30.12.2016

Viimeisiä viedään

Vuoden viimeisiä päiviä viedään, päivitykset on ihan unohtuneet. Onneksi on tullut räpsittyä kuvia, niin asiat kuitenkin palailevat mieliin kuvia katsellessa, jonkinlainen demetia kun tuntuu muuttaneen pääni sisään. Vaikka silti tuntuu, että päivät vaan soljuvat eteenpäin, eikä tässä ole mitään erikoista, mistä niin pitäisi raportoida.

Syksy on mennyt kevennetyllä työviikolla, joka on ollut kyllä tarpeen tuon väsymykseni kanssa. Väsymys, joka on vaivannut viime talvesta asti, tuntuu helpottavan hetkittäin. Hetkittäin taas mietin onko taustalla jotain pahempaa. Olen yrittänyt syödä edes hedelmän päivässä tai marjoja, koska perusravintoni on melko yksipuolista, vitamiineja en muista ottaa kuin korkeintaan viikon, mutta omena pöydällä tuntuu olevan parempi muistuttaja tai mustikkapurkki pakastimesta sijoitettuna jääkaapin ylähyllylle.  Nyt olen ollut kaksi viikkoa kotona ja vielä olisi puolitoista viikkoa jäljellä. Olen koittanut ulkoilla valoisaan aikaan joka päivä vähintään puolituntia, yleensä yli, mikä lienee hyvä asia. Olen tylsistynyt siihen, etten saa aikaiseksi mitään. Kaipaan mielekkäiden asioiden tekemistä, sellaista josta jää jotain pysyvää jäljelle. Kaipaan omaa työhuonetta askarteluihin ja ompeluihin

Se narinoista... :)

Viime talvena, kun olimme koivikon harvennuksessa, oli puhetta, kun käytiin kotona kahvilla ja syömässä välillä, että olisi ihan kiva, jos tuolla koivikossa olisi nuotiopaikka, voisi ottaa kahvit mukaan ja paistaa makkarat, eikä aina tarvisi lähteä erikseen sisälle. Kuivalla pakkasilmalla kun ei ole mitään vaihtotarvetta kuiviin vaatteisiin, käsineisiin tms. Nuotiopaikkaa silmälläpitäen jätettiin joko pikkupuu tuomatta metsästä pois. Jossain kohden mies sanoi käyneensä ne halkelemassa ja vieneensä trukinlavan, johon ne pinosi ja johonka ympäristöön oli ajatellut se nuotiopaikan sitten muodostuvan. Sittemmin hän vei vielä pellinpalat päälle. Unohtelin mennen tullen koko asian. Kesällä kun meillä on tapana käydä yksin ja yhdessä kävelemässä tuolla tontin perukoilla, hän toisinaan sanoi käyneensä nuotiopaikalla, että "pysyy polku auki", itse eksyin sinne vasta kun ensimmäiset pakkaset tuli. (Siinä loppukesästä kun tulee aina se hirvikärpäskammotus, jolloin loppuu metsäteillä kävelyt omalta osaltani. Aika nolo vaiva metsänomistajalle? On se :) ) 

Valikoitui marraskuinen päivä, jolloin Erityinen pikkumies oli ollut yökylässä ja aamulla maata peitti jonkinlainen kuura, jonka hän keittiönpöydän ääreen asettuessaan totesi lumeksi, "katso fammu on satanut lunta". Odoteltiin auringon nousua ennen ulkoilua, jolloin ukki ehdotti nuotion tekoa ja makkaran paistoa, eipä me siitä pikkumiehen kanssa innostuttu. Sen sijaan, kun hän paria viikkoa aiemmin oli innostunut kartoista hän selitti miten pitäisi mennä toista reittiä tuolta ja tuolta. Päädyimme kuitenkin sinne nuotiopaikalle ja kas mitä sieltä ukin repusta löytykään, nuotiotahan se alkoi väsätä... mukana oli makkarat jajuotavat, kelpo eväät!





Minä ja pikkumies lähdettiin etsimään kiviä nuotion ympärille, melkoista touhua, pienellä pläntillä käveltiin varmaan kilometri, epätasaista maastoa ja huh huh, mutta saipahan fammu liikuntaa ja pikkumies unilääkettä :)  Kyllähän niitä kiviä jokunen löytyi nuotion ympärille kun hiilloskin alkoi olla valmis makkaroille. Niin ja olihan meillä toki yksi kissa mukana, joka myös sai vähän makkaraa ja vettä juomisiksi. Siinä niitä nyt on kiviä notskin ympärillä! Kuvassa pikkumies istuksii pöllin päällä, selkänsä takana trukinlavalle kasattu puupino.





Taisi sitten olla jo seuraava perjantai, kun oli edelleen pientä lunta tullut jo lisää, maa oli ihan valkoinen ja oltiin kaupassa, ostettiin makkaraa, että mennään sunnuntain nuotiolle. Sattuipa sitten sunnuntaina, että tihutti vettä, vaihtoehtona olisi tietysti ollut keitetyt perunat ja makkarasoosi, mutta nuotiolle sitä päädyttiin. Kissat mukana, tietysti. Kun palailtiin kotiin oli jo pilkkopimeää, sitä katoaa ajantaju siinä tulta tuijotellessa ja lämmöstä nauttiessa. Onneksi olin varannut mukaan lyhdyn, ilman oltaisiin oltu kyllä hukassa.

Mielessäni alkoi tämän reissun jälkeen jyllätä jokin kumma, että pitäisi olla jonkun sortin laavu, vaikka heppoisempikin, mutta sellainen jossa olisi vähän tuulensuojaa ja jossa voisi vetää hätäpäissään vaikka pitkäkseen. Ehkä jopa yöpyä joskus täysikuun aikaan, kun on lunta ja valoisaa. Tai keväällä kun on jo vähän lämmintä, muttei vielä hyttysiä :) Tälle talvelle lumen saanti tuntuu toivottomalta, sitä on ollut hitu ja toinenkin ja sitten tulee vesisade, ihan käsittämätöntä.  Se laavun teko on kuitenkin vallannut ajatukset aika syvästi, alkanut tuntua ihan maailman tärkeimmältä ajatukselta, vaikka tiedän, että enimmäkseen siinä haen sitä käsillä tekemistä ja valmista jälkeä, mutta entäs sitten? Asian tiimoilta on pinterestiä tullut kahlattua aika lujasti...

Ihan huippuhan olisi sellanen oiken hirrestä tehty, mutta kun kyse on väliaikaisesta, on tuolla koivikolla kokoa niin, että niitä nuotiopaikkoja ehtii vuosien saatossa tulla muutamakin. Olkoon nyt vaikka kurkihirsi sitten nimeltään tuo haavan pätkä, joka on poikittain ja jonka edellispäivänä kaadoin ja tuohon köytin. Moneen kertaan tuota ehdin päässäni sommitella ja miettiä parasta suuntaa, mihin mikäkin muodostuu, missä on katto ja missä on nuotio, vaikka puukasa vähän haittasi ajatustyötä ja hahmottelua. Eilen illalla sitten päätin kerran vielä kääntää koko systeemin, kun mietin mistä useimmin tuulee ja tänään pinosin puut eri paikkaan, nuotiokin pitää siirtää vähän eri kohtaan. Itseasiassa juuri se, että puut oli missä oli aiheutti melko valheellisen käsityksen siitä normaalista tuulensuunnasta, vaikkei iso pino ollutkaan, mutta teki kuitenkin aikamoisen tuulensuojan. 

 
Puut oli siis aiemmin tuossa, missä nyt näkyy hassu kohouma, kuin kasvimaa :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti