22.7.2017

Loma ¨ ihmisen parasta aikaa

Ensimmäinen kesälomaviikko on takana, ilmat on olleet melko suotuisat, ajoittaiset sadekuurot on onnistuneet tulemaan aina niin, ettei niistä ole ollut lomailulle haittaa. Loma! Tämä viikko onkin mennyt ihan lomaillessa, en edes muista milloin näin olisi ollut aiemmin, aina on ollut jos jonkinmoista remontin tynkää. Ja kyllähän nytkin on, muttei ole vielä aloitettu.

Viikko sitten lauantaina vietettiin naisporukalla ystävättäreni polttareita - asianomaiselle yllätyksenä. Vähän hän oli "pahaa pelännyt" koska minä ja eräs toinen samalta työmaalta olimme niin painottaneet sanaa "viimeistään" häissä näkemistä. Urheilullisena luontoihmisenä oli selviö, että veimme hänet Yyterin Seikkailupuisto Huikeeseen, siitä huolimatta että hän vähän pelkää korkeita paikkoja, valinta oli oikea, hän oli reipas ja rohkea - ja kaunis. Huikeesta löytyy muistaakseni 10 rataa, jotka ovat vaativuudeltaan eritasoisia, ihan huonolla kunnolla ei kannata kahta harjoittelurataa pidemmälle lähteä. Kuuden hengen porukastamme kolme meni radoille ja vaikka hyväkuntoisia ovatkin, hekin jättivät suosiolla kovimman radan suorittamatta - mutta kovia naisia, jokainen.


  

 
Kuljetuskalusto
 


Ilmakin suosi koko Seikkailupuisto reissun ajan, oli sopivasti varjoa ja mereltä kävi leppoisa tuuli. Piknikin napostelimme sellaisessa suvannossa, jossa ei ollut varjoa eikä tuulta - oli ihan hiki syödessä!

¨

Sunnuntaina olimme pitkästä aikaa huutokaupassa, jossa huudot ei nousseet kovinkaan korkealle, itseasiassa taisimme olla kaiken nuorimmat osallistujat, suurin osa oli vanhempaa väkeä, joka luultavasti oli tullut paikalle uteliaisuuttaan - kuten mekin. Kyseessä kun oli vanhan kotipitäjäni yksi suurimmista taloista, jonka pihassa edes en ollut koskaan käynyt. Pihapiiri olikin upea lukuisine istutuksineen, juuri niitä vanhoja perennoja, joita ei oikein enää missään näe. Tuollakin ne olivat päässeet pahasti villiintymään, eikä sitä ympyrää, joka ennen oli joka pihassa ja joka tuossakin pihassa vanhan valokuvan perusteella on ollut, ollut enää havaittavissa. Vanhan rouvan kuoltua oli perikunta myynyt talon ja myi nyt irtaimistoa. Huudettua tuli kaikenlaista "tarpeellista" rautakanki, lykättävä pyörivä hara, muutama halkaisukirves, käsityölaatikko, pari leipälapiota ja kottikärryt, että saatiin ostokset pois. 


Olen pitkään koittanut löytää tälläistä lokerikkoa, johon mahtuisi paljon tarvikkeita, ne kun ovat siellä täällä, eivätkä aina löydy ihan helposti. Joskus sitä neulaa etsiessä on ihan sananmukaisesti kuin etsisi neulaa heinäsuovasta! Kooltaan lokerikko on 420*175*210 mm. Mikä tämän virallinen nimitys muuten mahtaa olla? Nyt pitäisi vaan löytää ne kaikki ompelutarvikkeet ja saada ne järjesteltyä tähän, aijai, mahtaako elämä mennä sitten liian helpoksi?

¨
Alkuviikko menikin sitten enimmäkseen lekotellessa, tietysti sitä jotain pientä nyppimistä tekee aina mennen tullen, muttei mitään isompaa mainittavaa. Lapsia oltiin hoitamassa jonain päivänä ja pitää heitä ihan ottaa tänne lomalle joku hetki vähän pidemmäksi aikaa, tai niin pitkään kun malttavat olla. Sitä kun pienilläkin on jo kuukauden päästä velvoitteet menossa koulun ja esikoulun muodossa. Nuorimmainen vielä ehtii vähän nauttia lapsuudesta. Isän pakastimen kävin sulattamassa joku päivä, on sitten uutta satoa valmiina vastaanottamaan, itselle laitoin muutaman litran mansikkaa pakkaseen odottamaan muita marjoja, eli päätyvät mehuksi. Isolla kirkolla kävin myös etsiskelemässä itselleni vaatetusta ystävän hääjuhlaan, mutta eipä mikään napannut silmään. Tosin kutsussa luki niin armeliaasti "unohtakaa pukukoodit ja etikettisäännöt" ja näin me teemme! 

¨
Torstain vietimme merillä, ystävä parinkunnan kanssa reitillä Uusikaupunki - Isokari. 








Ja matkalla tämä kuolemansaari - merimetsojen valtaama saari, jossa nämä suojellut hirviöt ovat tappaneet elämän tyystin, tältäkö kaiken tulee näyttää ja mitä sitten?



¨
Perjantaina voivottelimme selkiämme, olimme tyhmyyksissämme istuneet lähes koko paatti matkan, ei hyvä! Vähän jotain niittämistä ja oksien silppuamista kuitenkin tällekin päivää saatiin aikaiseksi. Sauna - tuo suomaisten upea keksintö päätti päivän!


 

24.6.2017

Juhannus - juhlista jaloin (ja katsaus taaksepäin)

Taisin lainata otsikon jostain pikkujoulumainoksesta muutaman vuoden takaa. Hymyilyttää koko juhannus - kylmää ja sateista, suomen suvi. Ei huvita lähteä mihinkään, joten ollaan lämmitetty torppaa ja lepäilty.  Tämä pidennetty viikonloppu on niin tarpeeseen - kesälomaan on vielä kolme viikkoa aikaa.




Sapattipäätöskin on jossain määrin pitänyt, kuivaa ilmaa on odotettu seinän viimeistelyyn, vaan eipä tunnu tulevan sitäkään, joka aamu on ollut kostea, vaikkei olisi satanutkaan päiväkausiin. Viime kesänä tekemäni kasvimaan sain viimein reunustettua sanomalehdillä ja tiilillä, sehän ei ole homma eikä mikään, mutta tiilien lykkiminen ylämäkeen maitorattailla on jo isompi homma :) Muutaman perunan olen laittanut maahan, kun itivät jääkaapissa. Jotain viimevuonna laittamaani monivuotista on myös alkanut kasvamaan, mutta mulla ei ole hajuakaan, mitä ne voisivat olla. Katteen alta löysin kyllä merkkaustikkujani, mutta ne olivat sikinsokin - tämän kohdalla oli tikku, jossa luki tilli ja sitä se ei todellakaan ole! Pitää tarkkailla tilannetta. 

Pihassa on vanhoja omenapuita, varmaan talon valmistumisvuosien kanssa samanikäisiä,  niistä kaksi vierekkäin kasvavaa, ei ole muutamaan vuoteen tuottaneet mitään satoa. Kukkia niissä on ollut tosi vähän ja alkuun uskottelin, että pitävät välivuotta ja lepäävät, mutta eihän sitä välivuotta pidetä sentään kolmea peräkkäin? Niiden vähäiset omenat ovat olleet rupisia ja muumioituneita, lisäksi joku kehrääjäkoi on ne aina valloittanut ja niiden seittioksia olen aina kerännyt pois. Viime talvena nuo puut piti kaataa pois, mutta jäi sitten sairasteluiden myötä kaatamatta, hyvä kun polttopuut saatiin metsästä pois ja halki. Tänä keväänä nuo kaksi puuta kukki sitten ihan täysillä - ovat varmaan kuulleet kun kaatamisesta on ollut puhetta: 


Mulle iski niiden kanssa sitten jonkilainen hätä, että miten ne saisi pelastettua - myrkkyjä en halua, enkä ymmärrä niistä edes mitään. Mutta takaraivossa oli jokin oppi siitä, miten parantamalla maan laatua kasveista tulee elinvoimaisempia ja paremmin suojautuvia - luonnollinen asia, jonka olen aina tiennyt ja kaikki muutkin varmasti, mutta unohtanut ihan tyystin. Multaamatonta bokashia olisi vaikka hyrymykket, mutten halua kaivaa sitä maahan, silti vaikka saan kyllä verkot päälle, mutten halua ottaa mitään riskiä, kun supia liikkuu aina öisin pihapiirissä - iljettävää. Luin jostain luujauhosta - en muista edes enää mitä, mutta jotenkin tulin siihen käsitykseen, että en menetä oikeastaan mitään, jos kokeilen sitä. En ole siis lannoittanut millään omenapuita kahdeksaan vuoteen, marjapuskille olen laittanut tuhkaa ja joskus vähän kanankakkaa. Tilasin Hyötykasviyhdistykseltä luujauhoa ja samaan syssyyn verijauhoa. 


Toimitus oli nopeaa - samalla viikolla pääsin vielä levittämään luujauhoa omenapuille ja marjapensaille niiden ollessa yhä osin nuppu ja osin kukkavaiheessa.  Kokeeksi jätin pihan kaksi muuta omenapuuta lannoittamatta, vaikkei tulosta silti voi suoraan verrata - kait. Ja maltillisesti käytin vain yhden laatikollisen - loput on pahan päivän varalle :) Tästä on nyt pari viikkoa aikaa, vielä ei voi sanoa yhtään mitään - sadosta tai taudeista, mutta syksymmällä ollaan varmaan viisaampia, näyttääkö paremmalta, vai laulaako moottorisaha ensi talvena. Jotain muuta, aika yllättävää havaintoa ollaan sen sijaan tehty, mutta en vielä sano siitäkään mitään, tilannetta pitää tarkkailla!

Samaiseen pakettiin olin tilannut kuusi maa-artisokan alkua, nekin kokeeksi koska olin aika myöhässä, niitä oli paketissa ehkä viisitoista, ehkä pistivät varastojaan tyhjäksi meille maija myöhäisille. Nekin ovat maassa, katsotaan sitten virkoavatko. Tällä hetkellä on ehkä vähän ylimitoitettu katepeite ja sataa, joten en viitsi mennä kaivelemaan ja tarkistamaan tilannetta.

Mukavaa juhannuksen jatkoa!

30.5.2017

Ensimmäinen on aina paras

Olin helatorstaina ja lauantaina siivoilemassa isän pihaa talven jäljiltä, oikeastaan monen talven. Mustaherukkapensaat vaativat uudistusta, joten keräsin ensin lehdet pois ja leikkasin vasta sitten pensaat matalaksi. Iso paperiostoskassi oli lähes täynnä ja ajattelin, että pieniinhän ne menee kun kuivuvat, mutta en jaksanut enempää nyppiä. Huomattavasti pienemmän määrän keräsin vadelmanlehtiä. Vadelma kun on siitä ikävä, että pesiytyy aika nopeasti paikkoihin joihin ei kosketa, niinpä sitä oli herukkapuskien juurilla. 

Aika nopeasti kuivuvat tähän vuodenaikaan, nämäkin olivat jo eilen kuivat, vaikka vasta tänään ne innostuin purkittamaan. 

Mustaherukasta keräsin myös kukat ja vadelman lehdet kokonaisina nippuina ruotineen päivineen. 

 

24.5.2017

Lehtikerput

On hyvä muistutella tässä kohdin vuotta itsekutakin lehtikerppujen teosta eläimille talveksi, kun kesä viimein saapui ja osa puista on jo lähes täydessä lehdessä.

Itsellä kun ei elukoita vielä ole, mutta jos jonkinlaista pusikkoa senkin edestä, olen monesti talviaikaan harmitellut, kun en kesällä tajunnut riistalle tehdä. Peurat ja hirvet kulkevat peltojemme poikki tuon tuosta ja tekevät metsässä pientä tuhoakin vuosittain. Kerpuista voisi olla molemminpuolinen hyöty, minä pääsen pusikosta eroon ja tuhoissa vähemmälle ja riistalla on ruokaa talvella. Tänä kesänä on siis kova tavoite tehdä pusikoista selvää. Lapsuudessani muistan varsinkin pajuista niitä tehdyn lehmille, paalinarulla ne sidottiin, kuivattiin ja säilytettiin navetan vintillä, missä heinätkin oli.

Vihdasta sanotaan, että  se tulee tehdä mustasta kuusta 6-9 pv eteenpäin ja ennen juhannusta, niin pysyy lehti, sama pätee kerppuihin. Mutta toinen ehtii vasta varsinaisten heinätöiden jälkeen paneutumaan koko touhuun. Tässäkin varmaan kokemus ja kirjanpito auttaa löytämään sopivan ajankohdan. Oma ajatus on, että toimisin kuten yrttienkin kanssa, ennen juhannusta, ennen kukintaa, aurinkoisena aamupäivänä. Kun ei vielä yökasteesta ole riesaa kuivumiselle, eikä öttiäiset ole syöneet lehtiä riekaleiksi. Ennen juhannusta oksien kärjetkin on vielä niin pehmeitä, että niiden pitäisi olla syöntikelpoisia vielä talvella.

Toiset saattavat edeltävänä päivänä kulkea ruiskuttamassa suolavettä oksille, toiset kastaa valmiin kerpun suolaveteen, ja toiset heittää suolat kuten heiniin vasta, kun ne ladotaan säilytykseen ja sitten on se yksi joka ei suolaa ollenkaan. Tämäkin on monien asioiden summa, tarvitaanko sitä suolaa, kuinka kuivaksi kerput saa ja mitkä on säilytysolosuhteet.

Lehtikerpuista kannattaa tehdä sen kokoisia, että varmasti kuivuvat keskeltäkin, ettei tule homeen kanssa ongelmia ja mene koko työ haaskuun. Vihdan kokoa tai vähän paksumpaa. Kuivauspaikka pitää olla pimeä (valossa lehdet ruskistuvat) ja tuulinen, sekä muutoinkin ilmava.  Jos saapi katosta roikkumaan niin hyvä, voi myös vaakatasossa kuivata, tehdä vaikka ilmavan telineen, jossa kananverkko tms. pohjana, pitää vaan muistaa käännellä päivittäin. Ja kuulemma kuiviksi saa ison kuusenkin alla, jos ei muuta paikkaa ole. Lehtikerppujen sitomiseen voi käyttää pajunoksaa, mutta käy se naru yhtälailla. Ruohovartisissa taasen naru on melkein välttämätön, ellei kuivaa levällään ja vaikka säkitä pelkkiä lehtiä.

Sanotaan muuten niinkin, että jänikset jättävät omenapuut rauhaan kun niille kaataa kaluttavaksi pari haapaa. Luulisi haavan näinollen kelpaavan myös lihakanille.

Hätäpäissään asiaa ajattelee pelkästään pusikoiden siivouksen kannalta, mutta aikoinaan tällä on ollut suurempikin hyöty, kun kerpuihin on käytetty latvustoa, joka leikkuun seurauksena haarottuu ja tihentyy. Kasvusto pysyy näin matalana ja luo allensa varjoja, mutta myös valokohtia harvennuksen myötä, joista kummastakin taasen aluskasvillisuus hyötyy monin paikoin muuttuen monimuotoisemmaksi lajistoltaan, samalla lisääntyvät eri hyönteislajit jotka ovat välttämättömiä. Jatkuva latvominen aiheuttaa kyllä lahoa, mutta puu saattaa olla pidempi ikäinen, kuin vapaana kasvava lajitoverinsa, koska ei ole tuulen ja myrskyjen kaadettavissa ensimmäisenä.

Lehtikerput kelpaa kaikille elukoille, lajikkeita kannattaa vähän vaihdella ja jos kerppuja ei ole paljoa, niin antaa vaan pyhäruokana, riittävät pidempään.

Mitä sitten kannattaa kuivata: lehtipuista ainakin paju, pihlaja, haapa, vadelma ja koivu, mutta leppä mainitaan kelvottomaksi monissakin eri lähteissä. Muista vihreistä horsma, siankärsämö, vuodenputki, mesiangervo, nokkonen sekä mustaherukan lehdet.



19.5.2017

Kepeästi eteenpäin, pakkoa vailla

Vaikka on itsestään selvää, ettei päämääriä saavuteta ilman työtä, on joskus aika ottaa rennosti. Meillä se aika on nyt, tänä keväänä, kesänä ja syksynä.

Viime talvi oli tavattoman rankka.

Olen stressannut koko alkuvuoden tekemättömien kotitöiden suhteen ja vielä enemmän palkkatöiden takia. Työrupeama vaan alkoi olla liikaa ja luonto ei oikeina anna periksi valittaa. Kotitöissä panttasi pahasti, kun miehen selkä kipeytyi niin, että polttopuut uhkasi jäädä metsään. Yksin en siellä pärjää ja niihin hommiin tuli tuon selän vuoksi kuukauden seisakki.  Työmaalla jo toisin hetkin epäilin tulleeni niin vanhaksi ja saamattomaksi, etten vaan enää kykene selviytymään työstäni.  Tunnistin ne oireet, joita aikoinaan en ymmärtänyt ja joiden johdosta elämässäni on muutaman vuoden musta aukko, aikakausi, jolta ei juurikaan ole muistikuvia. Aloin olla huhtikuun alussa samassa pisteessä, kuin vuosia sitten, taas kokoajan itketti, näin unia töistä ja olin uupunut jo herätessä. Töiden jälkeen tarvitsin torkut, enkä silti jaksanut, kuin hakea puut ja vahtia tulet. Kun yhden homman sai pois käsistä, oli tilalla jo muutama muu, enkä ehtinyt tarkistaa mitään, mikä käsieni kautta maailmalle kulki. Samalla alkoi mieltä kalvamaan kaikki salaliittoteoriat, miten yrityksen ylinjohto on päättänyt katsoa kuinka pitkään tämä ämmä kestää paineita ja koska ranka katkeaa.

Määräpäiväkin töihin tuli ja otin sen perään viikon loman. Loma meni ihan haaskuun, samat unet jatkuivat ja asioiden pyörittely mielessä valveilla. Näiden fiilisten kanssa ei ole mitään mieltä mennä lääkäriin, jonka ainoa apu on mielialalääkkeet. Sain kuitenkin asiasta puhuttua loman jälkeen esimiehelleni, etten kestä enää toista vastaavaa punnerrusta. Sain yllättäen osakseni sympatiaa. Itkukin pääsi, mutta olin aika helpottunut. Aika näyttää jääkö puheeksi vai tapahtuuko jotain konkreettista asioiden eteen. Myöhemmin kyllä selvisi, että samoja fiiliksiä osastolla oli aika moni käynyt läpi, miehillä vaan tuntuu olevan erilainen kyky jättää työ taakseen, eivätkä murehdi työasioita yökausia, kuten itse teen.
 
Aikani mietittyäni päädyin siihen, että jotain on karsittava. Viime kesänä oli jo puhetta, että tänä vuonna pidetään myös oikeaa lomaa, eikä rempata mitään isompaa, tehdään joku pieni reissukin. Sitten on kuitenkin asioita, jotka on hoidettava, isä ja lapset, lapsenlapset, toinen toisemme siinä ne tärkeimmät. Lopputulemana mielessäni oli päätös, ettei ole pakko saada lisää kasvimaata, ei ole pakko laittaa siemeniä kasvamaan, ei ole pakko saada maalia seiniin ja ikkunapuihin, ei ole pakko vaihtaa ulko-ovea, ei ole pakko leikata omenapuita ja marjapensaita, ei ole pakko saada kukkamaista rikattomia, ei ole pakko tyhjentää ulkorakennuksista turhia rojuja pois, ei ole pakko siivota. Ei ole pakko yhtään mitään. Ei ole. Mitään ei ole pakko.

Pari päivää päätöksen jälkeen alkoi tuntua, että olo on kevyempi. Sain siivottua huushollin aika hyvään kuntoon muutaman päivän aikana, pestyä joka nurkan, jopa saunan ja pyyhittyä pitkäaikaiset pölyt pois, kuskattua matot pesulaan (ei, niitä ei ole pakko pestä itse) ja pois. Ja olen jopa pystynyt pitämään järjestyksen yllä muutaman viikon :) 
 
Kun ei ole pakko mitään, tuntuu, että voimat palautuu hissukseen ja yllätys, yllätys, suunnitelmat alkaa kuitenkin täyttää pään. Jos vähän aitaa puutarhaan ja kompostikin pitäisi rakentaa ja muistaa kesemmällä tehdä lehtikerppuja riistalle... Pari tomaatintaintakin on tuloillaan, toisessa on jo kukkia, jotain suojaa pitää niillekin kehitellä ulos.  Mutta sellaista pientä vaan, eikä väkisin! Töissä näyttäisi rauhoittuneen, ollaan edetty sopivalla vauhdilla kohti seuraavaa dead linea, ainakin vielä.

- olen elossa taas -

14.5.2017

Oheistuote

Polttopuita on tehty pitkin talvea, sen mitä kaksi huonoselkäistä pystyy tekemään. Mittaustulos osoitti, että ensi talvi pitäisi pärjätä, mutta jonkinlainen epävarmuus kalvoi silti miehen mieltä. Muutama viikko sitten tuuli kaatoi yhden pystyynkuolleen kuusen, oli sitten puhetta, josko kaadetaan itse toinen, (pystyynkuolleita on kuitenkin jokunen) ja tehtäisiin niistä saunapuita erikseen. Saunapuut on siis vähän lyhyempiä kuin normaalipesään laitettavat puut, eikä tunnu oikein mielekkäältä laittaa koivua saunapesään muutenkaan, kun huonommallakin puulla saa löylyt.

Eilen illalla mies ja kuopus kävi kaatamassa ja pätkimässä puun. Aamupäivällä mies meni sitä ruuvailemaan halki. Soitti sitten, että "vieläkö sinä sitä pihkaa pistät korjuun?" Ja pistänhän minä. Ihan mukava määrä sitä löytyikin, parikymmentä metristä pölliä kun kävin kauttaaltaan läpi. Purkki on kierrätyspurkki, en löytänyt merkintää tilavuudesta, mutta luullakseni 0,75.


Kevään toistaiseksi lämpimin päivä on ollut tänään, eläinbongauksiakin on tehty: pari hirveä, pari kettua, räystäspääskyjä (eilen ensimmäiset), haarapääskyjä ja ruskosuohaukka. Vuohenputkea on jo pinnalla runsaasti, nokkonen vaan antaa odotella itseään. 



30.12.2016

Viimeisiä viedään

Vuoden viimeisiä päiviä viedään, päivitykset on ihan unohtuneet. Onneksi on tullut räpsittyä kuvia, niin asiat kuitenkin palailevat mieliin kuvia katsellessa, jonkinlainen demetia kun tuntuu muuttaneen pääni sisään. Vaikka silti tuntuu, että päivät vaan soljuvat eteenpäin, eikä tässä ole mitään erikoista, mistä niin pitäisi raportoida.

Syksy on mennyt kevennetyllä työviikolla, joka on ollut kyllä tarpeen tuon väsymykseni kanssa. Väsymys, joka on vaivannut viime talvesta asti, tuntuu helpottavan hetkittäin. Hetkittäin taas mietin onko taustalla jotain pahempaa. Olen yrittänyt syödä edes hedelmän päivässä tai marjoja, koska perusravintoni on melko yksipuolista, vitamiineja en muista ottaa kuin korkeintaan viikon, mutta omena pöydällä tuntuu olevan parempi muistuttaja tai mustikkapurkki pakastimesta sijoitettuna jääkaapin ylähyllylle.  Nyt olen ollut kaksi viikkoa kotona ja vielä olisi puolitoista viikkoa jäljellä. Olen koittanut ulkoilla valoisaan aikaan joka päivä vähintään puolituntia, yleensä yli, mikä lienee hyvä asia. Olen tylsistynyt siihen, etten saa aikaiseksi mitään. Kaipaan mielekkäiden asioiden tekemistä, sellaista josta jää jotain pysyvää jäljelle. Kaipaan omaa työhuonetta askarteluihin ja ompeluihin

Se narinoista... :)

Viime talvena, kun olimme koivikon harvennuksessa, oli puhetta, kun käytiin kotona kahvilla ja syömässä välillä, että olisi ihan kiva, jos tuolla koivikossa olisi nuotiopaikka, voisi ottaa kahvit mukaan ja paistaa makkarat, eikä aina tarvisi lähteä erikseen sisälle. Kuivalla pakkasilmalla kun ei ole mitään vaihtotarvetta kuiviin vaatteisiin, käsineisiin tms. Nuotiopaikkaa silmälläpitäen jätettiin joko pikkupuu tuomatta metsästä pois. Jossain kohden mies sanoi käyneensä ne halkelemassa ja vieneensä trukinlavan, johon ne pinosi ja johonka ympäristöön oli ajatellut se nuotiopaikan sitten muodostuvan. Sittemmin hän vei vielä pellinpalat päälle. Unohtelin mennen tullen koko asian. Kesällä kun meillä on tapana käydä yksin ja yhdessä kävelemässä tuolla tontin perukoilla, hän toisinaan sanoi käyneensä nuotiopaikalla, että "pysyy polku auki", itse eksyin sinne vasta kun ensimmäiset pakkaset tuli. (Siinä loppukesästä kun tulee aina se hirvikärpäskammotus, jolloin loppuu metsäteillä kävelyt omalta osaltani. Aika nolo vaiva metsänomistajalle? On se :) ) 

Valikoitui marraskuinen päivä, jolloin Erityinen pikkumies oli ollut yökylässä ja aamulla maata peitti jonkinlainen kuura, jonka hän keittiönpöydän ääreen asettuessaan totesi lumeksi, "katso fammu on satanut lunta". Odoteltiin auringon nousua ennen ulkoilua, jolloin ukki ehdotti nuotion tekoa ja makkaran paistoa, eipä me siitä pikkumiehen kanssa innostuttu. Sen sijaan, kun hän paria viikkoa aiemmin oli innostunut kartoista hän selitti miten pitäisi mennä toista reittiä tuolta ja tuolta. Päädyimme kuitenkin sinne nuotiopaikalle ja kas mitä sieltä ukin repusta löytykään, nuotiotahan se alkoi väsätä... mukana oli makkarat jajuotavat, kelpo eväät!





Minä ja pikkumies lähdettiin etsimään kiviä nuotion ympärille, melkoista touhua, pienellä pläntillä käveltiin varmaan kilometri, epätasaista maastoa ja huh huh, mutta saipahan fammu liikuntaa ja pikkumies unilääkettä :)  Kyllähän niitä kiviä jokunen löytyi nuotion ympärille kun hiilloskin alkoi olla valmis makkaroille. Niin ja olihan meillä toki yksi kissa mukana, joka myös sai vähän makkaraa ja vettä juomisiksi. Siinä niitä nyt on kiviä notskin ympärillä! Kuvassa pikkumies istuksii pöllin päällä, selkänsä takana trukinlavalle kasattu puupino.





Taisi sitten olla jo seuraava perjantai, kun oli edelleen pientä lunta tullut jo lisää, maa oli ihan valkoinen ja oltiin kaupassa, ostettiin makkaraa, että mennään sunnuntain nuotiolle. Sattuipa sitten sunnuntaina, että tihutti vettä, vaihtoehtona olisi tietysti ollut keitetyt perunat ja makkarasoosi, mutta nuotiolle sitä päädyttiin. Kissat mukana, tietysti. Kun palailtiin kotiin oli jo pilkkopimeää, sitä katoaa ajantaju siinä tulta tuijotellessa ja lämmöstä nauttiessa. Onneksi olin varannut mukaan lyhdyn, ilman oltaisiin oltu kyllä hukassa.

Mielessäni alkoi tämän reissun jälkeen jyllätä jokin kumma, että pitäisi olla jonkun sortin laavu, vaikka heppoisempikin, mutta sellainen jossa olisi vähän tuulensuojaa ja jossa voisi vetää hätäpäissään vaikka pitkäkseen. Ehkä jopa yöpyä joskus täysikuun aikaan, kun on lunta ja valoisaa. Tai keväällä kun on jo vähän lämmintä, muttei vielä hyttysiä :) Tälle talvelle lumen saanti tuntuu toivottomalta, sitä on ollut hitu ja toinenkin ja sitten tulee vesisade, ihan käsittämätöntä.  Se laavun teko on kuitenkin vallannut ajatukset aika syvästi, alkanut tuntua ihan maailman tärkeimmältä ajatukselta, vaikka tiedän, että enimmäkseen siinä haen sitä käsillä tekemistä ja valmista jälkeä, mutta entäs sitten? Asian tiimoilta on pinterestiä tullut kahlattua aika lujasti...

Ihan huippuhan olisi sellanen oiken hirrestä tehty, mutta kun kyse on väliaikaisesta, on tuolla koivikolla kokoa niin, että niitä nuotiopaikkoja ehtii vuosien saatossa tulla muutamakin. Olkoon nyt vaikka kurkihirsi sitten nimeltään tuo haavan pätkä, joka on poikittain ja jonka edellispäivänä kaadoin ja tuohon köytin. Moneen kertaan tuota ehdin päässäni sommitella ja miettiä parasta suuntaa, mihin mikäkin muodostuu, missä on katto ja missä on nuotio, vaikka puukasa vähän haittasi ajatustyötä ja hahmottelua. Eilen illalla sitten päätin kerran vielä kääntää koko systeemin, kun mietin mistä useimmin tuulee ja tänään pinosin puut eri paikkaan, nuotiokin pitää siirtää vähän eri kohtaan. Itseasiassa juuri se, että puut oli missä oli aiheutti melko valheellisen käsityksen siitä normaalista tuulensuunnasta, vaikkei iso pino ollutkaan, mutta teki kuitenkin aikamoisen tuulensuojan. 

 
Puut oli siis aiemmin tuossa, missä nyt näkyy hassu kohouma, kuin kasvimaa :)