8.3.2016

Omat motiivit tavoitella omavaraisuutta

1.       työn stressaavuus
2.       oma käden jälki/kädentaitojen elvytys
3.       riippuvaisuus
4.       epävarmuus
5.       hinnat
6.       turha kulutus, kierrätys ja loppuun käyttäminen
7.       kestävyys 
8.       ruuan laatu – tietoisuus siitä mitä syö
9.       oman ympäristön parempi hyödyntänen
10.     luonnollisen rytmin kaipuu



Työni on nykyisellään stressaavaa ja aina on kiire. Suurin osa stressistä työssä tulee siitä, että vuosikaudet on tuntunut, kuin ajelehtisi merellä ja törmäilisi samoihin kareihin vuodesta toiseen, niiden järjestys vaihtuu, mutta yksikään niistä ei koskaan poistu, joku uusi ongelma saattaa joskus ilmestyä ja aloitattaa oman kierroksensa. En edes muista koska olen viimeksi lähtenyt töistä hyvillä mielin siitä, että olisin saanut käsistäni valmiina pois jonkun kokonaisuuden. Kaipaan nähdä työni tuloksen, oman käden jälkeni jossain.  Siihen ei tällä erää tämä elämä anna mahdollisuuksia palkkatyön puitteissa.  Aamu heräämisestä ja valmistautumisesta töihin, riippuen päivästä paluu kotiin tapahtuu kuitenkin vasta 10 – 12 tunnin päästä heräämisestä. Jos joutuu hoitamaan jotain pankki- tai virasto asioita, sen pitää tapahtua virastoaikana, jonka menetetyn työajan joutuu luonnollisesti korvaamaan. Kaupassa tarvitaan rahaa, rahaa saadakseen on käytävä töissä jne. On siis riippuvainen rahasta, töistä, aukioloajoista. Toisaalta ääneen ei voi valittaa, ettei löydä kengänkuvaa perseestään. Epävarmuus on läsnä jokapäivä, niin työstä, sen myötä taloudesta  ja yleisesti ottaen maailman tilanteessa. Koska työ kaikkineen vie niin paljon myös vapaa-aikaa tuntuu, ettei  kotona etene mikään, ei kasvimaan laitto, remontti tai mikään muukaan, väsymys vie voiton ja tekemätön työ väsyttää kaiken eniten.

Puhutaan hintojen halpuutuksesta, mutta en ole ilmeisemmin osunut siihen kohderyhmään, joka noita halpuutettuja tuotteita käyttää. Syötäväksi kelpaava jauheliha maksaa edelleen sen 11,90 kilo paikallisessa kaupassa. Jos sellaisen halpuutusjauhelihan tuo kotiin, niin pakettia avatessa alkaa vaistomaisesti kävellä takaperin, edes kissat ei sitä syö. Vaikka puhun esimerkkinä jauhelihasta, koskee se kaikkea muutakin ruokapuolta, eli yksi syy on hinnat.  Jos itse pystyisi tuottamaan edes osan ravinnosta, sitä kauppaan kuluvaa rahaa ei tarvittaisi niin paljoa. Töitä voisi vähentää, omaa aikaa jäisi enemmän ja sen voisi käyttää taasen omavaraisuuden laajentamiseen.

Samalla kun kaupasta kantaa sen välttämättömyyden, sieltä kantaa paljon turhaa, vaikkei tekisi yhtään heräteostosta. Tuotteet on pakattu muovipussiin, pussi laatikkoon ja vielä sen ympärille on kääräisty sellofaani. Ylimääräinen pakkaaminen on minulle turhaa kulutusta, en halua kantaa mitään vain siitä ilosta, että voin sen myöhemmin kierrättää oikein. Aamulla siis lähdetään töihin yhtä suurten kantamusten kanssa, kuin sieltä edellisenä iltana tultiin, nyt mukana on vain kierrätettävät paperit , pahvit, lasit ja metallit.  Melko surkuhupaisaa.  Pyrin valitsemaan ostokseni tietysti osin makumieltymysten mukaan, mutta myös huomioiden miten parhaiten pystyn hävittämään samalla syntyvän jätteen. En niinkään mieti, kumpi on pahempi lasipurkin vai säilykepurkin valmistusprosessi kaikkineen vaiheineen tälle maailmalle. Ostan mieluummin sen lasipurkin, kun sille on käyttöä kotona myöhemminkin. Ja hyvästä tarjouksesta kurkkusäilykepurkin, jonka voi tyhjentää niihin lasipurkkeihin J. Silti jokainen ostos on tavallaan haaste tehdä oikea valinta, kun pyrkii kestäviin ratkaisuihin, joista olisi hyötyä mahdollisimman pitkälle. Ollaanpa sitten hankkimassa niitä kurkkusäilykkeitä tai tuulensuojalevyjä. 

Samalla alkaa miettiä vaikka tilannetta sähkökatkon aikana tai sitä, että ehkä jonain päivänä ihan vapaaehtoisesti haluaisin elää ilman sähköä, miten silloin toimisi mikäkin juttu. Joudun palaamaan vielä halpuutusjauhelihaan, nimittäin ruuan maku ja ehkä vielä enemmän ruuan haju, tietoisuus siitä mitä syö ja mistä se on lähtöisin, ihan pelkkä tilan nimi paketissa ei ole minulle tae yhtään mistään. Valmistajasta riippumatta, melko monet leikkeleet haisevat nykyään pahalle, vaikka päiväys olisi kuinka kaukana. Ostan ennen lihan lihana, kypsennän uunissa ja viipaloin leivän päälle.  Nk. luomu-leimalle lihassa tai muussakaan tuotteessa en anna mitään arvoa, koen sen niin ulkokullattuna markkinatouhuna kuin minkä tahansa muunkin brändin.

Haluaisin hyödyntää ympärillä olevia omia peltoja paremmin, tällä hetkellä positiivisesti ajatellen, ne kasvavat syötäviä luonnonyrttejä, mutta muutakin käyttöä niille voisi keksiä. Peltoja ei ole keinolannoitettu tahi myrkytetty varmuudella viimeiseen 7 vuoteen.  Ne ovat sitä todellista kaupallistamatonta luomua, mutta vaativat kovan työn, jotta olisivat vielä viljelykelpoisia. Joku viisas sanontakin on, että jos viljelijä unohtaa peltonsa vuodeksi, pelto unohtaa viljelijänsä yhdeksäksi vuodeksi. Itseään tässä on kiittäminen.


Nuorena sitä jaksoi vaikka miten, mutta vanhemmiten olen huomannut, miten pimeään aikaan olen aina väsynyt ja kesäaikaan ei juuri unta tarvitse.  Jonkinlaisen luonnollisen rytmin noudattaminen olisi varmasti myös elimistölle ja pääkopalle hyväksi. Jo pelkästään se, että on paennut katuvalojen ulottumattomiin, on parantanut unenlaadun hyväksi, uni tulee illalla hyvin ja sitä riittää kellonsoittoon asti. Talviakaan olisi luonnollista nukkua pidempiä unia, valoisuuden mukaan, mutta säännöllinen päivittäinen työ vaatii ihmistä noudattamaan aina samaa rytmiä huomioimatta mitenkään valoisuuttaa, ympäristöä tai ihmisen sisäisiä kelloja tahi ääniä. 




Linkeissä muiden mietteitä samasta aiheesta:

Korpikiven tupa







3 kommenttia:

  1. Tähän on helppo eläytyä monessa kohtaa. Tsemppiä omavaraisteluusi.

    VastaaPoista
  2. Luin tämän mielenkiinnolla ja ajatuksella. Meillä oli samanlaisia syitä tavoitella omavaraisuutta :)

    VastaaPoista
  3. Ajattelen luomusta osin ihan samoin kanssasi. Sitä vaan ei aina uskalla sanoa ääneen. Monessa kohtaa se ei eroa mitenkään tehotuotannosta. Öljyä palaa ihan yhtälailla.

    VastaaPoista