21.3.2016

Uutta oppimassa osa 1

Satakunnan omavaraistelijoissa heräsi taannoin keskustelua, mitä kukin osaa ja voisiko taitoa opettaa muille. Niinpä yhtenä maaliskuun aamuna olimme miehen kanssa matkalla reilun 100 km päähän, tekemään jotain, mitä kumpikaan ei ollut koskaan tehnyt, keritsemään lampaita. Fonecta arvioi ajoajaksi  1 h 44 min. Perillä oli sovittu oltavan viimeistään klo 12 viiden hengen ja talon isännän voimin. Me miehen kanssa lähdimme matkaan  jo hyvissä ajoin, koska matkalla oli pari mutkaa poikettavana.  

Saavuimme perille tunnin verran etuajassa, mutta aika kului tilan isännän kanssa rupatellessa nopeasti ja pian muutkin osallistujat saapuivat. Joimme ensin yhdessä tulokahvit ja lähdimme sitten tutustumaan itse tilaan. Kanat potpottelivat tyytyväisinä ja kukko kiekui kanalassa, otsatukallinen hieho oli ulkotarhassa, kaunis kuin mikä ja sitten löytyi varsinainen kohde, ne lampaat! Oli iso katras jotain lampaita, sitten oli iso katras pässejä ja iso katras uuhia, joiden kanssa keritsemistä nyt oli tarkoitus opetella. Ymmärsin, että tässä maaliskuun loppupuolella on poikimisaika, ja uuhet on hyvä keriä ehkäpä jo kuukautta ennen poikimista. Kun uuhi on keritty, se myös syö enemmän ja niinollen myös karitsan syntymäpaino kasvaa, mikä tietysti takaa paremman elinvoiman karitsalle.  Karitsa löytää myös nisät helpommin lyhyestä, kuin pitkästä villasta. Imettävän uuhen villan laatu myös huononee nopeasti.

Keritsimme miehen kanssa yhdessä yhtä uuhta ja talon isäntä vielä auttoi joissain kohdin, kaksi muuta uuhta oli työstettävänä samaan aikaan kolmen keritsijän voimin ja taisipa se isäntä muissakin pisteissä käydä antamassa vähän jeesiä. Itsestäni tuntui hyvin tärkeältä, ettei yhtään reikää uuhen nahkaan tehty. Jännitin ihan tavattomasti, en ole koskaan niin ollut lampaiden kanssa tekemisissä, että olisin tietoinen niiden sielunelämästä tai käytöksestä. Jännityksestä johtuen en sitten muistakaan ihan kaikkea, vatsasta aloitettiin, mutta kumpi kylki tehtiin ensin, en muista, selkäranka kannatti kuitenkin ylittää joka kohdasta, ennen kuin lampaan kääntää toiselle kyljelle. Tuntui ihan oudolta, että lammas istuu niin nätisti ja rauhallisena, odotin kokoajan potkua tai jotain muuta villiintymistä. Sitten kun jännittää, ei muista enää tarkkailla omaa työasentoaan ja krämppää sieltä ja täältä, se tuli huomattua, sekä miehen että minun. Seuraavana päivänä oli omat takajalka aika kipiät.

En voi sanoa, että olisin nyt mestarikeritsijä, mutta sen tiedän, että pakkotilanteessa selviäisin siitä yksinkin. Aikaa kuluisi kyllä paljon enemmän, kuin tottuneelta tekijältä, mutta selviäisin silti. 

Olen onnellinen , että sain olla mukana! Nämä on tilaisuuksia, jotka tulevat elämässä vastaan kerran ja kaikille ei koskaan.




3 kommenttia:

  1. Pari kirjoitusta olen ehtinyt lukea blogistasi, mutta todennäköisesti tulen sen kahlaamaan vielä joku päivä alusta loppuun saakka. Blogisi vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta. Uskon, että opin sinulta vinkin jos toisenkin. Käyhän kurkkaamassa omaa uutta -blogiani- samoista aiheista.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen tapahtuma, tuommoiseen kun pääsisi itsekin mukaan :)

    VastaaPoista
  3. Mahtava kirjoitus taas kerran. Kuvista päättelin, että käsikeritsimillä vielä. Hienolta jälkikin näyttää.

    VastaaPoista