Reilu vuosi on tullut pidettyä taukoa yhteispostauksista, nyt koitetaan vuoden loppuessa lähteä liikkeelle uudestaan. Näitä #suuntanaomavaraisuus -postauksia luotsaavat Satu ja Heikki
Kuluneen, hiljaisen kauden olen pysähdellyt itseni äärelle, levännyt, selvitellyt ja järjestellyt erityisesti henkistä minääni, toki ruumis on saanut levosta osansa. Joitain asioita on pystynyt katselemaan ihan uudesta kuvakulmasta
Ajatuksissa siinsi välillä satoisa kasvimaa, mutta kun alkoi maa sulaa ja olisi ollut aika toimia, ei havaittavissa ollut minkäänlaista kipinää alkaa toimeen. Kukkasen siemeniä laitoin maahan, paljon. Tiesin miten harmittaisi, jos ei olisi edes kukkia.
Jotenkin sitten ystäväni kanssa tsempattiin toisiamme viesteillä pari viikkoa ja kasvimaat saatiin johonkin kuntoon. Kylvettiin ja istutettiin ihan ne perusjutut, sipulit, porkkanat ja punajuuret. Kasvihuone pystyyn ja vähän suunnitelmaa, mitä taimia sinne haen, oli jo toivottoman myöhäistä alkaa siemenestä kasvattamaan. Ilmojen kunnolla lämmettyä, ostin tomaatin ja paprikan taimet - niistä tuli lopulta aivan hurjasti satoa ja innostuskin nousi - siitä huolimatta, että myrsky laittoi koko systeemin solmuun, satoa tuli. Kesä oli erilainen, kuin moneen vuoteen, satoi muutamaan otteeseen paljon. Silti oli kuumaa ja kuivaakin toisin ajoin ja paikoin.
Vietettiin rento kesäloma, sellaista ei ole meillä vielä kertaakaan ollut, aina on lomaksi lykätty, jos mitä kotityötä, jota ei muulloin ehdi ja sitten niitä töitä onkin ollut niin, ettei lomailla ole ehditty. Kyllähän nytkin jatkettiin keskenjäänyttä yläkerran remppaa, mutta hissukseen, silloin tällöin eristettä ja levyä seinään. Käytiin kuitenkin tekemässä päiväretkiä sinne ja tänne, mutta kissojen vuoksi ei oltu yötäkään pois kotoa. Loman jälkeen olikin jokseenkin levännyt olo palata töihin.
Tomaatteja, paprikoita ja sipuleita oli napsittu pitkin loppukesää käyttöön, samoin porkkanoita silloin tällöin ja kukkakimppuja tuli tehtyä omaksi iloksi keittiön pöydälle usein. Ilmojen kylmettyä loputkin sipulit nostin kuivumaan ja niitä tuli melkoinen määrä, varmasti riittävät koko talven. Punajuuret ja loput porkkanat ovat lumen alla edelleen maassa, mutta ne onkin tarkoitettu lähinnä metsän eläimille. Peurat ja kauriit osaavat käydä niitä sieltä itse kaivamassa, kun muu syöminen alkaa olla luonnossa vähissä, eikä metsästäjiä kiinnosta ruokkia heitä enää metsästyskauden loputtua. Käyn heitä sitten välillä auttamassa kaivaen ruokaa sataville. Nytkin oli niin hyvä talven aloitus, ettei maa juurikaan ehtinyt jäätyä, ennen suojaavan lumipeitteen tulemista. Syksyllä annettiin osa omenoista tuttavalle, joka vei niitä peurojen ruokintapaikalle, ihan viimeiset jätettiin itselle kokeeksi, josko säilyisivät niin, että niitä voisi itse viedä eläimille.
Enemmän tässä siis on kasvateltu eläimille ruokaa, kuin itselle.
Meillähän ei ole vuosiin juurikaan hankittu joululahjoja, niin tylsää kuin se onkin, ollaan rahalla hoidettu koko lahjashow aikuisten lasten suuntaan. No siksikin, että saa varmasti mieleistään, kun itse hakee, näin siis aikuisten lasten kanssa. Pikkulapsille on sitten ostettu jotain pientä, jos sopivaa on ollut tarjolla, sellaista, mikä tiedetty varmasti mielekkääksi, on se sitten lelua tai vaatetta. Sen verran on saatu kerran itkun kera ohjeistusta, ettei ole mikään lahja, jos liittyy harrastukseen. Otimme tästä opiksemme :)
Omatkin joululahjatoiveet on vanhemmiten muuttuneet melko järkiperäisiksi tyyliin "voi kun saisi uudet villasukat". Kuluneella kaudella ei myöskään ole juuri tehty isompia hankintoja, ei omavaraisuuden tai minkään muunkaan suhteen. Silloin tällöin on mielessä käynyt, kun tuota lunta tulee, että olisikos sellainen lykättävä lumilinko hyvä kapistus?
Kun tuossa kirjoituksen alkupuolella mainitsin epidemian, joka taannoin oli ja taitaa tuo jossain määrin edelleen jyllätä, se tullessaan muutti monia asioita elämässä, eikä varmasti pelkästään meidän perheessä. Itselle se tarkoitti etätöitä ja eristäytymistä muusta maailmasta, yhteydenpito ystäviinkin jäi hyvin sattuman varaiseksi. Miehellä taasen työt lisääntyivät ja joka aamu piti lähteä, liikkumista rajoitettiin myös työmaan sisätiloissa, suojaimen kanssa piti kulkea töissä ja työn ulkopuolella. Väkisin siinä yhteydenpito alkoi hiipua, varsinkin kun ei ole mitään puhelimessa roikkuvaa sorttia. Nyt on vähän koitettu elvyttää yhteydenpitoa ystäviin, tapailtu satunnaisesti, käyty muutamilla keikoilla yhdessä lähiseudulla.
Linkit muiden kuulumisiin:
