30.5.2017

Ensimmäinen on aina paras

Olin helatorstaina ja lauantaina siivoilemassa isän pihaa talven jäljiltä, oikeastaan monen talven. Mustaherukkapensaat vaativat uudistusta, joten keräsin ensin lehdet pois ja leikkasin vasta sitten pensaat matalaksi. Iso paperiostoskassi oli lähes täynnä ja ajattelin, että pieniinhän ne menee kun kuivuvat, mutta en jaksanut enempää nyppiä. Huomattavasti pienemmän määrän keräsin vadelmanlehtiä. Vadelma kun on siitä ikävä, että pesiytyy aika nopeasti paikkoihin joihin ei kosketa, niinpä sitä oli herukkapuskien juurilla. 

Aika nopeasti kuivuvat tähän vuodenaikaan, nämäkin olivat jo eilen kuivat, vaikka vasta tänään ne innostuin purkittamaan. 

Mustaherukasta keräsin myös kukat ja vadelman lehdet kokonaisina nippuina ruotineen päivineen. 

 

24.5.2017

Lehtikerput

On hyvä muistutella tässä kohdin vuotta itsekutakin lehtikerppujen teosta eläimille talveksi, kun kesä viimein saapui ja osa puista on jo lähes täydessä lehdessä.

Itsellä kun ei elukoita vielä ole, mutta jos jonkinlaista pusikkoa senkin edestä, olen monesti talviaikaan harmitellut, kun en kesällä tajunnut riistalle tehdä. Peurat ja hirvet kulkevat peltojemme poikki tuon tuosta ja tekevät metsässä pientä tuhoakin vuosittain. Kerpuista voisi olla molemminpuolinen hyöty, minä pääsen pusikosta eroon ja tuhoissa vähemmälle ja riistalla on ruokaa talvella. Tänä kesänä on siis kova tavoite tehdä pusikoista selvää. Lapsuudessani muistan varsinkin pajuista niitä tehdyn lehmille, paalinarulla ne sidottiin, kuivattiin ja säilytettiin navetan vintillä, missä heinätkin oli.

Vihdasta sanotaan, että  se tulee tehdä mustasta kuusta 6-9 pv eteenpäin ja ennen juhannusta, niin pysyy lehti, sama pätee kerppuihin. Mutta toinen ehtii vasta varsinaisten heinätöiden jälkeen paneutumaan koko touhuun. Tässäkin varmaan kokemus ja kirjanpito auttaa löytämään sopivan ajankohdan. Oma ajatus on, että toimisin kuten yrttienkin kanssa, ennen juhannusta, ennen kukintaa, aurinkoisena aamupäivänä. Kun ei vielä yökasteesta ole riesaa kuivumiselle, eikä öttiäiset ole syöneet lehtiä riekaleiksi. Ennen juhannusta oksien kärjetkin on vielä niin pehmeitä, että niiden pitäisi olla syöntikelpoisia vielä talvella.

Toiset saattavat edeltävänä päivänä kulkea ruiskuttamassa suolavettä oksille, toiset kastaa valmiin kerpun suolaveteen, ja toiset heittää suolat kuten heiniin vasta, kun ne ladotaan säilytykseen ja sitten on se yksi joka ei suolaa ollenkaan. Tämäkin on monien asioiden summa, tarvitaanko sitä suolaa, kuinka kuivaksi kerput saa ja mitkä on säilytysolosuhteet.

Lehtikerpuista kannattaa tehdä sen kokoisia, että varmasti kuivuvat keskeltäkin, ettei tule homeen kanssa ongelmia ja mene koko työ haaskuun. Vihdan kokoa tai vähän paksumpaa. Kuivauspaikka pitää olla pimeä (valossa lehdet ruskistuvat) ja tuulinen, sekä muutoinkin ilmava.  Jos saapi katosta roikkumaan niin hyvä, voi myös vaakatasossa kuivata, tehdä vaikka ilmavan telineen, jossa kananverkko tms. pohjana, pitää vaan muistaa käännellä päivittäin. Ja kuulemma kuiviksi saa ison kuusenkin alla, jos ei muuta paikkaa ole. Lehtikerppujen sitomiseen voi käyttää pajunoksaa, mutta käy se naru yhtälailla. Ruohovartisissa taasen naru on melkein välttämätön, ellei kuivaa levällään ja vaikka säkitä pelkkiä lehtiä.

Sanotaan muuten niinkin, että jänikset jättävät omenapuut rauhaan kun niille kaataa kaluttavaksi pari haapaa. Luulisi haavan näinollen kelpaavan myös lihakanille.

Hätäpäissään asiaa ajattelee pelkästään pusikoiden siivouksen kannalta, mutta aikoinaan tällä on ollut suurempikin hyöty, kun kerpuihin on käytetty latvustoa, joka leikkuun seurauksena haarottuu ja tihentyy. Kasvusto pysyy näin matalana ja luo allensa varjoja, mutta myös valokohtia harvennuksen myötä, joista kummastakin taasen aluskasvillisuus hyötyy monin paikoin muuttuen monimuotoisemmaksi lajistoltaan, samalla lisääntyvät eri hyönteislajit jotka ovat välttämättömiä. Jatkuva latvominen aiheuttaa kyllä lahoa, mutta puu saattaa olla pidempi ikäinen, kuin vapaana kasvava lajitoverinsa, koska ei ole tuulen ja myrskyjen kaadettavissa ensimmäisenä.

Lehtikerput kelpaa kaikille elukoille, lajikkeita kannattaa vähän vaihdella ja jos kerppuja ei ole paljoa, niin antaa vaan pyhäruokana, riittävät pidempään.

Mitä sitten kannattaa kuivata: lehtipuista ainakin paju, pihlaja, haapa, vadelma ja koivu, mutta leppä mainitaan kelvottomaksi monissakin eri lähteissä. Muista vihreistä horsma, siankärsämö, vuodenputki, mesiangervo, nokkonen sekä mustaherukan lehdet.



19.5.2017

Kepeästi eteenpäin, pakkoa vailla

Vaikka on itsestään selvää, ettei päämääriä saavuteta ilman työtä, on joskus aika ottaa rennosti. Meillä se aika on nyt, tänä keväänä, kesänä ja syksynä.

Viime talvi oli tavattoman rankka.

Olen stressannut koko alkuvuoden tekemättömien kotitöiden suhteen ja vielä enemmän palkkatöiden takia. Työrupeama vaan alkoi olla liikaa ja luonto ei oikeina anna periksi valittaa. Kotitöissä panttasi pahasti, kun miehen selkä kipeytyi niin, että polttopuut uhkasi jäädä metsään. Yksin en siellä pärjää ja niihin hommiin tuli tuon selän vuoksi kuukauden seisakki.  Työmaalla jo toisin hetkin epäilin tulleeni niin vanhaksi ja saamattomaksi, etten vaan enää kykene selviytymään työstäni.  Tunnistin ne oireet, joita aikoinaan en ymmärtänyt ja joiden johdosta elämässäni on muutaman vuoden musta aukko, aikakausi, jolta ei juurikaan ole muistikuvia. Aloin olla huhtikuun alussa samassa pisteessä, kuin vuosia sitten, taas kokoajan itketti, näin unia töistä ja olin uupunut jo herätessä. Töiden jälkeen tarvitsin torkut, enkä silti jaksanut, kuin hakea puut ja vahtia tulet. Kun yhden homman sai pois käsistä, oli tilalla jo muutama muu, enkä ehtinyt tarkistaa mitään, mikä käsieni kautta maailmalle kulki. Samalla alkoi mieltä kalvamaan kaikki salaliittoteoriat, miten yrityksen ylinjohto on päättänyt katsoa kuinka pitkään tämä ämmä kestää paineita ja koska ranka katkeaa.

Määräpäiväkin töihin tuli ja otin sen perään viikon loman. Loma meni ihan haaskuun, samat unet jatkuivat ja asioiden pyörittely mielessä valveilla. Näiden fiilisten kanssa ei ole mitään mieltä mennä lääkäriin, jonka ainoa apu on mielialalääkkeet. Sain kuitenkin asiasta puhuttua loman jälkeen esimiehelleni, etten kestä enää toista vastaavaa punnerrusta. Sain yllättäen osakseni sympatiaa. Itkukin pääsi, mutta olin aika helpottunut. Aika näyttää jääkö puheeksi vai tapahtuuko jotain konkreettista asioiden eteen. Myöhemmin kyllä selvisi, että samoja fiiliksiä osastolla oli aika moni käynyt läpi, miehillä vaan tuntuu olevan erilainen kyky jättää työ taakseen, eivätkä murehdi työasioita yökausia, kuten itse teen.
 
Aikani mietittyäni päädyin siihen, että jotain on karsittava. Viime kesänä oli jo puhetta, että tänä vuonna pidetään myös oikeaa lomaa, eikä rempata mitään isompaa, tehdään joku pieni reissukin. Sitten on kuitenkin asioita, jotka on hoidettava, isä ja lapset, lapsenlapset, toinen toisemme siinä ne tärkeimmät. Lopputulemana mielessäni oli päätös, ettei ole pakko saada lisää kasvimaata, ei ole pakko laittaa siemeniä kasvamaan, ei ole pakko saada maalia seiniin ja ikkunapuihin, ei ole pakko vaihtaa ulko-ovea, ei ole pakko leikata omenapuita ja marjapensaita, ei ole pakko saada kukkamaista rikattomia, ei ole pakko tyhjentää ulkorakennuksista turhia rojuja pois, ei ole pakko siivota. Ei ole pakko yhtään mitään. Ei ole. Mitään ei ole pakko.

Pari päivää päätöksen jälkeen alkoi tuntua, että olo on kevyempi. Sain siivottua huushollin aika hyvään kuntoon muutaman päivän aikana, pestyä joka nurkan, jopa saunan ja pyyhittyä pitkäaikaiset pölyt pois, kuskattua matot pesulaan (ei, niitä ei ole pakko pestä itse) ja pois. Ja olen jopa pystynyt pitämään järjestyksen yllä muutaman viikon :) 
 
Kun ei ole pakko mitään, tuntuu, että voimat palautuu hissukseen ja yllätys, yllätys, suunnitelmat alkaa kuitenkin täyttää pään. Jos vähän aitaa puutarhaan ja kompostikin pitäisi rakentaa ja muistaa kesemmällä tehdä lehtikerppuja riistalle... Pari tomaatintaintakin on tuloillaan, toisessa on jo kukkia, jotain suojaa pitää niillekin kehitellä ulos.  Mutta sellaista pientä vaan, eikä väkisin! Töissä näyttäisi rauhoittuneen, ollaan edetty sopivalla vauhdilla kohti seuraavaa dead linea, ainakin vielä.

- olen elossa taas -

14.5.2017

Oheistuote

Polttopuita on tehty pitkin talvea, sen mitä kaksi huonoselkäistä pystyy tekemään. Mittaustulos osoitti, että ensi talvi pitäisi pärjätä, mutta jonkinlainen epävarmuus kalvoi silti miehen mieltä. Muutama viikko sitten tuuli kaatoi yhden pystyynkuolleen kuusen, oli sitten puhetta, josko kaadetaan itse toinen, (pystyynkuolleita on kuitenkin jokunen) ja tehtäisiin niistä saunapuita erikseen. Saunapuut on siis vähän lyhyempiä kuin normaalipesään laitettavat puut, eikä tunnu oikein mielekkäältä laittaa koivua saunapesään muutenkaan, kun huonommallakin puulla saa löylyt.

Eilen illalla mies ja kuopus kävi kaatamassa ja pätkimässä puun. Aamupäivällä mies meni sitä ruuvailemaan halki. Soitti sitten, että "vieläkö sinä sitä pihkaa pistät korjuun?" Ja pistänhän minä. Ihan mukava määrä sitä löytyikin, parikymmentä metristä pölliä kun kävin kauttaaltaan läpi. Purkki on kierrätyspurkki, en löytänyt merkintää tilavuudesta, mutta luullakseni 0,75.


Kevään toistaiseksi lämpimin päivä on ollut tänään, eläinbongauksiakin on tehty: pari hirveä, pari kettua, räystäspääskyjä (eilen ensimmäiset), haarapääskyjä ja ruskosuohaukka. Vuohenputkea on jo pinnalla runsaasti, nokkonen vaan antaa odotella itseään.