25.10.2018

Kesän satoa väreinä

Jo vuosia mieltäni on kiehtonut kasviväreillä lankojen värjäys, siitä huolimatta että olen saamaton villalangoista saamaan mitään sen pidemmälle aikaiseksi.  Koitan myös toisinaan opetella jonkun uuden taidon, vaikkei siitä mitään pysyvää harrastusta tulisikaan. Nyt tämä värjäys asia olikin muhinut päässäni niin pitkään, että oli sen vuoro tulla toteutetuksi.

Luin kilometreittäin blogeja ja roikuin alan ryhmissä imeäkseni tietoa koska, mitä ja miten. Kun viimein havaitsin kesäkuussa lupiininkukat tienvarsilla, päätin aloittaa niillä testaukseni. 


Puretusaineeksi valikoitui aluna, jota tilasin Lankakissasta. Toimitus oli nopea, tilasin keskiviikkona ja jo perjantaina paketti oli postissa. Langaksi valikoitui Novitan valkoinen Nalle, koska sitä on helpoiten saatavilla. Olisihan se mahdottoman hienoa, jos lankakin olisi ihan omaa, tai edes käsintyöstettyä, mutta rajansa kaikella :). 

Puretin ensimmäisen kerällisen lankaa jonain lauantaina, jonka tietysti olin purkanut kahdelle vyyhdille, vyyhdinpuitakaan minulla ei ole, mutta nurinniskoin laitettu tuoli ajaa saman asian näin hätätapauksessa. Samana iltana kävimme keräämässä kaksi täyteen sullottua ämpärillistä lupiinin violetteja kukkia ja jo sunnuntaina lämpesi ensimmäinen väriliemi padassa.  

Odotukset olivat korkealla, olin ryhmissä nimittäin nähnyt toinen toistaan upeampia sinisen turkooseja lankoja, jotka oli aikaan saatu lupiininkukilla. Senkin tiedostin, ettei värinkesto ole paras mahdollinen, mutta kun innostus iskee, niin jostain on lähdettävä liikkeelle. Kukkia varoteltiin lämmittämästä liian kuumaksi, koska sininen katoaa kuumassa. Lämpömittaria en ollut tähän hätään huomannut hankkia ja kinkkumittarikin hajosi taannoin, eli mentiin vähän arvaillen tuon lämpötilan suhteen. 

Ensimmäisen kerran lankoihin olen kovin tyytyväinen, sävy on omaan silmääni kaunis, hengästyttävän kaunis. Samalla opein sen, että vaikka kuka sanoisi, että langat ja "väriaineet" voi huoletta laittaa pataan yhdessä, niin sitä virhettä en toiste tee. Kun on nyppinyt satoja kukkia irti langoista, niin tietää siivilöimisen olevan paljon helpompaa! Seuraavan tein jo toisin.
Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että jäin koukkuun tuohon värjäykseen ihan totaalisesti. Pataan on päätynyt kaikenlaisia keräilyeriä ja kokeiluja: koivunlehtiä, raparperin siemeniä - tuoreina ja kuivina, koivun kuorta,  keltamataraa (luultavasti), sormipaisukarvetta omenapuun rungolta ynnä muuta. Osa aineksista kuvina:






Ja kesän sato, värit ovat tässä kuvassa melko todelliset, niin vaikea kuin niitä onkin kahlita jostain syystä kuviin aitoina:


 Ei tämä harraste kesään tuntunut päättyvän, ehei, kaikenlaista on kuivateltu talvea varten, että pääsee talvellakin keittelemään liemiä!

3.6.2018

Pikku puuhia

Alakuulle sopivia puuhia on vähän tullut iltaisin puuhasteltua, torstai iltana nypein rikkaruohoja ja istutin muutamia perunoita. Ihan vaan niitä pussinloppuja jotka jääkaapissa on itänyt. Olin vähän saanut katettua tuota maa kohtaa, johon perunat laitoin ja vaikka täällä on rutikuivaa, kun ei ole satanut, ilokseni huomasin, että katteen alla maa oli sopivan kosteaa. Sitä katetta on vaan niin vähän, että rikkikset puskee väkisinkin läpi.

Illatkin on niin kuumia, ettei kovin kauaa jaksa mitään. Nurmikko näyttää kuivumisen merkkejä, eipä tosin tule ikävä nurminkonleikkuuta, mutta on kurjan näköistä. Vihdoin sain aikaiseksi myös tehdä muutaman kerpun. Suunnittelin niitä jo viime kesänä, ellen peräti edellisenä tekeväni, mutta aina se on vaan jäänyt. Tuossa yhdessä rajaojassa, jonka jokusia vuosia sitten tyhjensimme pajuista, on taasen melkoinen kasvusto. Ajattelin tehdä pikku hiljaa harventamalla, kuitenkin tämän alakuun aina olisi tarkoitus saada se käytyä läpi. En vaan ymmärrä mistä sinne oli haavankin alkuja tullut, ehkä linnut on niitä jostain kantaneet. Kunnianhimoisesti olin alunperin ajatellut viedä kerput navetan ylisille kuivumaan, sitten lyhensin matkaa, että josko ajosillan alle roikkumaan ja siitä sitten kuivina vintille. Tuuli heitti, vaikka kerput olivat melko painavia,kuitenkin kottikärryistä menemään ja ajattelin, että koska tämä on kokeellinen vuosi niin kokeillaan sitten kunnolla. Iskin ne pystyyn pihakuusen alle, oksia vasten. Jos sattuvat keräämään hiiriä niin ompahan kissoilla hyvät markkinat.


 Maastoutuvat aikas hyvin, luultavasti niitä ei sieltä edes huomaa ohikulkijat :)

Tämä on todella poikkeuksellinen kesä, tuntuu että perennoistakin on yhtäaikaa kukassa kevään ja loppukesän kukkijat. Koiranputki ja lupiinit tienvarsilla. Mielenkiinnolla seuraan, onko kaupunki varautunut tähän miten, tavalleen ovat niittäneet heinäkuussa lupiinit tienvarsilta, että ovatkohan huomanneet niiden olevan jo kukassa? 

Omassa pihassa parhaiten taitaa voida raparperi:
 Eilen juhlittiin tuoretta merkonomia. Suvussa alkaa kaikilla olla takana valmistumiset ja häät, yhteisiä juhlia on enää melko harvoin, mutta sitäkin riemullisempaa on tavata näitä ihmisiä, jotka jollain tavoin kuitenkin kuuluvat omaan elämään ja ovat ennen olleet vielä läheisempiä. Suvivirttä en tänä keväänä päässyt kuulemaan missään, vaikka olisin niin tahtonut. Se jaksaa herkistää vielä näin, yli viiskymppisenäkin.

18.5.2018

Kasvimaan kaivaja

Viime viikolla ehdein vähän kasvimaallekin, kiitos pitkän viikonlopun. Vanha penkkini, tuo hugel- ja permapenkin yhdistelmä, vaikka koetin sen aikoinaan hyvin perustaa ja kaikki rikat kitkeä, saa kuitenkin rikkaruohon alkuja nousemaan aika ajoin, varsinkin nuo tiilien reunakohdat tuntuu olevan se heikko lenkki. Aikoinaan kylvin siihen montaakin monivuotista, mutta nimimerkit ovat menneet mikä mihinkin, enkä tunnista kaikki ihan varmaksi ja osa kasveista on kadonnutkin, jäljellä on enää kolmea sorttia. Koitin siitä nyt saada kitketyksi rikkakasvit pois ja katetta päälle, niin pitkälle kuin sitä riitti, ne viime syksyn lehtikasat olivat suureksi avuksi, olisi ne vaan syksyllä jo pitänyt jaksaa viedä, silloin niistä olisi varmasti ollut maalle jotain ravintoarvoakin. Vaikka lehtiä oli useampi kottikärry kuorma, ei niistä kuitenkaan kovin pitkää pätkää peitelty, ruohonleikkuusta sain ehken toisen samanmoisen pätkän, mutta vielä jäi muutama metri täysin vaille katetta.

Kuminaksi luulemani tekee melkoista pehkoa, yli toisen puolen keräsin kasvustosta vallan pois. Tuon pienemmän kasvin nimeä en enää muista. Yksi lipstikan alkukin oli, mutta se jostain syystä nuupahti pois. 

Tässä päässä maata on maa-artisokat, ne pitäisi kaikki vielä nostaa ja istuttaa uudelleen. Kuvasta näkee, että rikkaa puskee jo nyt katteesta huolimatta, vaikka kitkemisestä on alle viikko.


Ja vaikkei tuohon vanhaankaan penkkiin tahdo kate riittää, niin uutta maata pitää silti koettaa saada aikaiseksi.


Tämä on käännetty myöskin viimeviikolla ja olen siitä vienyt neljä kottikärrykuormaa juolavehnän juuria pois, mutta edelleen se näyttää siltä, ettei siitä ole mitään poistettu, juuria vaan riittää ja riittää. Aluksi tuohon piti tulla yksi pitkä, mutta ajattelin sitten kuitenkin kahta lyhyttä kasvualustaa ja mallailin noita puita reunuksille. Puita, joihin ei ole mies eikä kone pystynyt!




Tästä on nyt tulossa normaali penkki, maa on pelkästään käännetty, eikä sinne ole upotettu mitään, tuollaisia jätepuita ei ole siihen tarkoitukseen riittävästi, joten nuo muutamat mallailin reunuksille.
 Ja alle paksulti sanomalehteä :) 

Olen haaveillut myös aidasta kasvimaiden ympärille jo vuosia, koska en pidä siitä ajatuksesta, että supikoirat käyvät rönkkimässä siellä missä kasvatetaan suuhun laitettavaa. Muutaman seipään olen jo saanut pystyyn, hahmotelmaksi missä rajat kulkisivat.  Aidastahan tietysti seuraa se, että nurmikonleikkuu vaikeutuu. Tuosssa toisella puolen on nimittäin parikymmentä marjapensasta, joiden kiertelyssä on jo riittävästi. Pitäisi pyrkiä koko nurmikosta eroon, ah ai niin, eihän tästä nyt ole montaakaan vuotta kun sitä on lisätty ja lisätty :D :D Eihän se mitään oikeaa nurmikkoa ole, vaan rikkaruohoa joka on vallannut viljelemättömän pellon. Mutta vihreää ja työtä teettävää kuitenkin. 

Mutta on myös muutaman kuution kuorma purua, jonka piti tulla yläpohjaan eristeeksi. Helppouden vuoksi päädyimme kuitenkin viime kesänä puhallettavaan ekovillaan, joten purukuorma on päätymässä katteeksi noille poluille. Ans kattoo, kuin käy. Kyllä sitä jotenkin työpäivän jälkeen on mehut puristettu pois niin, että kotitöissä päiväsaannos on melko pientä.



9.5.2018

Puuhommia



Polttopuu hommat ovat meillä venähtäneet kovin pitkälle. Muina vuosina hommat on olleet paketissa jo huhtikuussa, mutta tämä talvi on ollut sairasteluni vuoksi melko vaikea. Lisäksi puuta on pitänyt tehdä enemmän, pojan perheelle myös saunapuiksi. Tosin esikoinen on itse ollut mukana hommissa kolmasti, mutta näiden kertojen väliä on ollut aina useampi viikko. On vaikeaa sopeuttaa ajankohta kaikille sopivaksi, kun me elämme ”normaalia” aikaa 5 työtä ja 2 vapaata ja hän tekee yötyötä 6 töitä ja 2 vapaata, lisäksi pitää sovitella vaimon sekalaiset vuorot ja lastenhoito. Niinpä olen nuo kerrat ollut lapsenpiikana, että hän on päässyt metsään

Oma osallistumiseni on ollut melko satunnaista, selkä ei vaan kestä. Mies on yksin haljellut kaikki puut, vaikka kaadossa ja metsästä pois hilaamisessa olen mukana ollutkin.

Viikonloppuna oli toivottavasti viimeinen metsäreissu ja siihen saatiinkin lainaksi naapurista mönkkäriä, kun tähän asti kaikki on tehty käsipelillä. Kyllä nopeutti tavattomasti ja säästi selkää. Ei niin omavaraista, mutta pakko se on itselle hankkia. Ei tämä kunto tästä enää paremmaksi tule. Nuo viimeiset kuutiot on nyt saatu  pois metsästä ja halkelu on enää edessä. Tietysti sitten loppukesästä pätkiminen ja suuliin vienti :)

Laina mönkijän tukkikärryssä oli kiinni tämmöinen systeemi, ei tarvinnut sitoa kuormaa liinoilla tms, erittäin kätevä peli. Tietääkö kukaan, mikä tämän kapistuksen oikea, virallinen nimi on?



7.5.2018

Ensimmäinen sadonkorjuu



Edellisviikonloppuna (29.4) syötiin ensimmäistä uutta satoa: viime vuonna laittamani maa-artisokat olivat talvehtineet hyvin ja satoa oli aivan mielettömästi! Ostin silloin kovin myöhässä kuusi alkua, mutta niitä toimitettiin viisitoista, ilmeisesti halusivat vanhasta sadostaan eroon. Osan jätin vielä maahan, tavoitteena on saada uutta kasvimaata ja siirtää näitä sitten kasvamaan siihen.


Myös vuohenputket olivat jo kivalla alulla ja niitä syötiin sitten lisukkeena.


  
Tällä hetkellä vuohenputket alkavat olla jo valtavia, pitäisi varmaan niittää osa.

15.3.2018

Kohti


Jokin tässä blogin pidossa vaan tökkii. Olen pohtinut monesti ja pitkään, että ehkä ajatus omavaraisuudesta rajoittaa liiaksi kirjoittamista. Sitä on ikään kuin kädet sidottu kirjoittamaan vain ja ainoastaan siitä, mikä liittyy omavaraisuuteen.

Siksi päädyin vaihtamaan blogin nimen, toivottavasti se kääntää myös ajatukset ja jättää riittävästi tulkinnanvaraa.  Kohti laadukkaampaa elämää.

Tokihan lisääntyvä valo tuo mieleen monenmoista kasvattelun saralta, yhtään siementä en ole vielä pistänyt multiin.  Suunnitellut vaan kasvimaa talkoita, sopinut itseni kanssa, ettei kaikkea tarvitse tehdä käsin. Mies saa kääntää maan jyrsijällä. Työtä sekin vaatii, pitää koettaa saada pois rikkakasvien juuret mahdollisimman hyvin. Ehkä silti pitää käännetty maa kesannolla, katettuna ja mahdollisimman rikkaruohovapaana, työstää silti alati, koettaa saada humusta mukaan, sitä ei ole, pelkkää savea ja vähän vielä kovempaa savea vaan.

Olen saanut jotain uutta innostusta kasvatukseen, kun toinen poikamme perheineen muutti lähistölle. Vielä emme tiedä mitä heidän pihastaan keväällä paljastuu, se on koko ajan olut lumen peitossa, marjapuskia ainakin näyttää olevan ja luultavasti siellä on jonkinlainen kasvimaakin olemassa.  Välimatkamme lyheni niin, että ainakin pääni sisällä aloita keväällä pyöräilyn, välimatkamme on pyöräillen alle puolen tunnin luokkaa.  Vaikka nyt on ollut koviakin pakkasia, on ollut hieno huomata, miten nämä entiset rivi- ja kerrostaloasujat nauttivat omasta pihasta, lapset ulkoilevat paljon enemmän kuin ennen ja pääsevät myös havainnoimaan villiä luontoa: kettujen, kauriiden, fasaaneiden ja monien muiden eläinten muodossa.

Ja mitä tulee kasvatukseen, hiirenkorvia on jo naposteltu:



9.1.2018

Katkolta

Jospa yrittäisi nyt tosissaan katkaista tämän blogihiljaisuuden. Aika ajoin ja useinkin mielessä käy asioita, joista pitäisi kirjoittaa, mutta sitten ne jää. Näytin viimeksi päivitelleen blogia heinäkuussa, sen jälkeen on tapahtunut paljon ja monenlaista, en edes yritä kertoa kaikkea kerralla.

Ihan viime kirjoituksen hetkillä jäimme miehen kanssa kaksin, kuopus muutti pois. Ei hän kyllä vieläkään ole kaikkia tavaroitaan vienyt, pikkuhiljaa aina jotain, mitä on kullostikin tarvinnut. Tässä on sitten opeteltu olemaan vaan kahdestaan, kahdenkymmenen viiden vuoden tauon jälkeen. Olihan se alkuun todella outoa ja äitinä koin jotain ihme syyllisyyttä ja ikävää, uskoin ihan vakaasti tehneeni jotain todella pahaa, että nyt kotoa pois lähdetään. Onneksi tilanne on jo tasaantunut ikävän osalta, huolissani silti olen toisinaan, vaikka yhteyttä pidetään pojan kanssa tiiviisti. On ollut outoa, kun auto on vain meidän käytössämme, eikä tarvitse sumplia aikatauluja – tankkausvälikin on pidentynyt viikosta kahteen ja kolmeen viikkoon. Pyykkikone pyörii nykyään vain parin viikon välein, kun ennen lähes joka päivä. Ruokakassit ei paina juuri mitään ja jääkaapista ei katoa mitään oudosti.


Loman loputtua, töiden alkaessa elokuun loppupuolella alkoi alaselkäni vihotella entistä enemmän, päästiin syyskuun puolelle ja kipu siirtyi selästä vasempaan jalkaan, reiden ja säären sivuun. Mies patisti lääkäriin ja minä pistin hanttiin. Aamuisin en saanut jalkaani edes sukkia ja mies puki ne minulle, kipu oli niin helvetillinen, että vesi valui silmistä. Lopulta menin lääkäriin, joka totesi, että välilevyn pullistuma, piirteli kuvia, miten kauppakasseja tulee kantaa, sekä prosenttilukuja siitä, miten moni paranee missäkin kuukausimäärässä ja osa ei koskaan. Kirjoitti reseptin relaksoivaa, että saan nukuttua, vaikka sanoin, ettei minulla ole uniongelmia. Hain lääkkeet heti työpäivän jälkeen ja totesin niiden olevan relaksoivia, mutta myös masennuslääkkeinä tunnettuja, joten en ole ensimmäistäkään niistä syönyt. Parin viikon päästä isoin kipu hellitti – poistunut se ei ole vieläkään kokonaan. Toisina päivinä pystyn kävelemään pitkiäkin matkoja ja jumppaamaan ja toisinaan taas hoitamaan vain pakolliset jutut töissä. Istuminen pahentaa, mutta koko päivää en jaksa töissäkään seisoa ja pönöttää paikallaan.  

Näillä mennään, leuka pystyyn, ettei kruunu putoa!