-ryhmään. Monilla paikkakunnilla jopa jäteneuvojat ovat tietoisia tästä menetelmästä ja se on ihan hyväksyttyjen joukossa. Vanhaan kirjoitukseeni omatekoisista ämpäreistä ja muusta pääset tästä, aijai, olen tuolloin todennut näiden ostoämpäreiden olevan hifistelyä, niinpä vaan söin sanani :). 





Päivittäiseen keräykseen on myös nykyään myynnissä ihan kivan näköisiä astioita, mutta meillä palvelee yhä tämä vanha tsekkiläinen kannellinen emaliastia. Tämä on helppo pitää siistinä ja sopivan nätti, ettei kukaan vieras edes hoksaa kyseessä olevan bioastian, ennenkuin asia tulee puheeksi. Toinen samanlainen astia on kahvipurujen keräysastiana, kahvinpuruthan sopivat sinällään vaikka pionin juurelle, joten keräämme ne erikseen.  Ja jossain meillä on myös on kolmas, pienempi vastaava astia, jota nyt suunnittelimme ottavamme erikseen kananmunan kuorille keräysastiaksi, niitä on aivan turha kierrättää kompostoinnin kautta. Parempi tapa, on murustaa ne heti pieneksi ja viedä pellolle kalkituksen korvaajaksi. Murustaminen käy hyvin tyhjentyneessä kahvipussissa. 







3.6.2019

Suuntana omavaraisuus osa 5

Jälleen on kuukausi vierähtänyt ja on yhteispostauksen aika. Tämä on siis osa omavaraisten bloggareiden yhteispostausta, sen viides osa. Alussa esittelimme suunnitelmamme tälle kaudelle ja myöhemmissä osissa kerromme niiden etenemisestä, kirjoitukset ilmestyvät aina kuukauden alussa kertoen edellisen kuukauden touhut. Aiemmat postaukseni löydät näistä linkeistä Suunnitelma, eteneminen helmikuussa, eteneminen maaliskuussa, eteneminen huhtikuussa. Kirjoituksen lopusta löydät kinkit muiden bloggareiden kirjoituksiin tässä kuussa.



Kesä paukahti päälle ihan voimalla, kun alkuun pääsi. Toiset hommat ovat edenneet hitaasti ja toiset vielä hitaammin. Vaihtuvien suunnitelmien mukaan mustaherukkapuskat on siirretty kasvimaan tieltä pois. Kymmenen puskaa jäi siis vanhalle paikalleen ja olisikohan siirrettyjä ollut, alun toistakymmentä. Sattui sitten siihen kohtaan todella lämpimät kesäpäivät, joten osa otti hyvinkin siirrosta nokkiinsa. Aika näyttää miten selviytyivät ja selviytyivätkö. Mustaherukoiden saralla riittää kyllä edelleen puuhaa, mutta ne loput ei ole nyt ajankohtaisia. Vaikka puskia on lukumääräisesti paljon on niiden sato ollut aina heikko, mehua tulee oikeastaan vain sairaspäivien varalle.



Vanhat kasvimaan  pläntit on käyty rikkaruohoista läpi ja katettu lehtisilpulla ja kaikella mitä käsiin on saatu, mansikat istutettu ja satoa odotetaan jo kieli pitkällään. Uuden kasvimaan  (siirrettyjen marjapuskien tilalle tehty) muokkaustyöt ja maan hoito on aloitettu. Äärettömästi harmittaa, ettei leikkurin kerääjä kerää enää mitään, kasvimaa jää ilman tuoretta katetta ja nurmikko senkun rehottaa.  Jahka mies vaan töiltään ehtii, hän tsekkaa sen kerääjän (toivottavasti kuntoon), nyt olen kerännyt kaikkea mahdollista kuivaa lehteä ja ruohonkontoa metsätieltä ja polttopuuntekopaikalta sahanpurut ja puunsilput katteeksi maalle. Pyrin siis hoitamaan maata, joka sitten hoitaa kasvit. Alla uusi maa kahdesti jyrsittynä, maanteko onnitui parhaille kitkemispäiville, joten odotukset on kovat, ettei sieltä niin kovasti mitään epätoivottua nousisi.




Siirrettyjä puskia ja muuta maata ei ehditty kastella heti, kun oli olevinaan kaikkea muutakin touhua niin paljon, vaikka tiedettiin kyllä, että jo kuoppaan tulisi laskea vettä runsaasti. Vahinkoa on nyt otettu takaisin luonnon puolesta, vettä on tullut taivaalta ihan mukavasti. Maa on oikeasti kastunut, mutta muutama puska näyttää kuoleentumisen merkkejä, koska ehti muutaman päivän olla omillaan.

Punaherukkapuskat olen karsinut kuolleista oksista ja tehnyt  risuaitaa kokeeksi parimetriä.  Risuaitaan päätyi juuri ne marjapuunoksat ja viime vuoden epäonnisia kerpuja, jotka oli sopivasti kaikki lähistöllä. Jossain kohden sitten lähiojasta karsitaan pajut ja lisätään aitaa niiden avulla. Muuten ei mikään aitaprojekti ole edennyt, joku ilta taannoin, näin hämärissä, miten supikoira tallusti uudella maalla, en sitten yhtään tykkää.




Sadepäivinä olen häärännyt sisällä, mies on tehnyt myös viikonloppuisin palkkatöitä. Tästä kesälomiin asti hänellä on jatkuvasti lauantait työpäiviä ja viikollakin ylitöitä, niin paljon kuin jaksaa tehdä. On hyvä, että on töitä ja nyt kannattaa tietysti ottaa kaikki raha irti, mitä saa. Takana on monta vuotta kun on tehty vajaata viikkoa ja oltu lomautuksilla, itseasiassa jo toistakymmentä vuotta on menty alaspäin. Luultavasti samat lyhennetyt viikot on jälleen syksyllä edessä, kun rakentaminen hiljenee, en usko että nyt alkaisi mikään lopullinen nousukausi. Omat päiväni tulevat luultavasti myös pitenemään. Ajankohta pitkille työpäiville ja viikoille voisi tietysti olla toinen, kun hommaa olisi nyt kotona riittävästi. Vaan sillä mennään mitä on tarjolla.

Viikonloppuisin kun mies on töissä,  saan itse silloin paljon enemmän aikaiseksi kotona. Olen kerännyt luonnonyrttejä talven varalle kuivumaan kauniilla ilmalla. Keittänyt kuusenkerkkäsiirappia ja raparperihilloa. Saanut järjestellyksi huushollia ja tehtyä perusteellisempaa siivousta nurkka kerrallaan.  Silti hommaa tuntuu riittävän ja riittävän, mutta nautin joka hetkestä. On kumma miten sitä ei väsykkään niin, kun tekee itselleen ja homma on mielekästä. Kaikesta tekemisestä huolimatta koin jopa kivuttoman päivän, edellinen on ollut viimevuoden elokuussa, silloin peräti 4 päivää peräkkäin.




Viime viikonloppu oli itselläni pitkä, helatorstaista johtuen pidin myös perjantain vapaata, koska seuraava mahdollisuus vapaaseen lienee lähempänä kesälomaa. Pidin ihan oikean mummotteluvapaan ja eskarinsa päättänyt pojanpoika, erityinen, oli kanssani. Teimme metsäretken, söimme siellä myös eväät, löysimme eläinten jälkiä ja jätimme niille myös eväitä sinne tänne kivien päälle kiitokseksi, kun saamme kulkea niiden tekemiä polkuja.




Viikonloppu oli miehellä tällä kertaa vapaa, joten haimme lauantaina metsästä puukuorman, näiden loppujen puiden kanssa ei ole pidetty kiirettä, koska haljeltuna on jo vuoden tarve, eikä oikein ole tellinkejä, joihin loput laittaa. Kuormia piti hakea ainakin kaksi, mutta ensimmäisen jälkeen muutettiin suunnitelmaa ja sirkelöitiin saunapuut klapimittaan, saunapuut on pystykuivaa kuusta. Sirkelöinnin jälkeen niitä kannettiin liiteriin ja loppusuoralla alkoi tihkusade kirittää hommaa. onnistuneesti ovat nyt sisällä kuivina ja nyt on tellinkeillä tilaa haljella lisää.

Uuden kasvimaan käännöt ja muokkaukset menivät niin myöhään, että seuraavana päivänä oltiin jo helatorstai viikossa. Sen verran luotan kuuhun ja uskomuksiin, että en ole kylvänyt enkä istuttanut mitään vielä.  Tällä viikolla voi sitten aloitella kylvämällä ylöspäin suuntaavia kasveja. Kokeeksi on tietysti laitettava vähän perunaa, mutta enemmän sitä ja juureksia sitten seuraavalla alakuulla.

Vaikkei kaikki ole edennyt haaveiden mukaan, täytyy silti olla tyytyväinen.



Linkit muiden kirjoituksiin, ole hyvä :)



#omavaraisuus #yhteispostaus  #puutahra #säilöntä #kasvimaa

20.5.2019

Harmittaa niin vietävästi...

Tulihan se nurmikko viikonloppuna ajettua, vaan kerääjä sanoi sopimuksensa irti, eikä kerännyt yhtään mitään. Jäin vaille ruohokatetta. Samalla rikottiin lämpöennätys, poltin nahkani ruohonajossa. Ja vasen jalka. Niin se vasen jalka valvotti yöt ja väsytti päivät. Jalassa ei varmasi ole mitään vikaa, joku hermo on jumissa ylempänä. Sain sentään tälle illalle hierojan, jospa se auttaisi.


Samoihin sanoihin hajosi miehen selkä. Ei edennyt siis juuri hänenkään hommansa, tarkoitus oli saada kunnon katto aikaiseksi puiden päälle ennen sadetta ja alkaa sitten perunamaan tekoon. Hän puolestaan sai lääkäriajan huomiseksi.


Harmittaa niin vietävästi tämä krämppääminen. 
Teetaulu sentään valmistui. 
Väripilkku. 



18.5.2019

Puutarhapuuhastelua

Viimeisen viikon aikana suunnitelmat ovat nytkähtäneet aika kivasti tekemisen puolelle. Vaikka osa polttopuista on yhä metsässä, ollaan siirrytty puutarhan puolelle. Töiden jälkeen iltaisin on tarkoitus tehdä tunti ja joka ilta on huomattu yks kaks, että aikaa on mennytkin jo pari tuntia. Valmista näkyvää on tullut, mutta ei niin paljoa kuin toivoin. Viimeiset pari viikkoa ovat kohdallani olleet melko kivuliaita, vasen jalka lähtee alta yllättäen.





Viikonloppuna aloittelin puutarhassa leikkaamalla punaherukoista kuolleet oksat, joita olikin aivan hillitön määrä viime kesän helteiden jäljiltä, sillä välin mies halkeli viimeiset jo tuodut puut pinoon. Marjapuskissa on nuppuja ja jo kukkiakin  aika mukavasti, vaikka olin ihan varma, ettei tänä vuonna saada mistään mitään satoa viime kesän helteiden jäljiltä. Seuraavaksi leikkelin kuolleet oksat mustaherukoista, joita oltiin siirtämässä ja siirsin muutaman puskan uudelle paikalleen, tässä kohden mies oli saanut puut haljeltua ja tuli "sekoittamaan" tekemisiäni ja jätin hänet hoitamaan yksinään siirtohommia. Mukana meillä hääräsi kaksi nuorinta pojan poikaa, tai oikeastaan, heitä ei meidän puuhat kiinnostaneet ja lähinnä painelivat näkymättömiin karkuteille ja touhusivat ihan omiaan. 


Alkuviikosta siirryin kääntämään lopulliseen muotoon viime kesänä tehtyjä penkkejä. Alkuperäisissä suunnitelmissani taisin kuvitella siirtäväni niistä toiseen maa-artisokan ja toiseen jotain ryytiä.  Mutta koska viikonloppuna puutarhaosastolla käydessäni oli mukaan tarttunut 40 mansikan tainta, jotka aloittivat kukintansa sisällä, oli pakkorako istuttaa ne juuri näihin penkkeihin. Liian tiheään ne tuli, mutta koska muuta maata ei vielä ole, on tämä ainoa vaihtoehto. Tämähän on vain tae jatkuvuudesta, koska sitten näitä pitää jollain aikajänteellä siirtää muualle :) Koetin katsella lajit niin, että satoa olisi koko kauden, aikaista, myöhäistä ja keskikesälle.





Mansikoiden istutuksen jälkeen kävin vanhimman penkin kimppuun. Tämän penkin perustamisesta on kolme vuotta ja sen tekemisestä olen kertonut täällä.  Joka kevät otan reunustavat tiilet ja sanomalehdet pois ja kaivan ulkoreunan vallanneet rikkaruohot pois, laitan uudet sanomalehdet ja palautan tiilet. Näin vierestä pystyy ajamaan leikkurilla melkein koko kesän, ilman, että tiilet lähtevät mukana tai kaatuvat penkin puolelle. Samalla nypin mahdolliset rikat itse maasta. Tässä kohden kiittelen aina itseäni, miten helposti penkin vuosihuolto käy, vaikka se ensimmäisen kevään työ onkin ollut valtava. Olen pyrkinyt pitämään tämän penkin katettuna ruohosilpulla ja puunlehdillä läpi vuoden. Maa katteen alla on samaa savea kuin muuallakin, mutta katteen alla se on kosteaa ja rakenteeltaan murumaista, muualla kivikovaa ja kuivaa. Kastematoja on myös valtavasti ja monenmoista nopeaa ja hidasta viipottajaa, joista kaikista en tiedä mitä ne ovat tai miksi ne mahdollisesti muuttuvat, kun kasvavat isoiksi.



Pari iltaa on mennyt myös jääkiekon parissa, tai mies on katsonut ja minä saanut hyvän tekosyyn laiskotella. Nyt näyttää ruoho niin pitkältä että sitä on pakko mennä ajamaan, puolihullun hommaa, mutta tehtävä se on ja saahan siitä katetta. Ajan kerääjä perässä kuvitellen, että silpun poiskerääminen jossain vaiheessa köyhdyttäisi maan niin, ettei sitä enää tarvitsisi leikata, mutta taitaa olla toiveajattelua. Maanantaiksi on luvattu sadetta, joten kiirettä pitää... parhaat perunanistutuspäivätkin osuvat maanantaille ja tiistaille, muistaakseni.

Työntäyteistä viikonloppua kaikille :)



14.5.2019

Tien päällä

Harrastimme taannoin niin kutsuttua maaseutumatkailua isäni synnyinseudulle Siikaisiin. Vaikkei edestakainen matka ole 200 kilomertiä enempää, kertyi niitä mittariin silti huomattavasti enemmän, jos vierähti aikaakin kymmenen tuntia. 

Siikainen on kookkaimpia kuntia  Satakunnan maakunnassa, kokoa löytyy peräti 491,37 neliökilometriä, josta maapinta-ala 463,09 neliökilometriä, loppu on jokia ja järviä, joita löytyy peräti 55 kpl. Asukkaita on hiven alle 1500, mutta kesäasukkaiden saavuttua väkiluku tuplaantuu. Siikaisista on kotoisin mm. kirjailija Reijo Mäki, tuo Vares kirjojen tarinoitsija. Monissa alkuaikojen Vareksissa myös tarinat sijoittuvat siikaisiin, merikarvialle ja poriin. Joitain tuttuja nimiä niissä myös vilahtelee, kuten isäni eno, tai pikemminkin hänen traktorinsa on eräässä kirjassa mainittu.  

Lähdimme lauantai aamulla kahdeksan maissa ja palasimme kuuden aikaan illalla. Sääennusteet olivat luvanneet huonoa keliä, mutta lähtiessä oli kyllä kylmä, silti lunta ei ollut yhtään. Matkan varrella keli muuttui koko ajan huonommaksi, sateessa ei sentään tarvinnut ajaa, mutta paikka paikoin lunta oli jopa 20 cm. Mukana meillä oli siis isäni (89 v) ja hänen 20 vuotta nuorempi sisarensa.  Kierretyksi tuli isän synnyinpaikka, isoäidin lapsuuden kotipaikka ja hautausmaa. Kävimme tapaamassa myös sukulaisia, joita en ollut edes ennen tavannut.


Siikaisten kirkko on ylväs ja kaunis, se on rakennettu 1888-1889 paikkakunnan omista puista.


Ja koska Siikaisissa oltiin, poikettiin myös LiljanLankakaupassa.  Tällä paikalla on aina toiminut kauppa, nykyisellään lankakauppa ja kahvila. Itse rakennus on kauniisti kunnostettu ja huokuu vanhaa aikaa, vaikka onkin modernisoitu. Vesiklosetti ja kaikki.



Itse emme olleet tuolla lankakaupassa koskaan käyneet, isälle se oli tuttu paikka. Hän usein ajellessaan tapaa käydä kahvilla tuolla. Muutaman lankakerän ostin. Olen aiemmin värjännyt vain seitsemää veljestä ja nallea, mutta tuossa kaupassa on "vähän parempia" lankoja, joten otin 100% villalankaa, kun sitä kerran löysin. Mielenkiintoista nähdä, miten luonnonvärit näihin tarttuvat.


6.5.2019

Suuntana omavaraisuus osa 4

Tämä on osa 4-2019 omavaraisbloggareiden yhteyspostausta, joissa kerromme suunnitelmistamme ja niiden etenemisestä (tai asioista jotka estävät suunnitelmia toteutumasta).  Ihan teemassa tässä ei ole itsekään pysytty, vaikka kasvuvyöhyke onkin 2.


Huhtikuun alussa meilläpäin oli jo lumet käyneet vähiin ja maa paikkapaikoin ihan käännettävissä.  Huhkein muutamasti perustettavalla maalla tarikon kanssa ja aika kohta totesin alan olevan aivan liian iso käännettäväksi käsipelillä. Viime vuonna perustetut maat taas oli helppo käydä tarikolla läpi, rikkojen juuret lähti todella kevyesti. Joten päädyin siihen, että uudet maat tehdään viimevuotisella kaavalla. Kevyt jyrsintä ja käsin kitkentä.




Vaan eihän sitä lumettomuutta kestänyt kuin viikko, parissa päivässä lunta tuprutti reilut 15 cm. Taas sai siirtyä enemmän suunnittelun puolelle. Suunnitelmani ovat muuttuvaista sorttia muutenkin ja usein kun tulee se tekemisen aika, ne muuttuvat vielä.



Vaan se aika, joka on niin kuluvaista ja kuluttavaa. Polttopuuhommat olivat aivan jumissa, maaliskuun puoliväliin luvattu mönkkäri tuli vasta pääsiäisviikolla ja sitä sisäänajoakin olsi pitänyt tehdä, eikä lähteä heti rääkkäämään maastoon. Onneksi kuitenkin oli se pääsiäinen ja vappukin, toivat ikäänkuin vähän lisäaikaa kotihommille.  Pääsiäisenä päästiin lopulta puunhakuun, halkelua on tehty vähän kerrallaan iltaisin palkkatöiden päälle, viikonloppuna haettu uutta kuormaa, viikolla halkelua ja vapunpäiväkin vietettiin työn merkeissä ja saatiin kuorma tyhjäksi. Siinä kohden jo jokseenkin huokaisimme molemmat, sillä olimme niitä  haljelleet luultavammin koko ensi talven tarpeen.


Vaikka haljeltuna ja pinottuna on nyt varmaankin se vuoden tarve, mutta metsässä on vielä hakematta jo kaadettuja puita lähes saman verran.  Eli vaikka ollaan tavallaan aikataulussa ollaan silti tavallaan myöhässä. Näyttää vähän siltä, mitä jossain vaiheessa olen varoitellut, ettei voi ainaa kaataa runkoluvun mukaan, ne puuthan kasvavat vuosi vuodelta isommiksi ja aina vähemmän tarvitsee kaataa saadakseen tarvittavan määrän. Toisaalta tässä on se hyvä puoli, että tällä  tavalla on mahdollisuus päästä vähän edelle ja saada puuta varastoon. Varastoa olisi hyvä olla, koskaan ei tiedä, jos sattuu vuosi, ettei kummastakaan tai edes toisesta ole puuhommiin, on tavall tai toisella pelistä pois. Tuohia on kiskottu irti, jos ovat lähteäkseen, onhan se paras sytytysvärkki koskaan.



Puolensa sitten myöhässä olossakin, nyt tulee sitten pakosta kuljettua tuolla metsässä tähän aikaan ja huomioitua asioita, joita ennen ei ole huomioitu, kun on vaan hangilla kuljettu. Kuten tämä Kevätlinnunherne



Näitä kavereita täällä toki on tiedetty olevan, onhan meidän wanha rouva joka kevät tuonut lapsilleen ainakin sen yhden kyyn, mutta nyt törmäsin ihan itse tämmöiseen, vielä talvilevollaan olleeseen tyyppiin. Kun koitan parannella ja tasoitella ajoväyliä joka välissä, niin nappasin kiven päällä olleen tuppaan sen kummemmin ajattelematta irti ja kas kuka siellä lymysi. Aika nopsaan aurinko sai kaveriin liikettä. Sen verran kaupunkilaistyttöä minussa on, että luulin tätä ensin isoksi kastemadoksi ja meinasin ottaa käteeni... en tiedä köllöttelevätkö ne aina vatsapuoli ylöspäin, vai oliko tämä joku poikkeus.





Maan käännön ja kylvöjen osalta ei olla edetty mihinkään, sen paremmin kuin aidan teonkaan. En ole mitenkään huolissani tilanteesta siltikään (välillä jo olin). Ilmat antoi välillä ymmärtää kesän tuleen, kuten pääsiäisenä touhuttiin puiden kanssa paitahihasillaan hikipäässä ja vappuna paleltiin ja kylmä tuntuu jatkuvan. Aamuisin pakkasta on ollut  -1 - -8 astetta vaihtelevasti, mitattuna 2 metriä maan pinnan yläpuolelta, yhtään plussa aamua ei vielä toukokuun puolelle ole saatu. Rännin alla olevassa saavissa on aamuisin jääkerros vaihtelevalla paksuudella.




Jossain kohden luultiin jo lämmityskauden olevan ohi, vaan hakoteillä oltiin ja pahasti. Leivinuuni ei enää lämpiä, mutta muita pesiä joutuu kyllä lämmittämään muutaman kerran viikossa. Positiivisella mielellä kuitenkin edetään, lieneekö taannoin esimiehen kanssa käyty kehityskeskustelu vaikuttanut sekin vähän mielialaan. Olen viime vuodet tuntenut työtaakan olevan ylipääsemätön ja sen neljä kertaa vuodessa, kun työpiikki on korkea, olen aivan puhki, stressitaso ei missään välissä ehdi nollille, aina on pelko perseessä - tämä syö jaksamista myös kotihommista - huushollini on aina riipin raapin. Pääsin keskustelussamme siihen tulokseen, etten ole ainoa osastollamme ja niin myös työpaikkalääkäri taannoin antoi ymmärtää, että yrityksen toimihenkilöillä on kaikilla tänä päivänä ongelmia jaksamisen kanssa, työ kuormittaa henkisesti ja työkuorma on liian epätasainen ajan puitteissa. Asioihin ollaan puuttumassa ja tuo kehityskeskustelu oli osa kartoitusta.




Ensimmäiset vuohenputket on pistelty poskiin ja nokkosta odotellaan. Samoin odotan kovin, että kuusenkerkät olisi poimittavissa. Vanhat kuusenkerkkäsiirapit on lopuillaan ja uutta pitää tehdä.



Olen myös yrittänyt tehdä jonkinmoisia suunnitelmia ja laskelmia syksyn säilöntätarpeista, lähinnä hillojen ja mehujen suhteen. Niitä on aina vaan tehty, juotu ja syöty, mutta määrät ovat vähän hakusessa.  Viime kesän kuivuus oli marjapuskille kyllä melko tuhoisa ja jos nämä pakkaset jatkuu, niin se ei tiedä hyvää tulevalle marjasadolle millään tasolla.

Kuukausi sitten kuvittelin, että tänään suunnitelmalistalta olisi jo vedetty yli monta asiaa valmiina, toisin kävi, mutta mitenkään toivottomalta ei silti tunnu. Pari viimeistä viikkoa on touhuttu ahkerasti, eilen illalla totesin ääneenkin, että alkaa akka olla melko puhki, pitäisi saada kunnon lepotauko ja mies nyökytteli vierellä, että sama tilanne hänellä. Vaikka ollaan tehty muutakin kuin töitä, on kaikki ollut liian suunniteltua ja aikataulutettua niin, ettei mikään ole sen kummemmin tuntunut rentouttavalta. Mieltä on myös painanut ja lisästressiä aiheuttanut pari kuukautta sairastanut kissamme.  En ole juuri vapaa ajalla ehtinyt koneella olemaan, saati että olisin jaksanut mitään kirjoittaa, kun olen koittanut häntä paijata.

 Tämä toukokuu tulee varmasti olemaan sellainen, että näkyvää tulosta alkaa syntyä!
(pakkohan se on?)

 
 Muiden omavaraisuuteen pyrkivien bloggareiden kuulumisia toit lukea näistä linkeistä:

Stellan kolmas luonto
Talopäiväkirja/ omavarainen.fi
Rakkautta ja maanantimia 


#omavaraisuus #yhteispostaus #polttopuut