20.2.2020

Nikkarointi kurssilla, sianrakkolyhty

Sitä mukaa kun kiinnostukseni ns. keskiaikaa kohtaan on lisääntynyt ja olemme käyneet erilaisilla keskiaika markkinoilla, muinaisaikaan tapahtumissa ja erilaisissa ruukki tapahtumissa, missä alan harrastajia on ollut mukana, on tietysti tullut hinku saada myös omaa vaatetusta ja välineistöä pikkuhiljaa aikaiseksi.  Olen ehkä jopa ärsyttävän tarkasti pistänyt merkille erilaisia asioita liittyen elävöittäjien vaatetukseen, kenkiin, koruihin, asumuksiin, sekä ruoka- ja juoma-astioihin. Monissa näistä tapahtumista elävöittäjät myös yöpyvät ja asumuksiin saa melko vapaasti tutustua, joten siellä on tullut ihmeteltyä huonekaluista alkaen kaikkea. 

Jokainen varmasti ymmärtää, ettei ledlyhty sovi keski- eikä viikinkiaikaan, ei oikein kynttilälyhtykään, jos se on metallia ja lasia, joten ainoa oikea valinta näillä tietämin on sianrakkolyhty. Näitä sianrakkolyhtyjä on vuodesta 2011 alkaen valmistettu Porissa Rakennuskulttuuritalo Toivossa (FB-sivut) 1-2 kertaa vuodessa pidettävillä kursseilla. Tuollaisen kurssin kesto on 2 päivää jonain viikonloppuna - kurssipäivän pituus 6 tuntia. Tällä kertaa meitä osallistujia oli aika vähän, kymmenen olisi mahtunut, mutta vain kolme oli ilmoittautunut meidän lisäksemme.

Nimi gotlantilainen lyhty ei tarkoita sitä, että lyhtyjä olisi ammoisina aikoina valmistettu juuri Gotlannissa, vaan sieltä on satuttu sellainen löytö tekemään, siitä sen nimi. Samanlaisia lyhtyjä on varmasti ollut käytössä myös suomessa. 


Alussa oli siis palikat, pari laudanpätkää ja puukko. Palikat oli sahattu suurinpiirtein malliin ja puukolla niitä piti sitten jokaisen lähteä hienosäätämään lyhtynsä tukipuita.


Olen lapsena veistellyt jotain turhanpäiväistä, sittemmin aikuisiällä veistelyni ovat rajoittuneet
kiehisiin muutamasti talvisin nuotiolla. Tämä oli jotain ihan muuta. 



Tiedättekö sen tunteen, kun on monta tekijää samassa puuhassa. Itse nyherrät sen ensimmäisesi kimpussa ja muilla näyttää kaikki olevan viimeistelyä vaille valmiina... ?
Todellakin, tein vasta ensimmäistä ja mies teki jo kolmatta, 
ajattelin, etten ikinä saa omiani valmiiksi. Mutta sitten homma alkoi sujua



Nämä lastutkin on olevinaan jotenkin kauniita?



Sitten piirrettiin pohja ja kansi, näiden sahaukseen ja poraamiseen käytettiin koneita



Viimeistely tehtiin käsin. Mielenkiintoinen oli myös tuo veistohevonen,
jonkalaisen olen aiemmin nähnyt vain joissain ohjelmissa. Kätevänoloinen kapistus.





Kun pohja ja kansi olivat valmiina joutui vielä veistelemään niistä tukipuista, koska niiden piti mahtua pohjan ja kannen reijistä ja eihän ne mahtuneet, vaikka niitä miten oli tullut vuoltua ja soviteltua irtoreikiin. Vasta oikean kappaleen kanssa, kun tiesi miten pitää pyörähtää ja liikkua näki, ettei riitä, että menee läpi.

Lauantai iltana olikin kädet sitten kipeät ylhäältä alas asti, oudokseltaan.


~...o...~


Lopulta sunnuntaina päästiin sentään jo koekasaukseen asti. 



Väännettiin ihan itse raudasta kahva ja kiinnitettiin se kanteen



tukipuihin piti vielä veistellä kiilat, ettei koko rakennelma petä, kun sitä kahvasta nostaa 




Ja sitten päästiin itse asiaan. 
Niihin rakkoihin, jotka sitten yllättäen ei haisseetkaan pahalle, vaikka etukäteisoletus oli vahva.



Jalkapallopumpulla rakkoon pumputtiin ilmaa ja jätettiin venytykseen.
Koska onnistuin veistelemään lauantaina itselleni ihan kohtalaisen haavan, oli sormessa laastari, sen suojana työhanska ja sitten vielä kumihanska, loppui kaikenlainen pito, enkä saanut itse ilmaa riittävästi rakkoon. Opettaja onneksi auttoi.





Siinä he sitten ovat. 
Kotona nämä kyllä selvästi haiskahti ja kissat osoittivat kiinnostusta sen verran, että sanoa saa. Eivät kuitenkaan käyneet kiinni.  Ylä- ja alapäässä pidettiin naru iltaan asti, ettei rakko lähtenyt keriytymään pois. 




Tältä ne näyttävät kolmen viikon jälkeen.



3.2.2020

Helmikuun yhteispostaus 2020




Tämä on osa omatoimisten bloggareiden yhteispostausta 2020, joka ilmestyy joka kuukauden ensimmäinen maanantai. Näiden yhteispostausten avulla pääset seuraamaan monen omavaraistelijan näkemyksiä, suunnitelmia ja unelmia. Onnistumisia ja epäonnistumisia. Me kirjoittajat olemme ympäri suomen ja näin kuukauden alussa aina ikäänkuin istumme "saman pöydän äärelle". Vuoden ensimmäisessä kirjoituksessa esittäytyimme kasvuvyöhykkeittäin, postaukseen pääset tästä. Nyt kertoilemme kylvöistä ja esikasvatuksesta, tai ainakin niiden suunnitelmista, sekä talvikauteen kuuluvista puhdetöistä.




Kylvö & esikasvatus


Kun ollaan vasta kalenterisivu käännetty helmikuulle, ei sisäkylvöjä esikasvatettaville ole meillä edes ajateltu. Ikkunatilaa on rajallisesti, valoa aivan liian vähän ja liian aikaiset kylvöt ovat aina taimina keväällä lopulta liian kalpeita ja honteloita siirrettäväksi ulos, joten maltan vielä mieleni ainakin kuukaudella tai jopa kahdella. Siemeniä on kuitenkin pitänyt jo vähän ostiskella ja vanhoja pusseja hypistellä. (Kovin on taas suuret luulot omasta itsestä.) Mutta koska meilläpäin talvi on ollut lumeton, eikä maa ole jäässä, on mielessä pyörinyt voisiko nyt tehdä myöhäiset syyskylvöt, näin ikäänkuin aikaiseen keväällä? Huvittavinta ehkä on, että jo tammikuussa on saanut ulkoa tuoretta leivän päälle.







Monena tammikuun päivänä ilma on ollut lämpötilaltaan ja tuoksultaan suorastaan keväinen ja sehän on omiaan hulluttamaan pään sekaisin ja kauppareissulla on tullut sitten jo joku puutarhalehtikin ostettua





Ehkä tärkein, mikä nyt tulisi saattaa ajantasalle, olisi kunnon suunnitelma tämän vuoden tekemisistä. Tai tarkoituksista. Alkuvuosi on ollut taas pelkkää juoksua pää kolmantena jalkana, lepäämään ei ole ehtinyt edes viikonloppuisin, tammikuun alkupuolella mies joutui vielä viikonloppuisin töihin ja minulla oli isäni luona "ylimääräistä" puuhattavaa, touhu alkaa jo tuntua kropassa ja mielessä. Viime viikolla miehen työmaalla alkoi lakko, joka onkin sitten vähän edistänyt puiden kaatoa, mutta koska olemme eri aloilla, vaikkakin samalla työnantajalla, omat työni ovat jatkuneet. Perjantaina tein vajaan työpäivän, että ehdittäisiin vielä hakemaan puita metsästä, kun ilma oli sateeton, vaikka puista vettä tippuikin ja kaadetut puut olivat tietysti märkiä ja liukkaita. Kolme kuormaa saatiin pois, mikä oli äärettömän hyvä, koska lauantin ja sunnuntain satoi ja hommat tyssäsivät siihen.





Puhdetyöt

Joku bloggareiden ryhmässä kysyikin, mitä ne oikeastaan ovat?

Aikaan ennen televisiota ja internettiä, pystyttiin keskitalven lyhyenä valoisana aikana olemaan vain muutama tunti ulkotöissä, niinpä hämärään aikaan päivästä tehtiin ”puhdetöitä” sisällä tuvassa kynttilän tai päreen, tai tulipesän avotulen äärellä. Miesten töitä on ollut työvälineiden ja tarve-esineiden valmistus ja korjaus. On veistelty kirveen-  viikatteen- ja haravanvarsia, heinäharavan piikkejä, vispilöitä ja lusikoita, kudottu verkkoja ja kiskottu päreitä ja isompina töinä on valmistunut jopa huonekaluja.

Nykypäivänä puhdetyöt ovat osittain unohtuneet ihmisiltä, tämän päivän ihminen mieluummin harrastaa. Eräänlaisena aidon puhdetyön korvaajana voisi pitää erilaisia kansalaisopistojen järjestämiä opintopiirejä, verhoilua, puutöitä, ompelua, matonkudontaa. Koska ihminen kuitenkin kaipaa käsillä tekemistä ja näkyvää jälkeä, on näillä piireillä varmasti tulevaisuudessakin kysyntää.
Omalla kohdalla puhdetyöt ovat melko satunnaisia intoutumisen puuskia: löystyneiden ja irronneiden nappien sekä ripustuslenkkien ompelua vaatteisiin (pyyheliinoihin). Ruoka- ja vaatekaappien saranoiden säätöä ja sisältöjen inventaariota ja järjestelyä, kenkien huolto (plankkaaminen).  Satunnaiset muut käsityöt, jotka tavallisesti jäävät kesken. Koko tämän talven saldona on tällä hetkellä itse värjätyistä langoista syntyneet kynsikkäät ja keskeneräinen villapaita (pahasti kesken). 



Opistojenkaan anteja emme ole vuosiin hyödyntäneet, kerrostaloasukkeina ollessamme mies kävi pari talvikautta verhoilussa, kunnostaen vanhoja tuoleja. Minusta ei itsestäni oikein ole mihinkään pitkäjänteiseen kerran viikossa touhuun syksystä kevääseen, siksi luenkin ohjelma lehtisistä aina vaan sellaiset kurssit, jotka kestävät max. kaksi kertaa.  Yksi sellainen mielenkiintoinen on järjestetty monena vuonna, mutta ilmoittautuminen on aina päässyt menemään ohi tai paikat on jo täytetty tai sitten meillä on jo siinä kohden ollut kalenterissa jo valmiiksi täyttä. Nyt joulukuun alkupuolella, kun ilmoittautumiset alkoivat, osui kerrankin kaikki taivaankappaleet oikealle kohdalle. Kalenterissa ei mitään, ja olin ensimmäinen ilmoittautuja. Tosin silloin ei vielä tiedetty, miten kiivas tämä alkuvuosi on, joten olimme jo valmiiksi väsyneitä kun kurssi alkoi. Tästä kurssista kertoilen tässä lähiaikoina, kunhan saan ajatukseni jotenkin kasaan ja kuvat järjestykseen.


Oheisista linkeistä pääset lukemaan muiden yhteispostaajien kuulumiset:










6.1.2020

Tammikuu 2020


Vuoden 2020 yhteispostaussarja pyrähtää käyntiin heti näin tammikuun alussa. Aloitamme itsemme esittelyllä, joka onkin jo muutamasti tehty, mutta koska joukkoomme on tullut paljon uusia kirjoittajia, osalla kirjoittajista tilanteet ovat vaihtuneet ja lukijoitakin on tullut uusia,  niin päivitetään samalla kunkin kirjoittajan elämäntilannetta. Kirjoituksen lopusta löytyy linkit kasvuvyöhykkeittäin muiden bloggaajien kirjoituksiin.

Täällä 2-vyöhykkeellä Sydän-Satakunnassa kirjoittelee kodin ulkopuolella palkkatyössä käyvä 50+ pariskunta, aikuiset poikamme ovat pesästä paenneet ja lapsenlapsiakin on kertynyt kolme, kuinka ollakkaan poikia kaikki. Tilallamme on 50-luvun alussa valmistunut rintamamiestalo lisäsiivellä (1986), navetta, muutama suulirakennus, maata ja metsää kumpaistakin muutama hehtaari ja kaikki tämä on yhden rajan sisällä, mikä sinällään helpottaa elämää. Ostimme tämän paikan reilut kymmenen vuotta sitten, remonttia tehtiin pari vuotta ennen muuttoa, sinä aikana vanhin lapsista muutti omilleen, nuorimmainen lähti nyt reilut pari vuotta sitten ja olemme tässä ikäänkuin opetelleet olemaan kaksin. Jotkut asiat ovat ennallaan, yläkerta ei ole vieläkään asumiskunnossa - kumpaakaan meistä ei niin kiinnosta, sillä kenelle me sitä tekisimme? Tämä keskeneräisyys kyllä painaa mieltä ja aiheuttaa stressiä, sitä ei käy kieltäminen. Löysin joskus vanhasta pientilakirjasta kuvan talostamme 60-luvun keskipaikkeilta, en tuntisi, jos en tietäisi.




Pääasiallinen lämmitysmuoto meillä on puu, sauna, wc ja pesuhuoneessa on myös lattialämmitys sähköllä. Kaksi pystymuuria, leivinuuni, puuhella, sekä saunan kiuas syö vuosittain kymmenkunta kuutiota puuta. Kaikki poltettava puu tehdään harvennuksena omasta metsästä kahdestaan  - lämmityspuun suhteen olemme siis täysin omavaraisia. Syksystä kevääseen päivittäin lämpiää leivinuuni ja olohuoneen pystymuuri, kovemmilla pakkasilla myös makuuhuoneen pönttöuuni. Laajennusosa, jossa on lattialämmitys sauna, pesuhuone, vessa osissa, mutta kahdessa eteisessä ei mitään lämmitystä, lämmitämme saunan kiusta toisinaan pitääksemme jonkinlaista lämpöä yllä. Ruoka tehdään talviaikaan useimmiten leivinuunissa ja puuhellalla. Puuhella lämpiää vapaa aamuina kovilla pakkasilla, kumpi tahansa ensin herääkin, pistää tulet. Tänä talvena ollan vähän päästy vähemmällä, kun ulkolämpötila enimmäkseen on pynyt plussan puolella, on leivinuunin lämmityksestäkin vähän lintsattu ja polteltu puita vain pystymuureissa ja vain joka toinen päivä leivinuunissa.


Vesi meille tulee naapurikunnan verkosta. Omia kaivoja on kaksi, mutta vettä ei ole tutkittu ja niinpä sitä käytetään vain kasteluun kesäisin.


Suunnitelmat ja tavoitteet 2020

Tässä vuoden alkupuoliskolla on tarkoitus aikaisempien vuosien tapaan kaataa polttopuut,  koivumetsämme on melko tiheää taimikkoa, eli runkoja kaatuu valtavasti siihen kymmeneen mottiin, niiden kaatoon, metsästä pois saamiseen, pätkimiseen ja halkeluun menee yleensä koko kevään vapaa-aika, joka palkkatöiltä jää. Touhu keskittyy viikonloppuihin, koska valoa ei muulloin vapaa-ajalla ole riittävästi. Tällä kertaa olemme kyllä jo päässeet alkuun aiemmin, marraskuun puolella on aloitettu harvakseltaan risukoiden raivaus, sekä katseltu vähän"tietä" valmiiksi, jota pitkin saamme puut ajettua metsästä pois. Polttopuu urakkaamme on lisännyt viime vuosina se, että teemme polttopuut myös vanhemman pojan perheelle samalla kun omamme. Käytännössä se tarkoittaa viittä lisäkuutiota. Heinä-elokuussa kuivuneet puut sitten pätkitään klapimittaan ja kannetaan sisään. Risukon raivaus on ollut äärettömän hidasta, koko syksyn on satanut ja satanut vähän lisää ja vielä enemmän, ihan joka viikonloppu ei edes toisena päivänä ole ollut satamatta. Koskaan, tämän reilun kymmenen vuoden aikana ei ojat ole olleet niin täynnä ja pellot lainehtineet vedestä, kuin tänä syksynä, lähesen voimalaitoksen ylijuoksutukset on myös melkoiset.



Keväisen polttopuu urakoinnin jälkeen päästään sulavasti siirtymään kasvimaalle, jota viime vuonna lisättiin ja siihen tuli paneuduttua paremmin kuin koskaan ennen, tänä vuonna sitä saatetaan tehdä vielä vähän lisää. Kasvivalinnat oli viimevuonna vähän miten sattuu ja osin vanhoja pussin loppuja, nyt on tarkoitus keskittyä oleelliseen: perunaa, sipulia, porkkanaa ja punajuurta. Tottakai sitten jotain muutakin, mutta nuo ovat ne oleellisemmat ja itseni tuntien homma saattaa rönsyillä vielä pahastikin. Esimerkiksi maissia on ollut parina vuonna, mutta satoa ei ole koskaan saatu, koska olen kylvänyt suoraan maalle ja myöhässä, eli jos mahdollista, niin kevättalvella esikasvatukseen lähtee maissi ja purjo - joka sekin jäi todella pieneksi suorakylvönä. Kasvimaalla ongelmana ovat rikkaruohot, kylmyys ja tiukka savimaa. Rikkaruohot ovat tosin hyödyllisiä paikassaan ja viestivät kasvimaallakin tärkeää asiaa, mutta... Viime vuonna selviydyin kasvimaalla kuitenkin melko hyvin rikoista, vaikka katetta oli kovin vähän käytössä kerääjän hajottua.  Toisaalta kesä oli kuiva ja kuuma, jolla oli oma vaikutuksensa, etteivät niin villiintyneet kasvuun.


Haaveilen myös lisätä, tai oikeastaan ottaa tarkempaan käyttöön vanhaa penkkiä ja lisätä siinä jo olemassa olevia monivuotisia, koska niille on aina käyttöä (lipstikka, ruohosipuli, persilja) ja lisätä siihen jotain muutakin.  Kovin mieleni halajaa myös jonkinlaista rohdospenkkiä, mutta liikaa ei kannata kerralla yittää ahnehtia. Toisaalta, tässä nähdään, miten homma rönsyää jo suunnitelmavaiheessa. Viime vuotiset suunnitelmat ei kaikki toteutuneet, joten niitä samoja asioita pitänee roikottaa suunnitelmissa edelleen, kuten aitaus kasvimaan ympärille ja puiden istuttelu tuulensuojaksi sinne tänne. Syystalvi 2019 tullee painumaan omaan mieleen sateiden ja lumettomuuden vuoksi erittäin hyvin, jouluaattona nimittäin istutin muutaman kuusentaimen kasvimaan reunalle, taimet kun kasvoivat metsässä turhan tiheässä. En ole ihan vakuuttunut, että ne lähtisivät kasvuun, mutta on kuitenkin yritty. Lunta ei edelleenkään täällä ole ja bokashit kävin kääntelemässä maahan vielä uudenvuoden aattona.





Miksi pyrimme tulemaan toimeen omillamme?

Niin, miksi, kun kaiken saa paljon helpommalla kaupasta. 
Alussa iski ymmärrys, että ympärillä on paljon hyödynnettäviä yrttejä, olen aina tuntenut vetoa luonnon kukkiin ja kasveihin, niin mausteena, lääkkeenä kuin korvikkeena. Opettelin ja tutkein kirjoista ja netistä kasvien tunnistusta ja käyttöä ja lopulta opiskelin keruuyrttineuvojaksi Kullaan metsäopistolla. Joka kevät oli myös istutettu/kylvetty vähän jotain - jokin oli jo syttynyt lapsuudessa. Sittemmin olemme alkaneet tutkailla marja- kuin sienimaastoja ympäristöstämme - ja huokailtu miten monta vuotta menikään hyödyntämättä kaikkea tätä luonnon tarjoamaa ilmaista satoa.


Noin vuosi sitten törmäsin naistenlehdessä juttuun, joka meni suunnilleen näin: "Sinä 50-60 vuotias nainen, pärjäätkö tulevalla eläkkeelläsi? " Jouduin toteamaan, että en taida pärjätä. Tämän jutun lukeminen  toimi vielä isompana kimmokkeena pyrkiä siihen, että mahdollisimman paljon hoituisi ruokapuoli itse kasvattamalla, keräämällä ja mahdollisesti vaihtamalla. Ja kaikki muukin mahdollisimman pitkälti itse tekemällä. Sekä yksinkertaisesti kuluttamalla vähemmän, miettimällä hankinnat tarkemmin ja kestävästi - ilman että elämä silti muuttuisi kitkuttamiseksi ja ankeaksi. Ja koska olen aivan vakuuttunut, että jossain vaiheessa tapahtuu jonkin asteinen yhteiskunnan romahdus, jolloin sitä ruokaa ei ole saatavissa kaupasta niin vaan, eikä sähköä pistorasiasta.

Työ haittaa harrastusta, siitä ei pääse mihinkään. Ja koska tämä harrastus on melko fyysistä, se antaa hyvän vastapainon istuma ja ajattelutyölle. On parasta vastalääkettä mitä olla voi.





Linkit muiden kirjoituksiin:

28.12.2019

Kaikkien kissapetojen äiti 2010 - 2019

Reissukissana pentuna, loppukesästä 2010



Hänestä sai aina kaverin, lähtipä sitten puuhommiin tai muuten vaan kävelylle. 


Hänellä oli selkeä johtajan asema tässä laumassa, varsinainen patriarkka, joka piti kakaransa kurissa, vaikka niistä jotkut koittivat välillä hänen asemaansa uhmata.  Uhmaaminen saattoi ilmetä yrityksenä varastaa saatu saalis, jolloin tassu kävi salaman nopeudella sivaltamaan varasta murinan saattelemana. Toisinaan piti myös osata pitää välimatka, tuolloin tassu nousi hellästi, mutta päättäväisesti ja painoi otsalle, "stop, ei nyt"
Mutta näinkin lähekkäin viihdyttiin vielä syksyn mittaan



Viime talvena kesällinen rupi korvassa ei parantunut. Eläinlääkärillä käytiin monta kertaa, kotihoitona oli antibioottia jos toistakin, oli loishäätöä, korvan putsausta ja pesua päältä ja sisältä, tätä lääkettä aamulla ja tätä toista illalla. 
Kuukausikaupalla tuo ikävä tötterö päässä ja pakotettu sisälläolo. Jatkuvaa naukumista ja oven takana raapimista.

Tässä on jo koepala otettu, 


  
Tuolloin eläinlääkäristä tullessa jo päätimme - 
koska hän epäili jo tässä vaiheessa jotain pahaa, että syötämme lääkekuurin loppuun ja lopetamme tuon pakko sisälläpidon ja otamme tötterön pois,
 jos aikaa on kovinkin vähän, nauttikoon vapaudesta sen ajan.

 Tulos tuli alle viikon -  pahalaatuinen, ennuste huono. 

Soveimme eläinlääkärin kanssa, että pidämme Pörrön niin pitkään kun hän vaikuttaa elämästä nauttivan. 
Kukaan ei tiennyt mitä odottaa, onko syöpä levinnyt aivoihin, vaikuttaako jossain kohden liikkumiseen, syömiseen, juomiseen tai mihin ja miten.


Ja tässä toukokuun lopulla ollaan jo kuin ei mitään - saalistuspuuhissa. 

Rupi ei koskaan umpeutunut ja koepalan otosta jäi tietenkin ikävä kolo korvalehteen. Marraskuun lopulla huomasin korvan taakse ilmestyneen kahden patin. Se tapahtui todella nopeasti, koska aiemmin en niitä havainnut, vaikka aika ajoin edelleen putsasin korvaa. Nämä kyhmyt vaivasivat ja kutittivat selvästi, ja hän näytti suorastaan nauttivan kun rapsuttelin niiden ympäristöä. 

 

Samoihin aikoihin alkoivat katoamiset, muutamia päiviä kerrallaan pois näköpiiristä - 
ei enää osallistumista yhteisille lenkeille tai metsähommin.
Ei vastausta huhuiluihin, eikä muiden kanssa yhteisiä ruokahetkiä.  Ja sitten taas mukana kaikessa kuin ei mitään olisi koskaan ollutkaan. 

Oli pakko myöntää se mitä ei haluttu myöntää, on tullut aika


~~o,,',O,',,o~~

Tapaninpäivän iltamyöhällä hän tuli ja söi, 
nautti rapsutteluista
 ja meni nukkumaan muiden kissojen kanssa pesuhuoneeseen.

Aamulla saimme heti ajan.

Silittelimme häntä loppuun asti, kunnes sydän ei enää lyönyt
 
kannoimme valkoisen laatikon kotiin
ja 
annoimme muiden kisujen jättää hyvästit

Hautapaikaksi valikoimme hänen lempipaikkansa ison kuusen juurella
Siellä hän tapasi makailla vielä syksyllä niin pitkään, kun aurinko yhtään lämmitti


Kun kaikki oli ohi, lensivät joutsenet ohi
Aurinko paistoi koko päivän ja pakkanen nousi



17.11.2019

Kotivara

Tämä Kotivara kirjoitus on osa Tsajujen Sadun ja Jovelan Johannan ideoima yhteiskirjoitussarjaa, muiden blogien tähän yhteiskirjoitukseen osallistuvat linkit löydät tuttuun tapaan tämän kirjoituksen lopusta.


Suomen Puolustusalan Keskusjärjestön sivuilla kerrotaan mitä tarkoittaa kotivara. Ja sivusto  72 tuntia on päivittänyt hiljattain kotivaran ohjeet uusiksi. Olen joskus aiemmin kirjoittanut lähinnä Marttojen ohjeistuksen perusteella  kotivara aiheesta tänne, samalla kun olen hyvin suurpiirteisesti siitä kertonut omalta osaltamme lähinnä ruokapuolen osalta.Koska aihe on hyvin laaja, tämäkin kirjoitus jäi lopulta pintapuoliseksi raapaisuksi.Minun on hyvin vaikea kirjoittaa mistään lyhyesti, tästäkin kirjoituksesta tuli aluksi varsinainen sunnuntai hesari, joten päätin typistää rankalla kädellä.  Typistämisen takia tämä ei ole mitenkään kaikenkattava, eli tälle tekstille on varmasti luvassa jatkoa myöhemmin.

Lähinnä itseä koskettavana kotivaran tarve muistuu mieleeni Tapanin myrskyn saapumisena vuonna 2011 - olimme vasta elokuussa muuttaneet tälle tilalle, lunta oli paljon, ja se oli tullut lähes sulaan maahan. Tästä johtuen puita kaatui älyttömät määrät, koska asumme "korvessa metsän keskellä", tämä luo omat haasteensa ihan normaalinakin talvena, mutta myrskyisinä aikoina erityisesti. Edellisenä kesänä ilmajohdot oli sähköyhtiön toimesta vaihdettu maakaapeleiksi, mikä osaltamme ehkä oli pelastus, jos näin voidaan sanoa. Sähköt taisivat olla meiltä kaksi tuntia poikki. Naapuri kolmen kilometrin päässä, johon ilmajohdot vielä menivät, olivat ilman sähköä kolme vuorokautta. Suurin ongelma oli kuitenkin pois pääsy, metsää oli kaatunut tielle niin, että kun myöhään iltapäivästä lähdimme ajelemaan, silkasta uteliaisuudesta, kaikki näytti kuin elokuvien sotatantereelta - aivan hirvittävää. Tien raivaamisen näiden sorateiden osalta suorittivat yksityiset ihmiset vapaaehtoisesti myrskyn tyynnyttyä. Paikallinen VPK taasen asfalttiteiden osalta. Jos kyseessä olisi ollut tavallinen arkipäivä, olisi tilanne ollut kaikin puolin aivan toinen, töihin kun olisi ollut kait pakko lähteä. Ja muuten, tuo naapuri hankki tuolloin aggregaatin. En onnistunut tällä aikataululla löytämään kuvia, miltä maailma tuolloin näytti, jos ne vielä joskus löydän, päivitän ne tähän myöhemmin.

Sinällään en väitä, että tuo olisi meille mitään opettanut, enemmän on opettanut tämä syrjässä asuminen ja teiden huono kunnossapito. Täältä ei huvita lähteä tekemään yhtään ylimääräistä kauppareissua, joulun aikaan meillä on tavalleen pari viikkoa vapaata ja kesällä se neljä viikkoa, on todella nahkeata lähteä kotoa mihinkään, mieluummin vaan metsittyisi tänne. Arkena käydään kaupassa pari kertaa viikossa työmatkan yhteydessä. Tuolloin listassa lukee tavallisesti maito, leipä ja liha. Kaikkea muuta pyritään tarvittaessa ostamaan tarvittaessa niin, ettei ne lopu koskaan kesken. Varastot kattavat suositellun 72 h sijaan ainakin tuplat*.   Näihin perusasioihin kuuluu mm. näkkileipä, kahvi, tee, kaakao, sokeri, puurohiutaleet, makaronit, suola, jauhot, kuivahiiva, leivinjauhe, sooda, muut mausteet, yrtit, hillot ja maustekastikkeet, ketsupit, sinapit, liemikuutiot, pähkinät, kuivatut herneet, muusijauho, perunat, porkkanat, sipulit ym. sellainen normaali varastoitava aines, jota kait yleensäkin kotiin hankitaan enemmän kuin aterialle tai kahdelle**.

Ruoka, juoma, valo

(ruuanlaitto, säilytys, juoma, ja wc)

Säilytän "isommat" ruokavarastot kellarissa, joka on kuivaa ja viileää tilaa. Asuintilan kaapeissa on se normaali kulutusvara, jota täytetään kellarista shoppailemalla, johon sitten taas täytetään tarpeen mukaan kaupasta tuodut tuotteet. Olisi verratonta, jos asuinkerroksessa olisi tilaa niin, että varasto voisi sijaita samassa kerroksessa, nyt tuo logistiikka ei ole paras mahdollinen. Hiiristä ei ole pelkoa (vannomatta paras), olemme kuitenkin verkottaneet talon aika hyvin ja kissat pääsevat toisinaan myös kierrokselle tiloihin, jotka eivät ole asuinkäytössä. Säilyke ja lasipurkit ovat sinällään, jauhot ja hiutaleet ovat varmuuden vuoksi tiiviskantisissa säilytyslaatikoissa, ettei niihin eksy vahingossakaan öttiäisiä. Hillot, mehut ja syksyn sato muutenkin on eri osassa, enkä niitä lähtenyt kuvaamaan, kuvien hyllyt on tähän tarkoitukseen hankittu.












Sitten on myös sitä ihan varmuuden vuoksi tavaraa, jauhot, maitojauhe ja kuivahiivat jos kaupasta ei saa leipää, säilykelihatkin ovat varmuudenvuoksi, mutta koska niitä on, on niitä myös toisinaan uusittava ja siksi syötävä välillä varsinaista selviytymisruokaa :). Veden säilöminen tuntuu oudolta, jotenkin kaukainen ajatus, että vesi joskus olisi poikki, mutta varmuuden vuoksi vettä on muutama 5 litran pänikkä, lisäksi vissyä - nin että ehkä juuri se 72h pärjää juomisen puolesta. Talviaikaan on tosin helppo käyttää lunta. Ulkohuusi löytyy ulkoa, yleensä sitä käytetään kesäaikaan muutenkin, mutta talviaikaan sisävessan pytty pitäisi varmasti teipata kiinni, ettei siihen vaan totutusti istahtaisi.

Pakastimessa on lihaa, mutta vain sen verran, että pidemmänkin sähkökatkon aikana kaikki pystytään käyttämään. Sähköjen menetys on juuri se, miksi en pakastimesta pidä alkuunkaan. Ja niin kesäaikaan jonkinmoista jääkaapin virkaa voi tarvittaessa hoitaa kaivo.

Lemmikkien ruoka
Myös kissanruokaa on avatun pussin lisäksi aina avaamaton (pussi kestää neljällä kissalla n. 3-4 viikkoa) sekä erikseen heille on varattu harvoin annettavia herkkupaloja.

Lämpö ja valo

Lämpimänä pysyminen ja ruuanlaitto hoituvat meillä talviaikaan normaalistikin puilla lämmittämällä ja leivinuunin ja puuhellan avulla valmistetaan ruoka. Talviaikaankin päiväsaikaan näkee jonkun tunnin valoitta ja siihen aikaan pyritään myös suorittamaan kaikki sellainen, mikä valoa tarvitsee, kuten puiden haku liiteristä, kellarissa käynti yms.Olen myös harkinnut, että kun jossain vaiheessa kuitenkin sähköhella ja uuni tulevat tiensä päähän, uusitaanko niitä ollenkaan, tämä vaatisi sitten kesäajaksi kuitenkin ***ulos vastaavat toiminnot, jotka nekin ovat hautautuneet kaikkien muiden suunnitelmien ja kesken olevien asioiden alle.

Valoa varten on patterikäyttöisiä lyhtyjä, "tunnelmavaloja" (sisä ja ulkokäyttöön) ja paristoja on varastossa pidemmäksikin aikaa, koska nuo valot ovat meillä aina pimeään aikaan muutenkin käytössä. Myös perinteisiä kynttilöitä on, niitä ei normaalisti kulu, mutta hätävaroiksi niitä on hankittu, samoin tulitikkuja on joskus isäntä tuonut huutokaupasta pari muovikassillista :) Meille molemmille olen hankkinut myös otsalamput, koska sellainen on muutenkin melko kätevä, kaikissa touhuissa, jossa tarvitaan kaksi kättä.

Lääkkeet

Reseptilääkkeitä haetaan viimeistään, kun viimeinen kahden viikon liuska avautuu, yleensä jo viikkoa ennen. Niiden puolesta pärjätään siis hyvin se pari viikkoa vähintään.


Yhteydenpito ja tiedonsaanti
Meiltä löytyy yksi pattereillakin toimiva radio, häälahjaksi 25 vuotta sitten saatu kelloradio. Ja patterit mainitsinkin jo aiemmin. Kännykät ja tietokoneet hiljenisivät melko nopeasti jos sähköä ei olisi. Varsinkaan talvella ei aurinkokennolaturistakaan oikein olisi hyötyä.


Nykyään varastolla on tarkoitus selviytyä kahden hengen muutama päivä. On varmasti paljon asioita, joita ei osaa ottaa huomioon, paljon on kuitenkin mietitty, polttoaineita on joka vehkeeseen varastossa joksikin aikaa ja esim. moottorisahan varaterä, l. Sähkaippa ym. tarpeistoa. Sähkö- (akku) käyttöisistä työkaluista on pyritty löytämään myös käsikäyttöiset versiot, osa melko historiallisia, mutta on kuitenkin.




*missä menee normaalin kotivaran ja varautumisen raja? 
** kun homma lähtee lapasesta
***kesäkeittö
ja miten hoitaa pääsy ihmisten ilmoille, kun lunta on paljon, eikä aurauskalusto liiku
Tässä ajatuksiin virinneitä juttuja, joista (ainakin niistä) aion kirjoitella lisää myöhemmin. 



Näistä linkeistä pääset muiden kirjoituksiin:

Ituhippi
Vauhtihirmun elämää
It's so mysigt
Ihana maatuska
Airot ulapalla
Kalastaja kuivalla maalla


#kotivara #varmuusvara #72h #varautuminen #kotivarapostaus #kotivarahaaste #turvallisuus #riskienhallinta