25.10.2018

Kesän satoa väreinä

Jo vuosia mieltäni on kiehtonut kasviväreillä lankojen värjäys, siitä huolimatta että olen saamaton villalangoista saamaan mitään sen pidemmälle aikaiseksi.  Koitan myös toisinaan opetella jonkun uuden taidon, vaikkei siitä mitään pysyvää harrastusta tulisikaan. Nyt tämä värjäys asia olikin muhinut päässäni niin pitkään, että oli sen vuoro tulla toteutetuksi.

Luin kilometreittäin blogeja ja roikuin alan ryhmissä imeäkseni tietoa koska, mitä ja miten. Kun viimein havaitsin kesäkuussa lupiininkukat tienvarsilla, päätin aloittaa niillä testaukseni. 


Puretusaineeksi valikoitui aluna, jota tilasin Lankakissasta. Toimitus oli nopea, tilasin keskiviikkona ja jo perjantaina paketti oli postissa. Langaksi valikoitui Novitan valkoinen Nalle, koska sitä on helpoiten saatavilla. Olisihan se mahdottoman hienoa, jos lankakin olisi ihan omaa, tai edes käsintyöstettyä, mutta rajansa kaikella :). 

Puretin ensimmäisen kerällisen lankaa jonain lauantaina, jonka tietysti olin purkanut kahdelle vyyhdille, vyyhdinpuitakaan minulla ei ole, mutta nurinniskoin laitettu tuoli ajaa saman asian näin hätätapauksessa. Samana iltana kävimme keräämässä kaksi täyteen sullottua ämpärillistä lupiinin violetteja kukkia ja jo sunnuntaina lämpesi ensimmäinen väriliemi padassa.  

Odotukset olivat korkealla, olin ryhmissä nimittäin nähnyt toinen toistaan upeampia sinisen turkooseja lankoja, jotka oli aikaan saatu lupiininkukilla. Senkin tiedostin, ettei värinkesto ole paras mahdollinen, mutta kun innostus iskee, niin jostain on lähdettävä liikkeelle. Kukkia varoteltiin lämmittämästä liian kuumaksi, koska sininen katoaa kuumassa. Lämpömittaria en ollut tähän hätään huomannut hankkia ja kinkkumittarikin hajosi taannoin, eli mentiin vähän arvaillen tuon lämpötilan suhteen. 

Ensimmäisen kerran lankoihin olen kovin tyytyväinen, sävy on omaan silmääni kaunis, hengästyttävän kaunis. Samalla opein sen, että vaikka kuka sanoisi, että langat ja "väriaineet" voi huoletta laittaa pataan yhdessä, niin sitä virhettä en toiste tee. Kun on nyppinyt satoja kukkia irti langoista, niin tietää siivilöimisen olevan paljon helpompaa! Seuraavan tein jo toisin.
Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että jäin koukkuun tuohon värjäykseen ihan totaalisesti. Pataan on päätynyt kaikenlaisia keräilyeriä ja kokeiluja: koivunlehtiä, raparperin siemeniä - tuoreina ja kuivina, koivun kuorta,  keltamataraa (luultavasti), sormipaisukarvetta omenapuun rungolta ynnä muuta. Osa aineksista kuvina:






Ja kesän sato, värit ovat tässä kuvassa melko todelliset, niin vaikea kuin niitä onkin kahlita jostain syystä kuviin aitoina:


 Ei tämä harraste kesään tuntunut päättyvän, ehei, kaikenlaista on kuivateltu talvea varten, että pääsee talvellakin keittelemään liemiä!

4 kommenttia:

  1. Tässä olisi taas yksi taito mitä tekisi mieli opetella. Mistäköhän saisi vuorokauteen tuplasti tunteja, että aika riittäisi? Seuraavana opettelulistalla on mehiläisvahan kanssa puuhailu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä lisätunteja kyllä kaivataan :) Tuo värjäys on niin koukuttavaa, että kannattaa miettiä kahdesti, alkaa vai ei, se todella vie koko käden. Ihan kaiken luonnossa vastaantulevan kohdalla huomaa miettivänsä, mitähän väriä tuosta irtoaisi! Minulle tämä sopii, koska ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä, mikään ei ole niin jämptiä ja aina on melko arvoituksellista mitä väriä lopulta lankoihin tulee, liemen väristä ei oikein voi päätellä mitään.

      Poista
  2. Hauskan ja kiehtovan oloista hommaa! Itse haluaisin joskus kokeilla kalaverkkojen "roukausta" eli värjäämistä esivanhempieni tapaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan koskaan kuullut tai ymmärtänyt ajatella, että kalaverkkoja värjätään. Mutta kyllähän siitä tietoa löytyi. Aina oppii uutta; käsitymessuilla näin sienillä värjättyjä luita :)

      Poista