1. työn stressaavuus
2. oma käden jälki/kädentaitojen elvytys
3. riippuvaisuus
4. epävarmuus
5. hinnat
6. turha kulutus, kierrätys ja loppuun käyttäminen
7. kestävyys
8. ruuan laatu – tietoisuus siitä mitä syö
9. oman ympäristön parempi hyödyntänen
10. luonnollisen rytmin kaipuu
Työni on nykyisellään stressaavaa ja aina on kiire.
Suurin osa stressistä työssä tulee siitä, että vuosikaudet on tuntunut, kuin
ajelehtisi merellä ja törmäilisi samoihin kareihin vuodesta toiseen, niiden
järjestys vaihtuu, mutta yksikään niistä ei koskaan poistu, joku uusi ongelma
saattaa joskus ilmestyä ja
aloitattaa oman kierroksensa. En edes muista koska olen viimeksi
lähtenyt töistä hyvillä mielin siitä, että olisin saanut käsistäni valmiina
pois jonkun kokonaisuuden. Kaipaan nähdä työni tuloksen, oman käden jälkeni
jossain. Siihen ei tällä erää tämä elämä anna mahdollisuuksia palkkatyön
puitteissa. Aamu heräämisestä ja valmistautumisesta töihin, riippuen
päivästä paluu kotiin tapahtuu kuitenkin vasta 10 – 12 tunnin päästä
heräämisestä. Jos joutuu hoitamaan jotain pankki- tai virasto asioita, sen
pitää tapahtua virastoaikana, jonka menetetyn työajan joutuu luonnollisesti
korvaamaan. Kaupassa tarvitaan rahaa, rahaa saadakseen on käytävä töissä jne.
On siis riippuvainen rahasta, töistä, aukioloajoista. Toisaalta ääneen
ei voi valittaa, ettei löydä kengänkuvaa perseestään. Epävarmuus on
läsnä jokapäivä, niin työstä, sen myötä taloudesta ja yleisesti ottaen
maailman tilanteessa. Koska
työ kaikkineen vie niin paljon myös vapaa-aikaa tuntuu, ettei kotona etene mikään, ei kasvimaan laitto,
remontti tai mikään muukaan, väsymys vie voiton ja tekemätön työ väsyttää
kaiken eniten.
Puhutaan hintojen halpuutuksesta, mutta en ole ilmeisemmin
osunut siihen kohderyhmään, joka noita halpuutettuja tuotteita käyttää.
Syötäväksi kelpaava jauheliha maksaa edelleen sen 11,90 kilo paikallisessa
kaupassa. Jos sellaisen halpuutusjauhelihan tuo kotiin, niin pakettia avatessa
alkaa vaistomaisesti kävellä takaperin, edes kissat ei sitä syö. Vaikka puhun
esimerkkinä jauhelihasta, koskee se kaikkea muutakin ruokapuolta, eli yksi syy
on hinnat. Jos itse pystyisi tuottamaan edes osan ravinnosta, sitä kauppaan kuluvaa rahaa ei tarvittaisi
niin paljoa. Töitä voisi
vähentää, omaa aikaa jäisi enemmän ja sen voisi käyttää taasen omavaraisuuden
laajentamiseen.
Samalla kun kaupasta kantaa sen välttämättömyyden, sieltä
kantaa paljon turhaa, vaikkei tekisi yhtään heräteostosta. Tuotteet on pakattu
muovipussiin, pussi laatikkoon ja vielä sen ympärille on kääräisty sellofaani.
Ylimääräinen pakkaaminen on
minulle turhaa kulutusta, en halua kantaa mitään vain siitä
ilosta, että voin sen
myöhemmin kierrättää oikein. Aamulla siis lähdetään töihin yhtä suurten
kantamusten kanssa, kuin sieltä edellisenä iltana tultiin, nyt mukana on vain
kierrätettävät paperit , pahvit, lasit ja metallit. Melko
surkuhupaisaa. Pyrin valitsemaan ostokseni tietysti osin makumieltymysten mukaan, mutta myös
huomioiden miten parhaiten pystyn hävittämään samalla syntyvän jätteen. En
niinkään mieti, kumpi
on pahempi lasipurkin vai säilykepurkin valmistusprosessi kaikkineen vaiheineen tälle maailmalle.
Ostan mieluummin sen lasipurkin, kun sille on käyttöä kotona myöhemminkin. Ja
hyvästä tarjouksesta kurkkusäilykepurkin, jonka voi tyhjentää niihin
lasipurkkeihin J. Silti jokainen
ostos on tavallaan haaste tehdä oikea valinta, kun pyrkii kestäviin
ratkaisuihin, joista olisi hyötyä mahdollisimman pitkälle. Ollaanpa sitten
hankkimassa niitä kurkkusäilykkeitä tai tuulensuojalevyjä.
Samalla alkaa miettiä vaikka tilannetta sähkökatkon aikana
tai sitä, että ehkä jonain päivänä ihan vapaaehtoisesti haluaisin elää ilman sähköä, miten
silloin toimisi mikäkin juttu. Joudun palaamaan vielä halpuutusjauhelihaan,
nimittäin ruuan maku ja ehkä vielä enemmän ruuan haju, tietoisuus
siitä mitä syö ja mistä se on lähtöisin, ihan pelkkä tilan nimi paketissa
ei ole minulle tae
yhtään mistään. Valmistajasta riippumatta, melko monet leikkeleet haisevat
nykyään pahalle, vaikka päiväys olisi kuinka kaukana. Ostan ennen lihan lihana,
kypsennän uunissa ja viipaloin leivän päälle. Nk. luomu-leimalle
lihassa tai muussakaan tuotteessa en anna mitään arvoa, koen sen niin
ulkokullattuna markkinatouhuna kuin minkä tahansa muunkin brändin.
Haluaisin hyödyntää ympärillä olevia omia peltoja
paremmin, tällä hetkellä positiivisesti
ajatellen, ne kasvavat syötäviä luonnonyrttejä, mutta muutakin käyttöä niille voisi keksiä. Peltoja
ei ole keinolannoitettu tahi myrkytetty varmuudella viimeiseen 7 vuoteen. Ne ovat sitä todellista kaupallistamatonta
luomua, mutta vaativat kovan työn, jotta olisivat vielä viljelykelpoisia. Joku
viisas sanontakin on, että jos viljelijä unohtaa peltonsa vuodeksi, pelto
unohtaa viljelijänsä yhdeksäksi vuodeksi. Itseään tässä on kiittäminen.
Nuorena sitä jaksoi vaikka miten, mutta vanhemmiten olen
huomannut, miten pimeään aikaan olen aina väsynyt ja kesäaikaan ei juuri unta
tarvitse. Jonkinlaisen luonnollisen rytmin noudattaminen olisi
varmasti myös elimistölle ja pääkopalle hyväksi. Jo pelkästään se, että on paennut katuvalojen
ulottumattomiin, on parantanut unenlaadun hyväksi, uni tulee illalla hyvin ja
sitä riittää kellonsoittoon asti. Talviakaan olisi luonnollista nukkua pidempiä
unia, valoisuuden mukaan, mutta säännöllinen päivittäinen työ vaatii ihmistä
noudattamaan aina samaa rytmiä huomioimatta mitenkään valoisuuttaa, ympäristöä
tai ihmisen sisäisiä kelloja tahi ääniä.
Tähän on helppo eläytyä monessa kohtaa. Tsemppiä omavaraisteluusi.
VastaaPoistaLuin tämän mielenkiinnolla ja ajatuksella. Meillä oli samanlaisia syitä tavoitella omavaraisuutta :)
VastaaPoistaAjattelen luomusta osin ihan samoin kanssasi. Sitä vaan ei aina uskalla sanoa ääneen. Monessa kohtaa se ei eroa mitenkään tehotuotannosta. Öljyä palaa ihan yhtälailla.
VastaaPoista