20.5.2019

Harmittaa niin vietävästi...

Tulihan se nurmikko viikonloppuna ajettua, vaan kerääjä sanoi sopimuksensa irti, eikä kerännyt yhtään mitään. Jäin vaille ruohokatetta. Samalla rikottiin lämpöennätys, poltin nahkani ruohonajossa. Ja vasen jalka. Niin se vasen jalka valvotti yöt ja väsytti päivät. Jalassa ei varmasi ole mitään vikaa, joku hermo on jumissa ylempänä. Sain sentään tälle illalle hierojan, jospa se auttaisi.


Samoihin sanoihin hajosi miehen selkä. Ei edennyt siis juuri hänenkään hommansa, tarkoitus oli saada kunnon katto aikaiseksi puiden päälle ennen sadetta ja alkaa sitten perunamaan tekoon. Hän puolestaan sai lääkäriajan huomiseksi.


Harmittaa niin vietävästi tämä krämppääminen. 
Teetaulu sentään valmistui. 
Väripilkku. 



18.5.2019

Puutarhapuuhastelua

Viimeisen viikon aikana suunnitelmat ovat nytkähtäneet aika kivasti tekemisen puolelle. Vaikka osa polttopuista on yhä metsässä, ollaan siirrytty puutarhan puolelle. Töiden jälkeen iltaisin on tarkoitus tehdä tunti ja joka ilta on huomattu yks kaks, että aikaa on mennytkin jo pari tuntia. Valmista näkyvää on tullut, mutta ei niin paljoa kuin toivoin. Viimeiset pari viikkoa ovat kohdallani olleet melko kivuliaita, vasen jalka lähtee alta yllättäen.





Viikonloppuna aloittelin puutarhassa leikkaamalla punaherukoista kuolleet oksat, joita olikin aivan hillitön määrä viime kesän helteiden jäljiltä, sillä välin mies halkeli viimeiset jo tuodut puut pinoon. Marjapuskissa on nuppuja ja jo kukkiakin  aika mukavasti, vaikka olin ihan varma, ettei tänä vuonna saada mistään mitään satoa viime kesän helteiden jäljiltä. Seuraavaksi leikkelin kuolleet oksat mustaherukoista, joita oltiin siirtämässä ja siirsin muutaman puskan uudelle paikalleen, tässä kohden mies oli saanut puut haljeltua ja tuli "sekoittamaan" tekemisiäni ja jätin hänet hoitamaan yksinään siirtohommia. Mukana meillä hääräsi kaksi nuorinta pojan poikaa, tai oikeastaan, heitä ei meidän puuhat kiinnostaneet ja lähinnä painelivat näkymättömiin karkuteille ja touhusivat ihan omiaan. 


Alkuviikosta siirryin kääntämään lopulliseen muotoon viime kesänä tehtyjä penkkejä. Alkuperäisissä suunnitelmissani taisin kuvitella siirtäväni niistä toiseen maa-artisokan ja toiseen jotain ryytiä.  Mutta koska viikonloppuna puutarhaosastolla käydessäni oli mukaan tarttunut 40 mansikan tainta, jotka aloittivat kukintansa sisällä, oli pakkorako istuttaa ne juuri näihin penkkeihin. Liian tiheään ne tuli, mutta koska muuta maata ei vielä ole, on tämä ainoa vaihtoehto. Tämähän on vain tae jatkuvuudesta, koska sitten näitä pitää jollain aikajänteellä siirtää muualle :) Koetin katsella lajit niin, että satoa olisi koko kauden, aikaista, myöhäistä ja keskikesälle.





Mansikoiden istutuksen jälkeen kävin vanhimman penkin kimppuun. Tämän penkin perustamisesta on kolme vuotta ja sen tekemisestä olen kertonut täällä.  Joka kevät otan reunustavat tiilet ja sanomalehdet pois ja kaivan ulkoreunan vallanneet rikkaruohot pois, laitan uudet sanomalehdet ja palautan tiilet. Näin vierestä pystyy ajamaan leikkurilla melkein koko kesän, ilman, että tiilet lähtevät mukana tai kaatuvat penkin puolelle. Samalla nypin mahdolliset rikat itse maasta. Tässä kohden kiittelen aina itseäni, miten helposti penkin vuosihuolto käy, vaikka se ensimmäisen kevään työ onkin ollut valtava. Olen pyrkinyt pitämään tämän penkin katettuna ruohosilpulla ja puunlehdillä läpi vuoden. Maa katteen alla on samaa savea kuin muuallakin, mutta katteen alla se on kosteaa ja rakenteeltaan murumaista, muualla kivikovaa ja kuivaa. Kastematoja on myös valtavasti ja monenmoista nopeaa ja hidasta viipottajaa, joista kaikista en tiedä mitä ne ovat tai miksi ne mahdollisesti muuttuvat, kun kasvavat isoiksi.



Pari iltaa on mennyt myös jääkiekon parissa, tai mies on katsonut ja minä saanut hyvän tekosyyn laiskotella. Nyt näyttää ruoho niin pitkältä että sitä on pakko mennä ajamaan, puolihullun hommaa, mutta tehtävä se on ja saahan siitä katetta. Ajan kerääjä perässä kuvitellen, että silpun poiskerääminen jossain vaiheessa köyhdyttäisi maan niin, ettei sitä enää tarvitsisi leikata, mutta taitaa olla toiveajattelua. Maanantaiksi on luvattu sadetta, joten kiirettä pitää... parhaat perunanistutuspäivätkin osuvat maanantaille ja tiistaille, muistaakseni.

Työntäyteistä viikonloppua kaikille :)



14.5.2019

Tien päällä

Harrastimme taannoin niin kutsuttua maaseutumatkailua isäni synnyinseudulle Siikaisiin. Vaikkei edestakainen matka ole 200 kilomertiä enempää, kertyi niitä mittariin silti huomattavasti enemmän, jos vierähti aikaakin kymmenen tuntia. 

Siikainen on kookkaimpia kuntia  Satakunnan maakunnassa, kokoa löytyy peräti 491,37 neliökilometriä, josta maapinta-ala 463,09 neliökilometriä, loppu on jokia ja järviä, joita löytyy peräti 55 kpl. Asukkaita on hiven alle 1500, mutta kesäasukkaiden saavuttua väkiluku tuplaantuu. Siikaisista on kotoisin mm. kirjailija Reijo Mäki, tuo Vares kirjojen tarinoitsija. Monissa alkuaikojen Vareksissa myös tarinat sijoittuvat siikaisiin, merikarvialle ja poriin. Joitain tuttuja nimiä niissä myös vilahtelee, kuten isäni eno, tai pikemminkin hänen traktorinsa on eräässä kirjassa mainittu.  

Lähdimme lauantai aamulla kahdeksan maissa ja palasimme kuuden aikaan illalla. Sääennusteet olivat luvanneet huonoa keliä, mutta lähtiessä oli kyllä kylmä, silti lunta ei ollut yhtään. Matkan varrella keli muuttui koko ajan huonommaksi, sateessa ei sentään tarvinnut ajaa, mutta paikka paikoin lunta oli jopa 20 cm. Mukana meillä oli siis isäni (89 v) ja hänen 20 vuotta nuorempi sisarensa.  Kierretyksi tuli isän synnyinpaikka, isoäidin lapsuuden kotipaikka ja hautausmaa. Kävimme tapaamassa myös sukulaisia, joita en ollut edes ennen tavannut.


Siikaisten kirkko on ylväs ja kaunis, se on rakennettu 1888-1889 paikkakunnan omista puista.


Ja koska Siikaisissa oltiin, poikettiin myös LiljanLankakaupassa.  Tällä paikalla on aina toiminut kauppa, nykyisellään lankakauppa ja kahvila. Itse rakennus on kauniisti kunnostettu ja huokuu vanhaa aikaa, vaikka onkin modernisoitu. Vesiklosetti ja kaikki.



Itse emme olleet tuolla lankakaupassa koskaan käyneet, isälle se oli tuttu paikka. Hän usein ajellessaan tapaa käydä kahvilla tuolla. Muutaman lankakerän ostin. Olen aiemmin värjännyt vain seitsemää veljestä ja nallea, mutta tuossa kaupassa on "vähän parempia" lankoja, joten otin 100% villalankaa, kun sitä kerran löysin. Mielenkiintoista nähdä, miten luonnonvärit näihin tarttuvat.


6.5.2019

Suuntana omavaraisuus osa 4

Tämä on osa 4-2019 omavaraisbloggareiden yhteyspostausta, joissa kerromme suunnitelmistamme ja niiden etenemisestä (tai asioista jotka estävät suunnitelmia toteutumasta).  Ihan teemassa tässä ei ole itsekään pysytty, vaikka kasvuvyöhyke onkin 2.


Huhtikuun alussa meilläpäin oli jo lumet käyneet vähiin ja maa paikkapaikoin ihan käännettävissä.  Huhkein muutamasti perustettavalla maalla tarikon kanssa ja aika kohta totesin alan olevan aivan liian iso käännettäväksi käsipelillä. Viime vuonna perustetut maat taas oli helppo käydä tarikolla läpi, rikkojen juuret lähti todella kevyesti. Joten päädyin siihen, että uudet maat tehdään viimevuotisella kaavalla. Kevyt jyrsintä ja käsin kitkentä.




Vaan eihän sitä lumettomuutta kestänyt kuin viikko, parissa päivässä lunta tuprutti reilut 15 cm. Taas sai siirtyä enemmän suunnittelun puolelle. Suunnitelmani ovat muuttuvaista sorttia muutenkin ja usein kun tulee se tekemisen aika, ne muuttuvat vielä.



Vaan se aika, joka on niin kuluvaista ja kuluttavaa. Polttopuuhommat olivat aivan jumissa, maaliskuun puoliväliin luvattu mönkkäri tuli vasta pääsiäisviikolla ja sitä sisäänajoakin olsi pitänyt tehdä, eikä lähteä heti rääkkäämään maastoon. Onneksi kuitenkin oli se pääsiäinen ja vappukin, toivat ikäänkuin vähän lisäaikaa kotihommille.  Pääsiäisenä päästiin lopulta puunhakuun, halkelua on tehty vähän kerrallaan iltaisin palkkatöiden päälle, viikonloppuna haettu uutta kuormaa, viikolla halkelua ja vapunpäiväkin vietettiin työn merkeissä ja saatiin kuorma tyhjäksi. Siinä kohden jo jokseenkin huokaisimme molemmat, sillä olimme niitä  haljelleet luultavammin koko ensi talven tarpeen.


Vaikka haljeltuna ja pinottuna on nyt varmaankin se vuoden tarve, mutta metsässä on vielä hakematta jo kaadettuja puita lähes saman verran.  Eli vaikka ollaan tavallaan aikataulussa ollaan silti tavallaan myöhässä. Näyttää vähän siltä, mitä jossain vaiheessa olen varoitellut, ettei voi ainaa kaataa runkoluvun mukaan, ne puuthan kasvavat vuosi vuodelta isommiksi ja aina vähemmän tarvitsee kaataa saadakseen tarvittavan määrän. Toisaalta tässä on se hyvä puoli, että tällä  tavalla on mahdollisuus päästä vähän edelle ja saada puuta varastoon. Varastoa olisi hyvä olla, koskaan ei tiedä, jos sattuu vuosi, ettei kummastakaan tai edes toisesta ole puuhommiin, on tavall tai toisella pelistä pois. Tuohia on kiskottu irti, jos ovat lähteäkseen, onhan se paras sytytysvärkki koskaan.



Puolensa sitten myöhässä olossakin, nyt tulee sitten pakosta kuljettua tuolla metsässä tähän aikaan ja huomioitua asioita, joita ennen ei ole huomioitu, kun on vaan hangilla kuljettu. Kuten tämä Näsiä



Näitä kavereita täällä toki on tiedetty olevan, onhan meidän wanha rouva joka kevät tuonut lapsilleen ainakin sen yhden kyyn, mutta nyt törmäsin ihan itse tämmöiseen, vielä talvilevollaan olleeseen tyyppiin. Kun koitan parannella ja tasoitella ajoväyliä joka välissä, niin nappasin kiven päällä olleen tuppaan sen kummemmin ajattelematta irti ja kas kuka siellä lymysi. Aika nopsaan aurinko sai kaveriin liikettä. Sen verran kaupunkilaistyttöä minussa on, että luulin tätä ensin isoksi kastemadoksi ja meinasin ottaa käteeni... en tiedä köllöttelevätkö ne aina vatsapuoli ylöspäin, vai oliko tämä joku poikkeus.





Maan käännön ja kylvöjen osalta ei olla edetty mihinkään, sen paremmin kuin aidan teonkaan. En ole mitenkään huolissani tilanteesta siltikään (välillä jo olin). Ilmat antoi välillä ymmärtää kesän tuleen, kuten pääsiäisenä touhuttiin puiden kanssa paitahihasillaan hikipäässä ja vappuna paleltiin ja kylmä tuntuu jatkuvan. Aamuisin pakkasta on ollut  -1 - -8 astetta vaihtelevasti, mitattuna 2 metriä maan pinnan yläpuolelta, yhtään plussa aamua ei vielä toukokuun puolelle ole saatu. Rännin alla olevassa saavissa on aamuisin jääkerros vaihtelevalla paksuudella.




Jossain kohden luultiin jo lämmityskauden olevan ohi, vaan hakoteillä oltiin ja pahasti. Leivinuuni ei enää lämpiä, mutta muita pesiä joutuu kyllä lämmittämään muutaman kerran viikossa. Positiivisella mielellä kuitenkin edetään, lieneekö taannoin esimiehen kanssa käyty kehityskeskustelu vaikuttanut sekin vähän mielialaan. Olen viime vuodet tuntenut työtaakan olevan ylipääsemätön ja sen neljä kertaa vuodessa, kun työpiikki on korkea, olen aivan puhki, stressitaso ei missään välissä ehdi nollille, aina on pelko perseessä - tämä syö jaksamista myös kotihommista - huushollini on aina riipin raapin. Pääsin keskustelussamme siihen tulokseen, etten ole ainoa osastollamme ja niin myös työpaikkalääkäri taannoin antoi ymmärtää, että yrityksen toimihenkilöillä on kaikilla tänä päivänä ongelmia jaksamisen kanssa, työ kuormittaa henkisesti ja työkuorma on liian epätasainen ajan puitteissa. Asioihin ollaan puuttumassa ja tuo kehityskeskustelu oli osa kartoitusta.




Ensimmäiset vuohenputket on pistelty poskiin ja nokkosta odotellaan. Samoin odotan kovin, että kuusenkerkät olisi poimittavissa. Vanhat kuusenkerkkäsiirapit on lopuillaan ja uutta pitää tehdä.



Olen myös yrittänyt tehdä jonkinmoisia suunnitelmia ja laskelmia syksyn säilöntätarpeista, lähinnä hillojen ja mehujen suhteen. Niitä on aina vaan tehty, juotu ja syöty, mutta määrät ovat vähän hakusessa.  Viime kesän kuivuus oli marjapuskille kyllä melko tuhoisa ja jos nämä pakkaset jatkuu, niin se ei tiedä hyvää tulevalle marjasadolle millään tasolla.

Kuukausi sitten kuvittelin, että tänään suunnitelmalistalta olisi jo vedetty yli monta asiaa valmiina, toisin kävi, mutta mitenkään toivottomalta ei silti tunnu. Pari viimeistä viikkoa on touhuttu ahkerasti, eilen illalla totesin ääneenkin, että alkaa akka olla melko puhki, pitäisi saada kunnon lepotauko ja mies nyökytteli vierellä, että sama tilanne hänellä. Vaikka ollaan tehty muutakin kuin töitä, on kaikki ollut liian suunniteltua ja aikataulutettua niin, ettei mikään ole sen kummemmin tuntunut rentouttavalta. Mieltä on myös painanut ja lisästressiä aiheuttanut pari kuukautta sairastanut kissamme.  En ole juuri vapaa ajalla ehtinyt koneella olemaan, saati että olisin jaksanut mitään kirjoittaa, kun olen koittanut häntä paijata.

 Tämä toukokuu tulee varmasti olemaan sellainen, että näkyvää tulosta alkaa syntyä!
(pakkohan se on?)

 
 Muiden omavaraisuuteen pyrkivien bloggareiden kuulumisia toit lukea näistä linkeistä:

Stellan kolmas luonto
Talopäiväkirja/ omavarainen.fi
Rakkautta ja maanantimia 







11.4.2019

Vaihtotalous

Vai olikohan ne sittenkin sukkalankoja?

Olen äärettömän huono saamaan valmista aikaiseksi kutomalla (no montaa muutakin :)). Taannoin kävin pussukoitani läpi todetakseni, että sukkalankoja oli kaksi täyttä muovikassillista, suurinta osaa keristä en ollut edes avannut. Ystävättäreni taasen on kova kutomaan, hän taitaa kutoa nukkuessaankin ja virkata sitten lopun aikaa. Joten teimme hyvät vaihtokaupat, hän sai sukkalankaa ja minä ja mies muutamat uudet villasukat. 


Vaihtotalous on muutenkin meilläpäin kovassa kurssissa, mutta tavallisesti vaihdellaan naapureiden kanssa erilaisia työpanoksia keskenämme. Naapurin isäntä saattaa käydä auttelemassa meillä miestä raskaammissa hommissa, joissa tarvitaan kahta tekijää ja vastavuoroisesti minä heillä lämmittämässä talviaikaan, jos hän joutuu reissuhommiin. 

Tämäkin homma tuntuu täällä harvaanasutussa kolkassa toimivan ihan molempiin suuntiin, kun aikoinaan kerrostalossa asuessa muistan naapurin lainanneen, milloin leivinpaperia tai  kananmunia, muttei koskaan muistanut tuoda takaisin :)

1.4.2019

2019 suunnitelmien eteneminen - 1.4.

Tämä kirjoitus on osa Omavaraisuus.org bloggareiden 2019 yhteispostaussarjaa, joka ilmestyy aina kuun alussa, tämä huhtikuun yhteispostauksemme käsittelee kunkin suunnitelmien etenemistä ja samalla saatamme suositella jonkin omasta mielestä sopivan kirjan, lehden, ohjelman tai youtube-kanavan. Helmikuun postaukseeni pääset Tästä ja  ja maaliskuun postaukseeni tästä kunkin postauksen loppupuolelta löydät linkit muiden bloggaajien postauksiin.




Puutarha suunnitelmat ovat edenneet melkeinpä vain paperilla ja pääni sisällä, tosin sielläkin ne ehtivät tekemään monenmoista liikettä, laajeta, kuten viime postauksessani kerroinkin. Vaikka vielä maaliskuun alussa näytti, ettei lumet lähde ollenkaan, on jo nyt maa näkyvissä hyvinkin, joissain varjopaikoilla ja tuolla metsätaipaleella vielä on lunta, mutta pääsääntöisesti voi sanoa kevään saapuneen. 


Joutsenet, kurjet ja hanhet (joita kaikkia onnistuin saamaan tähän kuvaan kuun lisäksi) ovat saapuneet viereiselle pellolle ja aamuvarhaisella, ennen töihin lähtöä pääsee kuulemaan mustarastaan iloista laulua. Päivä on pidentynyt niin, ettei ajantajua oikeastaan enää ole, samalla kun mielikin on virkistynyt. 

Ihan kohta pääsee tonkimaan maata! 

 

Puuhommat on kesken, ehkä puolet vuoden polttopuista on nurin ja määrämittaan katkottuna sekä pinoissa metsässä. Työsarkaa riittää vielä senkin jälkeen, kun ne on saatu pois metsästä, halkelu ja pinoaminen kuivumaan. Loppukesästä pätkiminen ja sisäänkanto. Tänäkin vuonna puita pitää tehdä yli oman tarpeen. Olisi hienoa, kun se ylimenevä osuus joskus päätyisi omaan varastoon, kun ei koskaan tiedä vaikka olisi edessä talvi kun itsestä ei syytä tai toisesta ole edes siihen kuin nyt.

Mönkijän piti puolivälissä maaliskuuta saapua suomeen, mutta vieläkään se ei ole tullut. Ehkä se tuodaan ajamalla valmistusmaasta? 



Kävin jo tutkailemassa kasvimaita ja kovin on rikkaruohon vallassa nuo viimevuonna perustetut, niiden kanssa riittää hommaa varmaan vielä ensikin vuonna. Marjapuskista ei vielä ihan näe, missä on silmuja ja missä ei, heti kun ne tulevat näkyviin raivoan kuivat oksat pois.

Odotan myös innolla, mitä kompostista tänä keväänä irtoaa, irtoaako mitään? Olen kesäaikaan bokashoinut itsetehdyillä ämpäreillä. Vain kesäaikaan siksi, ettei minulla talviaikaan ole missään sulaa multaa, jotta pystyisin sekottelut tekemään. Viime kesänä en tehnyt sitäkään, vaan vein biojätteet suoraan eristämättömään kompostoriin, koska jäätyämme kaksin myös biojätteen määrä suorastaan romahti, eikä ämpäri olisi täyttynyt moneen kuukauteen, sekaan heitin silti bokashirouhetta silloin tällöin. Loppukesästä ostin fb-kirpputorin kautta käytetyn biolanin, mutta siitä on kannen saranat rikki, enkä niitä terrasta löytänyt, joten sitä ei ole otettu käyttöön. Nyt bauhaussin verkokaupasta löysin oikeat vermeet, ne vain pitäisi kiinnittää. Samalla ostoskoriin meni aukipitosalpa ja kiinnityslenkki varmuuden vuoksi, näistä huolimatta kompostorin hinnaksi jää reilusti alle puolet uuden hinnasta. Tammikuisen ruokaremontin jälkeen oma biojätemäärämme on kasvanut kuorien muodossa melkoisiin määriin, varsinaista ruokaa jää aniharvoin pois heitettäväksi, joten olisi aika kaivaa ämpärit esiin.


Ja sitten postauksen huviosuus, eli ohjelmasuositukseen:


Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut suosia ylen kanavia, niiltä tulee parhaat luonto dokumentit, esitettävät puutarhaohjelmat pysyvät realistisina ja niissä olevat ideat sopivat tähän ilmastoon, toisin kuin pohjoismaiden ulkopuolelta tuleva hapatus ja varsinkin ruotsalaiset rikosjännäritkin ovat aidosti kuviteltavissa. Elikkä, emme nykyään enää anna ohjelmien rajoittaa ja aikatauluttaa elämää, vaan katselemme areenasta itselle sopivana ajankohtana. Oikein laiskana viikonloppuna talvella, kun ulkona paukkuu pakkanen ja tuiskaa lunta, voidaan katsella jonkun ohjelman koko kausi ja miksei toinenkin, siinä pääse hyvin käsiksi koko juoneen. Tämän hetkinen suositus, jonka viimeinen osa tuli viime viikolla.

Kekseliäs Nikkari Areenassa


Norjalaisella pientilalla asuu Tesakerin perhe. Tilalla riittää puuhaamista ja korjaamista. Perheen isä Erik on varsinainen tuhattaituri ja keksijä ja hänellä on koko ajan monta puuhaa meneillään - kertoo ohjelmaesittely.
Pidän tästä ohjelmasta, koska mukana touhuaa koko perhe. Tosin tämä perheenisä tuntuu touhuavan aika paljon näiden omien keksintöjensä parissa, aivan kuin pakoillen varsinaista työhön tarttumista. Tunnen siis samaistuvani häneen melko vahvasti. Jokatapauksessa hän käytää paljon vanhoja menetelmiä ja työkaluja, loitsut ja liitokset ovat erityisesti mieleeni. Ohjelmissa tietysti näytetään aina pelkkää pintaa, mutta jotenkin kaikesta huokuu perhekeskeisyys ja lapset ovat kaikessa mukana.  Areenasta löytyy Nikkarin kaksi kautta, ensimmäinen 7 osainen ja toinen 8 osainen. Näkisin tälle mielelläni jatkoa, mutta ilmeisesti sellaista ei ole luvassa.

Näiden linkkien kautta pääset lukemaan muiden omavarais bloggareiden kirjoituksia:
Urban Farming
Harmaa torppa
Tsajut
Sarin puutarhat
Korkeala
Jovelan talopäiväkirja
Maalaiskaupungin piha
Riippumattomammaksi
Metsäläisten elämää
Sorakukka
Laura eli Javis
Maatiaiskanasen Elämää
Rakkautta ja maanantimia
Palokankaan pientila
Alussa oli Vehkosuo
Suurien unelmien puutarhablogi
Pienenpieni farmi
Iso-Orvokkiniitty
Villa Koira
Mrs Sinn
Torpan Tyttö
Ku ite tekee
Luomulaakso
Saman otavan alla
Caramellia
Airot ulapalla
Villa Kotiranta

27.3.2019

Puutarhan suunnittelu 2019


Piha- ja puutarhasuunnitelman teko lähti vähän lapasesta, niinkuin useimmilla jutuilla on tapana. Piti tehdä ruutupaperille ja sen sellaista, mutta kun otin pohjan netistä, oli jotenkin jatkumoa avata se kuvankäsittelyyn. Ensimmäisessä kuvassa siis nykytilanne, ruskeat viivat kuvaavat korkeuseroja, unohdin sen innoissani kirjoittaa. Olisin varmaan päässyt vähemmällä myös kirjoittamalla oikeaan alakulmaan metsä, mutta oli kiva siirrellä noita koivuja yksi kerrallaan, en sentään käynyt mittailemassa niiden oikeita paikkoja. 



Täytyy muuten sanoa, että piha näyttää tässä pohjapiirroksessa paljon selkeämmältä, kuin luonnossa. Ympyröin vihreällä alueet, joihin on tarkoitus tehdä muutosta kevään tultua. Ylimmästä alueesta lähtee mustaherukat kokonaan pois. Homma on niin yksinkertainen, etten siitä tehnyt mitään tulevaisuuden kuvaakaan, mutta tuosta toisesta alueesta kylläkin.

Kuvassa alla siis suunnitelmaani: Aluperin ajattelin siirtää kasvimaan vierellä olevia mustaherukka pensaita vasemmalta reunalta oikealle reunalle niin, että rivimäärä olisi nykyisen viiden sijasta kolme ja lisätä mukaan kuusentaimia ja myöhemmin syksypuolella pari omenapuuta, Ja sitten tämä oikean puoleinen alue, varsinainen haaveiden kasvimaa. On vaikea ajatella missä järjestyksessä mikäkin lopulta toteutuu, kun kaikki pitäisi saada toisaalta kerralla tehtyä, mutta ilmoista ei vielä pysty ennustamaan yhtään mitään, vaan mitä sitten tapahtuikaan?
  


Ilmeisesti minulla on aivan liikaa aikaa.... ja se suuruudenhulluuskin vaivana. Eilen kulkiessani ulkona tutkailemassa, miltä maa näyttää, onko sulaa, no olihan sitä sulaa ihan 2 senttiä jo sulana. Päädyin  muokkaamaan kuvaani ja vetelemään viivoja vähän eri tavalla, siirretäänkin marjapensaat oikelta reunalta nykyisen alueensa vasempaan reunaan kahteen riviin ja vapautuneeseen alueeseen aletaan pikkuhiljaa kunnostella isompaa kasvimaata. Päädyin siis tälläiseen tulevaisuuden kuvaan:



- tämähän tarkoittaa sitä, että aidattava alue laajenee samalla paljon, eikä jo valmiiksi hankitut tolpat ja verkot riitä alkuunkaan. Osan tolpista olen jo viime keväänä innoissani pystyttänyt, huomatakseni, ettei linjoista tullut luotisuoria, vaikka ne sellaisia olivat olevinaan. Verkkoaita siintää mielessäni ja osan siitä olen jo hankkinutkin, mutta nyt sitä tarvitaan enemmän kuin tuplaten lisää. Osaksi tulee sellaista lahoaitaa paremmaksi tuulensuojaksi, ainakin merkityn aidan vasen alakulma, joka on eniten sitä suuntaa josta tuuli puhaltaa. Puhaltaa aina. Vaikka muu maailma olisi miten tyyni, meillä puhaltaa. Toista kilometriä peltoaukeeta pitää huolen, että tuulta riittää, oli sitten kesä tai talvi. 

- "olemassa oleva" -alue on sellainen, että siihen olen pistänyt jos mitä monivuotisia, valitettavasti vaan en tunnista niitä enää kaikkia, koska merkkitikut lähti kävelemään heti ensimmäisenä vuotena. Lipstikan tunnistan, viime kesänä sitä nousi vain yksi töyhtö, oikean päädyn valtaaman maa-artisokan kaivan ylös, syödään osa ja osa istutetaan tuohon "keskeneräiseen kunnostettavaan", ja  mikäli niille tunnistamattomille en tänäkään keväänä keksi nimiä, hävitän ne raakasti. Tyhjentyneeseen penkkiin sitten monivuotisia yrttejä, joihin pitää tehdä merkkitikut vähän paksummasta parrusta, ettei niitä tuuli vie.


- Nyt aloittamattomia alueita onkin tulossa kaksi ja ne muokataan "kevyesti", että niistä saisi niin paljon pois rikkaruohoja kuin mahdollista. Siksi ei möyhitä liikaa ja pätkitä niitä rikan juuria ympäri maailmaa, vaan vain sen verran, että maa vähän pehmenee ja käsipelillä pystyy keräämään pois niin paljon kuin suinkin. Ainakin osalle maata laitan varmasti perunaa sillä mielellä, että vaikka maa aluksi vaatii kitkemistä, mutta jossain vaiheessa perunan varret hoitavat itse varjostuksen, eikä kitkemistä enää juurikaan tarvita. Katetta ei tule riittämään joka paikkaan, joten ehkä pressutan osan näistä uusista alueista ja toivon sen tekevän tehtävänsä.



- Keskeneräiseksi merkitsemäni pikku pläntit tehtiin viime vuonna vähän samalla tavalla, ensin kevyt muokkaus koneella, sitten käsin niin tyhjäksi rikoista kuin mahdollista ja kate päälle ensimmäisestä ruohonleikkuusta, sinne tänne istuttelin jotain kokeiluja. Kate hoiti rikat aika hyvin, mutta kesä oli niin kuiva ja kuuma, ettei uutta katetta saanut mistään, onneksi se ensimmäinen kuivui levyksi kaiken päälle ja suojasi silti myös maan kuivumiselta melko pitkälle heinäkuun loppuun asti. Mutta varsinaiseen maanparannukseen katetta ei riittänyt, yksikään mato ei kiivennyt pinnasta etsimään mitään. Parannusta maalle on tehtävä nyt tänä kesänä lujalla otteella. Eli kaivan maan pois ainakin kunnon lapionpiston verran (pressun päälle, niin saa siististi takaisin), syntyneeseen kuoppaan haen kaiken ylimääräisen lahoavan puuaineksen tontilta, perennojen viimevuoden kuihtuneet osat, ja vielä metsästä kerään ohuelti maata, hyvä kastelu pitää tehdä, että maa hakee puuaineksen seassa paikkansa, eikä jää mitään ilmataskuja, metsämaata saisi olla niin, ettei puuainesta yhtään enää näy, sitten kompostin tyhjennys se sekoitus pintaan ja kakun päälle se alkuperäinen maa siitä pressun päältä. Ja kate. Olen käyttänyt tuota metsänmaata, koska vaikka miten on itsella peltoa, niin eihän siihen mitään kuoppia voi kaivella ja ylpeys ei anna myöten hakea kaupasta multaa säkeissä.  Metsän maa on äärettömän hyvää, oikeaoppisesti muodostunut kerroksittain, kovin paljoa en sitäkään malta kuitenkaan kaivella, vaan ohutta kerrosta tasaisesti poistaen. Enkä jätä pohjaa koskaan tyhjäksi vaan ripottelen päälle kuitenkin kuivia viimevuotisia lehtiä.



- Näissä pakollisissa muokkauksissa on aina hankalaa kun ei tiedä millainen kesä lopulta tulee, siksi pitää päästä maan kimppuun mahdollisimman aikaisin, kun kosteutta vielä riittää, mutta silti pitäisi olla jo kattamistavaraa valmiina, mitä sitten useimmiten ei kuitenkaan ole. Kevyestikin möyhitty savimaa kuivuu parissa-kolmessa päivässä jo sellaisiksi kikkareiksi, ettei niitä pelasta enää kuin uusi talvi. 


Yhteenvetona voisi todeta, että olen haalimassa itselleni puutarha töitä ihan kunnolla, sanotaan että pessimisti ei pety, mutta tämä realisti tietää jo valmiiksi ettei kaikki varmasti toteudu vielä tämän vuoden puolella. Toivon kuitenkin, että jonkinlainen järki itselläni säilyisi siihen asti kunnes maa sulaa ja alkaa varsinainen tekeminen. Eli pitäisi pystyä ottamaan pala kerrallaan haltuun, eikä edes yrittää rääpiä kaikkea vähän johonkin suuntaan. Mikään ei ole sen ikävämpää, kuin se että kaikki on vähän levällään, mistään kohtaa ei saa kunnon satoa ja aika ei millään riitä kaiken kitkemiseen, eli viisainta on osa pelkästään alustaa ja peitellä.




Onnistuessaan tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, 
että jonain syksynä huomaamme olevamme vähän 
enemmän omavaraisia ruuan suhteen.